Löysin maahantuojan ystävämyynnistä peilin, jota olen himoinnut vuosia. Kävi sillä tavalla hassusti, että yksi hassu peili on aivan täysin muuttanut kaikki kauneusrutiinini. Tai pikemminkin: minulla ylipäätään on pitkästä aikaa kauneusrutiineja.
Sijoitin nimittäin pöytäpeilin työpöydälleni makuuhuoneeseen ja yhtäkkiä makkarini muuttui luksus-kauneussalongiksi, jossa ei ole kiire mihinkään.
Olen ollut viime aikoina laiska hoitamaan ihoani ja aivan erityisen laiska meikkaamaan, koska yleisesti ottaen pyrin poistumaan kylppäristäni heti kun mahdollista (ammeessa lojuminen on ainoa poikkeus). Kylppärini on ahdas, lavuaarin ympärillä ei ole ollenkaan laskutilaa, ja siellä on myös aina liian kuuma, koska taloyhtiö hallinnoi sen patteria.
Ja no, kai ihmistä vaan yleisesti ahdistaa oleskella ahtaissa, ikkunattomissa tiloissa.
Ne ajat ovat ohi! Nyt otan vain mukavan takanojan mukavassa tuolissani. Voin siemailla meikatessani teetä, poltella kynttilöitä ja välillä unohtua tuijottelemaan ikkunasta ulos. Tai juuri nyt: ihailemaan ikkunalaudalla kukkivaa atsaleaa.
Kivointa on se, että työpisteeni muuttuminen kauneussalongiksi on lisännyt tämän aiemmin unohdetun nurkan käyttöä huimasti (en melkein koskaan oikeasti tee töitä työpisteelläni, vaan ruokapöydän ääressä tai kahvilassa).
En usko, että unohdetut, hylätyt nurkat ja huoneet tekevät hyvää kodin ilmapiirille. Tavarat ja tilat kaipaavat huomiota, huolenpitoa ja kosketusta siinä missä ihmisetkin.
Uuden kauneussalonkini myötä olen innostunut tekemään kasvoilleni gua sha -hoitoa, jota olen kokeillut aikaisemminkin, mutta joka edellämainituista kylppärisyistä ei ole jaksanut ennen pahemmin innostaa.
Teen nyt pääasiassa lymfakiertoa aktivoivaa gua shaa, minkä pitäisi olla hyvä akneiholle, hyperpigmentaatiolle, silmäpusseille ja turvotukselle.
Olen ollut aina tosi kiinnostunut lymfajärjestelmästä. Se on kiehtova ja aivan liian aliarvostettu alue ihmisen terveydessä. On tosi hassua huomata, miten vaikka korvan lymfapisteitä käsittelemällä voikin saada helpotusta tukkoiseen nenään (tai pienemmät silmäpussit!). Tai miten pohkeiden vahvistaminen vaikuttaakin yhtäkkiä siihen, että jalkaterät eivät kesähelteellä turpoa kivuliaasti.
Säilytän gua sha -lastoja turkkilaisessa puurasiassa, jonka olen löytänyt kirppikseltä. Kun lastat ovat koko ajan pöydällä, niitä tulee oikeasti myös käytettyä.
Olen opetellut gua shan perustekniikat Katja Kokon verkkokurssista, jota voin suositella lämpimästi myös kaikille yin-joogasta kiinnostuneille. (Kuten olen aiemminkin maininnut, olen äänekäs yin-joogan kannattaja!)
Käytän itse pääasiassa tätä gua sha -lusikkaa, joka on kaikista hellävaraisin ja siksi sopii jopa akneiholle ja rosacealle. Se on tyyriimpi kuin muut välineet, joten jos akne tai rosacea ei ole ongelma, kannattaa aloittaa kokeilu vaikka tällä monipuolisella lastalla.
Kauneudenhoidosta puheenollen – vielä pari tuotelöytöä tältä syksyltä.
Muistan joskus miettineeni, miksi ihmeessä naisille ei myydä sellaisia vanhanaikaisia partateriä joita ainakin osa tuntemistani miehistä käyttää parranajoon. Tietysti olisin voinut käyttää miehille tarkoitettuja ratkaisuja, mutta vanhanaikaiset partaterät vaikuttivat uhkaavilta, joten en edes jaksanut alkaa selvittää miten niitä käytetään. Mutta selvää oli, että jollain tasolla näillä sikakalliilla muovi-geeli-mikä-lie-sheivereillä nyt kyllä pissitään naisia silmään.
(Luin muuten joskus teininä jostain naistenlehdestä, että sheivausvaahdon sijaan voi aivan hyvin käyttää hiustenhoitoainetta, ja olen tehnyt niin viimeiset 20 vuotta. En ole kertaakaan kaivannut sheivausvaahtoa mihinkään.)
Nyt joku on onneksi tajunnut suunnitella naisille helposti lähestyttävän vanhanaikaisen kestosheiverin. Geisha Shaver (jonka nimi on kieltämättä PR-katastrofi waiting to happen) ei siis tuota lainkaan muoviroskaa toisin kuin perinteiset naisille tarkoitetut gilettevenukset sun muut. Vaihtoterätkin ovat ohuenohuita ja täysin kierrätettävää metallia.
Ja lisäksi Geisha Shaver on NIIN PALJON EDULLISEMPI! 5 kappaleen pakkaus vaihtoteriä maksaa noin 3 euroa! Verraten juurikin niihin gilettevenuksiin, joiden vaihtoteräpakkaus taitaa maksaa lähemmäs 20 euroa.
Geisha Shaverista on pari eri versiota. Ostin itse tämän butterfly-mallisen shaverin, johon terä on aivan erityisen helppo vaihtaa, ja lisäksi urat kahvassa tekevät sen käytöstä suihkussa turvallisempaa. Lopputulos on mielestäni jopa tarkempi kuin muovisheivereillä eikä iho ole ärsyyntynyt lainkaan.
Sheiverin mukana ei tullut minkäänlaisia käyttöohjeita (ilmeisesti partaterän vaihdon oletetaan kuuluvan kansalaistaitoihin), mutta hetken räplättyäni tajusin että ainakin tuossa butterfly-mallissa tarvitsee vain vääntää kahvan päässä olevaa ruuvia, niin pää aukeaa ja terän saa asetettua paikoilleen.
C-vitamiini on jo pitkään ollut ihonhoidossa hypetetty raaka-aine. Se on antioksidantti, joka muiden antioksidanttien tapaan neutralisoi vapaiden radikaalien tuhoja ihossa ja kehossa ja siten ehkäisee myös ennenaikaista ikääntymistä (ja toki paljon vaarallisempiakin asioita). Lisäksi sen kerrotaan tukevan kollageenintuotantoa, kirkastavan ihoa ja auttavan hyperpigmentaatioon.
Luulin pitkään että C-vitamiini on taas yksi niistä raaka-aineista joita en voi herkkäihoisena käyttää, koska joskus vuosia sitten kokeilemani C-vitamiiniseerumit saivat ihon lehahtamaan aika pahasti.
(Lisäksi eräs C-vitamiiniseerumi teki kasvojeni mustapäistä oikeasti MUSTIA! Googlasin tuolloin asiaa ja selvisi että C-vitamiini on vaikea raaka-aine pitää stabiilina, koska se hapettuu herkästi. Kyse oli siis hapettumisreaktiosta. Vaaratonta, mutta ei ehkä ihan sitä, mitä ihonhoitotuotteelta toivoo.)
Tämän Kora Organicsin Noni Bright Vitamin C -seerumin mainittiin olevan stabiilimpi ja sopivan myös herkälle iholle. Olen käyttänyt tätä päivittäin kolmisen kuukautta eikä ihossa ole näkynyt minkäänlaisia ärsytyksen merkkejä, päin vastoin ihoni tuntuu suorastaan rakastavan sitä. Tämä yhdistettynä gua shaan on tuonut iholle aika herkullisen glow’n.
Glow’sta puheenollen… Mádara laajensi syksyllä ihonhoidosta meikkeihin. Olen kokeillut meikkisarjasta useaa tuotetta ja mielestäni sarjan ehdoton tähti on tämä Cosmic Drops Buildable Highlighter. Olin jopa vähän yllättynyt, että Mádara julkaisi näin häikäisevän korostustuotteen – tämä on enemmän Jeffree Star -osastoa kuin sitä, mikä mielikuva “luonnonkosmetiikan meikeistä” ehkä useimmilla on.
Nestemäinen korostusvoide on täysin kerrostettava, eli halutessaan sillä saa hyvinkin luonnollisen lopputuloksen. Mutta halutessaan hohdosta saa niin häikäisevän että siinä jää pikkujoulujuhlien paljettimekot kakkoseksi.
Itselläni on korostusvoiteesta käytössä vaaleanpunaiseen taittuva sävy Cosmic Rose.
Viimeiseksi vielä talvikauden tärkein ihonhoitotuotteeni: ilmankostutin.
Talvella ilma on kuivaa paitsi ulkona, myös erityisesti sisällä. Kuiva ilma voi aiheuttaa kutinaa, nenän tukkoisuutta, nenäverenvuotoa, silmien vuotamista ja tietenkin ihon kuivumista, hilseilyä ja kiristelyä. (Ja huonekasvien kupsahtamista!) Itse saan nauttia näistä kaikista, jos talvikaudella kotonani ei pöhise ilmankostutin vuorokauden ympäri.
Olen huomannut että erityisesti julkiset tilat ja bussit lämmitetään usein aivan rutikuiviksi, joten on sitä tärkeämpää että kotona ilma on kostea, jotta limakalvojen ja ihon toleranssi sietää sahara-henkisiä julkisia tiloja vahvistuu.
Itse ostin neljä vuotta sitten tämän Stadler Formin ilmankostuttimen lähinnä siksi, että se oli ainoa tuolloin markkinoilla olevista ilmankostuttimista, joka oli siedettävän näköinen. (Nykyään esim. Wilfalla on tämä oikein kaunis malli.) Stadler hoitaa itse asiansa oikein hyvin, mutta omani on käynyt jo kerran huollossa joten en voi täysin varauksetta suositella sitä.
Ilmankostuttimessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota säiliön kokoon sekä siihen, että höyryn määrää saa itse säädettyä. Kuivuuskatastrofitilanteessa on hyvä saada kunnon tohotus päälle jotta ilman saa kosteaksi nopeasti, kun taas ylläpidossa pieni määrä höyryä on yleensä parempi. Iso säiliö on hyvä, jotta sitä ei tarvitse koko ajan olla täyttelemässä ja höyry pysyy päällä silloinkin kun on itse kotoa poissa tai nukkuu.
Tärkein vinkki kuivasta sisäilmasta kärsiville: väännä pattereita pienemmälle! En tiedä teistä, mutta minusta on parempi ratkaisu laittaa villasukat jalkaan kuin pudottaa silmät päästä kuivuuden vuoksi.
But maybe that’s just me.
Osa tuotteista on saatu blogin kautta. Osa linkeistä on affiliate-linkkejä.
Olen tänä vuonna hyväksynyt itsessäni yhden asian: minusta ei luultavasti koskaan tule täydellisen seesteistä ja tasapainoista ihmistä. Sellaista joka nukkuu joka ikinen yö kahdeksan tunnin yöunet ja jolle riittää aina kaksitoista senttilitraa valkoviiniä ja kaksi palaa suklaata ja joka kokkaa joka päivä ravitsevan aterian itselleen ja perheelleen.
On kausia, kun olen juuri tuollainen ihminen. Voin silloin tosi hyvin.
Mutta on myös toisenlaisia kausia. Kun innostun jostain asiasta – vaikka nyt remontista tai isosta työprojektista, kuten tällä hetkellä – tasapainoinen arki lentää ensimmäisenä romukoppaan. Valvon liian myöhään, en malta käydä kaupassa enkä varsinkaan laittaa ruokaa. Elän karkilla ja loistavilla ideoilla.
Kesällä kirjoittaessani kirjakäsiksen ekaa versiota hyrrä lähti taas pyörimään vauhdilla. Kysyin lääkäriltä, että onko tämä ihan normaalia. Lääkäri kyseli kysymyksiä, teki testejä ja totesi:
No jaa, on tässä sellainen pieni mahdollisuus, että sulla on jokin lievä bipolaarisuuden muoto. Mutta todennäköisesti toi on vaan sun luonne.
Mikä ajatus: Ehkä tää on vaan mun luonne! Ehkä minä vain olen tällainen!
Ja ehkä siinä ei ole mitään mitä pitäisi korjata tai muuttaa tai medikalisoida.
Olin niin kauan yrittänyt olla jokin Täydellisen Hyvinvoiva Ihminen, että olin unohtanut, että tämä taipumus heittäytyä asioihin täysillä ja antaa niiden viedä mukanaan on myös valtava voimavara. Okei, myönnettäköön, se on luultavasti yksi syy sille miksi olen ollut niin pitkään burnout-kierteessä, mutta se on myös se syy miksi saan hienoja asioita tehtyä ja miksi minulla on aina enemmän ideoita kuin ehdin toteuttaa.
(Haluan muuten vielä erikseen huomauttaa, että myös bipolaarisuus on ihan normaalia: olen kuullut arvion, että lievästi bipolaarisia olisi jopa 5-10 % väestöstä, vaikka mediahuomion saavatkin kaikkein vakavimmat tapaukset.)
Juuri nyt kirjoitan kirjakäsiksen tokaa versiota, ja jepulis, hyrrä hyrisee. Aikaisemmin olisin yrittänyt tässäkin tilanteessa olla Täydellisen Tasapainoinen Ihminen, joka meditoi päivittäin ja tekee joka päivä kaksi kotitekoista ateriaa – ja sitten syyllistänyt itseäni siitä, kun en onnistu siinä, kun elämä onkin kaaosta ja syön illalliseksi irtokarkkeja.
Viime viikolla sanoin, että vitut! Mitä jos en yrittäisikään olla täydellinen vaan pelaisin niillä korteilla, jotka on jaettu?
Nykyään puhutaan tosi paljon tasapainosta – työn ja levon, ruokavalion, kaiken – ja se on tärkeää. Mutta toisaalta vaikka kuinka yrittäisi, elämässä tulee kausia kun jokin menee tavalla tai toisella överiksi (tai no – ainakin minun elämässäni).
En enää ajattele, että minun pitäisi pyrkiä aina johonkin täydellisen harmoniseen olemassaoloon jossa vauhti ja rauha tekevät täydellisen symmetristä aaltoliikettä ja kaikki on koko ajan tasapainossa.
Sen sijaan mietin, miten voisin tukea itseäni silloin, kun elämässä on paljon meneillään ja kroppa käy ylikierroksilla. Niin että en aja itseäni uuvuksiin. Niin, että liike olisi kuitenkin lähempänä aaltoa kuin vuoristorataa.
Tiedän kaikki kikat hermoston rauhoittamiseen, mutta tiedän myös, että joskus nekään eivät vaan auta. Kun hyrrä hyrisee, mielen rauhoittamiseksi paras ratkaisu ei aina olekaan meditointi tai hiljentyminen vaan se, että tapaan ystäviä – vaikka sitten jossain meluisassa baarissa.
Tai se, että teen jotain konkreettista käsillä tai kropalla. Viime päivinä olen askarrellut kransseja ja lenkkeillyt.
Yritän hyrinäkausinakin mennä ajoissa nukkumaan, mutta yritän myös olla soimaamatta itseäni siitä, jos jonain iltana naputan läppäriä naama sinisenä vielä keskiyöllä, enkä meinaa siltikään malttaa lopettaa.
Käyn ohjatuilla joogatunneilla ja varaan ne ennakkoon, jotta en voi perua menemistä ilman sakkoa. Hurjimmassa hässäkässä on helpompaa rauhoittua ohjatusti kuin yksin kotona, koska ryhmän energia (eli tässä tapauksessa rauhallisuus) tarttuu.
Syöminen on kaikkein vaikeinta, ja siksi olen päättänyt, että kaaoksen keskellä riittää kun1) ylipäätään muistaa syödä, 2) tekee vähän parempia valintoja. Ostan kaapit täyteen helposti naposteltavaa valmisruokaa, sushia ja baby-porkkanoita ja suolapähkinöitä ja juustoa ja sipsejäkin. Ei täydellinen vaihtoehto, mutta parempi vaihtoehto kuin elää karkilla ja Burger Kingin ranuilla. Yritän kutsua ihmisiä syömään tai kutsua itse itseni syömään kavereille – seurassa on helpompi rauhoittua aterioimaan kuin yksin.
Tänään keksin loistavan pikaruoan: syön kuumaa lihalientä sellaisenaan. (Ensi kerralla sekoitan sekaan kollageenijauhetta proteiiniksi.) Ei varmaan kenenkään ajatus upeasta ateriasta, mutta helppoa, ravitsevaa ja lämmintä. Ja maadoittavaa. (Lämmin ruoka on kaikista vaikein nakki tässä tilanteessa, mutta tarvitsen sellaisen joka päivä, mieluiten kaksi, kesähelteelläkin. Muuten lähden lentoon.)
Kun painaa täyttä höyryä, höyry loppuu jossain vaiheessa. Siksi tiedän, että minun täytyy oppia säännöstelemään energiaani, jotta en ole koko ajan burnout-kierteessä. Se on luultavasti asia, jota saan opetella loppuikäni.
Uskon, että elämäni voi olla tasapainoisempaa kuin tähän asti, itse asiassa se on jo nyt paljon tasapainoisempaa kuin vielä vuosi tai pari sitten.
Mutta en enää pyri mihinkään täydelliseen tasapainoon ja harmoniaan. Sellaista ei ole, paitsi ehkä Instagramin hyvinvointigurujen kuratoiduissa feedeissä.
Me muut emme välttämättä koskaan opi hallitsemaan kaaosta, mutta voimme oppia elämään sen kanssa. Sellaisella tavalla, että kaaos ei nielaise koko kättä, ainoastaan pikkusormen…
… no, joskus ehkä nimettömän ja keskarinkin…
… mutta kunhan etusormi ja peukalo ovat vakaalla maaperällä, loppukäsi saa minun puolestani rauhassa heilutella taikasauvaa.
