Koti

Kukkiva joulukoti

9.12.2019

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen


joulukukat (1 of 1).jpg

Joulukalenteri on ihana perinne (tänäkin vuonna minulla on kaksi, koska aikuisena saa tehdä mitä huvittaa). Mutta joulukuun aamujen todellinen jännitys syntyy hyasinteista ja ritarinkukista.

Joko ne aukeavat? Milloin ne aukeavat? Ja minkä värisenä?!

Ostan kukat aina ihan tiukkoina vihreinä nuppuina ja unohdan minkä värisen olen laittanut mihinkin maljakkoon. Vähän kuin edesmennyt koiramme, joka hautasi aina luita ja herkkuja kukkapenkkiin ja unohti ne sinne.

Kun ei ole liian hyvä muisti, saa nauttia yllätyksistä.


Klassikko kohtaa klassikon: hyasintit Aalto-maljakossa.

Klassikko kohtaa klassikon: hyasintit Aalto-maljakossa.

Hyasintit ja ritarinkukat ovat minulle tärkeä osa joulunodotusta. Siinä on aivan omanlaistaan, erityistä kauneutta, kun keskellä pimeintä talvea nuppu yhtäkkiä rävähtää täyteen kukkaloistoon.

Jos heittäytyisin runolliselle päälle – ja useimmitenhan heittäydyn – voisin sanoa, että se muistuttaa siitä, että lopulta kuitenkin

aina

elämä – ja sen kauneus! – puskee läpi mistä vain…


joulukukat (7 of 8).jpg

Ostan joulukukkia paljon ja ripottelen niitä ympäri asuntoa. Joulukukat ovat leikkokukkiin verrattuina edullisia ja on suorastaan hekumallisen yltäkylläinen tunne ympäröidä itsensä kukilla keskellä synkintä talvea.

Hyasinteissa ja ritarinkukissa ihanaa on se, että ne ovat eläviä joulukoristeita. Ne istuvat yhtä hyvin perinteikkääseen joulukotiin kuin minimalistisempaan tai modernimpaankin ympäristöön.

Jos kaipaa modernimpaa ilmettä, voi kukat laittaa simppeleihin astioihin ja jättää juuret ja sipulit näkyviin. Jos taas on perinteisemmän joulutyylin ystävä, voi kukista tehdä hyvinkin runsaita asetelmia sammalineen ja käpykoristeineen.

Juuri se on näissä kukissa ihanaa – trendit tulevat ja menevät, klassikot taipuvat kaikkeen.


Melkein mikä vain astiakaapista löytyvä kelpaa sipulikukan maljakoksi.

Melkein mikä vain astiakaapista löytyvä kelpaa sipulikukan maljakoksi.

Tänä vuonna innostuin yhdistämään klassikkokukat astiakaappini klassikoihin – melkein mikä tahansa toimii hyasinttimaljakkona, kunhan siinä on pohja ja reunat!

Voisin haastaa teidät tänä jouluna kaivelemaan kaapeista esiin kaikkein kauneimmat lasit, maljakot ja purkit ja hyödyntämään ne joulukukkien esillepanossa. Oikeita kukkaruukkuja ei näiden kanssa välttämättä tarvitse käyttää, koska sipulikukille riittää hyvin niukka kastelu.

(Ja jos astiakaapit eivät pursuilekaan liian vähän hyödynnettyjä aarteita, joulun sipulikukat näyttävät kauniilta vaikka lasinkeräysastiasta kaivelluissa hillopurkeissa. Etiketit veks ja kunnon pesu vain.)


joulukukat (1 of 1)-2.jpg

Kokemukseni mukaan kaikkein kauneimmin ja pisimpään hyasintit kukoistavat kuitenkin niille tarkoitetuissa hyasinttimaljakoissa. Siinä sipuli pysyy kuivana, mutta juuret saavat koko ajan vettä. Tällaiseen maljakkoon istuttaessa kannattaa huuhdella sipuleista multa kokonaan pois juoksevan veden alla.

Koska hyasintit kuuluvat jouluuni joka ikinen vuosi, olen tänä vuonna panostanut ja ostanut useamman hyasinttimaljakon. Aion pakata ne joulun jälkeen koristeiden kanssa varastoon ja kaivaa taas ensi vuonna uudestaan esiin.

Svenskt Tennin hyasinttimaljakko on ruotsalainen jouluklassikko, kaunis kuin mikä. Edullisempia vaihtoehtoja myyvät esimerkiksi kukkakaupat ja Granit.

Vastaavia maljakoita on olemassa myös ritarinkukille, ja ne toimivat ihan samalla periaatteella.


joulukukat (4 of 8).jpg

Hyasinteissa tuoksu on joko parasta tai pahinta, riippuu keneltä kysyy.

Huomaan että oma nenäni on viime vuosina hiukan herkistynyt vahvoille tuoksuille, joten laitan ainakin osan hyasinteista kukkimaan ikkunalasien väliin. Se on muutenkin ehkä jopa paras paikka hyasinteille, sillä sipulikukat pitävät viileästä ja kukkivat viileässä vieläkin pidempään ja kauniimmin.


joulukukat (5 of 8).jpg

Ritarinkukka – jota aina aikaisemmin kutsuin amaryllikseksi, mutta opin tänä vuonna että ne ovat itse asiassa kaksi eri kasvia: amaryllis belladonna ja hippeastrum! – on joulukukista näyttävin. Sillä voi erinomaisesti korvata leikkokukkakimput kotona. Yksi kukka kukkii kauniina monta viikkoa.

Ritarinkukkaa kannattaa kastella niukasti, sillä liika kastelu saa varren venähtämään. Tosin jos niin käy, sole mikhän – varren voi leikata irti sipulista ja käyttää leikkokukkana.

Kukkakaupassa voi tulla kiusaus valita se kaikkein kaunein, rehevästi kukkiva ritarinkukka, mutta kokemus on opettanut, että nämä kaunokaiset kannattaa ostaa vaatimattoman näköisinä nuppuina, niin niistä saa nauttia kotona todella pitkään. Tuntuu ällistyttävältä että siitä vaatimattoman näköisestä vihreästä puikosta rävähtää esiin tuollainen kukkaloisto, mutta joka kerta niin on lopulta käynyt.

Jouluun on enää reilu kaksi viikkoa (!) joten jos haluaa pyhinä nauttia auenneista kukista, nyt on hyvä aika viimeistään hankkia sekä hyasintit että ritarinkukat.


joulukukat (3 of 8).jpg

Nykyään kun minulla on oma puutarha, olen alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota taimien ja kukkien alkuperään. Minusta on nimittäin ihana ajatus, että joku voi täällä pohjolassakin elättää itsensä puutarhurina.

Perinteiset joulukukat – hyasintit, ritarinkukat ja joulutähdet – ovat kaikki lajikkeita, joiden viljely onnistuu erinomaisesti Suomessa. Ne ovat siis todelllisia lähi- ja sesonkikukkia. Kaupoissa on toki myynnissä myös ulkomaisia lajikkeita. Kaikkein helpoin tapa tunnistaa kotimaiset lajikkeet on etsiä paketista tuttu, Suomen lipulla varustettu sirkkalehtimerkki.

Suomalaiset kukat eivät ole sen kalliimpia kuin ulkomaisetkaan, ja kokemukseni mukaan usein marketti on jopa parempi paikka bongailla kotimaisia kukkia kuin kukkakaupat.


joulukukat (6 of 8).jpg

Kauniisti kotimaisen nettisivuilla on yksityiskohtaisempaa tietoa joulukukkien hoito-ohjeista. Tuolta tuli itsellekin uutta tietoa, vaikka kuvittelin jo olevani ihan vanha tekijä näiden kanssa.

Toivotan kaikkiin joulukoteihin tuoksua ja tunnelmaa – ja avautuvien nuppujen jännitystä…!

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Elokuvat & tv & taide Koti Ruoka & juoma

Tunnelman tuojat ja luojat

5.12.2019


joulukuunekat (3 of 5).jpg

Tuli ensimmäinen adventti, avattiin ensimmäiset luukut. Nyt eivät enää vahvimmatkaan voimat maailmassa voi estää jouluhullua antautumasta tunnelman vietäväksi.

It’s the most wonderful time of the year…!

Minulla ei ole aikaisemmin ollut muita joulukoristeita kuin kuusenkoristeet ja kranssi ovessa, koska yleisesti ottaen välttelen tavarapaljoutta.

Mutta tänä vuonna inspiroiduin käydessäni ystävällä kylässä. Astuin rappukäytävästä suoraan joulun ihmemaahan, joka oli koristeltu lattiasta kattoon. Ajattelin; miksi ei! Miksi ei antaisi itselleen lupaa vähän hullutella kerran vuodessa, tuoda jotain spesiaalia tunnelmaa kaiken pimeyden keskelle.

Tajusin, että joulukoristeiden pointtihan on se, että ne viedään joulun jälkeen varastoon ja otetaan taas seuraavana vuonna esille. Loput 11 kuukautta vuodesta voi sitten taas elää minimalistina.


joulukuunekat (4 of 5).jpg

Joten nyt olen antanut itselleni luvan hankkia joulukoristeita, jos näen jotain tosi kaunista. Aloitin tästä hurmaavasta vanhasta hopearasiasta, jonka löysin kirppikseltä (vitosella!!). Sen pohjassa on kaiverrus: Elvira 12.9.1940. Säilytän siinä konvehteja.

(Tosin juuri nyt se on tyhjä, kuten konvehtirasiat tuppaavat tässä taloudessa usein olemaan. Ehkä säilyttää onkin väärä sana. Pikemminkin konvehdit käyvät hetkellisellä, lyhyellä vierailulla tuossa rasiassa.)


joulukuunekat (5 of 5).jpg

Rakastan sitä, kuinka kynttilöistä, hyasinteista ja jouluherkuista muodostuu ympäri kotia ihan itsestään kauniita asetelmia.

Ruokakauppaan oli jo tulleet nuo kauniit lehdelliset klementiinit. Niistä on viime vuosina tullut minulle oma jouluperinne. Ne menevät sellaisenaan kulhossa pöydällä joulukoristeesta (ja tuoksu on ihana!), mutta olen ottanut tavaksi myös kuivata klementiinisiivuja uunissa.

Kuivattuja siivuja voi käyttää glögin ja joulucocktailien koristeina, niillä voi koristaa lahjapaketit ja kranssit, ja niitä voi ripustaa vaikka kuuseen. Ja ne ovat tosi kauniita ihan vain lautasella sohvapöydällä tai ikkunalaudalla.

(Pari viikkoa sitten Old Boyn baarimikko muistutti minua, että kuivattuja sitrusviipaleita voi tietysti myös syödä. Öö, aivan.)


joulukuunekat (2 of 5).jpg

Joulujuomista puheenollen… olen usein käyttänyt Cointreauta omaan joulucocktail-reseptiini (jaan sen myöhemmin!), mutta tänä vuonna keksin maustaa sillä myös glögin. Kulkuset soikoon, miten hyvää!

Cointreau on ranskalainen, appelsiinista ja pomeranssista tehty viinas. Sen maku sopii täydellisesti maustamaan glögiä. Miten tämä ei ole jo joulun klassikkoresepti? No: lanseeraan sen nyt.

Cointreau on vahvaa, mutta alkoholin tai osan siitä voi halutessaan kiehutella pois glögiä lämmittäessä.


joulukuunekat (1 of 5).jpg

Siivujen kuivaaminen on helppoa: pese klementiinit huolellisesti (jos aiot käyttää niitä juomissa tai ruoissa) ja leikkaa ohuiksi, n. puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita riviin leivinpaperin päälle ja kuivata 100-asteisessa uunissa 2-4 tuntia. (Tarvittava aika riippuu täysin siivujen paksuudesta sekä klementiinien mehukkuudesta.)

Laita uunin luukun väliin lusikanvarsi, jotta siivuista irtoava kosteus pääsee uunista ulos. Siivut ovat valmiita, kun ne tuntuvat ihan kuivilta koppuroilta (kannattaa malttaa kuivata siivut kunnolla, koska jos niihin jää kosteutta, ne saattavat alkaa homehtua).


knivesout2.jpg


knivesout.jpg

Joka vuosi odotan että joku tekisi pitkästä aikaa täydellisen joululeffan, mutta tosi harvoina vuosina onnistaa. Kävin jo marraskuussa katsomassa tämän vuoden yrityksen, Last Christmasin – blääh. Siitä paistoi kauas, että nyt on kokoonnuttu isolla työryhmällä tekemään “vuoden koskettavin jouluelokuva”. Mutta koskettavuus syntyy aina vilpittömyydestä, ei laskelmoimisesta.

Toissapäivänä kaipasin täyteen ahdetun työpäivän jälkeen irtiottoa omasta päästäni ja ostin viime hetken lipun elokuvaan Veitset esiin. Ostin ison laarin popcornia (en koskaan osta popcornia!) ja olin aivan lomalla. Tajusin, että Veitset esiin oli oikeastaan aika hyvä jouluelokuva, vaikka sillä ei ollutkaan varsinaisesti mitään tekemistä joulun kanssa. Se nimittäin muistutti niitä Hercule Poirot – ja Miss Marple -filmatisointeja, joita lapsuudessani tuli joululomalla telkkarista.

Ja mitä joululahjoihin tulee, niin tämän leffan puvustaja kyllä antoi meille kaikille sellaisen pukiessaan Chris Evansin niihin valkoisiin palmikkoneuleesiin. (Miehet villapaidoissa – täysin aliarvostettu fetissi. Or is it just me?)


Itäkeskuksen jouluvalot ensimmäisenä adventtina.

Itäkeskuksen jouluvalot ensimmäisenä adventtina.

Ja voiko puhua joulutunnelmasta mainitsematta musiikkia?

Tein tänä vuonna teille soittolistan, joka ei sisällä niitä kaikkein kuluneimpia rallatuksia vaan sopii ennen kaikkea fiilistelyyn ja herkistelyyn.

Se vie ajatukset lumisille vuorille ja ikkunoista kajastavaan kynttilänvaloon. Suoraan sydämeen, mutta myös niihin toisenlaisiin tunnelmiin, joita joulu toisinaan herättää – kaipuuseen, haikeuteen. Loppua kohden meno hieman jo villiintyy ja lopulta päättyy kysymyksistä tärkeimpään:

What are you doing on New Year’s Eve?

(En tiedä kuunteleeko kukaan enää soittolistoja kokonaisuutena, kun Spotify soittaa mitä soittaa, mutta tietäkää: tämä lista on rakkaudella ja ajatuksella laadittu.

Minun jouluhullulta sydämeltäni teille.)

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ajatuksia

Marraskuussa

30.11.2019


Näkymä ikkunasta. Marraskuu, 2019.

Näkymä ikkunasta. Marraskuu, 2019.

Marraskuun viimeisenä päivänä ajattelen: huh, olipahan kuukausi.

Viime vuonna kirjoitin:

“Ehkä talven pimeys ja kylmyys tuntuvat niin raskailta juuri siksi, että koetamme niin kovasti taistella niitä vastaan? (Muistathan, ystäväni: what you resist, persists – se mitä vastustat, voimistuu.)”

Samalla strategialla päätin mennä tänäkin vuonna. Kun asuntoni muistutti vuorokauden pimeimpinä tunteina säkkipimeää luolaa ja kuvauskeikat lykkääntyivät kerta toisensa jälkeen (koska valokuvaamiseen tarvitaan… valoa), päätin ottaa sen huumorilla. Tää on nyt tätä. Trololoo.

Silti ajattelin monesti glögimukini ja konvehtirasiani takaa: onko tämä marraskuu nyt tosiaan niin kamala kuin kaikki sanovat?

Kuuntelin tosi paljon Tom Waitsia, etenkin Closing Time -levyä. Poltin kynttilöitä. Katsoin The Crownia. Istuin kylpyammeessa ja söin sipsejä.


Joulun tunnelma tekee jo pikkuisen tuloaan.

Joulun tunnelma tekee jo pikkuisen tuloaan.

Niin, olen marraskuun lapsi eli täytin vuosiakin. Oli hyvällä tavalla neutraali olo. En tuntenut itseäni nuoreksi enkä vanhaksi. Kerrankin en kriiseillyt siitä, mitä kaikkea en ole vielä saavuttanut. Ajattelin, että olen elämässäni juuri siinä pisteessä kun minun kuuluu olla.

(Syntymäpäiväni vietin Virma-nimisen suomenhevosen selässä säkkipimeällä kentällä. Lounaalla skoolasin ja illalla söin kaverin kanssa pizzaa. Oikein hyvä.)


Aikuinen nainen ja pinnit.

Aikuinen nainen ja pinnit.

Yhtenä marraskuun päivänä vanha ystäväni, jota en ole nähnyt vuosiin, kutsui minut joulupuurolle. Kun lähdin hänen luotaan, sain sähköpostiini uutiskirjeen, jossa kysyttiin: who will you re-fall in love with today? Ajattelin: too late, buddy. Ehdin jo.

Joskus asiat päättyvät syystä. Joskus ne päättyvät, jotta voisivat alkaa myöhemmin uudestaan. Parempina, terveempinä, vahvempina.

Joten, it’s all good. Marraskuu on ollut aika vuoristorataa. Ja sellaisenaan taas muistutus siitä, että mitä enemmän otan kaiken – kaiken! – vastaan sellaisena kuin se eteen tulee, mitä enemmän vain harjoittelen kärsivällisyyttä ja hyväksyntää, sitä useammin kaikki oikeastaan menee niin kuin toivon.

Puolet marraskuusta olen ollut universumin lempilapsi. Toisen puolikaan… jotain muuta. Mietin tänään sitä Neljän Ruusun vanhaa biisiä, jossa lauletaan joskus virta katkeaa tai sitä on liikaa.

Juuri siltä marraskuu on tuntunut.

Kun olen elämän virrassa, kaikki järjestyy maagisesti. En tarvitse mitään erityistä ollakseni hyvällä tuulella. Pelkkä bussin ikkunasta tuijottaminen riittää.

Kun olen elämän virrassa, ei tarvitse kuin ajatella jotain – hmm, tämäpä voisi olla hauskaa – kun se jo toimitetaan eteeni. Tällaistako tilattiin? Olepa hyvä! Puolet marraskuusta olen ollut kuin magneetti, joka vain vetää puoleensa uskomattomia, hyviä sattumuksia.


Ensilumi ruttopuistossa.

Ensilumi ruttopuistossa.

Mutta: joskus virta katkeaa tai sitä on liikaa. Mikä romahdus onkaan se, kun yhtenä päivänä tajuaa pudonneensa taas virrasta. Pettymyksiä, jumitusta. Huoli alkaa hiipiä mieleen. Entä jos kaikki ei menekään hyvin? Entä jos mikään ei menekään hyvin?

Ennen aloin niinä hetkinä panikoida ja yritin päästä takaisin virran mukaan mahdollisimman äkkiä. Uskoin kaikenlaista hölynpölyä, jonka mukaan kaikki menee aina ja ikuisesti upeasti jos vain ajattelee ainoastaan upeita ajatuksia.

Nykyään tiedän, että pettymykset ja huoletkin ovat osa virtaa. Juuri niiden vastustaminen katkaisee virran.

Siksi you just gotta ride it out, kuten surffari sanoisi. Sekin aalto pitää vain surffata.

(Oletteko muuten ajatelleet – mitä muuta kyyneleetkin ovat, jos eivät… virtaa? Hyvänen aika!)

Viimeisen viikon surffasin sitä aaltoa – epävarmuuden, harmituksen, pettymyksen, hylkäämisten, riittämättömyyden. Annoin itselleni luvan siihen kaikkeen. Ihan kuin annan marraskuullekin luvan olla pimeä ja märkä.

Tänä aamuna heräsin ja tiesin: tuuli on kääntynyt.

Kas, aurinko paistaa. Kas, on satanut lunta. Kas, oveni edessä seisoo musta maasturi ja maasturin ratissa itselleni aikaisemmin tuntematon enkeli, joka on tullut hakemaan minua joulukuusenhakureissulle. (Nämä on näitä sattumuksia, jotka seuraavat toisiaan kun on kiinni elämän virrassa – ei tarvitse kuin sanoa jotain ääneen jossain, ja asiat järjestyvät mitä mielikuvituksellisimmin tavoin.)

Kas, on parkkipaikka juuri oven edessä, ja aina vihreä valo, miten sattuikin…


Paras helpotus pimeään marraskuuhun: asensin ruokapöydän ylle valaisimen. Valaisin on &Traditionin Formakami.

Paras helpotus pimeään marraskuuhun: asensin ruokapöydän ylle valaisimen. Valaisin on &Traditionin Formakami.

Olen tajunnut, että virrassa pysyy mukana, kun surffaa jokaisen aallon loppuun asti, nekin joita ei oikeastaan tekisi mieli surffata.

Marraskuu on Suuri Opettaja. Voinko hyväksyä pimeyden? Voinko hyväksyä sen, että väsyttää? Voinko ajatella, että on ok, että elämä ei koko ajan ole niin helvetin upeeta, ja että joskus ulkona on rumaa ja että tää on nyt tätä?

Olen huomannut, että voin. Todellakin voin.

Joskus virta katkeaa 

(se johtuu siitä, että vastustan virtaa tai kuvittelen, että minun pitäisi saada määrätä mihin suuntaan se kulkee)

tai sitä on liikaa

(silloin vedän henkeä ja annan myrskytä)

Tuulen luonteeseen kuuluu se, että ennen pitkää se kääntyy.

Siihen, jos johonkin, on tässä elämässä luotettava.

(Jos tuuli ei käänny ja kaikki tuntuu menevän aina päin persettä – no, se on yhtä lailla virran vastustamista kuin sekin, että ajattelee että kaiken pitäisi aina olla mieletöntä ja upeaa.)

On siis marraskuun viimeinen päivä. Tänään haettu kuusi nököttää jo olkkarin nurkassa. Huomenna, joulukuun ensimmäisenä, koristelen sen. Kuusen koristelu on minulle tärkeä ja tunteellinen tapahtuma, joten haluan ottaa sille aikaa.

Aikaa virittäytyä oikeaan mielentilaan.

Fiilistellä, tuntea kaikki tuntemukset, surffata jokainen aalto.