Ajatuksia Koti

Käytetty lahja on aivan ok

10.11.2019

Kaupallinen yhteistyö: Tori


Talvitunnelmaa. Tässä kuvassa melkein kaikki on ostettu käytettynä.

Talvitunnelmaa. Tässä kuvassa melkein kaikki on ostettu käytettynä.

… tai itse asiassa erittäin jees!

Muistan, kuinka lapsena kaikilla oli tapana laskea saamansa joululahjat. Jostain syystä juuri lahjojen numeerinen määrä oli tosi tärkeä. Se raportoitiin koulussa joululoman jälkeen.

Meidänkin perheessä lahjoja oli, mutta paljon maltillisemmin kuin kavereilla. Olen siitä vanhemmilleni tosi kiitollinen (vaikka lapsena ei ehkä tuntunutkaan siltä, heh). En ole kasvanut ajattelemaan joulua kulutusjuhlana, ja siksi minun on vanhempanakin ollut aika helppo irtisanoutua kaikenlaisesta paineesta ostella kauheasti lahjoja kaikille vain siksi, että jotain pitää antaa.


Olen haalinut Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseja Torista ja muilta kirppiksiltä. Tällä hetkellä metsästän saman sarjan kuohuviinilaseja ja Marimekon Urna-maljakkoa.

Olen haalinut Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseja Torista ja muilta kirppiksiltä. Tällä hetkellä metsästän saman sarjan kuohuviinilaseja ja Marimekon Urna-maljakkoa.

En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään sitä tietynlaista krääsää, jota ilmaantuu joulun alla kauppoihin – tavaroita, joiden ainoa tarkoitus on olla joululahja. Kaikkia ihme lahjapakkauksia ja polyesteristä tehtyjä yöpaitoja ja keinokuitutohveleita jotka näyttävät hyvältä tasan jouluaaton ja sen jälkeen muuttuvat hiostaviksi nukkapalleroiksi. Englanninkielisissä maissa aletaan joulun alla aktiivisesti markkinoida stocking stuffereita, eli pienikokoisia tavaroita, jotka mahtuvat perinteisiin joulusukkiin, joihin siellä päin on tapana laittaa lahjoja. Epäilemättä tosi tarpeellista, kun jo nimessä on sana “stuffer”.

Älkää ymmärtäkö väärin – rakastan lahjoja! Tiedän, että monille ihmisille, joiden on ehkä vaikea sanoa tiettyjä asioita ääneen, lahjat ovat tärkeä tapa näyttää välittämistä. Siksi ymmärrän hyvin, että ne ovat monille tosi tärkeitä.

Minustakin lahjoja on ihana saada ja varsinkin antaa. Mutta en halua ostaa mitään vain siksi, että “jotain pitää keksiä”. Jos en keksi mitään, mikä aidosti ilahduttaisi saajaansa, en anna mitään. Sitten pitää vain keksiä jokin toinen tapa kertoa, että rakastan ja välitän silti.


Kokoelma outoja ja rakkaita lempiesineitä. Tätä fiilistä ei vain saa kaupasta uutena ostamalla.

Kokoelma outoja ja rakkaita lempiesineitä. Tätä fiilistä ei vain saa kaupasta uutena ostamalla.

Lempisaitiltani Torista kysyttiin haluaisinko olla mukana Kestävä joulu -kampanjassa, joka kannustaa ostamaan ainakin osan joulun lahjoista käytettynä. No tietenkin haluan!

Käytettynä hankitut lahjat ovat nimittäin loistava tapa nauttia joululahjojen antamisesta ja saamisesta kestävämmin. Antamisen ja saamisen ilo, vähemmällä kuormituksella ympäristölle ja lompakolle.

Tiedän että monilla on jäänyt lapsuustrauma siitä kuinka sai aina isosiskon tai -veljen vanhat kamat eikä koskaan saanut mitään uutta ja hienoa ja ihan omaa, ja siksi käytetyn lahjan antaminen voi tuntua vähän siltä kuin ei arvostaisi lahjan saajaa ihan niin paljon. Höpsistä pussiin. Jos käytetty lahja on toimiva, ehjä ja ennen kaikkea oikeasti ajatuksella valittu, se varmasti ilahduttaa saajaansa ihan yhtä paljon kuin uusikin.

Ajatus siitä, että kaiken pitäisi olla uusinta uutta, on sellaista vanhanaikaista 80-luvun juppiajattelua, joka ei yksinkertaisesti enää istu vuoteen 2019. Nyt pitää löytää asioiden merkitys jostain muusta.


Yksi parhaista Tori-löydöistä: TONin 30-tuoli. Myös talja ja työpöytä ovat löytyneet käytettyinä.

Yksi parhaista Tori-löydöistä: TONin 30-tuoli. Myös talja ja työpöytä ovat löytyneet käytettyinä.

Tietyt lahjat on kiva saada uusina (kuten nyt vaikka pikkuhousut. Tai konvehtirasiat, trololoo). Mutta monet sopivat käytettyinä hankittaviksi aivan yhtä hyvin, erityisesti sellaiset joissa käytön jäljet eivät näy – tai haittaa. Tässä muutamia ideoita, millaisia lahjoja Torista kannattaa metsästää!

Suomalainen design. Esim. Iittalan, Arabian, Marimekon ja Artekin esineet ovat monien toivelistalla, ja niitä on Torissa paljon liikkeellä. Muista varsinkin vintage-esineet, erikoiserät ja jo tuotannosta poistuneet tuotteet.

Lautapelit, lelut ja lastentarvikkeet. Lapset kasvavat aika nopeasti yli paitsi vaatteista ja polkupyöristä, myös leluista, joten näitä löytää paljon Torista. Lautapeli taitaa olla monissa perheissä perinteinen joululahja. Toriin vain kyselyä, että onhan kaikki nappulat tallella!

Talviurheiluvälineet. Sukset, luistimet, laskettelutakit, jääkiekkomailat… Myös klassiset, laadukkaat talviasusteet kuten huivit ja untuvatakit!

Elektroniikka. Kamerat, pelikonsolit, tabletit, lukulaitteet, kaiuttimet, kuulokkeet… On tietty ihmisryhmä joka päivittää kaiken elektroniikan heti uuteen kun jotain uutta on saatavilla, ja sen takia Tori on täynnä todella hyväkuntoista, vähän käytettyä elektroniikkaa. Itsekin ostin juuri viime viikolla Torista modeemin, ihan saman mallin jota myydään edelleen kaupassa. Säästin 70 euroa ja kaiken lisäksi myyjä vielä toi modeemin kotiinkuljetuksella!


Tämän pienen puukaapin löysin pari vuotta sitten Torista kympillä. Se toimi vanhassa kodissa yöpöytänä, sitten viinilasikaappina, ja nyt taas yöpöytänä.

Tämän pienen puukaapin löysin pari vuotta sitten Torista kympillä. Se toimi vanhassa kodissa yöpöytänä, sitten viinilasikaappina, ja nyt taas yöpöytänä.

Keittiötarvikkeet ja kodinelektroniikka. Kahvimyllyt, mehulingot, espressokoneet, pippurimyllyt, vohveliraudat, baaritarvikkeet, hienot veitset, kihartimet ja suoristimet…

Jos haluaa ostaa käytettyä, täytyy tietysti varata hieman enemmän aikaa siihen, että löytää juuri sen mitä haluaa. Siksi käytettyjen lahjojen metskaaminen kannattaakin aloittaa ajoissa, mieluusti vaikka… öö, nyt.

Juuri nyt moni etsii Torista lahjoja ja joulukoristeita, joten jos itsellä on sopivia juttuja tarpeettomana niin kannattaa laittaa myyntiin, koska juuri nyt tavara liikkuu. Esim. jouluvaloille, kyntteliköille ja kuusenjaloille on varmasti tähän aikaan vuodessa ostajia!

Sitten vielä pari vinkkiä Torin käyttöön kokeneelta käyttäjältä!

Ensinnäkin kannattaa ladata Torin kännykkäsovellus. Sen selaaminen ratikassa on paljon kivempaa kuin Instagramin. (Yksi lempitavoistani rentoutua on maata kylpyammeessa ja selata Toria.)

Jos tietää aivan spesifisti mitä etsii, kannattaa ottaa käyttöön hakuvahti. Silloin saa ilmoituksen, kun joku laittaa hakua vastaavan esineen myyntiin.

Yleensä kuitenkin kaikkein parhaat löydöt Torista tekee ihan vain selailemalla, ei tarkoilla hakusanoilla. En esimerkiksi olisi koskaan osannut kirjoittaa hakukenttään “tummansininen keramiikkapatsas, joka esittää kiinalaista sotaratsua”, mutta sellainen kuitenkin tuli vastaan ja niin vain se on yksi rakkaimmista esineistä (jonka kaikki yrittävät aina pölliä käydessään meillä).

Itse olen tehnyt seuraavan tyyppisillä hauilla ihan mahtavia löytöjä:

Laitan hakuehdoksi lähialueen postinumerot, ja katson mitä ihmiset myyvät omassa naapurustossa.

Selaan yleisesti Koti-kategoriaa koko Uudenmaan alueella.

Kirjoitan hakuehdoksi jonkin laadukkaan materiaalin, esim. marmori tai kashmir, tai tietyn brändin nimen. Jos ei etsi huonekaluja, tällaisia hakuja voi tehdä koko Suomen alueella, koska usein ihmiset ovat valmiita myös postittamaan tavaroita.


Yksi suosikki Tori-löytöjäni on tämä vanha kiinalainen jakkara. Se seilaa kotona huoneesta toiseen ja toimittaa milloin mitäkin asiaa.

Yksi suosikki Tori-löytöjäni on tämä vanha kiinalainen jakkara. Se seilaa kotona huoneesta toiseen ja toimittaa milloin mitäkin asiaa.

Kannattaa klikkailla kiinnostavia ilmoituksia ja katsoa mitä muuta myyjällä on myynnissä! Jos joku vaikka myy unelmiesi kenkiä, kannattaa klikata ilmoitusta vaikka kengät olisivat väärässä koossa. Myyjällä saattaa hyvinkin olla hyvä maku muidenkin asioiden suhteen 😉

Ihmiset eivät aina kauheasti ajattele kirjoittaessaan ilmoituksia, joten kannattaa yrittää mennä myyjän pään sisälle ja miettiä millä sanoilla ihminen voisi kuvailla tätä asiaa. Onko hän saattanut nojatuolin sijasta kirjoittaa tuoli, laiskanlinna, lepotuoli tai jotain muuta? Ja myykö joku vaikka Arabian Paratiisi-sarjan kannua ihan vain Arabian kannuna tai Birger Kaipiaisen kannuna?

Ja tärkein vinkki jonka olen oppinut sekä ostajan että myyjän näkökulmasta: lähesty myyjiä niin että sinusta tulee hyvä fiilis! Jos olen itse myymässä jotain ja saan kaksi viestiä, jotka ovat:

meniks tää jo

tai

Moi Eeva! Haluaisin ostaa tämän. Milloin ja mistä sopisi nouto? T: Leena

niin tietenkin myyn tuotteen jälkimmäiselle viestittelijälle. Myyjä haluaa tunteen siitä, että olet tosissasi, ystävällinen sävy auttaa aina, ja oman nimen kertominen tekee heti siitä anonyymistä viestittelijästä “oikean ihmisen”.


Ruokailutilassani kaikki valaisinta lukuunottamatta on löytynyt käytettynä. Torista olen löytänyt lehmäntaljan ja wieniläistuolit.

Ruokailutilassani kaikki valaisinta lukuunottamatta on löytynyt käytettynä. Torista olen löytänyt lehmäntaljan ja wieniläistuolit.

Tämän vuoden käytettyjen joululahjojen metsästäminen on jo käynnistynyt! Jaan lähiviikkoina omia löytöjäni Instagram-tililläni (@eevakolu).

Jos teet itse lahjalöytöjä Torissa, voit jakaa löytösi Instagramissa tunnisteella #torilahja. Kaikkien kestäviä lahjalöytöjä jakaneiden kesken arvotaan 400 € siivouslahjakortti!

Ajatuksia

Lokakuussa

30.10.2019


lokakuu (1 of 1).jpg

Lokakuun alussa asiat olivat toisin. Naapuritaloyhtiön villiviini oli vihreä. Vihreä oli se takkikin, ihan ohut, jonka vetäisin päälle joka aamu.

Lokakuu on tuntunut välitilalta, siirtymältä. Olen odottanut uutisia. Odottanut viestejä. Odottanut tietoja ja päätöksiä. O d o t t a n u t.

Odotellessani olen alkanut juosta. Tai no, ennemminkin ehkä hölkkäillä. En ole vuosiin voinut harrastaa mitään sykettä nostavaa liikuntaa, koska menin burnoutin yhteydessä pahasti ylikuntoon. Mutta yhtenä päivänä kroppani vain sanoi, että kuule, kaivahan ne lenkkarit esiin, nyt katsotaan mitä tapahtuu.

Hölkkä kesti kahdeksan minuuttia, ja kehollani kesti viisi päivää palautua siitä.

Odotin. (Minusta on tullut jo aika hyvä odottamaan.)

Ja sitten yhtenä aamuna kroppa sanoi: uudestaan!

Miten ihmeellisen ihanalta voikaan tuntua liike.

Muistin, että niin tärkeää kuin onkin muistaa hengittää ja levätä, joskus levoton ja turhautunut mieli kaipaa kaikkein kiperimmin liikettä. Ravistelua!

Nyt olen jolkotellut pari kertaa viikossa merenrantaan. Muistan taas, miten tärkeää on silloin tällöin tuijottaa merta. Kertoa sille juttuja ja antaa sen kertoa takaisin.

Muistin kuinka yhtenä keväänä kävelin merenrantaan harva se päivä. Kuinka meren tuijottaminen paransi monta haavaa. Ihmettelin, miten olinkin saattanut noin vain hylätä vanhan luotettavan ystävän. Onneksi se ei hylännyt minua, toivotti vain tervetuloa takaisin kyselemättä missä olin ollut. Yhtä viisaana kuin aina ennenkin.

(Tärkeä huomio: edes meri, suuressa ikuisessa viisaudessaan, ei ole aina tyyni. Sekin tarvitsee mylläystä, liikettä, ravistelua!)


Vanha ystävä. Lokakuussa 2019.

Vanha ystävä. Lokakuussa 2019.

Lokakuussa olen kuunnellut melkein tauotta Joni Mitchellin Blue-levyä. Hassua, miten jokin levy, joka on ollut olemassa aina, voikin yhtäkkiä aueta ihan uudella tavalla.

Mietin, mitenköhän paljon maailmassa on tuollaisia portteja, jotka ovat aina siinä ja joista yhtenä päivänä vain päättää kävellä läpi. Ja yhtäkkiä on jossain todellisuuden eri ulottuvuudessa, jossa kaikki näyttää samalta mutta tuntuu pikkuisen erilaiselta, koska on antanut jonkin tuntua ja koskettaa. Tai sitten on vain kerrankin oikeasti kuunnellut.

Villiviini muuttui kirjavaksi ja minä aloin pukea takin alle villapaidan.

Ystäväni kyseli kuulumisia ja vastasin, että ihan ihme spennausta, ei JOTENKIN PYSTY YHTÄÄN RELAAMAAN! Hän lähetti minulle jonkun tyypin kirjoittaman uutiskirjeen, jossa sanottiin, että “lokakuun astrologiset kuviot synnyttävät suurta levottomuutta ja draamaa ihmisten mielissä”. No äläpä.

Naapurin uusi koiranpentu haukkuu päivät läpeensä kimakalla äänellä. Sekin on levoton. Sekin odottaa.

Yhtenä yönä myrskysi ja seuraavana aamuna minua tervehti ikkunasta kaljuuntunut villiviini. Sen aika tältä vuodelta oli sitten siinä. Tähän aikaan vuodesta kaikki voi muuttua niin nopeasti.

Ja sitten kuitenkin tuntuu, että kaikki muuttuu liian hitaasti, tus kal li sen hi taaaaaaaas ti.

(Olen vauhtisokea, aina ollut.)

Eilen illalla ovikelloni soi tiuhaan ja joka kerta oven avatessani sen takana oli ystävä villakangastakissa ja paksussa kaulahuivissa. No niin, no niin, ajattelin. Tänä aamuna myönnyin ja hain talvitakit varastosta.

Otin lampaantaljat vaatekaapin ylähyllyltä, levittelin niitä sohville ja lattioille. Sytytin kynttilät. Siirsin kelloja.

Äsken kaupungilla en voinut vastustaa kiusausta piipahtaa hiplailemassa joulukoristeita. Kotona löysin nenästäni glitteriä.

Siirtymä syksystä talveen alkaa olla lopuillaan, mutta elämä itsehän on aina jonkinlaisessa siirtymävaiheessa. Siksi yritän muistaa, että vaikka odotan, voin samaan aikaan olla tässä. Rauhassa sen kanssa, mitä on ja mitä on ehkä tulossa.

Yritän uudestaan ja uudestaan päästää irti siitä ajatuksesta, että kaikki on saatava valmiiksi ja siistiin pakettiin ennen kuin elämä voi alkaa. Se naapurin koira ei ehkä ymmärrä, että se voisi odottaessaan tehdä jotain muuta kuin istua ovella ja haukkua, mutta minun pitäisi sentään tietää paremmin.

Elämä voi alkaa. Elämä on alkanut. Elämä kuluu. Huomenna keskiyöllä lokakuu vaihtuu marraskuuksi.

Vauhtisokea minussa, se joka hakeutuu uudestaan ja uudestaan myrskyihin ja tyrskyihin ja kaiken maailman pyöritykseen, sanoo: taas yksi kuukausi mennyt, ja mikään ei ole edennyt!

Se puoli minussa jolla on laajempi perspektiivi, sanoo: hölmö, etkö muista mitään? Kuukauden alussa villiviini oli vielä vihreä. Ja sinulla se takki, joka päällä nyt et voisi edes kuvitella lähteväsi ovesta ulos. Kaikki se elämä tässä välissä!

On tapahtunut paljon.

Kaikki etenee juuri oikeassa tahdissa. Yritän pysyä siinä tahdissa. Yritän pysyä tässä, en aina askeleen edellä. Ja tehdä odotellessa jotain muuta kuin vahtia ovea.

Tyyli

Kesän kömmähdykset ja muita vaatehaasteen kuulumisia

27.10.2019


Arketin silkkihousut olivat kesän pelastus, kun olisi vain tehnyt mieli pukeutua perunasäkkiin. Nämä nimittäin tuntuvat päällä perunasäkiltä mutta näyttävät skarpilta. Myös ballerinat olen ostanut pari vuotta sitten Arketilta ja ne ovat osoittautune…

Arketin silkkihousut olivat kesän pelastus, kun olisi vain tehnyt mieli pukeutua perunasäkkiin. Nämä nimittäin tuntuvat päällä perunasäkiltä mutta näyttävät skarpilta. Myös ballerinat olen ostanut pari vuotta sitten Arketilta ja ne ovat osoittautuneet loistavaksi hankinnaksi. Whistlesin kasmirneule on toinen syyskuun ostoksista.

Minulta on kyselty paljon, miten vaatehaaste on edennyt. No sehän on! Olen hiffannut paljon itsestäni, vaatteista, pukeutumisesta, ostamisesta ja rahasta, niinkin paljon että teen aiheista varmaan vielä useammankin postauksen.

Mutta ensin on puhuttava kesästä. Kesä ei mennyt ihan putkeen. En ryhtynyt himoshoppailemaan tai ostanut mitään järjetöntä, mutta en myöskään pysynyt itselleni asettamassa kahden vaatteen rajassa.

Minun ei tarvitse harjoittaa kovinkaan kummoista itseanalyysiä tietääkseni, miksi…

Koko kesän itsetuntoni oli aika alamaissa. Se näkyi ja tuntui myös joka kerta, kun katsoin peiliin. Ja varsinkin aina, kun oli pakko pukea päälleen jotain ja näyttäytyä muulle maailmalle.

Tiedän, että juuri tämän takia vaatteet ovat minulle se fiksun kuluttamisen viimeinen, valloittamaton linnake.


Toinen syyskuun ostoksista: kirppikseltä löytynyt trenssi.

Toinen syyskuun ostoksista: kirppikseltä löytynyt trenssi.

Kännykkäni näyttö on rikki ja sen akku kestää tuurilla muutaman tunnin, mutta ajattelen, että se on aivan hyvä siihen asti, kunnes se pimenee lopullisesti.

Olohuoneeni valaisin hajosi remontissa ja se on korjattu ilmastointiteipillä. Ajattelen, että sitten joskus.

Kun vuosia sitten rakastuin Wegnerin Y-tuoleihin, maltoin odottaa kolme vuotta, että löysin ne käytettynä sopivalla hinnalla (toiselle puolelle pöytää – nyt säästän että saan tuolit toisellekin puolelle).

Mutta tuolit, kännykät ja valaisimet eivät liity siihen, mitä ajattelen itsestäni, ulkonäöstäni, arvostani ja onnistumisestani ihmisenä ja naisena. Tai siihen miten näen itseni ja miten ajattelen muiden näkevän minut. Vaatteet sen sijaan liittyvät siihen hyvinkin tiiviisti. Siksi alan helposti ostella vaatteita silloin, kun minulla on kökkö fiilis itsestäni.

Nyt syksyllä olen taas pitänyt omista säännöistäni kiinni. Syyskuussa ostin uutena neuleen ja kirppikseltä trenssin. Lokakuussa olen ostanut mustan peruspaidan ja kirppikseltä raitapaidan. Enkä ole tuntenut mitään himoja tai tarpeita ostaa enempää. Ehkä siksi, että kesän jälkeen en ole myöskään päivittäin epäillyt olevani ihminen joka on epäonnistunut elämässä aivan kaikessa.

En kylläkään liikaa soimaa itseäni kesän ostoksista. Oikeastaan toimin minulle tyypilliseen ratkaisukeskeiseen tyyliin: jos itsensä näyttäminen maailmalle tuntuu inhottavalta, onko mitään, mikä voisi tehdä siitä yhtään vähemmän inhottavaa? No juu, ostin muutaman vaatteen enemmän kuin olisi pitänyt ja pari vähän tyhmää juttua, mutta selvisin aika monesta muusta tielle osuneesta pommista kunnialla. Ja pääasiassa vaatteidenkin suhteen käytin harkintaa ja pidin kiinni laatukriteereistäni.


Tämä &Other Storiesin mekko oli tyhmä ostos - ostin sen hätäisesti vain koska mikään viime kesän lempivaate ei enää istunut päälle. Mekko on kaunis mutta huolimattomasti tehty, ja ärsyttävintä on että tiesin sen ja ostin silti.

Tämä &Other Storiesin mekko oli tyhmä ostos – ostin sen hätäisesti vain koska mikään viime kesän lempivaate ei enää istunut päälle. Mekko on kaunis mutta huolimattomasti tehty, ja ärsyttävintä on että tiesin sen ja ostin silti.

Mikään vaate, huulipuna tai kampaus ei tietenkään voi täyttää sielussa ammottavaa tyhjiötä tai vaientaa sitä ääntä, joka sinnikkäästi kuiskii sinä et kelpaaaaaaa. (Ei voi, ja kuitenkin yritämme! Siksi kai maailma hukkuu tavaraan.)

Mutta vaatteet, huulipunat ja kampaukset voivat kyllä joskus tehdä pieniä ihmeitä itsetunnolle.

Kai sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät tarvitse mitään ulkoisia asioita tunteakseen olonsa hyväksi. Sellaisia jotka voitaisiin tipauttaa krapulassa, verkkareissa ja aknearvet helottaen suoraan lähetykseen Natalie Portmanin viereen seisomaan ja jotka silti tuntisivat olonsa upeaksi ja itsevarmaksi. Mutta se on kyllä aika kova vaatimus kenelle tahansa. (Luulen, että jopa Natalie Portmanille.) Siksi olen lakannut vaatimasta sitä itseltäni.

Sen sijaan yhdestä vaatimuksesta pidän kiinni: että mitä teenkin, teen sen tietoisesti. Että en shoppaile tajuamatta miksi shoppailen vaan sanon rehellisesti itselleni: jaahas, nyt sinä taidat haluta nämä uudet housut, koska sinulla on kökkö fiilis itsestäsi. Vain silloin voin miettiä, auttavatko uudet housut oikeasti lisäämään itsevarmuuttani (joskus kyllä) vai olisiko jotain muuta tehtävissä (useimmiten kyllä).

Ehkä järkevässä kuluttamisessa onkin lopulta aina kyse siitä, että käy itsensä kanssa rehellistä keskustelua.

Ja että on realistinen sen suhteen, mitä odotuksia vaatteille tai tavaroille ylipäätään asettaa.

Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain vaatteita. Kaikki oikea työ tehdään korvien välissä.