Minulla on ensimmäistä kertaa joulukuusi. Voi kuinka siitä onkaan unelmoitu, vuosia. Ja nyt se on täällä – ollut jo itse asiassa kaksi viikkoa. Lapsuudenkodissani kuusi tuotiin taloon vasta aattona, mutta aikuisena saa tehdä mitä huvittaa. Minua huvittaa nauttia kuusen tuomasta tunnelmasta mahdollisimman pitkään.
Kuusi ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Hirveän ähertämisen jälkeen sain sen nököttämään suorana kuusenjalassa, mutta sohvalle istahtaessani huomasin että se oli siitä suunnasta katsottuna vino. Ähersin kuusen uudestaan suoraan vain huomatakseni, että nyt se oli olohuoneen ovelta katsottuna vino. Lopulta päätin, että vinous olkoon harkittu statement. En tiedä mistä. Jos joku kysyy, tarjoan glögiä ja vaihdan puheenaihetta.
Hankin osan koristeista jo viime vuonna, kun kaipasin uskonvahvistusta sille, että minullakin vielä jonain päivänä olisi ihana joulu silloisen surun sijaan. Tänä vuonna kävin hiplaamassa koristeita jo lokakuussa, remontin viime metreillä kun uskoni kaipasi jälleen vahvistusta – tällä kertaa siihen että remppa joskus valmistuu ja pääsen viettämään joulua täällä.
Huokailin Stockmannin ja Proloquen jumalaiselle joulukoristevalikoimalle ja valitsin joukosta muutaman koristeen, jotka kaikki edustivat jotain sellaista, mitä toivon elämääni.
Viikuna ja sitrus – unelma omasta puutarhasta on yksi suurimmistani, unelma viikunapuista ja auringon kypsentämistä iltapäivistä…
Onnenkeksi – koska haluan tästedes olla the luckiest girl in the world.
Osteri ja samppanjapullo, koska kuka nyt ei haluaisi enemmän ostereita ja samppanjaa elämäänsä.
Koristeet olivat kalliita, mutta tuntuivat joka pennin arvoisilta, kun mietin tulevia vuosia, joina saan kaivaa koristelaatikon esiin. Kääriä lasikoristeen kerrallaan silkkipaperista kuin kallisarvoisen aarteen (jollaisia ne ovatkin). Tulen hymyilemään asioille, joista unelmoin vuonna 2018 – ehkä koska ne ovat toteutuneet, ehkä koska unelmoin silloin jo jostain ihan muusta.
Ehkä joka vuosi kuuseenkin ilmestyy uusi unelma tai pari. Ehkä tästedes jokainen joulukuusi on uusien, vanhojen, unohtuneiden ja toteutuneiden unelmien kerrostuma.
Lapsena en voinut käsittää sitä, kun aikuiset kertoivat arvostavansa joulussa eniten ruokaa ja lomapäiviä. Itsehän ei voinut moneen viikkoon ajatellakaan muuta kuin lahjoja.
Mutta niin se näemmä menee, että aikuisena alkaa kaikista eniten toivoa sellaisia asioita, joita ei voi kääriä lahjapakettiin. Lahjat kuuluvat nykyään jouluihini vain satunnaisesti. Niiden sijaan panostan ruokaan ja viineihin.
Kas niin, pikku-Eeva: sinustakin tuli sitten aikuinen, jonka mielestä joulussa parasta on ruoka. Ja ne lomapäivät.
Kaikki alkaa marsipaanista. Täällä Suomessa sekin on sesonkiherkku, saapuu kauppoihin ensimmäisten joulusuklaiden siivellä. Silloin alkavat kissanpäivät meille marsipaanin ystäville (joita laskelmieni mukaan on minun lisäkseni Suomessa noin kolme).
Parhaat tekee Niederegger. Ostan joka vuosi ennen joulua Niedereggerin ison marsipaanilajitelman. Se on ainoa herkku, jota en jaa muiden kanssa, koska rommitryffeleitä on vain yksi.
Kuten muulloinkin, myös jouluna inspiroidun eniten kasviksista. Jätän kinkut ja kalat mieluusti muiden vastuulle ja keskityn pohtimaan, mitä jännittävää ja jouluista kauden vihanneksista saisi aikaiseksi. Joulupöydästäni löytyy aina ainakin juureksia ja ruusukaalia, monena vuonna myös lehtikaalia ja vihreitä papuja.
Ruusukaalin sesonki on juuri tässä joulun tienoilla parhaimmillaan. Näitä kermassa haudutettuja ruusukaaleja olen tehnyt joka talvi ainakin kymmenen vuoden ajan, monesti myös joulupöytään. Niillä on käännytetty moni ruusukaalin vihaaja sen arvostajaksi.
Kermassa haudutetut ruusukaalit
(2-4 annosta lisukkeena)
1 pkt (300 g) ruusukaaleja 2 rkl voita 1 dl kuohukermaa (tai 2 dl, jos et pelkää rasvaa, rai rai) 1/2 sitruunan mehu suolaa mustapippuria
Poista ruusukaaleista kannat ja leikkaa puoliksi. Isokokoiset ruusukaalit voit leikata myös neljään osaan.
Kuumenna kattilassa tai kasarissa voi ja lisää ruusukaalit. Paista n. 5 minuuttia välillä käännellen, kunnes ruusukaaleihin on tarttunut hieman väriä.
Lisää sen jälkeen kerma ja käännä lämpötila miedolle. Laita kansi päälle ja anna ruusukaalien hautua pehmeiksi, n. 20-30 minuuttia. Sekoita välillä ja varo polttamasta pohjaan. Voit tarvittaessa lisätä hieman vettä tai kermaa.
Lisää joukkoon sitruunamehu ja mausta suolalla ja pippurilla.
En välttämättä kaipaa jouluna kinkkua, mutta koska olen lappalaisten sukua, jouluksi tekee usein mieli hankkia poroa jossain muodossa. Pikkujouluihin tein poro-piparjuurileipiä.
Ne ovat ehkä varsinaiseen joulupöytään vähän tuhteja, mutta aion hankkia ainekset kaappiin tapsanpäivän kaverikokoontumista varten. Leivät sopivat nimittäin täydellisesti kuohuviinin kera. Tarvitset niihin:
hyvää vaaleaa vuokaleipää (esim. Gateaun Pain roti) piparjuurella maustettua tuorejuustoa kylmäsavustettua poroleikkelettä vesikrassia (esim. Järvikylä)
Joulussa minulle on tärkeää stressittömyys ja paineettomuus, se että saa tehdä juhlasta omannäköisen. Toteutan perinteitä sen verran ja sillä tavalla kuin hyvältä tuntuu enkä ota stressiä siitä, että kaikki täytyy tehdä joka vuosi tietyllä tavalla. Teen itse ne ruoat joita tykkään kokata ja ostan muut valmiina ilman omantunnontuskia. Lisään joka vuosi mukaan myös jotain uutta. Perinteinen suomalainen joulupöytä on muutenkin niin monipuolinen, että yllättävän monenlaiset asiat sopivat joukon jatkoksi!
Klementiineistä käytän aromaattiset kuoret ja mehun joulun cocktailien maustamiseen. Lehtineen myytävät klementiinit ovat myös sellaisenaan kaunis koriste.
Aamukahvin vakkaripaahto vaihtuu joulukahviin. Kaffa Roasteryn on suosikkini (olen haistavinani siinäkin häivähdyksen marsipaania, vaikka kahvia ei olekaan maustettu millään). Tässä kyytipoikana Kanniston puolukkainen jouluwiener.
Houstaan tänä vuonna ekaa kertaa joulun luonani, mutta en siitäkään huolimatta ajatellut aloittaa stressaamista. Tilasin Herkusta valmiin savustetun kalkkunan sekä graavilohta, ja teen itse vain kasvislisukkeet ja alkudrinkit. Herkun jouluruokien ennakkotilaus on auki 17.12. asti ja valmiiksi tehtynä saa mitä vain rosollista kinkkuun ja kaloihin.
Leipomisen jätän suosiolla niihin päiviin, kun muuta puuhaa ja ruoanlaittoa ei ole, joten jälkiruoaksi riittää tänäkin jouluna hyvä suklaa (ja se marsipaani, jos siitä jouluna on enää mitään jäljellä). Kenties pikku lasi portviiniä konvehdin seuraksi.
Jouluna haluan ehdottomasti herkutella, mutta ähky ja ällötys ei ole my idea of a good time. Siksi ostan mieluummin vähemmän mutta tosi hyvää.
Yksi oma jouluperinteeni on käydä valitsemassa joulusuklaat irtotiskistä. Odotan sitä yleensä eniten joulun ruokaostoksista. Silloin saa syödä monta kertaa – ensin silmillä kauniita konvehteja ja rusetilla suljettuja pakkauksia, lopuksi vielä suulla suklaat. Vien pieniä rasioita usein myös lahjaksi.
Valrhonan konvehdit ovat ehkä suosikkejani (etenkin se jasmiiniteen makuinen!). Hain niitä ennen aina Valrhonan omasta kaupasta, joka suljettiin jo vuosia sitten. Ilahduin, kun huomasin että niitä saa Herkun Coffee & Chocolate -baarista.
Ostin lisäksi pari marsipaanipossua leivostiskiltä koristamaan herkkulautasia. Tulin niistä hyvälle tuulelle. Ehkä koska olen itsekin marsipaanipossu.
Ilman juustoja ei tule joulua, luulisin. Jo pelkästään stilton-möhkäleiden ilmestyminen juustotiskiin saa kulkuset kilisemään korvissani.
Valkkaan aina jouluksi myös astetta herkumman vuohenjuuston, jonka seurana tarjoilen kirsikkahilloa. Pyörittelin Herkun hillohyllyllä lakritsalla maustettua kirsikkahilloa, mutta päädyin kuitenkin astetta perinteisempään Bridgesiin. Se tehdään happamista Morello-kirsikoista, jotka ovat ihana pari kermaisen tuhdille juustolle.
Jos hermoromahdus juusto- ja kalatiskin jonossa on tähän mennessä kuulunut jouluperinteisiin, tuon nyt mukanani joulunajan ilosanoman. Herkun nettisivuilta näkee nykyään palvelutiskien reaaliaikaisen jonotustilanteen ja vuoronumeronkin voi napata jo netistä, joten enää ei tarvitse hikoilla jonossa talvitakki päällä. Sen sijaan voi hoitaa muut ostokset tai piipahtaa vaikka bistroon viinilasilliselle omaa vuoroaan odottelemaan. Tämän stressittömämpää tapaa tehdä jouluostoksia tuskin on.
Kun nyt niistä toiveista oli puhe, toivoisin koko läntiselle maailmalle piiiiitkän sisään- ja uloshengityksen tässä joulun alla. Muistetaan, että tämä on ilon ja rauhan juhla, ei stressin ja to-do-listojen ja suorittamisen.
Siispä toivon: juuri niitä omia lempparijuttuja, pikkuisen parempaa. Ajatuksella valittuja asioita silmittömän ostoshurmoksen ja ähkyn sijaan. Kas niin tulee hyvä.
“Of all the seasons, winter is the most conducive to the great art of dormancy. This art requires an appreciation of semi-consciousness: the beautiful and necessary prelude to sleep – a special pleasure in itself that is all too often neglected, under-valued or looked down upon. “
Näin kirjoitti runoilija ja pilapiirtäjä Michael Leunig horroksen ja lepuuttelun jalosta taidosta.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä hullummalta tuntuu se, että meidän odotetaan talvella elävän ihan samassa tahdissa kuin muinakin vuodenaikoina. Heräämään samaan aikaan töihin, olemaan yhtä tehokkaita, vaalimaan harrastuksia, sosiaalista elämää ja “terveellisiä elämäntapoja” samaan malliin.
Kaikki muu luonnossa siirtyy lepotilaan. Käy nukkumaan, kuolee. Vain me yritämme jaksaa, jaksaa.
Ehkä talven pimeys ja kylmyys tuntuvat niin raskailta juuri siksi, että koetamme niin kovasti taistella niitä vastaan? (Muistathan, ystäväni: what you resist, persists – se mitä vastustat, voimistuu.)
Entä jos vastustamisen sijaan vain antautuisimme tälle vuodenajalle? Hyväksyisimme, että samat lainalaisuudet, jotka pätevät metsän puihin ja eläimiin pätevät myös meihin… että talvella emme voi tehdä kaikkea täydellä teholla. Että kesä-minä on erilainen kuin talvi-minä – ei parempi, vaan erilainen.
Ehkä silloin löytäisimme tavan paitsi sietää pimeyttä, jopa nauttia siitä…
Puska vihreitä ja pari kynttilää – ne tuovat sopivasti joulutunnelmaa makkariin energisoimatta liikaa. Makuuhuone on edelleen hyvin, hyvin kesken remontin jäljiltä – vaatekaapista puuttuvat ovet, sängyn alla on säilössä kasa parkettia tulevaa keittiöremonttia varten. Seinän vieruksilla lojuu huonekaluja, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa mutta joiden kohtalosta en ole vielä halunnut päättää.
Nyt kuitenkin kunnostin makkarin nukkumanurkkauksen joulua varten, sillä joululomalla aion ennen kaikkea n u k k u a. Go to sleep, my darlings, till the summer comes again (Lewis Carroll).
Sain valita talviuniani varten Familonin valikoimasta uudet lakanat. Valitsin tietenkin pellavaa, materiaalia, johon suhtaudun vähintäänkin intohimoisesti. Pellava on hurjan kestävä materiaali, joka sietää hyvin kulutusta ja pesua eikä sen kasvattaminen vaadi juurikaan lannoitetta, torjunta-aineita tai keinokastelua.
Pellavatekstiili pystyy imemään jopa 20 % painonsa verran kosteutta ennen kuin se alkaa tuntua kostealta, joten se on loistava valinta lakanoihin – me ihmiset kun tuppaamme hikoilemaan yöllä. Ja mikä parasta, se näyttää hyvältä myös ryppyisenä!
Pussilakanat ovat sävyssä greige, joka on täydellinen sävy beigen ja harmaan välissä. Se sattuu myös mätsäämään makuuhuoneeni seinien sävyyn (maalin sävy on Tikkurilan Ajopuu).
Familonin jättityynyt ovat ihan parhaat nojailuun, olipa sitten lukemassa, katsomassa leffaa tai nauttimassa aamiaista sängyssä. Ne näyttävät myös ryhdikkäiltä osana petausta. Yllätin itseni valitsemalla tällä kertaa kuosilliset tyynyliinat – uusi Korsi-kuosi on sen verran minimalistinen, että sitä on helppo yhdistellä yksivärisiin lakanoihin. Korsi-pussilakanat ja tyynyliinat ovat pellavan lisäksi saatavilla myös puuvillaisina.
Untuvapeitot hankin jouluksi pari vuotta sitten, ja iloitsen niistä edelleen joka yö… ja tähän pimeään vuodenaikaan aika usein myös päivisin, hmm. Samaan aikaan hankitut tyynyt kaipaisivat puolestaan jo uusimista, niiden käyttöikä kun ei ole kauhean pitkä kovan kulutuksen ja iholta irtoavan talin vuoksi. Laadukas tyyny onkin aina hyvä lahjaidea, koska suurin osa ihmisistä ei hoksaa tai raaski uusia tyynyjä kovin usein.
Niin kauan kuin muistan, ihan lapsesta asti, minulle olennaisin joululoman aktiviteetti (tai pitäisikö sanoa epäaktiviteetti) on ollut sängyssä lukeminen. Saatoin viettää monta vuorokautta vaihtamatta kertaakaan pyjamaa päivävaatteisiin, peiton alla kirjan ja karkkirasian kanssa.
Olen taas säästellyt syksystä asti erityisen meheviä kirjoja juurikin joululomalle. Odotan jo pitkiä joululoman päiviä, jotka voin viettää sängyssä – nukahtaa kirja kädessä, herätä, lukea lisää, nukahtaa uudestaan. Nousta vain hakemaan lisää suklaata ja pähkinöitä.
Syksy on ollut kuluttava ja vasta viime päivinä olen tajunnut, että olen itse asiassa remontin ja sen lieveilmiöiden jäljiltä aivan järjettömän väsynyt. Sen sijaan, että taistelisin väsymystä vastaan, aion antautua sille.
Olla olematta supernainen, hyväksyä etten aina voi. Ettei edes tarvitse.
