Olen ollut hiljaa. Blogissa ja sen ulkopuolella.
Ei ollut mitenkään tarkoitus, niin vain kävi. Olin in a bad place, kuten amerikkalaiset sanovat: turhautunut, tympääntynyt kaikkeen ja varsinkin itseeni. Väsähtänyt ylikuumenneiden ajatuskelojeni alle. Tuntui, ettei ole mitään sanottavaa tai annettavaa kellekään. Kuin kirsikaksi kakun päälle naamaani puhkesi elämäni kauhein akne ja ajattelin että selvä, painelen maan alle.
Painelin. Vaikka lähtökohtani vetäytyä ihmisten ilmoilta olivat kaikkea muuta kuin seesteiset, huomasin pitäväni hiljaisuudesta. Alan ymmärtää, miksi kaikilla suomalaisilla on mökki tai ainakin unelma siitä.
Jossain vaiheessa havahduin siihen, etten ajatellut mitään. Päänsisäinen surinani, se, joka on pitänyt minulle seuraa reilut parikymmentä vuotta, oli hiljentynyt.
Se tuntui ihmeelliseltä… tai no, mitä sitä väheksymään. Se tuntui ihmeeltä.
Jotain niin arvokasta haluaa varjella. Siksi olen väistellyt tuttuja, jättänyt vastaamatta puhelimeen, ollut kirjoittamatta blogia, hengaillut kaukana kaupungista. Pelkäsin, että jos joku kysyy no mitäs sulle kuuluu, kelat alkavat taas pyöriä tuhatta ja sataa.
Mitä mulle kuuluu? Ei mitään. Ja se on ihanaa.
Kun ajatusmylly pysähtyi, ajatusten tilalle tuli tunne. Ehkä rauha, ehkä rakkaus, joka tapauksessa vahva ja hyvä.
Uskon, että se on tarpeeksi vahva kestämään markettien loisteputkilamput, tunkkaiset ruuhka-ajan ratikat ja kahviloissa bisnespuheluitaan kovaan ääneen kailottavat pukumiehet. Lienee siis aika palata ihmisten ilmoille.
Mikä se olikaan, joka kaiken kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo…? Taidan kaivella sen esiin jostain sisuksistani seuraavan kerran kun tuntuu, että tätä en pähkäilemällä ratkaise.
Kuvasta kiitos Stella
Hiljaisuus ja itselleen sen suominen on hieno, mutta erittäin vaikea asia, tai ehkä pitäisi sanoa, että paikka. Varsinkin nykyään hiljaisuuden etsinnän salliminen pitäisi määrätä suurimmalle osalle pakolliseksi, ihmiset kun yleisesti joutuvat liiallisen informaatiotulvan alle – haluavat tai eivät – ja siitä syystä menevät epäkuntoon ja pahimmassa tapauksessa jopa rikki. Sellaista ei haluaisi kenellekään ja monesti tuntuu, että pahimmillaan informaatiotulvan nämä rikkomat ihmiset eivät osaa kuin purkaa pahaa oloaan toisiin joko sanoin tai teoin, kiitos internetin ja erilaisten huutelu-kanavien. Syy miksi kirjoitan (huudan hiljaa iloisena) on se, että on mielestäni hienoa, että olet löytänyt sellaisen paikan, jossa ajatuksesi saavat levätä. Toivon, että jatkossakin löydät tarvittaessa siihen paikkaan takaisin. Tosin, hyvät ihmiset onneksi aina osaavat suunnistaa, vaikka siltä ei joskus tuntuisikaan. Ai niin, se piti vain sanomani, että kiitos tästä blogista ja kertoa (salaa tosin), että myös tälläinen karski partasuinen jokapaikanhöylänä toimiva mies pitää välillä siitä, että saa lukea sinunlaisesi ainutlaatuisen, selkeästi sekä sisältä ja ulkoa, kauniin naisen kauniita sanoja. Positiivisuuden luominen on mielestäni hieno lahja, varsinkin tässä kateellisten ja katkerien huutelijoiden maassa. Kiitos.
Ihana kommentti! 🙂
Ja ihana teksti Eeva, kiitos että kirjoitat. Yritän löytää tuon saman. Mielellään pian.
Kiitos ihanasta kommentistasi nimetön kommentoija! Ja tosiaan tuosta paikasta, musta tuntuu että se paikka on meillä jokaisella itsessämme. Siinä onkin oppimista, että oppii pääsemään siihen paikkaan myös silloin kun ympäristö on kaikkea muuta kuin seesteinen.
Akne ja mieliala voivat liittyä samaan syssyyn eli niin tylsään asiaan kuin hormoneihin 🙂
Sisäinen rauha on ehkä arvokkainta, mitä ihminen voi omistaa :).
No se on juurikin niin.
Halusin vaan kertoa että sun mietinnät ja pohdiskelut on mahtavaa luettavaa, tuntuu et sun päässä liikkuu ihan samanlaiset ajatukset kuin mulla. Kiitos että kirjoitat tätä ihanaa blogia! On niin kivaa lukea välillä muutakin kuin muoti-ruoka-matkustelu-aiheisia tekstejä. Sun genre on pohdiskelu. Pohdiskelublogi. Ja siks se onkin paras blogi!
Kiitos Venla kommentistasi! Pohdiskelublogi, se on hyvä luonnehdinta. x
Olet paras.
Sä oot.
Voi niin hyvä teksti taas. Ihanaa kun kirjoitat kaikenlaisia elämään kuuluvia asioita ja varmasti moni voi vaan tekstin lopussa huokaista että “ihanaa etten ole yksin näiden asioiden kanssa”. Kiitos kannustavasta blogistasi!
Kiitos Annee! Joskus tuntuu hölmöltä horista omista ajatuksistaan, mutta sitten sitä taas muistaa, että ehkä sekin on omalla tavallaan arvokasta, juuri mainitsemastasi syystä.
Sain hetken mielenrauhaa tästä tekstistä oman ajatusmylläkkäni keskelle.
<3
Tsemppiä kohtalotoveri, ja tyynempiä ajatuksia 🙂
Tsemppiä pohdintoihin! Niin tunnistan itseni noista vuosia takaperin… Ja samalla tsemppejä siihen, kyllä ne asiat aina lopulta luonnistuvat ja menevät oikeaan suuntaan. Minulla se kävi vähän eri tavalla kuin olisin osannut ajatella – työnarkomaani sitoutumiskammoinen uraohjus, joka viiletti kaupungilla löysi elämänsä miehen ja on nyt onnellisempi kuin koskaan aviovaimona ja pienen lapsen lyhennettyä työviikkoa tekevänä äitinä. Joskus elämä yllättää ja sen kannattaa antaa se tavalla tai toisella tehdä, koska aiemmin en esim. lapsista oikein edes haaveillut. 🙂 Muistan vaan ne pohdinnat ja mietinnät siitä, että mikä on tärkeää, mitä oikeasti haluan, …
Ihana kuulla, että olet löytänyt oman paikkasi, kuulostat onnelliselta ja tyytyväiseltä. Terveisiä perheelle ja mainiota syksyä 🙂
Heippa! Lueskelin juuri Maaria Leinosen runokirjaa ja vastaan tuli runo, joka niin kovasti iski mieleeni, kun olin aamulla lukenut tämän tekstisi:
“Miten sitä välistä huolestuu, hätäilee, pienistä turhista asioista
tulee levottomaksi
ja mieli läikehtii
kuin tuulen keinuttama veden pinta.
Miten sitä joskus haluaa lukita ovet ja ikkunat
ja olla vain
olla ihan rauhassa itsensä kanssa kahden.
Kysyä itseltään mitä oikeasti kuuluu.
Odottaa vastausta pitkään.
Kuunnella syvältä. ”
Kaikkea hyvää ja aurinkoa sulle!
Kiitos Marketta tästä, tämähän sopi tähän hetkeen kuin voi leivälle. Kaikkea hyvää!
Hei Eeva!
Kivaa kun tulit takas. Ehdin jo huolestua.
Kiitos Minnaliisa!
mulla hyrrää ja pyrrää ja pörrää päässä niin pahasti, et onneksi perjantaina otan lennon Kosille ja sieltä lautan vielä hiljemmalle saarelle olemaan viikoksi. yksin (kiitos yksinmatkustustekstistä <3!).
ja tänä aamuna naama oli finneillä ku teinivuosina konsanaan. tätä siis on liikkeellä…
Oi ihanaa, nauti! Kuulostaa täydelliseltä irtiotolta tähän väliin.
Mielenkiintoista.
Toivottovasti voisit joskus kertoa lukijoillesi lisääkin kaikesta, epäilemättä isoista asioista. Kuitenkin olet tosi säännöllisesti päivittänyt blogiasi ja antanut ihan normivaikutelman. Olisi avaavaa kuulla jotain mitä oikeasti tapahtuu. Ei pelkkää myyvää sponsoriblogipintaa.
Heips M, jos blogini on mielestäsi tähän mennessä ollut “pelkkää myyvää sponsoriblogipintaa” niin tuskinpa osaan jatkossakaan tehdä sellaista blogia, johon olisit tyytyväinen. Toivottavasti sellainen löytyy!
En jotenkin tajua näitä ihmisiä, joilla tuntuu olevan ajatus, että bloggaajan velvollisuus olisi kertoa elämästään tasapuolisesti ja raatorehellisesti kaikki. Ettei niinku synny väärää mielikuvaa tai jotain. Koska ilmeisesti blogin kuuluisi olla kattava ja objektiivinen läpileikkaus yksityisen ihmisen elämästä.
No anyway, minä tykkään kyllä tästä blogista! Myyvine sponsoriblogipintoineen kaikkineen.
Tämä nyt ei liity suoraan tähän kirjoitukseen, mutta kirjoitan kumminkin. Välillä tänne kirjoittelee ilkeilijöitä, jotka selvästi ovat vain kateellisia sinulle. Ihan kuin ilkeät sanat parantaisivat sitä omaa pahaa oloa! Tosi hyvä, että vastaat tällaisiin kommentteihin suoraan nöyristelemättä ja kaunistelematta. Ehkä se saa kyseisen henkilön miettimään omaa käyttäytymistään. Jatka samaan malliin!