Elämä

Sunnuntai

10.1.2016

Kiitos ystävät kaikista viesteistänne. Niitä on reilun viikon ajan suorastaan ryöpynnyt sähköpostiini, blogin kommenttilaatikkoon, Facebookiin ja Instagramiin. Olen häkeltynyt ja yritän vastata kaikille, mutta jos joku jää, niin tietäkää, että jokaikinen on luettu ja jokaiselle on hymyilty. Toisille jopa vähän itketty. Kaikista liikututtu ja tunnettu kiitollisuutta.

sondag-(1-of-2)

On ollut uskomatonta tajuta, miten monille ja missä kaikissa tilanteissa tämä blogi on ollut tavalla tai toisella läsnä. Viesteissä on puhuttu kosinnoista ja armeijan teltoista. Opiskelijabokseista ja synnytyslaitoksista, Meksikosta ja Joensuusta. Kiitos, on ollut kunnia saada olla hetkissänne mukana, vaikka tietämättänikin.

Viestien lukeminen on ollut ihanaa, mutta haikeaa. Pieni jossittelija sisälläni ajattelee: mitä jos olisin saanut ne kaikki ihmeelliset ihanat taianomaiset viestit jo ennen kuin päätin lopettaa bloggaamisen? Siinäpä ennen kaikkea muistutus itselleni – jos on hyvää sanottavaa, sano. Mielellään heti. 

(Ja nyt harmittaa, että en muistanut perjantaina lounaalta lähtiessäni kehua vuolaasti Latva-baarin punaviinistä lihapataa. Toivottavasti viesti matkaa perille jotain kautta. Oli nimittäin mainio pata.)

sondag-(2-of-2)Mitä muuta kuuluu viime päiviin? Kävin katsomassa uuden Tarantinon ja jouduin toteamaan, että ehkä jo tovin vaikeuksissa ollut suhteeni Tarantinon kanssa on nyt lopullisesti kuopattu. Seuraavana päivänä kävin katsomassa pietarilaisen balettiteatterin versoin Joutsenlammesta. Siinä tarinan alkuperäinen traaginen loppu oli muutettu onnelliseksi. Tanssijat olivat upeita, mutta jäi vähän väljähtänyt maku suuhun, eikä johtunut Finlandia-talon kahvista.

Viikon parhaan taide-elämyksen tarjosikin lopulta oman keittiöni ikkuna. Tänään olen istuskellut laudalla pitkään ja katsellut miten lumi sataa maahan. Jänniä kiertoteitä. Kun hiutaleita katsoo tarkkaan huomaa, että ne leijailevat itse asiassa ylöspäin, heittävät piruetteja (kuin pietarilaiset balettitanssijat konsanaan, jep jep) ja satavat kaikkiin muihin suuntiin paitsi alaspäin. Miten ne koskaan päätyvät maahan ja narskumaan kenkieni alle, sitä en tiedä.

Heroes
Kannatti

Saattaisit pitää myös näistä

  • Hanna 10.1.2016 at 12:55

    Täytyy sanoa että vaikka olen yrittänyt opetella oikeasti _katsomaan_ valokuvia ja yrittänyt löytää sen jujun ja tajuta mitä kuvaaja haluaa kuvillaan välittää, niin se on pirun vaikeaa. Usein en löydä sitä fiilistä ja taka-ajatusta kuvalle. Paitsi sun kuvissa, ja eritoten tässä postauksessa. Jotenkin noi kuvat, etenkin ensimmäinen, puhutteli itteäni ja sai hyvän, rauhaisan fiiliksen aikaan. Kiitos siis ihanista kuvista ja kivasta kirjotustyylistä, jota rakastan! Tuo Tarantinon leffa pitäisi päästä itse katsomaan.

  • Paula 10.1.2016 at 1:48

    Ikävä kuulla, että lopetat 🙁 Olit ensimmäinen bloggaaja, ketä aloin oikeasti seurata 🙂 Ja odotan edelleen sinulta keittokirjaa 😀 (Juuri eilen viimeksi selailin kokkailtavaa Voisilmäpelin arkistoista! Ei petä ikinä!)

    Sellainen pyyntö olisi esittää… Että kirjoittaisit vielä ennen lopettamista jonkun kattavan kirjasuositus-postauksen 🙂 Mulla on aina tosi hankala löytää hyvää luettavaa, en tiedä miksi 😀 😀

  • Sonja K 10.1.2016 at 1:48

    Ehkäpä tämä oli myös pieni opetus meille lukijoille 😉 Itse olen nautiskellut tarinoistasi jostain niistä ajoista alkaen, kun blogiportaaleita ei ollut vielä olemassakaan. Olen nauttinut kynäsi ja kamerasi jäljestä, mutta ainharvoin kommentoinut. Oi miksen ole aiemmin kiittänyt? Tattis! Kiitos! Tack! Huikeita reseptejä, inspiroivaa ajatuksenjuoksua ja kauniita tunnelmia. Niitä olen saanut sinulta. Välillä on kuitenkin todella hyvä kääntää uusi lehti, seuraava sivu. Toivon todella, että seuraavalla sivulla sinua odottaa jokin ihanan huisi juttu! Ja täällä me ollaan, jos sittenkin päätät palata joskus 🙂

  • Suski 10.1.2016 at 3:27

    Hei Eeva,

    On totta, että aina pitäisi muistaa kiittää, kun siihen on syytä. Kiitos siis sinulle, kun olet jakanut blogissasi lyhyitä kuvauksia elämäsi hetkistä (edellä mainittu kuvaa mielestäni kirjoitustyyliäsi hyvin:)). Tekstisi ovat olleet usein rauhoittavia, lohdullisia ja herättäneet uusia ajatuksia. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti sinusta kuullaan tulevaisuudessa satojen sivujen tai ainakin muutaman lauseen muodossa silloin tällöin.

    Nykyaikana on minusta välillä parempi olla vain hiljaa kuin kommentoida blogeihin tai keskustelupalstoille. Ne kun ovat usein täynnä vahvoja mielipiteitä, trolleja (tästä sanasta tulee mieleen lapsuuden Trolli lelut) ja pahaa mieltä. Siksi en aina nykyään edes lue kommentteja ja siksi en myöskään tule aina kiittäneeksi, kun siihen olisi syytä.

    Siksi nyt tällainen myöhäinen Kiitos.

  • m 10.1.2016 at 3:32

    Kun kerta vielä ehtii, niin pakko sanoa, että tämä on (ollut) tekstien puolesta yksi parhaista lukemistani blogeista. Harmi, kun (jos) lopetat.

    Ja tämä taisi olla myös ensimmäinen kommenttini ikinä tänne 🙂

  • Tuulevi 10.1.2016 at 3:41

    Harmi, että lopetat. Olen pitänyt todella paljon blogisi tunnelmasta. Ja myös kuvausvinkeistä. (Avullasi vasta oikeasti opin toimimaan syväterävyyden kanssa. Ehkä se johtui niistä kynsilakoista. :D)

    Minäkään en ole ahkera kommentoija, enkä usein edes lue muiden kommentteja juurikin sen takia, että siellä joukossa on niitä akanoita. 🙁 Ymmärrän erimieltä olemisen, mutta en turhaa ilkeilyä enkä tahallaan loukkaamista.

  • ida 10.1.2016 at 3:47

    Harmittaa, että lopetat. Tämä on yksi inspiroivimmista blogeista, joita olen lukenut. Olet jotenkin niin ihanalla tavalla arkinen. Olen saanut innoitusta omaan kirjoittamiseen myös sinun kauttasi. Ehkä olisi aika aloittaa oma blogi… :>

    Kiitos Eeva ja kaikkea hyvää sinulle! <3

  • EvaL 10.1.2016 at 3:50

    Tuo ensimmäinen kuva toi mieleeni Intian mausteisen ilman, Marokkolaisen minttuteen ja Nudgen juuttimatot.

  • Hanna 10.1.2016 at 3:52

    Jään kaipaamaan blogiasi – ja tulen lukemaan arkistojasi vielä moneen kertaan. Reseptejäsi olen kirjannut muistiin, niin hyviä ne ovat olleet. Blogisi on ollut yksi todella harvoista, joita pidän kirjanmerkeissä.

    Kaunista elämää, Eeva.

  • Päkä 10.1.2016 at 4:17

    Voi Eeva!
    Harmillista, että lopetat! Postauksistasi on välittynyt aivan hitmuinen lämpö. Kaikkea hyvää sulle. Toivottavasti putkahdat jostakin vielä luettavaksi. Kiitos.

  • Elina 10.1.2016 at 4:30

    Yhtäkkiä tuosta alemmasta kuvasta tajusin, että onkohan sisäpiha täsmälleen sama, jota itse katselin kymmenen vuotta sitten Helsingissä asuessani? Osoitetta en tähän viitsi laittaa, mutta jos kadulta mennään sisäpihalle kaarimaisesta porttikongista ja siellä porttikongissa on kadulta tultaessa katsottuna kahden pikkuasunnon ovet vasemmalla puolella, niin silloin kyseessä on sama talo. Oma asuntoni oli se pihanpuoleinen niistä kahdesta porttikongin ovesta. Ikkuna avautui takapihalle. Asunto oli vain 12 neliömetrin kokoinen, mutta siihen mahtui kaikki, mitä juuri lapsuudenkodistaan muuttaneella edes oli. Ja pienestä koostaan huolimatta se oli kuitenkin ensimmäinen oma koti, jossa oli oma keittiö ja oma kylpyhuone. Kyllä, ne todella mahtuivat näppärästi noihin neliöihin! En asunut siellä kuin vajaan vuoden, mutta asuntoa muistellessa on edelleen hyvä fiilis, olihan se juuri se ensimmäinen!

  • Jenni 10.1.2016 at 4:52

    Kiitos Eeva ihanasta blogista. Muutin ulkomaille muutama vuosi sitten ja tämä blogisi on ollut yhteyteni Helsingin keskustan ja Suomen hiljaiseen kauneuteen. Olet todella taitava kirjoittaja ja vaikka lopetat nyt blogin, toivon että saamme pitää kirjoituksesi elämässämme jollain muulla tavalla joka nappaa nämä pienet hiljaiset kauneuden ja nautinnon hetket ja antaa ne meille niin kauniina pakettina. Osaat tämän niin valtavan hyvin ja kuvailet samalla jotain tärkeää suomalaisuudesta ja meidän tavasta nähdä ja kokea asioita. Kirjoita (Helsingin keskustaan sijoittuvia) kirjoja! Luen ne kaikki. Kaikkea hyvää sinulle!

  • Ida 10.1.2016 at 4:52

    Eeva, kiitos.
    Olet tuonut paljon iloa ja ajatuksia munkin elämään blogisi kautta. Sulla on niin ihmeellinen taito kirjoittaa kaikesta, et häkellyttää. Ja rohkeus kuunnella ja seurata sydäntäsi elämän suurissa päätöksissä. Ois niin paljon opittavaa. You go girl! Kaikkea hyvää elämääsi.

  • Sanna-Maria 10.1.2016 at 5:25

    Mulla tulee sua ikävä. Oon kokenut useita ahaa-elämyksiä blogisi parissa, hymyillyt, nauranut ja itkenytkin joskus. Oot saanut mut ajattelemaan paljon. Ja nämä kuvat. Ah, parhautta (ja kauneutta). Joten kiitos, Eeva. 🙂

  • Kaisa 10.1.2016 at 6:32

    Täällä myös suuri ihailijasi, kiitos oivaltavista teksteistä. Ja kiitos, kun muistutat kiittämisen tärkeydestä. Mutta uusi syntyy, kun uskaltaa luopua vanhasta. Jos yhtään koet kutsumusta kirjoittamiseen, niin kuulemme sinusta vielä. Paljon. Olet huikea talentti!!

  • Jo 10.1.2016 at 6:33

    Voi Eeva, jää ikävä!
    Blogisi on ehdoton suosikkini.

  • Viva i colori 10.1.2016 at 7:12

    Kiitos Eeva! Kuvasi ja tekstisi hätkähdyttävät aina! Jälleen kerran tämänkin postauksen kuvissa on jotakin…en tiedä…ehkä uudenlaista tunnelmaa kuin aikaisemmin. Tästä seuraakin uusi ehdotus: jos kirjoitat kirjan, tuleehan siihen myös ottamiasi valokuvia? Joohan? 🙂

    Lumihiutaleet ovat kauniita. Niitä kannattaa ihailla ihan tosi, tosi läheltäkin. 🙂

    Hyvin osuit taas asian ytimeen. Itse aloitettuani bloggailun tajusin, että bloggaaja kaipaa (liian vahva yleistys?) vuoropuhelua. Tämä oivallus alun perin sai minut kommentoimaan blogiasi, sillä halusin osoittaa, että luen tekstejäsi, katson ottamiasi valokuvia, sillä ne koskettavat, herättävät ajatuksia. Ajattelin, että kommentointi voi olla osakannustin jatkamaan, ja ennen kaikkea osoittaa sen, että blogiasi luetaan ja tekstejä pohditaan.

    Hyvää palautetta annetaan ihan liian vähän, kaikkialla. Mikä siinä onkin niin vaikeaa? Hyvää palautetta kannattaa vilpittömästi myös ottaa vastaan, niin kuin aiemmin syksyllä kirjoititkin. Usein huomaan, että ihmiset hämmästyvät, jos annan positiivista palautetta. Vaikka olen vilpitön, palautteen saaja hämmentyy, ja alkaa vähätellä esim. vaatettaan tai jotain muuta asiaa, jota olin kehunut.

    Annetaan siis hyvän kiertää. 🙂

  • Mrs. M. 10.1.2016 at 7:35

    Luulen, että blogikirjoittamisesta luopuminen antaa sinulle aikaa, tilaa ja energiaa keskittyä laajempaan kirjoitusprojektiin, jota pääsemme muutaman vuoden sisällä lukemaan. Jos se on kutsumuksesi, uskon sinulla olevan kaikki mahdollisuudet työskennellä kirjailijana. Tsemppiä!

  • Sarde 10.1.2016 at 9:03

    Tuosta lumihiutalejutusta tulee mieleeni, kuinka entinen poikaystäväni vuosia vuosia sitten huudahti ikkunasta katsellessaan aivan innoissaan ja ymmyrkäisenä: ”Lumi sataa ylöspäin!” Muistan ikuisesti sen hämmästyksen hänen äänessään.

  • maijis_ 10.1.2016 at 9:05

    Kiitos ihanasta blogista. Tätä jään kaipaaman.
    Olen lukenut blogiasi jo monta vuotta, taisit olla ensimmäisiä joita aloin aikoinaan seuramaan. Tosin liian harvoin kommentoin mitään.
    Kaikkea hyvää sinulle Eeva, mitä sitten päätätkään tehdä.
    Toivon että jossain muodossa saisin lukea sinun tekstiä jatkossakin. 🙂

  • Merja 10.1.2016 at 9:06

    Moi Eeva . ikävä että lopetat blogisi, siitä on tullut minulle tärkeä. Asun Norjassa ja on mukava lukea suomalaista blogia ja pidän tavastasi kirjoittaa. Toivon , että saan vielä lukea blogiasi ja hyvää onnea mitä ikinä päätätkin tehdä <3 toivoo merja norjasta

  • Pauliina 10.1.2016 at 9:32

    Voi Eeva, on tästä tultava vielä kiittämään. Oot kultaa.
    Kiitos, kun oot opastanut mua matkalla epävarmasta teinitytöstä edelleen todella, mutta aika onnellisesti hukassa olevaksi nuoreksi naiseksi. Oot auttanut ymmärtämään, että voin olla just sitä mitä ikinä haluan – kaikkea sitä, mitä haluan. Jos se tulee luonnostaan, kukaan tai mikään ei voi rajoittaa sitä. Eeva K. onkin luonteva jatkumo ikisuokkareilleni Jenna K.:lle ja Sara K.:lle. Tyypeille, joiden teksteihin tekee mieli palata vuosien jälkeenkin. Superikiitos myös kaikista hömppävinkeistä (olihan tää tunnetusti ”hömppäblogi”, eikö?), myös ne on tulleet kaiken tän pohdiskelun ohessa tarpeeseen. Ihan parasta elämää ja toivottavasti näen sanojasi taas pian!

  • AnnaA 11.1.2016 at 12:28

    Mutta vaikka blogia ei ole, niin kirja tulee jossain vaiheessa, joohan? Vaikeaa kuvitella elämää ilman Eeva Kolun tekstejä kun kirjoituksesi ovat olleet mukana jo Trendin ajoilta. Kiitos kaikesta!!!

  • tulip 11.1.2016 at 10:47

    Myös minä olen yksi niistä lukijoistasi, jotka ovat harmittavan usein jättäneet kommentoimatta. Kiitos Eeva blogistasi, kiitos kaikesta. Kauniista kuvista, kirja-, ruoka-, elokuva- ja musiikkivinkeistä. Tutustuttamisesta kapseligarderobin ja KonMarin maailmaan, huikeista reissujutuista, oivalluksista ja kaikesta ihanan arkisesta mutta samalla niin inspiroivasta ja kauniista. Aloin lukea blogiasi 16- tai 17-vuotiaana, olen nyt vähän päälle parikymppinen. Olet tuntunut koko ajan ikään kuin rohkealta isosiskolta, jota ihailee ja jolta saa uusia ideoita ja rohkeutta eri elämän osa-alueissa. On ollut hauska myös huomata oma kasvunsa muun muassa siitä, että on nykyään välillä myös eri mieltä kanssasi! Tästä viestistä tuli nyt kyllä melkoinen sekametelisoppa, mutta tarkoitukseni oli vain kiittää kaikesta ja kertoa, että täällä on myös yksi tyttö, jolle blogisi päättyminen on todella haikeaa. Samalla odotan kuitenkin innolla sitä, että pääsemme joskus lukemaan tekstejäsi (ja toivottavasti näkemään kuviasi!) jossain uudessa muodossa. 🙂 Myös se lohduttaa, että blogisi arkistot jäävät näkyviin. Haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää!

    Postaustoiveitakin olisi muutama, jos vielä ehtii. Jotain reissuaiheista, mitä vain, olisi ihana lukea. Kirjavinkit tulisivat myös tarpeeseen. Entä kapseligarderobi-asia, onko se edennyt? 🙂 Kodin feng shuista olisi myös kiva kuulla lisää mietteitäsi!

    Vielä kerran, kiitos Eeva kaikesta! Postauksiasi on aina ollut suuri ilo lukea, mitä tahansa aihetta maan ja taivaan väliltä ne ovatkaan koskeneet. Niitä lukiessa on saanut nauraa, itkeä ja kokea innostumista, rauhaa ja oivalluksia. Blogisi on ollut paras.

  • Julia Juliska 11.1.2016 at 3:18

    Hei kerro vielä, mitä blogeja sä seuraat? Niillä voisi varmaan vähän yrittää paikata Kolun jättämää aukkoa.

  • AnnaK 11.1.2016 at 5:24

    Kiitos Eeva maukkaista resepteistä, ilahduttavista kirjavinkeistä, kauniista kuvista ja ihanista teksteistä <3 Olen iloinen, että löysin sinut ja, että sain viettää aikaa kanssasi. Kiitos

  • Laika 11.1.2016 at 8:44

    Olen ollut lukijasi Voisilmäpelistä (sieltä ennen maikkaria) lähtien. Oli kyse ruuasta tai mistä tahansa, on tekstisi aina mukaansa tempaavaa. Osaat kuvata tunnelmia käsittämättömän hyvin ja huumoria on aina mukana. Vaikka blogin jättäisitkin, ethän jätä kirjoittamista!!?

  • katariina 11.1.2016 at 9:43

    Hei Eeva! Muitakin kompaten, toivottavasti kirjoitat tosiaan vielä kirjan! Siitä kirjasta tosin tulisi juuri sellainen kirja, jota säästelisin yöpöydällä enkä raaskisi aloittaa, sillä en haluaisi sen loppuvan koskaan <3

    Itse törmäsin blogisii ensimmäisen kerran silloin, kun asuit vielä YO-kylässä Turussa 🙂

    Onnea tulevaan, sitä toivon sinulle sydämestäni!

  • Aino 12.1.2016 at 8:35

    Minäkin haluaisin kiittää kaikesta, Eeva. Ehkä paras apu, jonka olen blogisi kautta saanut, oli antamasi informaatio foam rollista. Reisilihaksen kiinnittymiskalvon tulehdus oli kurja vaiva. Kun akuutti vaihe oli hoidettu, aloitin rullaamisen. Kiitos, että olet jakanut niin monta hyvää asiaa meille lukijoillesi. Toivon sinulle kaikkea parasta jatkossa. Me varmasti kuulemme vielä sinusta. Onnea kaikkiin tekmisiisi!

  • kakkukahvit 12.1.2016 at 12:03

    Suuret kiitokset kaikista blogiteksteistäsi vuosien varrella, oot kultaa! Olisi mahtavaa jos ehtisit jossain välissä lukea Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan ja kirjoittaa siitä vähän – mielenkiinnolla kuulisin, mitä mieltä siitä olet. Mutta joka tapauksessa mitä parhainta jatkoa sulle ja menestystä kirjoittamiseen jatkossakin! 🙂 ”So long and thanks for all the fish!”

  • Pauliina 12.1.2016 at 6:20

    ”Jos on hyvää sanottavaa, sano.” Sanonpa siis minäkin. Blogisi oli ensimmäisiä joihin törmäsin, kun aloin blogeja lukemaan. Moni on jäänyt matkan varrelle, osa on lopettanut bloggaamisen aikoja sitten. Kourallinen on jäänyt seurantaan.

    Sinun matkassasi olen uskollisesti pysynyt, vaikka harvoin olen kommentoinut. Olisi ehkä pitänyt, useammin, eikä ajatella että näinköhän minun ajatukseni kirjoituksiisi kiinnostavat sinua -tai ketään muutakaan- pätkän vertaa.

    Olen aina rakastanut tyyliäsi kirjoittaa, saada pienetkin arkiset asiat vaikuttamaan niin kovin merkityksellisiltä. Tämä on ollut aina minulle eräänlainen ”hyvänmielen blogi”. Vaikka aihe, josta kirjoitit, ei olisi ollut sinällään ollut täynnä auringonpaistetta, tai edes millään muotoa positiivinen, jää tekstistä aina lopulta hyvä tunnelma. Ajatus, että kyllä tämä tästä. Että siellä tunnelin päässä on lopulta aina se valo.

    Haikein mielin otin vastaan lopettamispäätöksesi, ehkä salaa jossain mieleni perukoilla toivon, että jossain vaiheessa palaat takaisin blogin pariin kertomaan pienistä, suurista asioista. Tai että ainakin saamme pian kirjasi luettavaksi, lupaan olla ensimmäisten joukossa sen hankkimassa 🙂 Toivon lempeitä tuulia elämäsi merille. Kiitos näistä vuosista. Kiitos sanoista, ajatuksista.

  • Jonna 13.1.2016 at 10:05

    Moi Eeva! Haluaisin niin kovasti, että vielä jatkaisit! Blogisi on yksi suosikeistani, olet ihastuttava tyyppi ja käytän nyt tilaisuuteni kiittää hauskoista, koskettavista ja inspiroivista teksteistäsi! Ilahdun aina kun huomaan, että olet kirjoittanut vaikka ihan lyhyenkin pätkän. Muissa kommenteissa pyydetään listausta itse lukemistasi blogeista ja kirjasuosituksia, niitä minäkin toivon. Kaikkea hyvää sinulle!

  • Ekku 16.1.2016 at 1:13

    Minäkin haluan kiittää: kiitos. Kun elämässäni on ollut vaikeita kausia ja elo on ollut niin sisäisesti kuin ulkoisesti harmaata ja sotkuista, on blogisi toiminut linkkinä kaikkeen kauniiseen ja lohduttavaan. Olen nauttinut ruoka- ja matkajutuista, kukista, valosta, kirjoista, ystävistä, toivekkuudestasi. Ihaninta on ollut kuitenkin se, ettet ole yrittänyt esittää elämäsi täydellistä elämää, vaan olet ollut ihminen toiselle ihmiselle. Kaikkea hyvää uusiin juttuihin!