Narskuu

suokki5On siis talvi. No, varmaan tiesittekin sen jo, jos olette katsoneet ikkunasta ulos tai – kuten minä –  erehtyneet kävelemään ovesta ilman talvitakkia. En omista sellaista, koska pari kesää sitten myin omani kirppiksellä kun päätin raivoissani, etten aio elää enää yhtään talvea Suomessa.

No, kuinka sitten kävikään… on talvi, ja olen Suomessa. Ja jostain syystä kumpikaan asia ei häiritse minua ollenkaan.

suokki3 Teimme eilen päiväretken Suomenlinaan. Saavuimme saarelle samaan aikaan lumisateen kanssa ja tajusin, etten ole ehkä koskaan käynyt Suokissa talvella. Katselin lumisia teitä ja rakennuksia samalla ihmetyksellä kuin toppatakkeihin hautautuneet turistit.

Kylmästä huolimatta kävelimme ympäri saaria, kiipesimme katsomaan maisemia, otimme kuvia, koska Stellan saksalainen vieras halusi nähdä kaiken. En kehdannut sanoa, että varpaani olivat jo irtoamassa jalkateristä kuin poikki napsahtelevat jääpuikot (niin – en omista myöskään talvikenkiä. Saattoivat mennä siinä samassa kiukunpuuskassa). 

IMG_1089

suokki2Kun kaikkien naama helotti pakkasesta punaisena, menimme Doritin olohuoneeseen juomaan kahvia ja syömään karjalanpiirakoita. On onni saada hengailla niin monenlaisten kanssa, seurata vierestä kaikenlaista elämää, kuulla kuinka puutalon ulko-ovi aukeaa, sisään pelmahtaa joukko punaposkisia poikia ja joku huutaa ovelta äiti saaks Emil tulla meille. 

Kun lähdimme, oli jo tullut pimeä. Lumi narskui kenkien alla ja tajusin, etten muistanut, milloin olisin viimeksi kuullut sen äänen. Olen kai elänyt liian monta talvea joko paeten sitä tai poistumatta kaupungin keskustasta – siellä missä kävelyreitit ovat aina valmiiksi tallatut.

suokki4

Tiedättekö, miten äänet ja tuoksut toimivat joskus teleportteina, ja sitä siirtyy hetkessä paikasta toiseen? Pimeä ilta, lumi narskuu kengänpohjien alla… Muistin äkkiä talvet vuosien takaa, kun oli liian vanha kyhjöttämään kotona, mutta liian nuori pääsemään sisälle muualle kuin Mäkkäriin. Miten sitä jaksoikin hytistä ulkona pakkasella kaikki illat – ilman pipoa, tietysti.

Lähiöiden talvi oli kuollutta kuolleempi, ankea, pimeä, ei koskaan mitään tekemistä ja silti… kukaan ei voi tietää sitä tunnetta, jos ei ole kasvanut siellä missä minä, me:

Höyryävä hengitys, seuraavaan bussiin 40 minuuttia, katulampun kelmeä valo. Ja vatsanpohjassa jäätyneitä perhosia.


Kommentit ( 24 )

  • Vivi kommentoi 4.1.2016 14:12

    <3

    Vastaa

  • EvaL kommentoi 4.1.2016 14:57

    Söin sunnuntaina Hakaniemen markkinoilla (torilla siis) muurinpohjalettuja mansikkahillolla teltassa ja en myöskään kyennyt tuntemaan varpaitani tai sormiani. Olin ihan varma että ne katkee pois kylmyydestä. :D Tänään kävelin auringonlaskussa Hämeentien siltaa katsoin kuinka auringon kajo heijastui sillankaiteeseen ja kuuntelin lumen narskuntaa jalkineiden alla. Olo oli niin tyyni sisältä sillä hetkellä että aloin muistamaan niitä hyviä, kauniita asioita näiden paukkupakkastenkin keskellä. Ps. Suosittelen Eccon saunter nilkkureita, samoja käytän läpi syksyn/talven/kevään samat nilkkurit ovat palvelleet jo itseäni parisen vuotta ja näyttää jaksavan seuraavatkin pari vuotta. :)

    Vastaa

  • Tiina kommentoi 4.1.2016 15:04

    Suomenlinna on kaunis talvella! Moni muukin paikka Helsingissä on, ja niitä on kiva mennä katsomaan. En minäkään ole kylmän sään suurin ystävä, mutta tulen pohjoisemmilta seuduilta ja omistan talvitakin, lämpimiä neuleita ja villahousut. Ja nahkaiset kinttaat joista tuuli ei mene läpi. Ne päälle ja reppuun kaakaota termarissa, niin voi mennä monenlaisiin paikkoihin retkelle. Tai sitten Suomenlinnaan, kun siellä on kahviloitakin. Minä en voi luopua talvivarusteistani, sillä vaikka ne eivät ole tyylikkäimmät, on minusta silti kiva kuljeskella ympäriinsä talvella paleltumatta. Suosittelen sinulle siis villahousuja.

    Vastaa

  • F kommentoi 4.1.2016 15:49

    Luen yliopiston kirjastossa tenttiin ja ensimmäistä kertaa viikkoihin aukaisin blogisi ja nopeasti luin viimeisimmät postauksesi. Syy miksi päätin uhmata ylihuomista tenttiä ja pysahtya kommentoimaan on lopettamispäätöksesi.
    En varmasti kuulu blogisi tyypillisimpään lukijakuntaan sillä olen parikymppinen poika (mies?). En enää muista miten ja miksi loysin blogisi mutta valiako sillä, tanne on aina ollut kiva palata. Olen palannut blogisi pariin aina valilla vuosien aikana ja aina loytanyt taalta jotain mieleista. Blogia on luettu lukiossa hakemalla kirjavinkkeja aidinkielen kursseille, blogia on luettu jopa armeijassa. Koleassa teltassa kipinavuorossa repusta salaa kaivettu puhelin latasi ajatuksesi puhelimen himmennetylle naytolle. Tietenkin taalla on puhuttu asioista jotka eivat ole koskettaneet allekirjoittanutta (esim kosmetiikkapostaukset heh) mutta vastapainoksi taalla on hypetetty esimerkiksi batmania ja mad maxia. Siispa toivotan tsemppia tulevaan, (tahan peukku ja konfettiemoji) olet taitava tyyppi!
    (karsivallisyys ä ja ö kirjaimien kopioimiseen ja liittamiseen loppui lyhyeen)

    Vastaa

    • ArneJ kommentoi 4.1.2016 17:40

      Pakko itsekkin nyt uskaltautua kommentoimaan sillä täällä on toinen parikymppinen kundi, joka on lukenut blogiasi jo muutaman vuoden ajan :D

      Vastaa

      • annuli kommentoi 4.1.2016 21:27

        Ihanat ”kaapista ulostulot”!

        Vastaa

        • Mia K. kommentoi 4.1.2016 23:23

          Komppaan!! :)))

          Vastaa

      • miu kommentoi 5.1.2016 10:32

        Jotenkin ihmeellistä, mutta samalla virkistävää, lukea, että joku _uskaltautuu_ kommentoimaan – eikö netin pitänytkin olla anonyymien kommentoijien temmellyskenttä? :)

        Vastaa

  • k kommentoi 4.1.2016 15:51

    Hanki kenkiin edes sellaiset talvipohjalliset, joissa on alumiinikerros alinna, edistävät huomattavasti.
    Käytän kuitenkin mielelläni oikeita varusteita talvella, en jaksa palella jos sen kerta voi estää.

    Vastaa

  • Riikka kommentoi 4.1.2016 15:58

    Kiitos kun kirjoitat vielä hetkenn. Nämä viimeiset postauksesi tuntuvat parhailta ja tietenkin hirveän haikeilta. Toivottavasti palaat vielä.

    Vastaa

  • Miss T kommentoi 4.1.2016 18:13

    ”Lähiöiden talvi oli kuollutta kuolleempi, ankea, pimeä, ei koskaan mitään tekemistä… Höyryävä hengitys, seuraavaan bussiin 40 minuuttia, katulampun kelmeä valo. Ja vatsanpohjassa jäätyneitä perhosia.” Oih, tuttu tunne! Ihanasti kuvattu! t. lähiön kasvatti

    Vastaa

    • Ylva kommentoi 5.1.2016 10:59

      Tää kuvaus sanavalintoineen taitaa jäädä ainiaaksi mun mieleeni. Kosketti ja vaikutti, vaikka en samastu tippaakaan.
      Eeva. Kirjoitat niin upeasti, että toivon, ja vähän uskonkin, sun jatkavan kynä- ja näppispuuhissa myös tulevina hetkinä. Kaikkea hyvää!

      Vastaa

  • Mineariina kommentoi 4.1.2016 18:55

    ”Vatsanpohjassa jäätyneitä perhosia” :-) voi Eeva. Ihanaa kun kirjoitat vielä vähän aikaa tätä. Kiitti tästäkin tekstistä ja mahtavaa uutta vuotta!

    Vastaa

  • Pauliina kommentoi 4.1.2016 19:36

    Itse en nykyään viitsi turhaan palella, päällä on enemmän vaatekerroksia kuin keskiverto naparetkeilijällä :) Mutta voi miten sitä tosiaan nuorena… Joka perjantai ja lauantai piti kaupungilla hytistä illasta aamun tunneille. Silloisessa asuinkaupungissani ei tosin ollut ainuttakaan paikkaa keskustassa, jonne alaikäiset olisivat sisälle päässeet edes hetkeksi lämmittelemään. Pissallakin käytiin paikallisen urheiluvälineliikkeen sisäpihalla roskiksen takana, sinne oli oikein ”vessajono” aina viikonloppuisin.

    Pipoa ei voinut laittaa päähän ettei näyttäisi typerältä. Yleensä ei ollut käsineitäkään. Takki oli sentään lämmin, silloin (kauemman aikaa sitten kuin haluaisin myöntääkään) olivat nimittäin pilottitakit muodissa. Ainakin meillä. Tosin sitäkin pidettiin katu-uskottavuuden nimissä auki. Farkkujen alle ei voinut laittaa mitään, etteivät jalat näyttäisi läskeiltä. Ja aamuyöstä pyöräiltiin 6 km matka kotiin. Voi luoja, onneksi ei enää tarvitse tuohon ryhtyä…

    Vastaa

  • Anne kommentoi 4.1.2016 20:22

    Kuule Eeva, et voi lopettaa tätä blogia. Et vaan voi. Täällä on niin ihana tunnelma, että tulee lämmin olo huononakin päivänä.

    Vastaa

  • Hanna kommentoi 5.1.2016 11:28

    Mikä ihana muisto 20 vuoden takaa tuli mieleeni, kun luin kirjoitustasi. Teinivuodet, pienen kaupungin kadut perjantai-iltana ja ulkona 20 astetta pakkasta. Ihana nuoruus <3 Kiitos, kun kirjoitat! Toivottavasti saan jatkossakin lukea kirjoituksiasi.
    -Hanna

    Vastaa

  • Suhve kommentoi 5.1.2016 12:58

    Lumi narskuu kyllä ihanasti askelten alla. Punaiset posket ja samalla pipon alla tuulettunut pää. Sun kirjoituksia on kyllä niiin mukava lukea. Minä tykkään olla ulkona, kävellä ja katsella . Aina samoistakin nurkista saattaa löytyä jotain uutta. Nyt on nurkkia tullut katseltua, kun olin murtuneen ranteen takia kotona. Kävely ulkona melkein ilmalla kuin ilmalla on kyllä ainakin mulle parasta terapiaa. Elä lopeta kirjoittamista tänne, näitä sun juttuja on kiva lukea.

    Vastaa

  • ninni kommentoi 5.1.2016 12:59

    Kiitos antoisasta blogista ja onnea tulevaan! Ymmärrän lopettamispäätöksesi – joskus on hyvä siirtyä aivan uuteen!

    Vastaa

  • tsuuvi kommentoi 5.1.2016 14:27

    Pitkät jäähyväiset!

    Vastaa

  • Minna kommentoi 5.1.2016 18:10

    Kaunis kirjoitus! Tuli ikävä lunta, talvea ja teinivuosia täällä kaukana tropiikissa.

    Vastaa

  • Pee kommentoi 5.1.2016 20:24

    Viimeinen lause ♡ VAU.

    Vastaa

  • kukka kommentoi 5.1.2016 21:02

    Älä lopeta. Älä lopeta, kiltti.

    Vastaa

  • Alli kommentoi 6.1.2016 10:10

    Noi viimeiset lauseet. Vau. Kylmät väreet tuli koko selkään ja yhtäkkiä hirveän haikea olo.

    Vastaa

  • Jenskuli kommentoi 6.1.2016 22:07

    1. Kiitos maailman ihanimmasta blogista, Eeva!
    2. Eeeeeeen kestä, kun maailman ihanin blogi lopettaa. Miten tästä vuosien lukemisen jälkeen voi irtautua, kun vieläkin välillä harmittelee kkauhaa&rakkautta loppumista.

    Siun juttuja tulee tosi kova ikävä. Kiitos kiitos kiitos ihanista ajatuksista ja ajatusten herättelystä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *