Oli huono päivä. Ja sitten toinen. Taisi olla kolmaskin.
Ei tapahtunut mitään pahaa. Ei sattunut vesivahinkoa, auto ei hajonnut keskelle moottoritietä (en edes aja saati omista autoa). Ratikasta taisin myöhästyä, mutta niistä kyllä myöhästyn hyvinäkin päivinä.
Ja silti joinain päivinä vain… blaah. Joinain päivinä vain yhtäkkiä tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä. Tai että en onnistu missään mitä yritän, joten voin oikeastaan lakata yrittämästä. Epäilen kaikkea ja eniten itseäni. Tunnen olevani niin kaukana kaikesta ja kaikista.
Joskus huonoille päiville on selkeä syy (vaikka se vesivahinko, tai kuten olen vihdoin tajunnut – hormonit!) Joskus taas ei.
Mutta eivät ne koskaan tule ihan tyhjästä, vaikka siltä saattaakin ilman syvempää tarkastelua vaikuttaa.
Joskus alavireinen päivä voi olla yksinkertaisesti kehon tai mielen tapa painaa jarrua ja ilmoittaa, että nyt tarvitaan lepoa.
Ja olen huomannut sellaisenkin jutun, että pitkää hyvien päivien putkea seuraa vääjäämättä lopulta huono päivä. Mitä parempia asioita tapahtuu, sitä varmemmin yhtenä päivänä vain täysin selittämättömästi… masentaa. Tai tuntee itsensä vähän luuseriksi. Olen kuullut tälle joskus mahtavan termin: success hangover. Menestyskrapula!
Tai ehkä kyse on siitä, kuinka paljon hyvää itselleen voi ja osaa sallia. Kun mitta on täynnä, on vaan pakko vähän sabotoida. Opin koko ajan sallimaan itselleni vähän enemmän hyvää.
Mutta huonoja päiviä on ja tulee vaikka kuinka kehittäisi omaa ajatteluaan tai rakentaisi elämästään millaista tahansa. Niitä päiviä, kun pesukone hajoaa tai puhelin kilauttaa huonoja uutisia, mutta myös niitä päiviä kun melankolia vain valtaa mielen vailla sen näkyvämpää syytä.
Nykyään osaan jopa odottaa sellaisia päiviä, varautuakin ehkä.
Niin ei tosiaankaan ennen ollut. Aina kun elämä alkoi rullata, ajattelin: jes no niin, I’ve made it! Asiat sujuvat, töissä menee hyvin, ihmisten kanssa on kivaa, tykkään itsestäni, elämä hymyilee, herään aamulla innoissani uudesta päivästä – elämästäni tuli vihdoin sellaista kuin haluan! Sellaista kuin kaikissa niissä kirjoissa luvattiin.
Ja, kun sitten vääjäämättä tuli – DUM DUM DUMMMMMM – Huono Päivä, se tuntui epäonnistumiselta. Vajosin epätoivoon – no niin, olisi pitänyt tietää, ei tästä oikeasti mitään tule.
Ebb and flow, sanotaan englanniksi – luode ja virtaus. Koetan ajatella sellaista taolaista ajatusta virtaavasta joesta, jonka luontaiseen rytmiin kannattaa vain mukautua. Kun virtaa lujaa, mennään lujaa. Kun on laskuveden aika, pysähdytään huilimaan. Ei siinä sen kummempaa.
(Olen muuten tänä keväänä innostunut seuraamaan osakemarkkinoita. Olen huomannut, että ne tyypit jotka menettävät kaikki rahansa dramaattisesti ovat juuri niitä jotka jahtaavat vain seuraavaa korkeaa vihreää piikkiä ja menevät paniikkiin heti kun kurssi notkahtaa punaiselle. Kylmäpäiset pitkän tähtäimen tyypit puhuvat siitä kuinka pitkää nousua seuraa korjausliike, joka on vääjäämätön ja oikeastaan hyväkin asia. Tykkään tästä ajatuksesta. Ei katastrofi, vaan korjausliike!)
Ennen pudotus hyvästä menosta kökköfiiliksiin tuntui niin pahalta, niin loputtomalta, että yritin päästä niistä tunteista ja ajatuksista nopeasti eroon. Yritin PIRISTYÄ ja RYHDISTÄYTYÄ ja OTTAA ITSEÄNI NISKASTA KIINNI.
Onneksi olen oppinut, että kun huonojen päivien antaa vain olla, ne menevät ohi paljon nopeammin, ihan omalla painollaan. Huonot päivät eivät veny huonoiksi viikoiksi tai huonot viikot huonoiksi kuukausiksi, kun niitä vastaan ei yritä turhaan taistella.
Enää en yritä huonona päivänä tsempata tai väkisin piristää itseäni (tai muita!). En minä yritä taistella yötä vastaan pitämällä valoja päällä ympäri vuorokauden, vaan osaan ihan rauhassa luottaa siihen että aamu tulee taas. Jopa ilman minun sekaantumistani asiaan!
Mutta vältän myös ehdoin tahdoin pahassa olossa vellomista. Pyrin olemaan lisäämättä vettä kökköajatusten myllyyn. Koetan suhtautua kaikenlaisiin ajatuksiin ja fiiliksiin mahdollisimman neutraalisti. On melkein huvittavaa huomata, kuinka ennalta-arvattavasti mieli alkaa huonona päivänä pyörittää niitä samoja, vanhoja, tuhanteen kertaan ajateltuja ajatuksia.
Huonoina päivinä koetan antaa itselleni mahdollisimman paljon tilaa vain olla, vetäytyä ja ottaa iisisti. Sellaisina päivinä ei kannata vaatia itseltään paljon, jos mitään.
Otan kiintopisteen jostain, johon uskon järkkymättä. Usein, kun minulta kysytään, mihin uskon, vastaan ehkä jotain siihen suuntaan, että rakkauteen. Itseeni. Hyväntahtoiseen universumiin? Jumalaan? Ihmisten hyvyyteen? Ja niin edelleen. Mutta se ei kyllä pidä ihan paikkaansa. Huonoina päivinä epäilen kaikkein vahvimmin juuri niitä asioita, joihin oikeasti haluan uskoa kaikkein eniten.
Sen sijaan – mitä en epäile koskaan? Kukkia. Puita. Aamukahvia. Merta. Huonona päivänä muistutan itseäni sellaisista asioista. Jos ei mitään muuta, niin nämä. Kun tuntuu, että missään ei ole mitään järkeä, jossain on silti aina kukkia. Tuijottelen niitä, kävelen merenrantaan, lässytän kissalle.
Olen huomannut, että huonon päivän käännekohta on useimmiten ilta. Jos pystyy menemään nukkumaan suhteellisen rauhallisella ja luottavaisella mielellä, seuraavasta päivästä tulee yleensä taas hyvä.
(Tai jos seuraavakin päivä on huono päivä, ei luultavasti kuitenkaan tarvitse rypeä ihan niin syvissä pohjamudissa. Sellainen kevyt rantakivien potkiskelu riittää.)
Huomaan, että kun voin antaa itselleni luvan vain möllöttää huonona päivänä, illalla nousee ihan luontaisesti yleensä halu tehdä jotain, josta tulee parempi mieli. Kaikenlainen väkisin itsensä piristäminen on turhaa – ehkä jopa haitallista – mutta kokemuksen myötä olen oppinut, millaisia asioita minun kannattaa tehdä huonon päivän päätteeksi. Nämä asiat eivät haasta liikaa, vaan lempeästi ohjailevat kohti parempaa mieltä.
(Ja kaikki näistä ovat mainioita päätöksiä myös hyville päiville!)
Kävelyllä käyminen. (Jos tähän voi yhdistää puut, kukat tai meren, aina parempi.)
Siivoaminen. En koskaan lakkaa hämmästelemästä tätä taikatemppua – miten siivoamalla ympäristönsä saa siivottua myös mielensä. Huonona päivänä en ajattele siivoamista tehtävänä vaan terapiana. Roskapussin heittämisessä roskikseen surkean päivän päätteeksi on jotain hyvin symbolista. Ja kun illalla pyyhin pöydän, mietin: tämä oli tällainen päivä, huomenna aloitetaan puhtaalta pöydältä (kirjaimellisesti!).
Suihku. Olen yleensä kylpyihmisiä, mutta huonon päivän päätteeksi suihku on täydellinen reset-nappula. Virtaava vesi, viemäristä alas. Tärkeää on: pestä myös hiukset. So fresh & so clean.
Kirjoittaminen (ei muille, vaan itselle). Tämä on niin hyvä tapa saada kaikki päivän aikana pyörineet ajatukset jäsenneltyä ja ulos itsestä. Saatan kirjoittaa pitkästi tajunnanvirtaa tai sitten vaan lyhyesti listata vaikka kiitollisuuden aiheita. Näin kesällä tykkään keittää ison kupin teetä ja mennä taloyhtiön sisäpihalle kirjoittamaan.
Yin-jooga. Sellainen, jonka ainoa intentio on hoitaa itseä ja kehoa ja tuntua hyvältä. Kaikenlaisen itseni haastamisen tai tehokkuusajattelun jätän muille päiville.
Erään huonon päivän banaanileipä.
Ruoanlaitto tai leipominen. Joskus, kun missään ei tunnu olevan mitään järkeä, on ihana palata konkreettisten asioiden ääreen. Pilkkoa sipulia tai vaivata taikinaa ja nähdä, miten raaka-aineista muodostuu harmoninen kokonaisuus. Ai, ehkä jossain onkin jotain järkeä! Tehdä rakkaudella ja huolella jotain, jonka tarjoilee muille tai – mikä vielä parempaa – itselleen.
Teen tänään jotain, mistä huomisen minä kiittää. Pesen pyykit tai pilkon valmiiksi vesimelonia jääkaappiin.
Olen myös oppinut, mitä ei kannata tehdä huonona päivänä:
Selata somea tai uutisia. Kun on kökkö fiilis, silloinhan juuri kaikista helpoiten jumittuu kännykälle koko illaksi vaan scrollaamaan kaikkea shittiä. Vaikka en muuten usko mihinkään ryhdistäytymiseen, tässä yritän harjoittaa itsekuria. Jos ahdistaa tai olo on rauhaton, poukkoileva scrollailu, kohuotsikot ja alati päivittyvät feedit eivät ainakaan rauhoita oloa vaan pelkästään lisäävät epämääräistä pahan olon tunnetta. Tai jos on matala fiilis itsestään ja elämästään, Instagramin vertailuhirviö nostaa heti päätään.
Just say no. Pistä puhelin piiloon ja ota kännykkä uudestaan käteen parempana päivänä.
Sellainen saattaa hyvinkin olla jo huomenna.
