Kaupallinen yhteistyö: Iittala
Mökkikevään korkkaus venyi omalta osaltani melkein kesän korville – ensinnäkin koronatilanteen vuoksi ja toisekseen siksi, että mökillä on ollut tähän asti hyytävän kylmää. Mökkimme taitaa sijaita jossain oudossa silmukassa, jonne kevät tulee kuukauden myöhemmin kuin Helsinkiin.
Tällaisia juttuja sitä nyt oppii, uutena aloittelevana mökkiläisenä.
Hankimme mökin viime vuonna loppukesästä joten tänä keväänä kaikki on uutta. Jokainen maasta puskeva narsissi tai hiirenkorva puussa on ensimmäinen laatuaan.
Remontoin viime kesänä mökin pihassa olevan aitan itselleni kesäasunnoksi. Aitta ei ole talviasuttava, joten olen kuumeisesti odotellut ilmojen lämpiämistä. Vihdoin pari päivää sitten sain lompsia laukkuni kanssa nurmikon poikki ja avata aitan ovet pitkästä aikaa.
Tarkastin tilukset: viime syksynä istuttamistani kymmenistä tulppaaneista myyrät olivat armollisesti säästäneet minulle yhden. (Siitäkin huolimatta, että askartelimme kaikille sipuleille rautalangasta suojakorit!) Se oli kaikkein vaatimattomin, yksinkertaisin pieni punainen tulppaani – tietysti myyrät olivat syöneet ne kalliit kerrostetut ensimmäisenä, eivät kai ne tyhmiä ole. Kyllä minäkin buffetissa aloittaisin hummerista.
Ttulppaanien viimeinen mohikaani aukesi kukkaan seuraavana päivänä saapumisestani. Arvostin elettä.
Talven jäljiltä aitta näytti hylätyltä ja resuiselta. Terassi oli hujallaan epämääräistä rojua, aitan lattia oli jostain syystä täynnä neulasia. Miten ne neulaset edes sinne sisälle pääsivät? Osaavatko ne tulla katosta läpi, vai avata itse oven?
Ei muuta kuin harja ja rätti käteen. Harjasin portaat ja hain terassikalusteet varastosta. Kuurasin syyssateiden piiskaaman pöydänkannen. Lakaisin neulaset ja avasin kaikki ovet ja ikkunat sepposen selälleen, jotta toukokuun ilma tuulettaisi viimeisetkin talven pölyt nurkista.
Kuten aina, pieni huolenpito teki ihmeitä. Yhdessä iltapäivässä aitta oli taas muuttunut hylätystä ja alakuloisesta takaisin siksi leppoisaksi kesäparatiisiksi, jonka muistin viime vuodelta.
Ensimmäiset päiväkahvit aitan terassilla, auringonpaisteessa – mitä juhlaa.
Lasi kylmää roseeta portailla pitkän ja hikisen puutarhaurakan päätteeksi – juhlaa, juhlaa.
Haalin viime vuonna aitan kalustuksen edellisten omistajien mökille jättämistä huonekaluista, jotka vain maalasin valkoisiksi tehdäkseni ilmeestä vähän raikkaamman ja yhtenäisemmän. Vaikka mikään huonekaluista ei ehkä ollut sellainen, jonka olisin itse valinnut, ilahduin nähdessäni ne talven jälkeen. Niistä on tullut jo osa mökin DNA:ta, ne kuuluvat sinne.
Pidän siitä, että mökillä on ihan erilainen tyyli kuin kotona. Se auttaa jättämään kaupunkiaivot portille ja vääntämään leppoisamman landevaihteen päälle.
Tiesin heti Oiva Toikan Frutta-astiat nähtyäni, että ne kuuluvat mökille. Hankin kannun ja lasit jo talvella ja siitä asti ne ovat odotelleet pahvilaatikossa mökkikevään korkkausta.
Laseissa on sitä samaa leikkisyyttä, joka on läsnä kaikissa Toikan töissä, ja jota rakastan. Ilahduin erityisesti bongatessani laseista monia mökin pihapiirissä kasvavia hedelmiä – omenapuut täällä oli valmiina, kirsikan ja päärynän istutimme viime syksynä. Viinirypäleet taidan jatkossakin nauttia nestemäisenä, vaikka näin kyllä eilen taimimyymälässä kuulemma Suomen sään kestäviä viiniköynnöksiä. Kaikkea sitä.
Lasit istuivat mökille vieläkin paremmin kuin osasin edes ajatella, ihan kuin ne olisivat olleet täällä aina. Vesi- ja mehulasien lisäksi ne sopivat mainiosti roseen juomiseen laiturilla ja muotonsa ja kokonsa puolesta myös boolilaseiksi. Vaikka tilanne nyt onkin kökkö, uskoni siihen on vankkumaton, että tälläkin terassilla tullaan vielä juhlimaan monet kesäkemut!
Frutta on alunperin suunniteltu 1960-luvulla, mutta se on otettu uudestaan tuotantoon tänä keväänä. Sarja valmistetaan edelleen suupuhaltamalla Iittalan lasitehtaalla Suomessa.
Jos ensimmäinen ilta talven jälkeen aitassa oli yhtä juhlaa, ensimmäinen aamu se vasta olikin. En koskaan lakkaa ällistelemästä sitä, miten paremmin maalla nukkuu kuin kaupungissa.
Saa herätä linnun lauluun, mikä tuntuu edelleen ihan hullulta, kuin todellisuus olisi muuttunut sellaiseksi rentoutusmeditaationauhoitteeksi. Oven takana rapistelee koira. Avaan sille oven ja se loikkaa suoraan sänkyyn – asia, jota olen alkanut viime vuosina katsoa sormien läpi. Miksi olla ankara, jos kaikilla voi olla mukavaa.
Rohjotamme sängyssä vierekkäin, minä juon vähän liian monta kuppia kahvia, koska mökillä aamukahvi maistuu aina paremmalta. (Itse asiassa mökeillä aamukahvi maistuu aina jumalaisen hyvältä, vaikka se olisi mitä tahansa ikivanhalla pannulla keitettyä halvinta mokkaa.)
Kuluu vartti, toinen, tuntikin. Ja sitten sitä onkin valmis vetämään hanskat käteen ja lippiksen päähän. Lomaparatiisi tai ei, eihän täällä hommat lopu kesken. Aina on kitkemistä, kärräämistä, kaivamista, nikkarointia.
Ja se mökkeilyssä onkin oudointa, ei se, että täällä pahakin kahvi maistuu hyvältä. Vaan se, että mökillä juuri hommat saavat kaiken tuntumaan lomalta.
