Ruoka & juoma

Karanteenikokkailua: Misokeitto

4.4.2020

misokeitto (2 of 3).jpg

Keittiössäni oli toissa viikolla meneillään varsinaiset lohturuokaolympialaiset. Ensin kokkasin bolognesea kyllästymiseen asti, sitten siirryin pad thaihin.

Lohturuokien ykkönen on minulle kuitenkin misokeitto. Jo pelkästään siinä eleessä, että saa kietoa sormet kuuman kupin ympärille, on jotain parantavaa ja lohdullista.

Kun on sateinen tai kylmä päivä, kun olo on kipeä tai väsynyt tai henkisesti höykkyytetty, kuppi kuumaa misokeittoa auttaa ihan kaikkeen. Jotenkin se ravitsee sekä ruumista että sielua eri tavalla kuin mikään muu.

Olen jo vuosia ajatellut, että haluasin opetella tekemään misokeittoa itse, mutta olen ajatellut että se on kamalan vaivalloista. Mutta keksin yhtenä päivänä misokeittohimoissani, että se voisikin olla karanteeniprojektini: opetella vihdoin tekemään ne annokset, joiden opettelusta olen puhunut vuosikausia mutta en ole saanut aikaiseksi.

(Listalla on ainakin pozole, ankankoipiconfit, kimchi, kimchi-jjigae, sichuanilainen kurkkusalaatti ja tartarpihvi.)

Misokeitto tulilla. Kannussa dashi-lientä.

Misokeitto tulilla. Kannussa dashi-lientä.

Nyt myös naurattaa se, että olin tästäkin tehnyt mielessäni niin monimutkaista: Misokeitto on kaikista maailman keitoista ehkä yksinkertaisin ja helpoin valmistaa!

Kyllä, se sisältää suomalaisittain pelkästään eksoottisia raaka-aineita, mutta mitään muuta vaikeaa siihen ei sitten liitykään.

Ensin keitetään dashi-liemi (erittäin helppoa), ja sen jälkeen liemeen yksinkertaisesti lisätään misotahnaa (vieläkin helpompaa).

Dashi-lientä myydään myös valmiina jauheena, mutta ainakin minun näkemäni versiot ovat pääasiassa natriumglutamaattia, joten ajatus ei oikein houkuttele. Ja tietenkin oikeista raaka-aineista keitetyn liemen maku on parempi. Dashin tekeminen itse on niin yksinkertaista, ettei jauheessa muutenkaan ole kauheasti järkeä.

Dashiin tarvitaan kaksi raaka-ainetta veden lisäksi: katsuobushi eli kuivatut boniittihiutaleet (boniitti on eräänlainen tonnikala) ja konbu- (tai kombu-) merilevä. Juuri näistä tulee se uskomaton umamin maku, joka on niin erityistä misokeitolle ja oikeastaan koko japanilaiselle keittiölle.

Näitä molempia voi nykyään löytää isommista, hyvinvarustelluista ruokakaupoista, mutta ainakin niitä saa aasialaisista kaupoista ja netistä.

Keitelty dashi-liemi säilyy jääkaapissa vajaan viikon. Hyvä vaihtoehto on keittää lientä kerralla reilusti ja pakastaa se valmiina annoksina, jotka voi vain sulattaa, lämmittää ja sekoittaa misotahnaan juuri silloin kun tekee mieli keittoa.

Havainnollistava kuva pelottavan kuuloisista raaka-aineista, jotta ne tuntuisivat vähemmän pelottavilta.

Havainnollistava kuva pelottavan kuuloisista raaka-aineista, jotta ne tuntuisivat vähemmän pelottavilta.

Resepteissä katsuobushin määrä vaihtelee tosi paljon. Itse laitoin aika vähän ihan vain siitä syystä että minulla oli katsuobushia vain pieni paketti. Voit laittaa sitä enemmän, jos haluat vahvemman makuisen keiton.

Misotahnaa on olemassa karkeasti kolmenlaista (oikeasti variaatioita on paljon enemmän): valkoista, punaista ja sekoitusta eli awase misoa. Misokeittoon voi periaatteessa käyttää näistä mitä tahansa sen mukaan, kuinka vahvasta mausta pitää – valkoinen miso on miedointa ja punainen vahvinta. Moni resepti tuntui suosittelevan awasea, minä käytin punaista kun sitä sattui kaapissa olemaan.

(Gluteeniherkille tiedoksi, että misotahna saattaa joskus sisältää ohraa, joten etiketti kannattaa lukea huolellisesti läpi.)

Tämän kupin olen ostanut Tokion Kappabashi-kadulta, joka on jokaisen astiafriikin paratiisi! Vieri vieressä ihania kippoja ja kuppeja myyviä liikkeitä.

Tämän kupin olen ostanut Tokion Kappabashi-kadulta, joka on jokaisen astiafriikin paratiisi! Vieri vieressä ihania kippoja ja kuppeja myyviä liikkeitä.

Jokaisessa lukemassani reseptissä metodi ja määrät olivat hiukan erilaisia, joten oma versioni on jonkinlainen yhdistelmä kaikista.

Tämä ohje on riisuttu perusversio. Voit lisätä reseptiin mitä haluat – tofu ja wakame-levä ovat varmaan ne yleisimmät toppingit, mutta olen syönyt misoa myös erilaisilla vihanneksilla ja kalallakin höystettynä. Itse pidän misokeitosta juuri näin, kaikkein simppeleimmillään pelkästään kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä.

(Tosin yhdessä ohjeessa keittoon oli lisätty paahdetuista seesaminsiemenistä morttelissa jauhettua tahnaa, joka kuulosti aivan mielettömän hyvältä – sitä aion kokeilla seuraavaksi.)

Dashi-liemi

(noin litra)

1,2 litraa vettä
10 g konbu-merilevää
10-20 g katsuobushi-hiutaleita (tai halutessasi enemmänkin)

Usein konbu kehotetaan pyyhkimään kostealla keittiöpyyhkeellä, mutta useiden lähteiden mukaan tämä ei ole nykyään tarpeellista ja voi jopa poistaa umamia tuottavia ainesosia.

Leikkaa konbuun saksilla muutama viilto (tämä auttaa makua irtoamaan). Laita konbu veteen ja anna liota vähintään 30 minuuttia tai pidempäänkin, vaikka yön yli.

Kuumenna sitten vesi lähes kiehuvaksi. Kun vesi poreilee muttei vielä kiehu täysillä, poista konbu kattilasta.

Lisää katsuobushi ja kiehauta nopeasti, noin 30 sekuntia riittää, ja käännä levy pois päältä. Anna liemen olla kunnes katsuobushi-hiutaleet ovat painuneet kattilan pohjalle (n. 10-20 minuuttia).

Kaada liemi siivilän läpi kannuun tai annosrasioihin, jos pakastat.

Miso-keitto

(1 annos)

2,5 – 3 dl dashi-lientä
reilu ruokalusikallinen miso-tahnaa

1 kevätsipuli
(seesaminsiemeniä)

Kuumenna dashi-liemi kasarissa tai pienessä kattilassa. Älä kuumenna ihan kiehuvaksi asti. Kun liemi poreilee kevyesti, lisää joukkoon misotahna ja sekoittele kunnes tahna on liuennut joukkoon.

Kaada kuppiin ja silppua päälle kevätsipulia. Lisää muita lisukkeita, jos haluat. Nauti kuumana suoraan kupista ryystäen.

Koti

Siivouspäivän soittolista ja muita rituaaleja

1.4.2020

kevatsiivous+(4+of+14).jpg

Joskus minua itseänikin vähän naurattaa, miten usein kirjoitan täällä tai Instagramissa siivoamisesta.

Toivottavasti kukaan ei ota sitä väärin. En ajattele että kotona pitäisi olla aina siistiä enkä tuomitse tai syynää kenenkään muiden sotkuja. Täydellisen siisti koti ei ole mikään vaatimus kaikkien muiden vaatimusten päälle.

Ennemminkin minulle siivoamisessa tärkeintä on sen mieltä selkeyttävä ja puhdistava vaikutus. Sitä ilosanomaa tulen julistamaan siihen asti kunnes on aika repiä juuriharja kuolonkankeista sormistani.

Siivoaminen on minulle myös kaikken helpoin tapa osoittaa huolenpitoa itseäni kohtaan. Joskus, kun on vaikea rakastaa itseään, on helpompi rakastaa omaa elinympäristöään. Pyyhkiä pöydät, vaihtaa lakanat ja kastella viherkasvit.

Ajattelen siivoamista nimenomaan näin, ja luultavasti siksi se ei ole minusta vastenmielistä. En siivoa siksi että yrittäisin olla täydellinen superihminen ja unelmien kodinhengetär, vaan siksi että olisin paremmalla tuulella.

Siksi että energia virtaisi vapaammin.

siivouspaiva (2 of 2).jpg

Nyt viime viikkoina, aikana jKr, siivoaminen on näyttänyt voimansa entistä väkevämmin.

Monissa erilaisissa henkisissä perinteissä, esimerkiksi zenissä ja intialaisissa ashrameissa, merkittävä osa hengellistä harjoitusta on siivoaminen, perunoiden kuoriminen, kasvimaan kitkeminen tai muu arkinen puuhastelu. Kun ajat käyvät stressaaviksi, kaikkein parasta mindfulnessia ainakin itselleni on vain keskittyä tekemään jotain ja tehdä se hyvin ja huolellisesti. Se vapauttaa ajatusmyllystä.

Kotini ei ole koskaan ollut yhtä siisti kuin nyt. Ei ole ainoatakaan purkinkantta, joka ei olisi löytänyt tietään metallinkierrätykseen. Olen pyyhkinyt patterien välit. Olen hinkannut kaakelit taikasienellä ja pessyt sohvanpäälliset. Olen pessyt jopa seinät.

kevatsiivous (1 of 1).jpg

Vuosien saatossa siivouspäivistä on muodostunut minulle omanlaisensa taiteenlaji, johon liittyy erilaisia rituaaleja.

Siivoan aika usein bikineissä, farkkushortseissa ja flip flop -sandaaleissa. Siitä tulee hyvälle tuulelle (kesäloma!) mutta se on myös käytännöllistä, jos täytyy pestä kylppäri tai hiippailla kostealla lattialla.

Ensimmäiseksi aina lajittelen kaikki talouden roskat ja vien ne keräysastioihin. Out with the old!

Laitan jääkaappiin valmiiksi jonkin ihanan juoman (saatan ostaa myös sipsejä).

Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin siivousmusiikki. Minulle olisi ihan absurdi ajatus siivota ilman siivousmusiikkia. Siivouspäiväni alkaa aina sillä, että laitan soimaan Mariah Careyn Emotionsin. Se asettaa oikean tunnelman. Siitä se lähtee.

Sellaista kevyttä arkista siistimistä ja järjestelyä voi toki tehdä minkä tahansa musiikin tahtiin, mutta kun on kyse Todellisesta Siivouspäivästä, on kutsuttava diivat apuun.

siivouspaiva (1 of 2).jpg

Siivousmusiikin pitää olla energisoivaa ja hyväntuulista, sellaista joka kannustaa aina väliin ottamaan pari tanssiaskelta mopinvarren kanssa ja vähintäänkin lipsyncaamaan dramaattisin elkein. (Oma äänialani ei ihan riitä Mariahin ja Whitneyn mukana laulamiseen edes salaa yksin.)  Siksi siinä pitää olla mukana myös vähän asennetta, mikään hampaaton hyvän tuulen lallattelu ei sovi tähän tarkoitukseen.

Tietenkin minulla on siivoussoittolista Spotifyssa. Se löytyy täältä.

Siivoussoittolistani kesto on kolmisen tuntia. Se onkin yleensä jotakuinkin se aika, joka kuluu Mariahin ensikiekaisusta siihen kun saan ottaa sopivasti viilenneen juoman jääkaapista, potkaista flip flopit jalasta ja rojahtaa sohvalle ihailemaan kätteni jälkeä.

Ah. 

Ajatuksia

Maaliskuussa

30.3.2020

Elävä olento, hurraa.

Elävä olento, hurraa.

Kirjoitan aika usein loppukuusta tällaisen kirjoituksen, hajatelmia ja tunnelmia kuluneelta kuukaudelta.

Vaan! Eipä koskaan aikaisemmin ole tuntunut ihan tältä. Että keskellä kuukautta joku olisi leikannut todellisuuden saksilla kahtia. Että kuukauden sisälle mahtuisi kaksi eri maailmaa. eKr ja jKr. Ennen koronan alkua ja sen jälkeen.

Äsken selailin kamerani kuvarullalta kuvia maaliskuun alusta, koska en enää muista. Millaista elämä olikaan eKr? Mitä silloin tehtiinkään?

(Kuvarullani mukaan töitä ja matcha latteja. Ostettiin tulppaaneja. Fiilisteltiin kevätvaatteita. Ihasteltiin päivien pitenemistä ja aurinkoa. Syötiin lounasta ravintolassa. Oltiin kosketusetäisyydellä. Viattomuuden aika!)

Ihminen sopeutuu. Olen sopeutunut. Olen muuttunut sosiaalisen ihmislajin edustajasta eristyksessä selviäväksi organismiksi, joka menee pieneen tilaan ja saa ravintonsa elämän yksitoikkoisuudesta.

EB72CDC1-8FDF-4085-9265-C800BCF99CA9.JPG

Viime viikolla sairastuin, joten olen ollut täyskaranteenissa.

Tiedättekö kun on kipeänä, joku kaveri usein huikkaa “kerro jos voi jeesaa jotenkin tai tarvii käydä kaupassa”? Olen aina ajatellut että se on vain sellainen juttu, joka sanotaan. Ei ole käynyt edes pienessä mielessä, että siihen kysymykseen voisi oikeasti vastata “no itse asiassa tarvitsisin sitä ja tätä”…

… kunnes löysin itseni tilanteesta, jossa en saa poistua kotiovesta ja ruokakaupan kuljetuspalvelussa on viikon jono.

Voinpa siis lisätä taas yhden asian alati kasvavalle listalle asioista, jotka olen oppinut viimeisen kahden viikon aikana: avun pyytäminen ja vastaanottaminen.

Nyt kun oloni on parempi, yritän rakentaa itselleni jonkinlaisen uuden normaalin. Karanteenirutiinin. Silmiini osui artikkeli, jossa entiset merivoimien upseerit (siis sellaiset, jotka asuvat sukellusveneissä – sieltä ei lähdetä edes turvavälikävelyille) kertoivat vinkkinsä eristyksissä selviytymiseen. Tärkein: rutiini, rutiini, rutiini.

(Tunsin myös pienen pistoksen sydämessäni, kun artikkelissa mainittiin terveellisen ruokavalion merkitys mielen hyvinvoinnille – ups. ON OLEMASSA MAHDOLLISUUS, että olen elänyt viime viikon suklaalla, sipseillä ja YouTube-videoilla.)

Koetan nyt siis palata normaaliin rutiiniini niin pitkälti kuin se on mahdollista. Aamukahvi, aamusivut, sängyn petaus, nukkumaan ajoissa, lämmin ateria, mieluiten kaksi.

Koetan kirjoittaa joka päivä, joko tänne tai ihan vain itselleni.

Takaisin rutiiniin. Rutiini-hkoon.

Takaisin rutiiniin. Rutiini-hkoon.

Yksi rutiini, josta kiinni pitäminen ei tuota nykyään enää mitään vaikeuksia, on liikunta. Viime aikoina vaikeinta ei ole ollut saada itseään liikkumaan vaan malttaa taudin takia olla liikkumatta. Liikunta on tällä hetkellä se mitä odotan päivissäni eniten, paras tapa purkaa stressiä ja pakkautunutta energiaa. Vielä maaliskuun alussa eKr, harmittelin miten kolkolta olkkari tuntui kun siellä ei ole enää mattoa. Nyt se onkin ihanteellinen ratkaisu, kun olkkari toimii sekä joogasalina, tanssistudiona että kuntosalina. Sopeutumista!

Kaikkialla ihmisillä on käynnissä projekteja. Kuka opettelee uuden taidon, kuka remontoi ja kuka hankkii kesäksi pyykkilautavatsan. Aluksi hieman vierastin ajatusta – olisiko maailmanlaajuinen pandemia nyt vihdoin sellainen hetki kun on ihan ok olla kehittämättä itseään tai edistää jotain?

Mutta nyt olen huomannut, että jonkinlainen projekti olisi varmaan ihan jo mielenterveyden säilymisen kannalta hyvä idea. Jotain, johon voi suunnata huomionsa. Jotain, mikä saisi kovin samankaltaisina toistuvat päivät tuntumaan osalta jotain suurempaa matkaa. Ja tietenkin jotain, joka tuottaisi iloa!

(Olen jo pitkään ajatellut, että olisi kiva opetella soittamaan jotain soitinta. Soitin nuorempana pianoa ja olen unelmoinut paluusta pianon ääreen jo vuosia, mutta se on tietysti logistisesti hankalin mahdollinen soitin. Ystäväni ehdotti ukulelea tai alttonokkahuilua. Niistä on kuulemma helppo aloittaa. Onnea naapurit!)

IMG_8999.JPG

Nyt päivieni sisältö on muodostunut pitkälti kokkaamisesta. Juuri nyt uunissa on pataruoka, jonka liemeen laitoin yhden pikkiriikkisen tähtianiksen, ja silti koko asunto tuoksuu tähtianikselta. Vai herkistyvätkö karanteenielämässä aistit? Vähän niin kuin se sokea supersankari, joka voi päätellä kasvoille putoavien sadepisaroiden äänestä miltä joku näyttää. Mikä sen tyypin nimi olikaan?

Tai ehkä tämä vain tekee herkemmäksi pienille ilonaiheille. Sellaisille kuin tähtianiksen tuoksu tai kaverin kasvot (ihmiskasvot!!!) läppärin näytöllä. Toivon, että tämän episodin jälkeen kukaan ei enää ota itsestäänselvyytenä sitä että yhteys muihin ihmisiin on yhtä kuin elämä. Ja että kun taas näemme, olemme oikeasti läsnä emmekä pää työasioissa tai käsi kännykällä.

867C40C4-A45C-4FC6-91FD-D67091D67CBE.JPG

Selailen keittokirjoja ja suunnittelen tulevia aterioita. Juuri muita suunnitelmia en sitten teekään. Kehoni – tämä eristykseen mukautuneen organismin keho – on nimittäin alkanut hylkiä nykyhetkestä poistumista.

Aina välillä leikittelen ajatuksella kuten mitäköhän ensi kesänä tapahtuu tai yritän kaivella jonkin vanhan unelman esiin, mutta heti tulee jotenkin sellainen olo kuin menisi sijoiltaan. Tasapaino järkkyy. Ei tunnu hyvältä.

Mukautunut organismi ymmärtää, että oikea ratkaisu tässä tilanteessa ei ole paeta tulevaisuuteen – ei kauhukuviin sen enempää kuin unelmiinkaan – vaan olla tässä. Päivä kerrallaan.

Ja olen huomannut – minä!!! ikuinen haaveilija ja tulevaisuudessa eläjä – että juuri siitä löytyy rauha.

Tähtianiksen tuoksusta.

Sipulin pilkkomisesta.

Valokaistaleesta lattialla. Auringonpaisteesta, joka lämmittää ikkunaruudun läpi.

Ja kyllä: myös luottamuksesta siihen, että näemme vielä. Pidämme vielä kädestä (emmekä edes käytä käsidesiä). Halaamme. Syömme sen tähtianikselta tuoksuvan padan yhdessä. Ehkä jopa samalla lusikalla.

Our day will come.