Hyvinvointi

Tehokkaampi työviikko

23.5.2017

Meillä Uudessa Muusassa ollaan nykyään harvoin kiireisiä. 
Ehkä se johtuu siitä, että olemme molemmat käyneet läpi burnoutin. Se avaa silmät. Sen jälkeen kiireessä ei ole enää mitään hienoa. Loppuunpalaminen antaa valtavasti perspektiiviä: mikä oikeasti on työpäivässä olennaista? Kun voimat ovat kerran loppuneet, oppii huomaamaan, että niitä tuli aiemmin käytettyä aivan turhiin asioihin.

No, se ei tietenkään poista sitä, että välillä on paljon hommaa. Usein kiireen tuntu selätetään tekemällä tehokkaammin, ei enemmän. Kun hoitaa hommat tehokkaasti, jää enemmän aikaa olla ihanasti tehoton. Tässä parhaat vinkkimme työpäivän tehostamiseen:

Lopeta multitaskaaminen. Se on vain tehokkuudeksi naamioitua keskittymiskyvyn puutetta. Katso tuttaviasi. Onko niin, että ne ihmiset, jotka valittavat aina kiirettä, ovat samoja ihmisiä, jotka alkavat kesken palaverin vastailla maileihin? Niitä, jotka alkavat kesken mailin kirjoittamisen päivittämään Facebookia tai vastailemaan tekstareihin? Multitaskaajalta kuluu aina enemmän aikaa samoihin hommiin kuin siltä, joka tekee yhden asian kerrallaan. Kaikkea ei voi saada valmiiksi heti ja harvoilla on mahdollisuutta omistaa kokonaista työpäivää vain yhden projektin edistämiseen, mutta tee kullakin hetkellä vain yhtä asiaa.

Laita push-ilmoitukset pois päältä sekä puhelimesta että läppäristä. Älä pidä maili-ikkunaa koko ajan auki tai tsekkaa maileja muutenkaan koko ajan. Varaa erikseen aika, jolloin luet mailit ja vastaat niihin. Jos päivän aikana on pakko saada jotain olennaista tehtyä, sen kimppuun kannattaa käydä heti, kun tulee töihin. Mailien aika on vasta sitten, kun tärkein ja kiireisin työ on tehty. Jos aloittaa joka aamu työt Facebookin ja mailien selaamiselle, valuu heti responsiiviseen tilaan, jossa reagoi muiden tarpeisiin, sen sijaan että keskittyisi siihen, mikä on olennaista omien töiden osalta.

Vedä omat rajasi ajankäytön suhteen. Älä opeta ihmisiä siihen, että vastaat jokaikiseen viestiin heti, oli vuorokaudenaika tai tilanne mikä tahansa. Jokainen tarvitsee myös rauhallista, keskeytyksetöntä työaikaa. Avokonttorissa isot kuulokkeet ovat hyvä signaali siihen, että nyt ei kannata tulla lörpöttelemään. Jos kollegoilla on tapana käyttää palaverin ensimmäinen puolituntinen kuulumisten vaihtamiseen, opettele jokin ystävällinen mutta jämäkkä tapa ohjata juttu takaisin raiteilleen. Palavereista puheenollen: suurin osa niistä on ajanhukkaa, joten harkitse, onko jokaiseen kokouskutsuun todella vastattava myöntävästi, vaikka se olisi työpaikallasi tapana.


touko170517-5-of-11.jpg

Aloita joskus superaikaisin, jos työaikasi on joustava. Harvasta asiasta tulee yhtä sankarillinen olo kuin siitä, että painaa töitä jo kahdeksalta, kun muut valuvat paikalle vasta kymmeneltä. Pelkästään siitä saa ylivoimaista energiaa, jolla työt tulee tehtyä poikkeuksellisen nopeasti. Aamun kirkkaiden hiljaisten tuntien aikana töihin voi myös olla huomattavasti helpompaa keskittyä kuin levottomina tunteina ennen lounasta.

Pistä ajastin päälle. Klassinen pomodoro-tekniikka oikeasti toimii, varsinkin silloin, kun hommat uhkaavat venyä iltaan. Aseta kännykkään sopiva määrä minuutteja. Kunnes ajastin soi, sinulla on lupa tehdä pelkästään yhtä asiaa. Olemme huomanneet, että kolme varttia on todella toimiva aika kirjoitushommissa. Kun kello kilahtaa, juttu saattaa olla täysin valmis, vaikka etukäteen sen tekemiseen oli varannut puolet päivästä. Olemme kuulleet juttua, että aito, vanhanaikainen munakello toimii vielä tehokkaammin kuin kännykän ajastin.

Laita kevyt house-musiikki soimaan, vaikka normaalisti kuuntelisit pelkkää räppiä, jazzia tai klassista. Jos klubilla aletaan soittaa housea, poistumme tanssilattialta. Mutta kun työpöydän ääressä laittaa luureihin housen soimaan, hommat etenevät ennätysvauhdilla. Nopeatempoisesta, myönteisestä musiikista tulee laiskanakin päivänä vikkelä fiilis. Se toimii kuin kymmenen kuppia kahvia, ilman sitä tärinää, joka alkaa viidennen kupin kohdalla. Tämäkin juttu on kirjoitettu Soft House Lounge -soittolistan soidessa.

Kun kahvi kerran tuli puheeksi, niin sanotaan nyt sekin, että vaikka kuinka tekisi mieli, sitä ei kannata juoda liikaa. Jos käy ihan kierroksilla, ei todennäköisesti saa kovin paljon aikaan. Kiireisinä päivinäkään lounasta ei kannata jättää väliin, mutta lounasviini ehkä kannattaa. Jos työsi on samanlaista kuin meillä, eli melko vapaata, lounaalla voisi kyllä tilata viinilasin tai kaksi. Mutta sen jälkeen on harvoin erityisen tehokas tai luova olo. Tärkeänä päivänä on hyvä kitata viinin sijaan vettä. Muuten päänsärky saattaa iskeä juuri väärässä välissä. Siksi pidämme litran vesikannua aina työpöydällämme.

Malta rauhoittua juuri silloin, kun kiire on kovin. Kun homma alkaa eskaloitua, on tärkeää osata viheltää peli poikki juuri silloin, kun selviytymismoodissa olevat aivot huutavat, että nyt pitää puskea kovempaa ja nopeammin, aika loppuu! Aika on suhteellista. Kahvipaussin tai happihyppelyn jälkeen mieli on taas kirkkaampi ja olo rauhallisempi, joten työ sujuu tehokkaammin.

Teksti: Eeva Kolu ja Jenna Kämäräinen Kuvat: Eeva Kolu

Ajatuksia Koti

Sytytä ne kynttilät

15.5.2017


touko050517-2-of-7.jpg

Lähikaupassani rasiallinen pensasmustikoita maksaa 2,80 euroa. Rakastan pensasmustikoita, mutta en ikinä osta niitä.
Keittokirjoja selaillessani haaveilen olevani ihminen, joka söisi aamiaisella tuoreita marjoja. Tuoreita marjoja puuron tai jugurtin päällä. Ehkä jopa suoraan kulhosta ihan sellaisenaan.  Tästä olen unelmoinut vuosia. Ajattelen aina: jos joskus muutan johonkin tropiikkiin. Ehkä jos olisin tosi rikas.

Yhtenä päivänä pysähdyin marjahyllyn eteen Alepassa. (Se tuntui vähän sellaiselta jumalalliselta väliintulolta.) Mietin, että mitä oikein touhuan. Miksi olen tehnyt mustikoista itselleni saavuttamattoman unelman? Kyllähän minulla on lompakossani 2,80 euroa silloinkin, kun kahvihammasta kolottaa tai tekee mieli ostaa karkkipussi.

Tuli mieleen eräs nainen, josta Jenna kertoi. Hän puhui aina suureellisesti siitä, miten upeaa olisi, jos voisi aamiaisella polttaa kynttilöitä ja kuunnella klassista musiikkia. Hän puhui, puhui ja puhui tästä ilmeisen saavuttamattomasta asiasta, joka olisi hoitunut laittamalla radion päälle ja raapaisemalla yhden tulitikun.

Tai se keskustelu, jonka kävin pari viikkoa sitten lounaalla. Joukko naisia puhui unelmoivasti siitä, kuinka upeaa olisi olla ihminen, joka ostaisi leipänsä marketin sijaan leipomosta tai juustonsa kauppahallista. (Jokainen heistä asui leipomon tai kauppahallin lähellä, mutta ei kuitenkaan ikinä käynyt kummassakaan.)

Mitäs tämä tämmöinen nyt on? Emmekö arvosta itseämme sen vertaa, että antaisimme itsellemme luvan toteuttaa edes ihan pikkuisia haaveita? Miksi ne tuoreet mustikat ja kynttiläateriat ja leipomoreissut tuntuvat aina sopivan paremmin jonkun muun elämään?

Okei, useimmilla meistä ei ole aikaa täysipäiväiseen marthastewarteiluun, jossa katetaan joka aamu upea aamiaispöytä samalla kun luetaan virkistävää runoutta itse sidotusta kirjasta ja suunnitellaan illaksi kanapeita. Mutta jokaisella meillä on takuulla ainakin jokin haavekuva, joista voisimme tehdä totta noin kahdessa sekunnissa ja ilman valtavaa rahallista panostusta. Enemmän kirjoja, vähemmän kännykkää? Kukka yöpöydällä, musiikkia kylppärissä? Kypsiä avokadoja raakojen sijaan? Jazzia ja croissanteja sunnuntaiaamuisin? Söpö käsinkirjoitettu viesti puolisolle keittiön pöydällä? Aamukahvit terassilla?

Ja silti emme tee niitä. Siksi muutumme vähän katkeriksi niille, jotka tekevät. No kivahan se on, jos on aikaa tuollaiseen. Hei kenen elämä on oikeesti tollasta. Hyvähän se on, jos on varaa.

Joten: lopeta se marina ja sytytä ne kynttilät.

Ostin mustikat. Tuoreiden marjojen lusikoiminen seuraavana aamuna oli juuri niin upeaa kuin olin ajatellut. Silloin päätin, että tästedes minulla on varaa mustikoihin. Kahdella eurolla ja 80 sentilä ostin itselleni luksuselämän.

***

Tällä viikolla Uudessa Muusassa korotetaan arki astetta ylemmälle tasolle. Kiipeämme pienillä valinnoilla kohti korkeuksia.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu

 

Ajatuksia Koti

Täydellisen epätäydellinen emäntä

17.4.2017


maalis31-6-of-12.jpg

Lapsuudenkodissani ei käynyt kauheasti vieraita. Kun muutin omilleni, päätin, että minun kotonani asiat tehdään toisin. Heti ensimmäisessä opiskelijakämpässäni aloin järjestää kaiken maailman kutsuja – oli viinikerhoa, munkinpaistajaisia vappuna, lukupiiriä, glögi-iltoja joulukuussa ja jos jonkin sortin soiréeta. 

Heittäydyin emännän rooliin tarmolla. Siivosin. Leivoin kaiken alusta asti itse, ja kaikkea piti toki olla montaa sorttia. Tuoreilla yrteillä koristellut cocktailit ja paikkakortit vieraille. Otin epäonnistumiseni raskaasti, jos omenapiirakan pohja jäi raa’aksi tai lammaspataan lorahti liikaa suolaa.

Sain ahaa-elämyksen houstaamisesta, kun kävin ensimmäistä kertaa Milanossa. Rakastuin italialaiseen tapaan pitää lista lyhyenä – tarjolla oli muutama helppo, klassinen cocktail, viiniä tai olutta. Niiden kanssa tarjoiltiin sipsejä ja oliiveja tai ehkä yksinkertaisia kolmioleipiä, joiden täytteenä oli – ta daa! – kinkkua. That’s it. Ei fanfaareja, ei seremonioita. Kaikki oli täydellisen rentoa ja silti – tai itse asiassa juuri siksi – todella chic.

Ja ollaanpa nyt rehellisiä: en minä hössöttänyt vieraiden tullessa siksi, että minusta olisi ollut ihanaa pitkän päivän jälkeen vielä askarrella ja hikoilla hellan ääressä ja imurin varressa. Se oli vain yksi ilmenemismuoto perfektionismissani.

Jossain vaiheessa elämääni tulin siihen tulokseen, että perfektionismi on perseestä. Joten: aloin tarjoilla juhlissa sipsejä. Ostin valmista Pirkka-tiramisua. Jätin imuroimatta.

Vähän aikaa sitten luin Porter-lehdestä maineikkaan lontoolaisen The River Cafén perustajan Ruth Rogersin haastattelun. Tämä Rogersin sitaatti tiivistää täydellisesti sen, millainen emäntä haluan olla:

Share your house, your food, your clothes. Let it be known that there is always another seat at the table. Anyone coming into your home should have a drink within a minute of entering, be it a guest or a repairman. It’s a welcome that says, “I’m stopping what I’m doing because you are here.”

I’m stopping what I’m doing because you are here. Kun yritin olla Täydellinen Emäntä, en oikeastaan ollut läsnä vierailleni. Kökin yksin keittiössä sekoittelemassa cocktaileja ja stressasin tarjoiluista.

Nykyään ajattelen näin:

Stressi tarttuu. Vieraatkin uskaltavat relata, kun housti itse ei hössötä.

Illoilla on enemmän potentiaalia kehittyä yllättäviin suuntiin, kun kaikkea ei ole suunniteltu valmiiksi.

Ihmiset tulevat luokseni viettääkseen aikaa minun ja muiden vieraiden kanssa, eivät ihastelemaan mitä kaikkea olen taas jaksanut väsätä.

Jos vieraiden tulosta tekee itselleen taakan, se on yleensä ensimmäinen asia, joka putoaa listalta, kun omat voimat ovat vähissä – vaikka yleensä juuri silloin hauska ilta pöydän ääressä olisi juuri se, mitä tarvitaan. Kun ihmisiä voi kutsua kylään vaikka ei jaksaisi puunata ja väsätä, heitä tulee nähtyä useammin. Haluan olla ihminen, jonka kodin ovet ovat aina auki – silloinkin, kun en jaksa siivota tai kokata.

Välillä on tietysti ihana panostaa ja hössöttää. Kunhan varmistaa itselleen, että tekee sen oikeista syistä.

Nykyään check-listani onnistuneelle houstaamiselle on lyhyt mutta tehokas: 1. Toivota jokainen vieras tervetulleeksi jo eteisessä. 2. Varmista, että kaikilla on juoma kädessä minuutin sisällä saapumisesta. 3. Tarkista, että kaikki tietävät toistensa nimet.

Kaikki muu riippuu omasta ja muiden fiiliksestä – ja siitä, mihin suuntaan sattuma iltaa kuljettaa.

***

Tällä viikolla Uudessa Muusassa vietetään kyläilyviikkoa. Mietimme ystäväpariskuntien olemusta sekä sitä, miten olla tervetullut vieras. Käymme visiitillä kauniissa kodissa, joka tunnetaan hyvistä illanistujaisista. Tervetuloa kylään!

Teksti: Eeva Kolu
Kuva: Jenna Kämäräinen