Amsterdamin tulppaanimaniaa pidetään usein historian ensimmäisenä esimerkkinä kuumentuneesta talouskuplasta. 1600-luvulla hollantilaiset sekosivat uudenlaisesta, voimakkaan värikkäästä kukasta niin toden teolla, että yksittäinen tulppaanin kukkasipuli saattoi maksaa työläisen kymmenen vuoden palkan. Villeimpien tarinoiden mukaan himotuimpien…
-
-
Opiskeluaikoina keksin, että voisin säästää rahaa ostamalla jättipusseja kuivattuja papuja ja herneitä. Niitä tarvitsi vain liottaa vuorokausi ja sen jälkeen keitellä muutama tunti, huuhtoa ja valuttaa. Hirveän näppärää. Käytännössähän papuja ei koskaan ollut…
-
Tarjoilin viikonlopun lukupiirissä drinkkiä nimeltä Black Velvet. Löysin reseptin juurikin siitä kirjasta, jota parhaillaan luimme piirissä. (Kirja oli muuten Jennifer Eganin Manhattan Beach - suosittelen kirjaa, drinkkiä en).
Black Velvetiin tulee Guinnessia…
-
Jos saisin palata muutaman vuoden ajassa taaksepäin ja antaa silloiselle itselleni yhden neuvon, kehottaisin itseäni tutustumaan heti autonomisen hermoston toimintaan ja sen merkitykseen. Olisin säästynyt paljolta.
Jos hermosto käy kierroksilla, edes…
-
Matkalla lounaalle ohitin Eiranpuiston ruusut. Niiden terälehdet olivat kuihtuneet ruskeiksi jo aikaa sitten ja päällä uhmasi painovoimaa monen sentin kasa lunta.
Lumen alle hautautunut ruusu, ei lainkaan surullinen näky. Inspiroiva.
-
Kuulostaako yhtään tutulta: yhtenä päivänä havahtuu siihen, että ruokavaliosta on vaivihkaa tullut esimerkki siitä, miten ei pitäisi syödä. Sitä päättää ryhdistäytyä. Kävelee kauppaan ja ostaa kassillisen tuoreita vihanneksia, kalaa, mitä näitä nyt…
-
Seison vaatekasan keskellä ja mietin, että miten olen taas tässä. Eikö tästä pitänyt tulla loppu jo monta vuotta sitten?
Remontin jälkeen jouduin pesemään jokaikisen omistamani vaatekappaleen pikkuhousuista juhlamekkoihin. Vaikka ne oli…
-
Kermassa haudutetut ruusukaalit tulivat ja valloittivat. Olen saanut viime viikkoina tulvan viestejä, kuvia ja videoita niihin liittyen. Niitä on syöty joulupöydissä ympäri Suomen, niillä on käännytetty ruusukaalien inhoajia niiden…
-
Kuuntelin koko joulun John Denverin Rocky Mountain Christmas -levyä, ja varmaan sen tunnelmissa päädyin käymään joululomalla katsomassa modernin cowboy-elokuvan The Rider. Onneksi. Se oli nimittäin hienoin, jonka olen hetkeen nähnyt.
Rodeo…
-
Oli joulu, vaihtui vuosi. Naureskelin pari viikkoa sitten ystävälleni, että olen viimeiset viisi tai kuusi vuotta sanonut jokaikisenä uudenvuodenaattona huh huh, olipa melkoinen vuosi! Ensi vuosi voisi olla vähän tasaisempi.
4.1.2019
