Ruoka & juoma

Pääsiäispöydän helpot ja hyvät

30.3.2021

 

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

herkku_paasiainen-10.jpg

Maaliskuun viimeisiä päiviä viedään. Aivan kreisiä, että pian on jo huhtikuu – tuntuu, ettei tämä vuosi ole kunnolla vielä edes alkanut.

Sitä suuremmalla syyllä olen iloinnut pääsiäisen tulosta: kaikki mikä tuo samanlaisina toistuviin päiviin vaihtelua ja vieläpä pientä juhlan tuntua, on nyt enemmän kuin paikallaan.

Olen syönyt pääsiäisrakeita melkein koko maaliskuun, ja viime viikolla ostin kotiin pajunoksia. 

Virpojia ei odotetusti toissapäivänä ovelle ilmestynyt, joten toivotin itse itseni tuoreeks terveeks ja söin aika monta marsipaanimunaa. 

herkku_paasiainen-24.jpg

Viime viikolla suunnittelin pääsiäismenun. Huomasin, että se piti sisällään viitteitä niihin paikkoihin, joita kovasti näin keväällä ikävöin: on vähän Kreikkaa, vähän Italiaa, vähän Ranskaa.

Kaipuu sinne jonnekin on tällä hetkellä kova – ikävöin lämpimiä pikkukiviä jalkojen alla, rosmariinin tuoksua, vahvaa kahvia auringossa, korvissa melodisina soljuvia sanoja.

Onneksi ruoka on yksi tapa matkustaa poistumatta omasta keittiöstä – paitsi ehkä olkkariin, ruokapöydän ääreen.

herkku_paasiainen-5.jpg

Menu on simppeli ja helppo, kuten tapoihin kuuluu.

Kokosin alkuun tällaisen keväisen napostelulautasen, jossa oli:

deviled eggs (ohje alla)

parsaa
retiisejä
endiiviä (eli salaattisikuria)

hummusta

lampaanmaitojuustoa
siemencrackereita

herkku_paasiainen-22.jpg

herkku_paasiainen-4.jpg

Juuri nyt janoan väriä ja raikkautta, joten napsin tähänkin niitä kauden vihanneksia, joita alkaa pikku hiljaa tipahdella keväisestä Euroopasta Suomeen. Herkkuun oli jo saapunut pulskia retiisipuntteja Italiasta, ja ilokseni löysin myös sitä ihan ohuenohutta parsaa, johon ihastuin viime vuonna.

Keitin ohuita parsoja kiehuvassa vedessä muutaman minuutin, niin että ne jäävät vielä napakoiksi. Parsat sopivat tarjoiltavaksi myös kylmänä etenkin, jos ne jättää sopivan napakoiksi.

Retiisit vain pesin ja pilkoin, rakastan noita rapsakoita ja pikkuisen pippurisia pinkkejä tapauksia ihan sellaisenaan.

Endiivi eli salaattisikuri jakaa mielipiteitä – toiset inhoavat sen vähän kitkerää makua, minä rakastan, etenkin täytettynä. Lehdet ovat täydellisen malliset siihen, kuin luonnon omia tacokuoria.

Napsin endiiveistä lehdet irti, jolloin ne on helppo täyttää hummuksella, tsatsikilla tai muulla dipillä. Esimerkiksi murusteltu feta tai pehmeä vuohenjuusto sopii myös mainiosti endiivin kanssa!

herkku_paasiainenc3.jpg

Koska on pääsiäinen, löytyi lautaselta tietenkin kananmunia. Deviled eggs on cocktail-palojen klassikko, vähän niin kuin keitetyt kananmunat kaikilla mausteilla. Keitetystä keltuaisesta, majoneesista, dijon-sinapista ja etikasta sörssätään täyte, ja lopuksi maku viimeistellään paprikajauheella. Itse käytän tähänkin savupaprikaa, koska mihinpä en?

Deviled eggs

(10 kpl)

5 isoa kananmunaa
3 rkl majoneesia
reilu 1 tl dijon-sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
savupaprikajauhetta

Keitä kananmunat täysin kypsiksi, 14 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuori kananmunat ja leikkaa ne pituussuunnassa kahtia. Kaiva lusikalla keltuaiset irti ja siirrä kulhoon. Sekoita keitettyihin keltuaisiin majoneesi, sinappi, etikka, suola ja mustapippuri. Testaa maku ja lisää tarvittaessa sinappia tai mausteita.

Täytä kananmunat seoksella (helpoiten tämä käy pursottamalla, mutta onnistuu myös pikkulusikalla). Ripottele päälle savupaprikajauhetta.

herkku_paasiainenc4.jpg

Herkun juustotiskistä valikoin tällä kertaa lampaanmaitojuustoja, onhan pääsiäinen. Tällä kertaa lautaselle päätyi ranskalainen brebriousse d’argental sekä espanjalainen rosmariinilla maustettu lampaanmaitojuusto, joka muistutti aika lailla manchegoa. Rosmariini ja lammas ne yhteen sopii…

… mistä pääsemmekin pääsiäisaterian kruunuun, eli näihin kreikkalaisiin karitsavartaisiin eli souvlakiin. 

herkku_paasiainen-19.jpg

Olen siinä mielessä kovin perinteinen, että haluan aina pääsiäisenä syödä lammasta. Sen sijaan missä muodossa – se vaihtelee vuodesta toiseen. Viime vuonna tein marokkolaistyylistä lammaspataa, toissa vuonna karitsankaretta.

Nyt halusin tehdä ennen kaikkea helpon reseptin, jota ei tarvitsisi haudutella tuntikaupalla tai muutenkaan ihmeemmin jännittää.

Souvlaki on juuri sellainen ruoka – lihan marinoimiseen kannattaa käyttää hieman aikaa, mutta juuri muuta ihmeellistä tässä ei sitten olekaan. Liha leikataan paloiksi, pujotellaan vartaisiin ja kypsennetään. Se siitä!

Olen kokeillut souvlakia sekä karitsan paahtopaistista että ulkofileestä. Ulkofilee on toki hiukan mureampaa, mutta paahtopaisti on edullisempi vaihtoehto ja toimii myös aivan erinomaisesti.

herkku_paasiainenc5.jpg

Karitsa-souvlaki

(neljälle)

500-600 g karitsan paahtopaistia tai ulkofileetä
2 punasipulia

marinadi:

1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviiniä
1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
2 tl kuivattua oreganoa
2 valkosipulinkynttä silputtuna
mustapippuria

lisäksi:

suolaa
varrastikkuja

Leikkaa liha lihassyiden vastaiseen suuntaan vartaaseen sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita keskenään marinadin ainekset (älä laita vielä suolaa). Pyörittele liha marinadissa ja anna marinoitua suljetussa astiassa tai pussissa jääkaapissa vähintään muutaman tunnin tai mieluiten yön yli.

Ota liha noin tuntia ennen kypsentämistä huoneenlämpöön. Jos käytät puisia vartaita, liota niitä noin tunnin verran vedessä.

Leikkaa sipuli reilun kokoisiksi paloiksi. Pujottele varrastikkuihin marinoitua lihaa ja sipulia. Mausta suolalla.

Vartaat voi kypsentää monella tavalla:

  • Grillissä n. 10-12 minuuttia välillä käännellen

  • Parilapannulla n. 10-12 minuuttia välillä käännellen

  • Uunissa grillivastuksella 220 asteessa n. 15 minuuttia, käännä puolessavälissä

Lampaanliha saa jäädä punaiseksi sisältä.

Tarjoile chimichurrin, tsatsikin ja rosmariiniperunoiden kera.

herkku_paasiainen-20.jpg

En voinut vastustaa, kun huomasin että Herkkuun olivat jo tulleet ensimmäiset italialaiset uuden sadon perunat. Tiedän että tämä on suoranaista maanpetturuutta, mutta kyllä italialaisilla uuden sadon perunoilla ja espanjalaisilla mansikoilla saa jo kohotettua tunnelmaa, kun kevät Suomessa vieläkin antaa odottaa itseään.

Paahdoin perunat rosmariinin ja oliiviöljyn kera uunissa. Klassinen lisuke, joka sopii lähes kaikkien lammasruokien pariksi.

Esteettisistä syistä käytin tuoretta rosmariinia, mutta maun puolesta voit käyttää myös kuivattua.

herkku_paasiainenc1.jpg

Paahdetut rosmariiniperunat

(neljälle)

1 kg (mieluiten pienikokoisia) perunoita

1/2 ruukkua tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Pese perunat hyvin – ei tarvitse kuoria. Leikkaa lohkoiksi. Silppua rosmariini.

Levitä perunat uunipellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle reilusti oliiviöljyä. Ripottele päälle rosmariini, suola ja mustapippuri. Sekoita.

Paahda perunoita 200-asteisessa uunissa (mieluiten kiertoilmalla) 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat paahtuneet kauniin ruskeiksi ja pehmeiksi. Hämmennä perunoita kerran paistoajan puolivälissä.

herkku_paasiainenc2.jpg

Minttuhyytelöstä en perusta, mutta itselleni on kehkeytynyt jonkinlaiseksi pääsiäistraditioksi tehdä lampaanlihan kanssa minttuista chimichurria. Tämän ohjeen olen jakanut ennenkin, mutta sietääpä jakaa uudestaankin.

Chimichurri on argentiinalainen soosi, joka tehdään tuoreista yrteistä, oliiviöljystä, chilistä ja valkosipulista, ja se on täydellistä grillatun lihan kanssa. Voittaa tunkkaiset minttuhyytelöt mennen tullen!

Minttu-chimichurri

1 ruukku tuoretta minttua
1 ruukku lehtipersiljaa
1 tuore punainen chili
1-2 valkosipulinkynttä
n. 4 rkl neitsytoliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Hienonna yrtit, chili ja valkosipuli pieneksi hakkelukseksi sipulileikkurilla tai hyvällä keittiöveitsellä. Sekoita kaikki aineet keskenään. Testaa maku ja lisää tarvittaessa etikkaa, oliiviöljyä, suolaa tai pippuria. Voit tehdä chimichurrin myös tehosekoittimessa, mutta jätä koostumus hieman karkeaksi.

herkku_paasiainen-23.jpg

Toisena kastikkeena souvlakille ja perunoille tarjoilin tsatsikia. Ostin hummuksen ja tsatsikin valmiina. Nämä ovat sellaisia kohtia, joissa oikaisen varsin mielelläni silloin kun kokattavaa on paljon. (Ja oikeastaan silloinkin, kun ei ole.)

herkku_paasiainen-26.jpg

Hummusosastolla itselleni kiva uusi tuttavuus oli tuo Sevanin basilikahummus, joka oli vähän perushummusta näyttävämpi lisä ruokapöytään – ja maku sopi täydellisesti tuoreilla vihanneksilla dippailtavaksi.

Jälkkärin suhteen mietin, mikä olisi ihanaa, kepeää, keväistä… mieluiten keltaista… keltainen, hmm… sitruunat… limoncello! 

herkku_paasiainen.jpg

Tein tällaiset helpot jälkiruokamaljat limoncellosta ja lemon curdista. En ole muutenkaan mikään himoleipuri, mutta erityisesti aterian päätteeksi suosin tällaisia superhelposti syntyviä jälkkäreitä. Tässäkään mitään ei tarvitse kypsentää, leipoa tai keitellä – ainekset vain kootaan yhteen ja laitetaan jääkaappiin odottelemaan, että souvlakit ja perunat on syöty.

Lemon curd, jos se ei ole tuttu, on sitruunatahnaa ja sitä löytää valmiina hillo-osastolta. Sitäkin voi tehdä toki itse keittelemällä sitruunaa, sokeria ja keltuaisia. 

herkku_paasiainen-7.jpg

Tämä jälkkäri on aika tujun makuinen, joten pieni määrä riittää. Käytä mieluiten pieniä jälkiruokamaljoja tai vaikka cocktail-laseja!

Limoncello-jälkkärit

(neljälle)

pari ruokalusikallista limoncello-likööriä
8-10 kpl savoiardi-keksejä (tai esim. gluteenittomia mantelikeksejä)

puolikas purkki lemon curdia
2 dl kuohukermaa
200 g maitorahkaa
1 rkl sokeria
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori

Sekoita keskenään maitorahka, sokeri ja sitruunan kuori. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kääntele kermavaahto rahkan joukkoon.

Murra savoiardikekseistä sen kokoisia paloja, että saat peitettyä niillä jälkiruokamaljojen pohjan. Kostuta keksit noin teelusikallisella limoncelloa. Jos rakastat limoncellon makua, voit laittaa sitä hieman reilumminkin!

Lusikoi tai pursota keksien päälle kerros lemon curdia ja sen jälkeen kerros rahka-kermavaahtoseosta. (Siisteimmin ja kätevimmin tämä hoituu pursottamalla!) Laita sen jälkeen uusi kerros keksejä, limoncelloa, lemon curdia ja rahkaseosta.

Anna jälkkäreiden tekeytyä jääkaapissa vähintään tunti tai hyvin peitettynä vaikka yön yli. Koristele raastetulla sitruunankuorella.

Jälkkäreistä ylijäänyt limoncello menee ruoan päätteeksi jälkiruokana sellaisenaankin.

Jälkkäreistä ylijäänyt limoncello menee ruoan päätteeksi jälkiruokana sellaisenaankin.

herkku_paasiainen-15.jpg

Ja jos haluaa päästä oikein helpolla, jälkkärin sijaan voi tarjoilla pelkästään suklaata. Minulle sekä joulussa että pääsiäisessä yksi lempihetkistä on se, kun pääsee valitsemaan juhlakarkit Herkusta. Se on aina pullollaan jännittäviä ja kauniita rasioita, kaikkea spessua mitä ei löydä muualta. 

Rakastan myös ihan noita perinteisiä pääsiäisrakeita, enkä edes tohdi laskea kuinka monta pussia olen jo syönyt vaikka vielä ei edes ole pääsiäinen.

(Ostin myös Herkun Bakeryn palvelutiskistä tuollaisia hupsuja marsipaanitipuja ja -pupuja, joita olen ripotellut koristeiksi juustolautasille ja karkkikulhoihin. Ne vaan saavat hymyilemään.)

herkku_paasiainen-8.jpg

Perinteisten rakeiden lisäksi ostin eksoottisempia herkkuja – Lindtin suklaaporkkanat naurattivat, joten ne päätyivät ilman muuta pääsiäispöytään ja pääsivät jopa osaksi kattausta.

Minulle joulukarkkien ykkönen on Niedereggerin marsipaani, joten totta kai myös pääsiäispöytään valkkasin Niedereggerin marsipaanimunia kauniissa rasiassa.

Suklaamunia oli jos mitä, pientä, suurta, yllätyksellä ja ilman. Ostin nyt vain pikkuisia aikuiseen makuun suunniteltuja, mutta ehkäpä varsinaiseksi pääsiäissunnuntaiksi haen itselleni jonkin överin yllätysmunan.

Just sellaisen, jollaista lapsena aina kärtin mutten koskaan saanut. Aikuisena karkkiosastolla – oi se valta ja vapaus! 

herkku_paasiainen-16.jpg

Vielä viimeisenä vinkkinä, että jos haluat välttää pääsiäisen ruuhkat tai muuten vaan hoitaa ruokaostokset kotoa koronaturvallisesti, Herkun verkkokauppa toimii ja toimittaa, ja sieltä pystyy tilaamaan myös palvelutiskin tuotteita kuten karitsanlihoja ja juustoja haluamansa määrän.

Tämän myötä toivotan kaikille inspiroivaa pääsiäisen odotusta. Toivotaan, että ensi viikonloppu on herkullinen ja aurinkoinen. Ja jos ei, hyvä ruoka auttaa siihenkin.

 

Ajatuksia Kirjat Koti

Hiljainen tehtävälista

21.3.2021

 

Onnellisen paistajan kananmunat, tänä aamuna.

Onnellisen paistajan kananmunat, tänä aamuna.

Vuosi sitten, uunituoreena ja viattomana koronakaranteenilaisena, täytin päiväni ruoanlaitolla. Hifistelin, opettelin uutta. 

Päätin myös päivittää keittiöni paistinpannut. Ostin sellaiset hienot ranskalaiset, joita käytetään ammattikeittiöissäkin. Sellaiset joiden kohdalla ei pelotella syöpää aiheuttavista kemikaaleista ja joista muistetaan aina mainita, että oikein hoidettuna ne ovat käytännössä elinikäiset.

Upeaa! Yksi pieni ongelma vain – ihan kaikki tarttui pannujen pohjaan kiinni. Se teki ruoanlaitosta ärsyttävää ja pannujen pesemisestä suorastaan painajaismaista. Tein rasvapolton toisensa perään, luin netistä keskusteluja ja katsoin videoita siitä miten pannuja kuuluisi huoltaa. 

Pari viikkoa sitten hankasin taas jotain pohjaan palanutta kananmunaa pannusta irti ja ajattelin, että jumalauta nyt riitti. Huippukokit käyttäkööt elämänsä tällaiseen, minun ei tarvitse. 

Pakkasin sikakalliit pannut paperikassiin ja raahasin ne lähimpään Fidaan. Oi se tunne! Olo tuntui kahta hemmetin painavaa pannua kevyemmältä. 

Viikko sitten kävin ostamassa keraamisen paistinpannun, varmaan just sellaisen joka saisi kaikki paistamisen ammattilaiset itkemään, mutta minun arkinen elämänlaatuni on mullistunut. Olen alkanut taas laittaa ruokaa joka päivä. (Tajusin, että olen syönyt valtavasti take awayta tänä talvena osittain ihan vain siksi, että välttelin niitä hienoja ranskalaisia paistinpannujani.)

En vieläkään ole tottunut siihen, että voin paistaa kananmunan ja se lähtee pannusta ehjänä irti ilman minkäänlaista protestointia. Joka kerta hihkun ja taputan käsiäni kuin menneisyydestä tullut aikamatkustaja, joka näkee ensimmäistä kertaa sähkölampun. 

En tajua miksi käytin kokonaisen vuoden itseni kiusaamiseen niiden hemmetin pannujen kanssa. Kai se oli taas jokin ajatus siitä, millainen ihminen pitäisi olla. Sellainen jolla on ikuinen, kemikaaliton, ranskalainen paistinpannu.

Voihan se olla, että saan syövän siitä uuden pannuni pinnoitteesta. Voi myös olla, että olisin saanut sen kaikesta siitä take away -ruoasta, tai kaikesta siitä padotusta raivosta jota ne hienot ranskalaiset pannut minussa aiheuttivat.

Luin viime viikolla Fumio Sasakin kirjan Goodbye, Things. Ajattelin, ettei mikään järjestämistä tai minimalismia käsittelevä kirja tarjoaisi minulle enää mitään uutta, mutta tästä kirjasta jäi mieleen ajatus siitä kuinka jokainen esine kotonamme itse asiassa puhuu meille. 

Suurin osa esineistä vaatii meiltä jotain, ja siksi elämme jatkuvasti näkymättömien, hiljaisten to do -listojen keskellä. Käytä minua, pese minut, huolla minut, korjaa minut, laita minut paikalleni. Mitä enemmän meillä on tavaraa, sitä pidempi lista on. Emme ehkä ajattele sitä tietoisesti, mutta se syö energiaamme.

Tajusin, että juuri siitä oli kyse niiden pannujen kanssa. Ne vaativat minulta koko ajan jotain, ja joka kerta kun käytin niitä, tunsin itseni epäonnistuneeksi. Siksi niistä pannuista tuli niin valtava asia, ja siksi pannuista erottuani tuntui yhtä helpottavalta kuin olisin eronnut toksisesta parisuhteesta.

Huonekasveilla on asiaa.

Huonekasveilla on asiaa.

Sasakin kirjan luettuani olen alkanut katsella kotonani olevia tavaroita juuri tuolta kantilta: mitä ne sanovat minulle – ja millaisella äänensävyllä?

Kirjahyllyssäni on paljon kirjoja, joista monia en ole koskaan lukenut.

Jotkut niistä kirjoista sanovat:

Milloin tahansa tuntuu että haluat tarttua minuun, täällä ollaan, ei paineita.

Toiset niistä sanovat:

Vieläkään et ole lukenut minua. Mikähän siinäkin on? Mihin oikein käytät aikasi? Vai onko sinusta vain tullut liian tyhmä näin tärkeälle kirjallisuudelle? Muistatko kun luit tällaisia kirjoja tuosta noin vaan? 

Jälkimmäiset kirjat pakkasin paperikasseihin. Lähtekööt häiriköimään jotakuta muuta.

Kaikkein äänekkäimmin puhuivat huonekasvit – eikä ihmekään, nehän ovat eläviä. Yllätyksekseni, ehkä jopa pieneksi järkytyksekseni, tajusin, että jo pidempään huonekasvit ovat tuntuneet ilon aiheen sijaan lähinnä velvollisuudelta. Poden koko ajan huonoa omaatuntoa huonosti voivista kasveista, mutta en (tällä hetkellä) löydä sitä tyydytystä ja iloa, jonka ennen sain viherkasvien kanssa puuhastelusta.

Päätin, ettei tästä tarvitse kehitellä sen suurempaa identiteettikriisiä – nyt on vain elämässä tällainen vaihe.

Entäs vaatteet? Vaatekaapissani roikkuu eräs designer-mekko, ihan mieletön luomus jonka olen kerran ostanut murto-osalla sen oikeasta hinnasta käytettyjen vaatteiden liikkeestä. 

Sillä mekolla oli todella paljon asiaa.

Olen uskomaton luomus, ja täällä vaan roikun kaapissa, piilossa.
Mitä työn ja rahan haaskuuta!
Olin vuosisadan löytö, etkä arvosta minua yhtään. Olisit jättänyt jonkun muun löydettäväksi.
Miksi et ikinä käytä minua?
Aivan, koska helmastani pitäisi lyhentää kymmenen senttiä. Miten et ole vieläkään saanut sitä aikaiseksi?
Niin, ja koska olen hihaton. Ja miksi se on ongelma? Koska et enää tunne oloasi hyväksi hihattomissa vaatteissa. Ja mistäköhän se johtuu? Pitäisiköhän sille asialle tehdä jotain? Olisko aika lähteä salille? Syödä vähän vähemmän pullaa? Tehdä YouTubesta jokin “Lose Arm Fat 30 Days Challenge” -video?

No niin mekkoseni, olet kyllä kaunis, mutta en koskaan tajunnut miten ärsyttävä, vaativa ja kriittinen olet.

Luulen, että on aika meidän erota. It’s not me, it’s you. 

 

Koti

Liikehdintää pinnan alla

18.2.2021

Kaupallinen yhteistyö Iittala

iittala_ametisti-21.jpg

Pakkasta on kymmenen astetta, mutta ilmassa on jo ihan erilainen tuntu.

Tolkun suomalainen minussa sanoo noh noh, eipä nyt mennä asioiden edelle.

Hurlumhei-optimisti minussa sanoo kevät.

Ei tietenkään vielä oikeasti, mutta se keväässä onkin ihaninta: se koittaa syömmes paljon aikaisemmin kuin ulkona.

En muista paljoakaan biologiantunneilta, mutta voisin kuvitella että pinnan alla tapahtuu jo. Liikehdintää jo kauan ennen kuin ihmissilmä huomaa, että kas: kevät.

Minusta tuntuu ihan samalta. Ei vielä oikeasti kevät, mutta liikehdintää.

iittala_ametisti-16.jpg

Hissuksiin sitä vaan alkaa huomata itsessään muutoksia. Yhtäkkiä tekee mieli siivota keittiön ruokakomerot ja käydä kaapit läpi. Pari päivää sitten laitoin soimaan soittolistani viime keväältä. Tiedättehän miten musiikki (ja tuoksut!) voivat teleportata hetkessä joihinkin menneisiin fiiliksiin? Ilokseni huomasin, että vaikka viime kevät oli monin tavoin vaikea silloin vielä uuden koronatilanteen takia, soittolista ei tuonut mieleen eristyneisyyttä ja ahdistusta, vaan ne päivät kun juoksin aurinkoista Eiranrantaa samat kappaleet kuulokkeissa.

Ehkä se kertoo kevään taiasta – keväällä valo voittaa, aina ja kaiken.

iittala_ametisti6.jpg

Kummallinen mutta varma kevään merkki itsessä: koko ajan on jano! Kai se on sitä, että asiat alkavat virrata – kevät tuli lumi suli puro sanoi puli puli batmaaaaan.

Tekee mieli tuulettaa, kotinurkkia ja omia ajatuksia. Molemmat tuntuvat pitkän talven jälkeen vähän tunkkaisilta.

Ja silti, kaikenlaisten pölykoirien paljastuessakin kotonakin sen aistii – miten siellä on ihan erilainen fiilis kuin vielä muutama viikko sitten. Huoneisiin on yhtäkkiä muuttanut tervetullut vieras nimeltä valo.

iittala_ametisti-9.jpg

Itselleni tämä kevättalvi on aina sellaista aikaa, kun rakastun uudelleen kotiini. Kaipa se on sitä kun näkee tutun ja rakkaan paikan kirjaimellisesti uudessa valossa.

Ja toisaalta uuden innon ja ihastumisen myötä tulee aina myös himo laittaa vähän paikkoja kuntoon, tehdä kodista vieläkin viihtyisämpi ja toimivampi.

Viime viikolla sain vihdoin kahden vuoden jahkailun jälkeen aikaiseksi tilata makkariin verhokiskot ja niille asentajan.

Milloinkahan saisin kehystettyä kolme vuotta sitten hankkimani grafiikanlehdet? Ehkä tämä kevät on se kevät.

iittala_ametisti2.jpg

Kotonakin alkaa tehdä mieli keventää kerroksia. Vaihdoin olkkarin paksun villamaton kevyeen vaaleaan puuvillamattoon. Se tuntui ihan samalta kuin se, kun vihdoin vaihtaa sen Michelin-ukkopalttoon johonkin vähän kevyempään.

Muitakin pieniä muutoksia olen tehnyt ihan vain vaihtelun ilosta – hankin esimerkiksi elämäni ensimmäisen pöytäliinan! Sillä saa ruokailutilaan halutessaan ihan eri fiiliksen.

iittala_ametisti-5.jpg

Selkein lähestyvän kevään merkki on kuitenkin se, että alan kaivata ja himoita värejä ympärilleni. Kauniiden kevätvaatteiden hypistely tuntuu ihan pieneltä toivoa herättävältä lomalta. Michelin-ukkotakissa ja talvisaapikkaissa, naama talven harmaannuttamana pohdiskelen, osaisinko pukeutua punaiseen tai oranssiin. Se on ihana ajatus.

Kotiin tekee mieli kantaa kaikkea värikästä: kukkia kaikissa sävyissä, hedelmiä suurina röykkiöinä. Niitä ei tietenkään piiloteta jääkaappiin katseilta, vaan ne saavat tuoda pöydille väriä.

iittala_ametisti3.jpg

Pikkusitrusen kohdalla viedään viimeisiä, alkavat olla jo aika kuivakoita. Mutta se ihanuus on sesonkihedelmissä ja -kukissa, että kun yhden aika on ohi, jotain muuta ihanaa on jo tulossa tilalle. Tällä hetkellä nautin tietenkin täysillä tulppaaneista. Niiden jälkeen onkin jo jaloleinikkien vuoro, ensimmäiset olen jo bongannut.

Sisustuksen isoissa linjoissa pysyttelen neutraaleissa sävyissä. Joskus ajattelen, että haluaisin olla sellainen jännittävä värikkäässä kodissa asuva ihminen, mutta monen yrityksen ja erehdyksen myötä olen huomannut että se vain en ole minä. Kaikkialla muualla rakastan värejä, mutta kodilta kaipaan rauhallista ja harmonista tunnelmaa, joka auttaa palautumaan kaupungin hälinästä ja visuaalisesta tykityksestä.

Mutta värejä on silti saatava, varsinkin pitkän ja pimeän talven jälkeen. Tuon niitä kotiin pieninä purskahduksina – kukat, hedelmät, astiat, maljakot. Olen jopa harkinnut keltaista sohvatyynyä

iittala_ametisti.jpg

Viimeisimpänä kotiini on muuttanut itselleni ihan uudenlainen väri: mystinen ja jännittävä ametisti. Kaupunkikotiani somistaa nyt Aalto-sarjan iso maljakko ametistin sävyssä. Keltainen on lempivärini, ja kuviksentunneilta muistan että se on violetin vastaväri. Ametistin värinen maljakko sopiikin mielestäni ekstrakauniisti keltaisten kukkien pariksi.

Muista ihastuttavista keltaisista kukista nyt on esimerkiksi mimosan sesonki, mutta harmikseni en ole vielä osunut kukkakauppaan samaan aikaan sen kanssa.

iittala_ametisti-2.jpg

Mökille olen kerännyt Oiva Toikan Frutta-sarjaa, ja nämä ametistin väriset osat odottelevat pääsyään osaksi mökin kokoelmaa. Ametistin sävyissä on tehty joitakin osia myös esim. Essence- ja Kastehelmi-sarjoihin.

En ikinä kyllästy ihastelemaan värikkäitä varjoja, joita läpivärjätty lasi luo seiniin ja pöydän pintaan. (Nekin ovat muuten merkki keväästä! Talvella asunnossani ei ole riittävästi aurinkoa moiseen varjoshowhun.)

iittala_ametisti1.jpg

Ametisti on Iittalan 140-vuotisjuhlavuoden vuosiväri. 140 vuotta on aika kunnioitettava ikä kenelle tahansa. Ja ajatelkaapa: Aalto-maljakonkin suunnittelemisesta tulee tänä vuonna täyteen 85 vuotta.

Ja täällä se edelleenkin koristaa uutuutena minun kotiani ja tuntuu niin raikkaalta edelleen.

iittala_ametisti-19.jpg

Alan aina kevään kynnyksellä janota kaikkea vihreää. Voisin syödä loputtomiin salaatteja, ja alan yhtäkkiä surrutella aamuisin jopa vihersmoothieita! Koska edelleen on kylmä, ei tietenkään lämpimän ruoan sijasta, vaan sen lisäksi.

Sorrun aina smoothieissa kilpavarusteluun eli yritän tuupata niihin kaiken mikä on terveellistä, minkä seurauksena ne tietysti näyttävät kuravelliltä ja maistuvatkin siltä. Nyt olen hillinnyt itseni ja teen päivittäin saman simppelin smoothien: pakastemangoa, sitruunaa, lehtikaalia, parsakaalisilmusalaattia ja vettä. Lasillinen suorastaan kuhisee elämänenergiaa!

iittala_ametisti-6.jpg

Tällä hetkellä sesongissa on ehdoton lempisalaattini eli sydänsalaatti. Hyvän kastikkeen kera voisin syödä sitä loputtomiin. Yleensä ihan sellaisenaan, mutta joskus saatan sekoittaa joukkoon ihan ohueksi viipaloitua fenkolia, porkkanaa ja retiisiä.

Viime aikoina olen tehnyt eräänlaista raikkaampaa muunnelmaa rakkaasta sinappivinegretistäni: tähän tulee raikastuksena kreikkalaista jugurttia.

Tee kerralla isompi satsi ja nauti kevään vihreiden kanssa vaikka joka päivä!

iittala_ametisti-15.jpg

Sitruuna-jugurttivinegretti

1 dl kreikkalaista/turkkilaista jugurttia
1/2 dl dijon-sinappia
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 rkl hunajaa (tai maun mukaan enemmänkin)
puolikkaan sitruunan mehu (viimeistä tippaa myöten!)
2 rkl omenaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Testaa maku. Jos pidät ärhäkämmästä, lisää sinappia. Jos pidät kirpakammasta, lisää etikkaa tai sitruunaa. Jos kaipaat makeampaa, lisää hunajaa.

iittala_ametisti-20.jpg

Tämä hauska ja varsin persoonallinen kannu on Kartio-sarjan uusin tulokas, tosin sekin on Kaj Franckin designia vuodelta 1955. Suurin osa ahkerimmin käytetyistä arkiastioistani on Raami-sarjaa, ja tämä kannu sopii mielestäni ihan erityisen hyvin niiden pariksi.

Tummanharmaa on ametistin ohella toinen Iittalan tämän vuoden uutuusväreistä. Näissä kuvissa sama sävy on Kastehelmi-kulhossa ja lautasissa.

iittala_ametisti7.jpg

Jos tänä vuonna pätevät samat lait kuin aikaisempina, tänäkään vuonna kevät ei ehdi tulla ennen kuin sen odottajilta uhkaa loppua kärsivällisyys. Siksi onkin ihanaa, että ennen sitä kevään voi jo tuoda kotiin, missä lämmitys pelittää vuodenajasta huolimatta.

Viime syksynä, kun pandemia sen kuin jatkui jatkumistaan, omat nurkat alkoivat jo tuntua melkoisen nähdyiltä, mutta lisääntyvän valon myötä koti tuntuu taas ihan uudelta ja jaksan jälleen innostua. Helmikuu on ollut itselleni poikkeuksellisen kiireinen ja kaiken tohottamisen vastapainoksi olen nauttinut viime aikoina kaikista eniten tästä – että saa ihan vain fiilistellä kotia ja kotona olemista.

Pysähtyä kiireenkin keskellä välillä kauniiden yksityiskohtien ja inspiroivien värien äärelle, unohtua tuijottelemaan auringon seinille luomia valoläiskiä.

Ne kaikki lupaavat samaa:

pian.