Koti

Työpisteen päivitys: ergonomiaa ja feng shuita

8.2.2021

Kaupallinen yhteistyö: Vepsäläinen

tyopiste-7.jpg

Olen normaalisti jäsenenä coworking-tilassa, mutta viime keväänä irtisanoin jäsenyyteni syistä, jotka eivät varmaan tule yllätyksenä kenellekään Teams-palavereissa päivänsä viettäville.

Muutaman kuukauden jälkeen sain niskani niin pahasti kipeäksi että ei auttanut kuin varata aika ensimmäiselle fysioterapeutille, jolla oli vapaita aikoja.

Annas kun arvaan, olet tehnyt etätöitä, hän sanoi ensi töikseen. Jep! En vissiin ole ainoa, jolla on viimeisen vuoden aikana ollut tällaisia ongelmia.

Keväästä asti olen ajatellut että kyllähän tässä pian pääsee takaisin toimistolle, mutta vuodenvaihteessa tuli vihdoin hyväksyminen, että eipä se taida ihan heti tapahtua. Joten päätin vihdoin rakentaa kotiin kunnollisen työpisteen.

tyopiste3.jpg

Kirppikseltä ostettu kirjoituspöytä oli paikoillaan jo valmiina, mutta aikaisemmin olen käyttänyt sitä lähinnä meikkaamiseen.

Olen onnekas siinä mielessä, että minulla oli mahdollisuus sijoittaa työpöytä ikkunan alle. Monena päivänä olen pysähtynyt tuijottelemaan ikkunasta lumisadetta – siinä kyllä rentoutuu ihan yrittämättäkin kesken työpäivän.

tyopiste-12.jpg

Aloin selvitellä kotitoimiston ergonomia-asioita vähän enemmänkin, enkä ollut koskaan ajatellut miten epäergonominen työväline läppäri on. Katse suuntautuu koko ajan alaspäin, mikä rasittaa niskaa ja hartioita (hello, tech neck!) ja saa myös rintakehän vetäytymään sisäänpäin.

Tällä on vaikutus paitsi lihasjumeihin, myös mielialaan ja energiatasoon: millainen fiilis on katse alaspäin suuntautuneena ja itseensä käpertyneenä? Tuskin kovin energinen ja itsevarma eikä hengityskään kulje kuten sen kuuluisi. Ihmekään, jos työpäivän jälkeen on hieman nuupahtanut fiilis.

Hankin tietokonetarvikeliikkeestä muutamalla kympillä tällaisen korokkeen, jolla läppärin saa korotettua niin, että näyttö on silmien kanssa samalla tasolla. Aivan loistava keksintö!

tyopiste-10.jpg

Tällaista telinettä käytettäessä täytyy tietenkin olla erillinen näppäimistö ja hiiri. Onneksi bluetoothilla toimivat näppäimistöt ja hiiret ovat kevyitä, johdottomia ja näppäriä.

Hiiri on toki myös ergonomisempi (valokuvaajaystäväni oli kauhuissaan kun kerroin, että olen kymmenen vuotta tehnyt kuvankäsittelyä läppärin omalla trackpadilla). Ja se käyttömukavuus! Hiirellä kaikki on nopeampaa, kevyempää ja miellyttävämpää.

Nyt kun työpöytä ja tietokoneasiat ovat kunnossa, on vielä kotitoimiston vaikein peto selätettävänä: työtuoli. Tähän asti olen tehnyt töitä kiikkerällä ja kovalla, kirppikseltä löytyneellä ruokapöydän tuolilla. Sillä fysioterapeutilla olisi varmasti tähänkin sananen sanottavanaan.

tyopiste-17.jpg

Työtuoleihin tuntuu pätevän sama sääntö kuin lepotuoleihin: voi saada joko kauniin tai mukavan, molemmat samassa tuolissa on jo melkoisen paljon pyydetty.

Esteetikkona ja innokkaana sisustajana en kerta kaikkiaan vaan voi tuoda kotiini mitä tahansa hirvitystä, en edes ergonomian nimissä. Etenkään kun minulla ei ole erillistä työhuonetta, jonne hirviön voisi piilottaa oven taakse, vaan työpiste sijaitsee makkarissa! Yöunethan siinä menisivät.

Rämästä niskasta motivoituneena päätin nyt kuitenkin selvittää asian juurta jaksain. Aloin kartoittaa vaihtoehtoja kauniiden tuolien tyyssijasta eli Vepsäläiseltä. Sain kotiin sovitettavaksi kolme eri tuolia, jotka kaikki läpäisivät testin: kaunis ja mukava. Ja tietysti laadukasta tekoa ja designia, joka kestää käyttöä ja aikaa.

tyopiste-2.jpg

BoConceptin Adelaide-työtuoli on todella tukeva ja mukava. Siinä on hieman pesämäinen fiilis, mikä on erityisen tervetullutta jos työpisteen joutuu sijoittamaan niin että selän takana ei ole turvan tuntua tuovaa seinää tai nurkkaa. Tuolista on olemassa myös kevyempi versio ilman “käsinojia”, ja sen saa myös pyörillä.

Tykkäsin tästä huopaverhoilusta tosi paljon – vaikka tuoli on tukeva ja ryhdikäs, huopa tuo sopivasti lämpöä työpisteelle, vähän kuin tohvelit työpöydän alla.

tyopiste-20.jpg

Tuolien ultimate klassikko: Arne Jacobsenin Seiska. Itse en edes tiennyt, että tästä kaunottaresta on myös työtuoliversio! Jos olisin tiennyt, en olisi marissut siitä että kauniita työtuoleja ei ole olemassa.

Seiska on tietysti iso investointi, mutta se onkin sitten sellainen huonekalu, jota voi kutsua elämänkumppaniksi. Äidilläni on ruokapöydän tuoleina 17 vuotta sitten osteut Seiskat, ja ne näyttävät edelleen aivan samalta kuin ostopäivänä. Ne eivät ole kuluneet käytössä eikä silmäkään tunnu niihin kyllästyvän. Nahkaverhoilussa käyttö näkyy toki eri tavalla kuin puussa, mutta omasta mielestäni laadukas nahka vain kaunistuu patinoituessaan.

Seiska-työtuolista on olemassa myös sirompi versio ilman käsinojia. Sen saa myös ilman nahkaverhoilua, mikä laskee hintaa aika paljon.

Tämä oli testaamistani tuoleista ainoa, jossa oli pyörät (nämä kaikki saa kyllä myös pyörällisenä versiona). Tämän perusteella itse tykästyin pyörälliseen työtuoliin, mutta nämä ovat toki vähän makuasioita. Itselleni pyörällisessä tuolissa oli jotenkin kevyempi olo eikä kroppaa tullut väänneltyä hankaliin asentoihin yhtä paljon.

tyopiste-18.jpg

Kolmanneksi sovittelin työpisteelle Normann Copenhagenin Hygiä, joka oli tullut minulle tutuksi coworking-tilasta. Tuoli on todella tukeva ja mukava! Selkänoja näyttää matalalta, mutta siihen on tosi hyvä nojata.

Ylipäätään olen huomannut että selkänoja on ehkä tärkein ominaisuus työtuolissa. On tosi tärkeää, että kesken työpäivän voi välillä nojata mukavasti taaksepäin, vetää henkeä ja venytellä, niin ettei koko ajan könötä etukenossa. Itselläni on myös taipumus könöttää ihan tuolin etureunassa, mikä on ergonomian kannalta huonoin mahdollinen työasento.

Huomaan, että kun otan työpäivän aikana “ajattelupausseja” jolloin nojaan taaksepäin ja tuijotan läppärin sijaan johonkin kaukaisuuteen, ajatus alkaa kulkea. Myös hermostolle on hyväksi välillä päästää irti! Nojata taaksepäin, relata ja antaa tuolin hetken kannatella.

On todella, todella tärkeää palautumisen kannalta päästää myös kesken työpäivän irti, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kunnon tukeva tuoli auttaa tuntemaan, että ei tarvitse itse koko ajan kannatella itseään.

tyopiste-16.jpg

Lisää työtuoli-ideoita voit selata täältä.

Vepsäläisellä on nykyään myös yrittäjille suunnattu leasing-palvelu, josta voi vuokrata kalusteet toimistoon, toimiston ja yrityksen koosta riippumatta. Minusta aika nerokasta – toimistoon saa laadukkaat design-kalusteet ilman valtavaa kertainvestointia, ja kalusteita voi myös päivittää ja vaihdella tarpeen mukaan. Täältä voit lukea lisää Design Leasing -palvelusta.

tyopiste1.jpg

Lopuksi vielä tietenkin monien lukijoiden lempiosuus sisustusjutuissani, eli hörhöosuus.

Käytännön feng shuita työpisteelle:

Jos mahdollista, älä sijoita työpistettä makuuhuoneeseen. Makuuhuone olisi hyvä varata levolle.

Jos työpiste on pakko sijoittaa makkariin, kuten pienissä asunnoissa yleensä on (myös omassani!), pyri työpäivän päätteeksi siivoamaan työstä muistuttavat paperit ja muut välineet piiloon esimerkiksi laatikoihin, tai vähintääkin siisteihin pinoihin. Levällään olevat työvälineet muistuttavat keskeneräisistä asioista ja voivat alitajuisesti häiritä rentoutumista ja unta.

Ihminen pyrkii tiedostamattaan suojaamaan selustansa, joten jos voit, sijoita työpiste niin että istuessasi selän takana on seinä. Pienissä asunnoissa tämä ei yleensä ole mahdollista, joten silloin korkea, tukeva selkänoja tuolissa auttaa. Jos mahdollista, yritä sijoittaa työpiste ainakin niin, että suoraan selkää vastapäätä ei olisi ovea. Kun selusta on turvattu, meidän on helpompi rentoutua ja keskittyä.

tyopiste-21.jpg

Kaaos työpöydällä ei ole pahaksi, siinähän on vain oikeanlainen tekemisen meininki. Varo kuitenkin kaikkea, missä on jämähtänyt ja tunkkainen energia: roskat, tavarat joita ei tarvita tai käytetä, epämääräiset kasat joiden sisällöstä et oikein edes tiedä.

Jos työpisteen läheisyydessä ei ole ikkunaa, kannattaa seinälle ripustaa maisemataulu tai -valokuva, joka luo illuusion ikkunasta. Tällöin myös hyvä valaistus on erityisen tärkeä.

tyopiste-23.jpg

Työpisteen ympäristöön sijoitettujen valokuvien, maalausten yms. olisi hyvä olla energisoivia ja vireeltään optimistisia. Rentouttavat ja rauhoittavat kuvat kuuluvat rentoutumiselle ja rauhoittumiselle tarkoitettuihin tiloihin, ja masentavaa tai ahdistavaa taidetta ei mielestäni kotona kannattaisi olla ollenkaan.

Viherkasvit ja kukat energisoivat tilan kuin tilan. Kaunis vesikannu ja vesilasi energisoi työntekijän, kunhan niistä muistaa juoda päivän mittaan.

tyopiste-11.jpg

Työpisteen sisustus ja tarpeisto voi edustaa ja edistää tavoitteitasi tai unelmiasi työn saralla. Mieti millä tavalla työpisteesi kuvastaa sitä, mitä haluat uraltasi. Mitä vaikka menestyvän yrittäjän työpöydällä olisi? Joisiko hän kahvinsa lohkeilleesta mukista? Millaisella kynällä hän kirjoittaisi? Voit myös pitää työpisteellä muistoja aikaisemmista onnistumisistasi. (Itse olen harkinnut printtaavani muutaman erityisen ihanan saamani palautteen, jotta voisin lukea ne aina kun alan epäillä etten osaa mitään ja kaikki mitä teen on turhaa.)

Itselläni on työpöydällä tuoksukynttilä, jonka sytytän silloin kun alan kirjoittaa. Se antaa mielelleni merkin että nyt on aika siirtyä silpputyötehtävistä (mailit, paperihommat yms) siirtymistä työtehtäviin, jotka vaativat syventymistä, keskittymistä ja luovuutta.

tyopiste-9.jpg

Kuten kaikessa feng shuissa, myös työpisteen feng shuissa tärkeintä on se, että energia saa virrata. Tämä tarkoittaa riittävää valoa, raikasta sisäilmaa, puhtaita pintoja sekä turhan rojun poissaoloa.

Hyvät säilytys- ja organisointiratkaisut papereille, toimistotarvikkeille, johdoille yms. ovat hyödyllisiä ja pitävät työpisteen yleisilmeen siistinä. Niissä piilee kuitenkin myös pieni vaara, koska kaikenlaisiin laatikoihin ja mappeihin tulee helposti vain säilöttyä turhaa rojua. Feng shuin kannalta on tärkeämpää karsia turhaa rojua kuin hankkia uusia esteettisiä tavaroita sen säilyttämiseen.

tyopiste-8.jpg

Jos ihmettelet että mitä on tämä käytännön feng shui josta horisen, olen kirjoittanut omasta, sovelletusta feng shui -filosofiastani esim. näissä postauksissa:

Käytännön feng shuita

Käytännön feng shuita makuuhuoneeseen

Virtaukset liikkeelle

Nyt toivotan kaikille hyviä virtauksia ja vetreitä niskoja kotitoimistoon!

Ajatuksia Hyvinvointi

La la laa

4.2.2021

En keksinyt mitään lauluaiheista kuvituskuvaa, niin sovitaan että tässä asetelmassa tietokone, koti ja ruttaantunut hengityssuojain edustavat tunkkaista korona-arkea, jonka keskellä aukeavat liljat symboloivat oman äänen löytämistä, ok?En keksinyt mitään lauluaiheista kuvituskuvaa, niin sovitaan että tässä asetelmassa tietokone, koti ja ruttaantunut hengityssuojain edustavat tunkkaista korona-arkea, jonka keskellä aukeavat liljat symboloivat oman äänen löytämistä, ok?

Sun pitäis vaan huutaa, sanoi fysioterapeuttini minulle jokunen kuukausi sitten kun valitin yläkroppani jumeja. En edes muista milloin olisin viimeksi huutanut. En ole ihan niin vapautunut että osaisin tuosta vain ryhtyä huutamaan yksin kotona, vaikka se olisi kyllä #goals. Ehkä jos asuisin jossain metsän keskellä.

Mutta luultavasti en silloinkaan.

(Joskus ajattelen, että olisi kiva asua jonkun kanssa ihan vain siksikin että tulisi joskus riideltyä, heh. Huutaminen sopivina annoksina tekee hyvää.)

En tiedä teistä, mutta täällä päässä kulunut vuosi alkaa tuntua kropassa ja päässä. Monellakin tasolla maailma ja elämä on niin pitkään ollut pysähdyksissä. Sellaisessa epämääräisessä välitilassa, jossa odotan vain milloin jokin liikahtaisi johonkin suuntaan, mutta ei se oikein tunnu liikahtavan.

Olin tammikuussa kaksi viikkoa karanteenissa ja se kymmenkertaisti kaikenlaiset kökköfiilikset. Tuntuu tunkkaiselta ja tukkoiselta. Energia ei virtaa vaan se alkaa jumittua ja kasaantua kroppaan.

Se, minkä pitäisi suuntautua ulospäin – kohti maailmaa ja asioita ja muita ihmisiä!!! – kääntyykin takaisin sisäänpäin. Jää siihen paikoilleen pyörimään ja pakkauttuu sellaiseksi tiiviiksi möykyksi, joka ei hengitä. Sen läpi ei kulje tuoretta happea tai tuoreita ajatuksia.

Se purkautuu, tai pikemminkin ei purkaudu, ahdistuksena, turhautumisena, junnaavina ajatuskeloina. Olen puhunut monen ystäväni kanssa tästä: miten korona-aikana kaikista on tullut vähän neuroottisia. Jäämme jumiin ajatuksiin, joista ennen oli helppo päästää irti. Ja kaikenlainen vanha kuona palaa pintaan! Ajatukset, jotka luuli jättäneensä taakse jo kauan sitten.

Keväällä selviydyin lockdown-jumituksesta juoksemalla. Se oli ainoa asia, joka sai energian liikkeelle. Nyt en voi juosta, koska raudanpuutteessa sykeliikunta on kielletty.

En voi juosta enkä osaa huutaa.

Joten olen alkanut laulaa.

En vain hyräillä kuten ennen, vaan kajauttamaan korkealta ja kovaa. Aluksi ääntä piti vähän houkutella esiin, se kun on ujoa sorttia. Sijaistoimintona tyhjensin samalla tiskikonetta. Joka ilta laitoin Lana Del Reytä tai Sasha Sloania soimaan, ladoin haarukoita laatikkoon ja lauloin mukana.

Aluksi vähän ujommin, mutta päivä päivältä uskalsin kurottaa korkeammalle. Oi sitä kaikkivoipaisuuden tunnetta kun ekaa kertaa pystyin ja uskalsin kajauttaa Lanan mukana MONEY! POWER! GLOOOORYYYY! ihan täysii pelkäämättä äänen särkymistä.

(Laulamisessa jännä huomio, joka pätee ehkä muuhunkin elämään: vaikka kukaan muu ei olisi kuulemassa, vaati silti aikaa ja harjoittelua uskaltaa kokeilla laulaa korkealta tai matalalta. Kun siinähän on se kammottava epäonnistumisen mahdollisuus. Tai ehkä pikemminkin todennäköisyys… )

Nykyään en enää tarvitse haarukoita uskaltaakseni laulaa, vaan laulaminen tulee ihan itsestään.

Laulan kun siivoan, laulan kun kävelen, laulan kun laitan ruokaa. Joskus ihan vaan pelkästään laulan.

Jos en laula, tulee nuupahtanut olo. Se energisoi samalla tavalla kuin se, että muistaa juoda silloin tällöin lasin vettä.

Monet meistä opetetaan tosi pienestä asti tukahduttamaan oma äänemme, ei pelkästään vertauskuvaannollisesti vaan myös ihan kirjaimellisesti. Ei saa itkeä, ei saa huutaa. Ja ei nyt mielellään oikein nauraakaan, ainakaan liian kovaan ääneen.

Minusta autoilussa on aina ollut parasta se, kun saa laulaa täysiä radion biisien mukana. (Tarkemmin sanoen se on mielestäni autoilussa ainoa hyvä asia huoltoasemasämpylöiden lisäksi.) Olen tietenkin saanut usein kuulla, että se on ihan sairaan ärsyttävää. Nykyään olen ilokseni huomannut, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joiden mielestä autoradion biisien mukana laulaminen on sairaan ärsyttävää, ja niitä, jotka yhtyvät mukaan lauluun. Onneksi elämääni kuuluu nykyään myös jälkimmäisiä.

En ole “hyvä laulamaan”, mutta yllätyksekseni olen alkanut tykätä omasta äänestäni. On kiehtovaa huomata, miten se muuttuu joka päivä. Joinain päivinä se soi vaivattomasti, melkein itsestään, joinain päivinä vaan raakkuu ja särisee.

Ja miten se kuulostaa aina kuitenkin ihan… minulta. All of my pretty, all of my ugly too, kuten Ariana Grande laulaa yhdessä biisissä (jota sattumoisin myöskin rakastan laulaa).

Olen oppinut myös, että on biisejä, joita tykkään kuunnella, ja sitten on biisejä, joita tykkään laulaa. Se mikä tekee biisistä kivan laulaa, voi olla ihan eri asiat kuin se mikä tekee biisistä kivan kuunnella. Tällä hetkellä minusta on esim. tosi hauskaa laulaa Justin Bieberin Lonelya ja Noah Cyrusin Julya. 

Olen rakastunut laulamiseen siinä määrin, että haaveilen jopa laulutunneista tai kuorolaulusta sitten kun ajat ovat toisenlaiset.

Lisään siis yhden asian listalle asioita joista voin olla kiitollinen tälle koronabullshitille: löysin oman ääneni.

Suosittelen laulamista kaikille näinä tunkkaisina jumituksen, turhautumisen ja pelonkin aikoina. Ahdistus tuntuu rintakehässä ja kurkussa, stressi tuntuu vatsassa – ja juuri noissa paikoissa ääni resonoi!

Laulaminen on mitä mahtavin tapa ilmaista itseään ja tunteita (sellaisiakin joita ei osaa yhtään sanoittaa), saada energia liikkumaan ja purkaa jännitteitä sekä mielestä että kropasta.

Ja jos kotona on muitakin, niin kuten muistamme kaikilta ala-asteen leireiltä ja Tammerkosken sillalla -ohjelmasta, yhteislauluhan on parasta bondaamista.

Tärkeää:

ihan sama mitä kukaan sanoo tai on joskus sanonut, voidakseen tai saadakseen laulaa ei tarvitse “osata” laulaa. En minäkään osaa!

Mutta uskon, että meillä on ääni, koska sitä on tarkoitus käyttää.

Ajatuksia Kirjat Ruoka & juoma

Dominopalikat pysähtyvät

21.1.2021

flunnsa-3.jpg

Koska viimeisen vuoden korona on vienyt kaiken huomion, olin jo aivan unohtanut miten pylleröstä ihan tavallinenkin flunssa voi olla. Hyvin pylleröstä, kähisen nyt täältä.

Mutta! Eilen tajusin yhden merkittävän asian, josta olen vallan ylpeä:

Minulla on nykyään aikaa ja mahdollisuus sairastaa!

Kaikki tälle viikolle suunnittelemani työt siirtyvät ensi viikolle, mutta se on ihan ok. Koska kalenterissani on nykyään tyhjiä aukkoja, joiden kohdalla voi pysähtyä – vaikka sitten sairastamaan.

Yksi tärkeimmistä jutuista joita olen tajunnut viime vuosina (olen sanonut tämän aikaisemminkin, mutta asia ansaitsee toistamista):

Koskipa se töitä tai muita menoja, kalenteriin ei pidä ottaa enemmän kuin jaksaa tehdä eikä edes juuri sen verran kuin jaksaa tehdä. Vaan hiukan vähemmän.

Silloin esimerkiksi sairastuminen ei aiheuta kaoottista dominoefektiä, jossa on joko pakko tehdä töitä kipeänä tai tehdä seuraavalla viikolla kaksi kertaa enemmän kuin oikeasti pystyisi.

Dominopalikat pysähtyvät siihen kalenterin tyhjään kohtaan. Siksi niitä tyhjiä kohtia pitää olla.

Tätäkin mietin tänään: miten pandemia on muuttanut ajatteluamme sen suhteen, voiko kipeänä mennä töihin. Nyt tuntuu aivan uskomattomalta, että vielä vuosi sitten oli ihan tavallista, että ihmiset menivät flunssassa töihin! Tartuttamaan muita! Ja että jotkut työnantajat jopa vaativat moista.

(Tosin: nyt kun osaamme kaikki käyttää Teamsia ja Zoomia, toivottavasti se ei johda siihen että ihmisten oletetaan tekevän töitä kipeänä, kun sähän voit jäädä tänään kotiin. Itselläni ainakaan perusflunssassa pää ei toimi yhtään sen paremmin kuin kroppakaan.)

Näitä kahta asiaa mietiskellessäni mieleni kirkastui. Joskus vaaditaan just tällainen tylsä takapakki jotta huomaisi, että asiat ovatkin oikeastaan kehittyneet parempaan suuntaan. (Tai että itse on.)

flunnsa.jpg

Ja toisaalta, mikäs tässä nykyajan kaupunkilaisena flunssaa potiessa. Viihdykettä on tarjolla enemmän kuin ehdin kipeänäkään katsoa, kirjahylly notkuu lukemista odottavista kirjoista ja Woltilla voi tilata kanakeittoainekset kotiovelle. Ajatelkaa, että sairastimme myös ennen Netflixiä ja Woltia! Kyllä ihmislajin kykyä selviytyä on ihailtava.

Olen pesiytynyt sohvalle peiton, tyynyjen ja lampaantaljojen kanssa. Eilen seurasin koko päivän vallanvaihtoa Yhdysvalloissa. Nautin suunnattomasti siitä miten uutisista ja uutiskuvista ja ihmisten päivityksistä huokui kollektiivinen helpotus. Imin sitä itseeni.

Tuntuu, että sitä me kaikki kaipaamme viimeisen vuoden jälkeen. Helpotusta. Mietin, että se ei olisi ollenkaan pöllömpi asia tavoitella noin niin kuin useamminkin – harva asiahan tuntuu yhtä hyvältä! Onnellisuus, onnistuminen, menestys toki – mutta aika vaikeita ja paineistettuja tavoitteita.

Ehkä sen sijaan useammin voisi kysyä itseltään: millainen ratkaisu tai valinta tuntuisi helpottavalta? Täysin aliarvostettu päämäärä tässä maailmassa, jossa pitäisi joka hetki pyrkiä jotain kohti ja jossa meille on opeteltu että kaikki hyvä tulee kärsimyksen ja raatamisen kautta. Voisihan sitä vaan hetkeksi päättää lakata kärsimästä ja raatamasta. Seurata sitä tietä, joka nostaa taakan harteilta ainakin hetkeksi. Melko mukavaa.

flunnsa-2.jpg

Aloin lukea Pihla Hintikan kirjaa Hetken Pariisi on meidän. Kaipasin jotain ihanaa eskapismia, nojatuolimatkaa räkäinfernosta johonkin vähän säihkyvämpään maailmaan, ja sen sainkin: Pariisi! Muotia! Taidetta! Korkokenkiä! Mutta kirjassa on myös tummempia sävyjä, ehkä jotain pahaenteistäkin ilmassa. Pitkästä aikaa kirja, jota lukiessa haluan koko ajan malttamattomana tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

flunnsa-5.jpg

Jos suinkaan olen kykeneväinen kokkaamaan, teen kipeänä aina kattilallisen kanakeittoa. Uskon sen parantaviin voimiin. Luin joskus jonkun artikkelin siitä, kuinka kanakeiton parantavassa maineessa on jopa jotain tieteellistä perää. Jotain nesteytyksestä ja proteiinista ja sipulin ja valkosipulin antibakteerisista vaikutuksista. Oli miten oli – kattilallinen kuumaa kanakeittoa tuntuu aina parantavalta ja lohdulliselta, ja se on tärkeintä.

Oma kanakeittoni on lisäksi pullollaan parantavia mausteita: inkivääriä, kurkumaa ja currya. Olen suunnitellut sen nimenomaan flunssapäiviin, mutta kaipa tämä maistuisi pakkasessa reippailunkin jälkeen.

Parantava kanakeitto

(kolmelle, tai kahdelle hyvin nälkäiselle)

300 g kanan rintafileetä tai paistileikettä suikaloituna
2 isoa porkkanaa
puolikas parsakaali
nippu kevätsipulia
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2-3 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä kuullottamiseen

1 tl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
hyppysellinen cayennepippuria
mustapippuria

12 dl kanalientä
2 levyä riisinuudeleita

suolaa maun mukaan

tarjoiluun: limeä (tätä ei kannata skipata!)

Kuori porkkanat ja viipaloi. Viipaloi parsakaali ja kevätsipulin valkoinen ja vaaleanvihreä osa. (Säästä varret.) Kuori inkivääri ja valkosipulinkynnet ja silppua molemmat.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota kevätsipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää pannulle curryjauhe, kurkuma, cayennepippuri ja mustapippuri ja kuullota noin minuutti. Lisää kana ja ruskista.

Lisää sitten kanaliemi, porkkana ja parsakaali. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä levyn lämpö keskilämmölle ja anna porista kevyesti n. 20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat sopivan kypsiä. Laita levy pois päältä, lisää joukkoon riisinuudeli ja anna tekeytyä pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä n. 3 minuuttia).

Mausta tarvittaessa suolalla. Silppua kevätsipulin varret keiton joukkoon ja purista päälle limemehua ennen tarjoilua.