Tammikuu 2021: eteneminen saattaa kestää tavanomaista pidempään.
Napautin tekstinkäsittelyohjelmasta uuden tiedoston. Otsikoin sen: Kirjoituksia 2021.
Juhlavaa.
Ja kuumottavaa.
En ole kirjoittanut tänä vuonna mitään. Enpä ole tehnyt juuri muutakaan.
On tammikuun puoliväli ja normaalisti tähän mennessä olisin jo päättänyt uudenvuodenlupaukseni. Tehnyt suunnitelman siitä, miten sen toteutan. Keksinyt vuodelle avainsanoja ja teemoja ja tehnyt mitä ties loitsuja niiden toteutumiseksi. Siivonnut koko kämpän ja askarrellut aarrekartan. Raahannut kassillisen turhaa tavaraa Fidaan, ostanut uuden muistikirjan, kalenterin, putsannut pöydän ja mieleni sopukat.
Normaalisti schmormaalisti. Jos vuoden 2020 teema oli se, että kannatti unohtaa se “mitä yleensä tähän aikaan vuodesta tekisin”, se näyttää pätevän myös vuoteen 2021. Ei päde enää vanhat lait uudessa maailmanjärjestyksessä. (Tai järjestyksen puutteessa?)
Aloin miettiä miksi yritämme aina vuoden vaihteessa olla niin tarmokkaita. Tai siis totta kai tiedän miksi: vuodenvaihteen erityinen optimismia uhkuva energia, se on ihanaa ja vähän taianomaista aikaa ja toivon etten koskaan muutu niin kyyniseksi, että lakkaisin uskomasta siihen.
Mutta toisaalta… haloo. On sydäntalvi. Koko luonto nukahti juuri paksun paksun paaaaaaksun lumivaipan alle. Pari lintua varmaan raakkuu jossain, naapurin villakoira jaksaa touhottaa. Kaikki muu nukkuu (ja se naapurin villakoirakin suurimman osan vuorokaudesta, let’s face it.) Miksen siis minäkin? Miksi minun pitäisi yhtäkkiä uhkua uutta elämää täydellä teholla, keskellä kylmintä talvea?
Viime syksynä istuttamistani sipuleista ihan ensimmäisenä penkistä kohoavat narsissit, mutta eivät nekään yritä puskea mitään ennen kuin maa on sula. Excusez-moi, madame Kolu: jalassasi on tälläkin hetkellä napajäätikölle suunnitellut kengät ja nenänpääsi on pakkasen purema. Rauhoitu!
Sinne uppos. Ei ehkä oikea aika kääriä hihoja.
En meinannut millään keksiä uudenvuodenlupausta. Tai keksin montakin, mutta mikään niistä ei tuntunut oikeasti innostavalta.
Vuoden ensimmäisinä päivinä koetin jaksaa tarmokkaasti ajatella, mitä kaikkea haluaisin elämässäni muuttaa. Kaiken, sanoi tuttu ääni päässäni, ja minä vastasin siihen: noh noh.
Tiedän kyllä mikä on pielessä. Tiedän jopa, mitä sille pitäisi tehdä.
Mutta kun tulee aika ryhtyä toimeen,
Tehdä Asioille Jotain,
huomaan että en oikeastaan halua ryhtyä toimeen. Haluan mieluummin istua kylpyammeessa, kuoria klementiinejä ja lukea kirjoja, jotka itkettävät.
Muistaakseni kirjoitin joskus, että mikään ei synny pakottamalla, ainakaan mikään hyvä. Muistuttaisin itseäni nyt tästä. Muistuttaisin hyvin painokkaasti.
Entä jos ei olisi aika Tehdä Asioille Jotain vain siksi, että sattuu olemaan tammikuu.
Entä jos olisi sittenkin vain aika kerätä voimia. Muistuttaa taas kerran (!!!) itseään siitä, että elämme edelleen keskellä semi-painajaismaista pandemiaa ja täs on nyt ollu vähän kaikkee, joka vie voimavaroja ja syö luovaa ratkaisukykyä ja sisäistä säteilyä (ulkoisesta puhumattakaan).
Tajusin, että no siinähän se on: ensimmäinen uudenvuodenlupaukseni! Annan ainakin kevääseen asti itselleni luvan olla Tekemättä Asioille Jotain.
En yritä aktiivisesti muuttaa mitään, enkä ratkaista. (Hitto nyt tätä ikuista ratkomista!)
Sen sijaan aion keskittyä siihen, että pidän itsestäni huolta. Hoidan arkiset askareet ja elän päivän kerrallaan. Syön hyvin, muistan ottaa rautatabletit aamulla ja vitamiinit illalla. Juon vettä ja kirjoitan päiväkirjaa (ja unohdan nyt ajatukset siitä kuinka minun pitäisi jo kirjoittaa seuraavaa kirjaa). Käyn kävelyllä ja koetan malttaa mennä nukkumaan ennen puoltayötä. No okei, ennen kello yhtä.
Kerään voimia ja vahvistun. Täs on nyt ollu vähän kaikkee.
Ennen kaikkea yritän taas kerran tehdä aselevon pahimman viholliseni kanssa: ajan, joka kuluu.
Koetan luottaa siihen, että vaikka salaa toivon edelleen että kaikki muuttuu,
Vuokrakuusi haettiin pois, joulukukat tulivat elinkaarensa loppuun. Eilen hain ikkunalaudalle hieman tuoretta, vihreää uuden vuoden energiaa.
Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta, toivotti tänään saamani maili. Olen saanut aika monta vastaavaa toivotusta tänä vuonna. Hyvää pääsiäistä, joulua, uutta vuotta… kaikesta huolimatta.
Kukaan ei tunne tarvetta tarkentaa, mhin kaikella viitataan tässä. Tuskin tarvitseekaan.
On siis vuoden viimeinen päivä. Tänään pakkasin joulukoristeet pahvilaatikoihin ja vein ne varastoon. Tai siis vein ne varastoon johtavalle käytävälle, koska matkalla varastoon pahvilaatikkotornin kanssa huomasin että varastomme väliovi oli mennyt rikki ja jäänyt jumiin eikä nyt kukaan pääse varastoon.
Olen kuullut että Etelä-Amerikassa uudenvuodenaattona keskiyöllä avataan ulko-ovi, jotta vanha vuosi pääsee ulos ja uusi sisään. Olkoon 2020 siis ikuisesti jumissa erään helsinkiläisen kerrostalon kellarikomerossa.
Mutta ehkä olen nyt taas vähän epäreilu. Sanoin juuri ystävälleni, että en aio ollenkaan julistaa tämän olleen surkein vuosi ikinä. Se olisi epäreilua.
Kyllä, tämä oli hyvin vaikea vuosi. Ja välillä ihan hirveä. Mutta kaiken sen keskellä tapahtui myös muutama elämäni hienoin asia. Toteutin elinikäisen unelmani ja julkaisin kirjan. (Ja ihmiset vieläpä lukivat sen!) Sain elämääni uusia ihania ihmisiä ja rakastuin vanhoihin uudella tavalla. Opin säästämään. Läpäisin vihdoin Candy Crushin tason 437.
Ystäväni nyökkäili. Olimme hetken hiljaa. Sitten hän tokaisi kuin loppukaneettina: vi—u mikä vuosi.
Ja sitten vaan nauroimme. Nauroimme varmaan viisi minuuttia, eikä kummankaan tarvinnut sanoa ääneen miksi nauroimme. Nauroimme just sille – kaikelle ja kaikesta huolimatta.
Uusi tukka, joka näyttää ihan samalta kuin vanha tukka.
Eilen sain päähänpiston: hankkisin uuden vuoden kunniaksi uuden tukan! En yleensä koskaan värjää hiuksiani, edellisestä kerrasta on vuosia. Mieleeni on jääneet ne kokemukset kun olen toivonut kampaajalta “luonnollisia raitoja joissa ei haittaa tyvikasvu” ja lähtenyt tuolista täysblondina. Tällä kertaa tielleni sattui ehkä liiankin taitava kampaaja, koska kolmen tunnin ja kahden värjäyksen jälkeen lähdin kampaamosta ihan samannäköisenä kuin sinne astelinkin.
Ehkä hiustenvärjäykseen pätee sama kuin meikkaamiseen: vaatii valtavasti aikaa, taitoa ja vaivaa meikata niin, että näyttää siltä ettei ole meikannut.
En siis saanut salaa haaveilemaani (aivan, salaa, en tainnut mainita asiasta tarpeeksi selkeästi kampaajalle) dramaattista ulkoista muutosta uuden vuoden kunniaksi, mutta ehkä se oli ihan hyvä.
Ehkä se enteili sitä, että on turha odottaa muutenkaan asioiden dramaattisesti muuttuvan vain siksi, että kalenterissa vaihtuu vuosiluku.
Nimittäin: kaikki se, mikä meissä on tänään, on se minkä viemme mukanamme myös vuoteen 2021. Jos keskityn ajattelemaan ja puhumaan siitä miten paskaa kaikki on, kaikki on paskaa myös ensi vuonna.
Siksi päätin, että tänään keskiyön lähestyessä aion miettiä, mikä kaikki tässä vuodessa oli hyvää. Missä kasvoin. Missä onnistuin. Mistä voin olla ylpeä.
En siksi, että kieltäisin kaiken sen vaikean ja pelottavan ja surullisen, mitä vuoteen 2020 liittyi. Vaan siksi, että siitä olen puhunut jo ihan tarpeeksi.
Meitä ympäröivä tilanne tulee todennäköisesti olemaan vaikea vielä aika pitkään. Olen realisti sen suhteen. Ja toisaalta on aivan yhtä lailla REALISMIA muistaa, että
mitä ikinä maailmassa tai omassa elämässä onkaan meneillään
– siis kaikesta huolimatta –
todistetusti maailmassa tapahtuu ihania asioita. Koko ajan.
Toivon niitä paljon vuoteen 2021. Sulle, mulle ja meille.
Suunnitelmat tälle illalle ovat pienet, suunnilleen olohuoneen ja keittiön kokoiset, kuten tänä vuonna on ollut tapana. Aion kuitenkin pukeutua mekkoon ja ostaa tähtisadetikkuja. Siinä ensimmäinen asia, jonka aion lisätä “mikä vuodessa 2020 oli hyvää” -listalleni: erityiseltä tuntuvaan iltaan ei tätä nykyä tarvita paljon.
Nyt suljen läppärin ja laitan kuohuvan kylmään. Vaihdan lakanat ja vien roskat roskiin. Otan seremoniallisen suolakylvyn, huuhdon vuoden 2020 viemäristä alas ja pukeudun uusiin punaisiin pikkuhousuihin. Vaikka taivaalta sataisi puukkoja ja mummoja ja koronaviruksen neljänsiä mutaatioita, punaisten pikkuhousujen perinteestä en luovu.
Eihän sitä ikinä tiedä, olisinko saanut tänä vuonna esimerkiksi kirjaa julkaistua jos minulla olisi vuosi sitten ollut jalassa siniset pikkuhousut.
Päätin joulukuussa (vai oliko se jo marraskuussa? Aloitin joulunvieton niin aikaisin, kuka tietää) että aion edelleen uskoa joulun ihmeisiin, vaikka tämä vuosi on koetellut uskoa kaikkeen.
Ja lo and behold: tapahtui niinä päivinä, että sain vuoden 2020 säästötavoitteeni täyteen! Siitäkin huolimatta, että kevään koronatyöttömyyden takia tilanne näytti jossain vaiheessa siltä, että moisesta olisi turha edes haaveilla.
Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun olen saanut säästettyä näin pitkäjänteisesti. Aikaisemminkin olen silloin tällöin säästänyt, mutta ongelmani on ollut se että raha ei koskaan pysy säästötilillä. Vuoden 2020 tavoitteeni oli säästää itselleni puskurirahasto, johon en aio kajota kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.
Säästämistavoitteen todellinen haaste on siis vielä punnitsematta, mutta oloni on tällä hetkellä luottavainen. Vuosi on nimittäin tuonut mukanaan melkoisen asennemuutoksen.
Tässä muutamia asioita, joita vuosi säästönoviisina on opettanut:
(Alkuun disclaimer: kirjoitan tätä ihmisenä, jolle on useimpina kuukausina mahdollista pakollisten menojen jälkeen laittaa jotain säästöön, mutta joka ei ole ennen osannut. Tiedän että tämä ei ole kaikkien tilanne.)
1. Ruoka, ruoka, ruoka. Se on ainakin itselleni se juttu. Kun siinä tekee fiksumpia valintoja, talous mullistuu.
2. Keittiön kaapeista löytää aina ainekset ateriaan, vaikka kuvittelee, ettei siellä “ole mitään”. (“Mulla ei ole mitään päällepantavaa” on samanlainen harha.)
3. Saan nykyään outoa kihelmöivää mielihyvää siitä, että syön pastapussin pohjat pois tai käytän nahistuneet porkkanat sosekeittoon. Uh ja se fiilis kun saa käytettyä kosmetiikkapurnukan loppuun? Parempi tunne kuin se kun ostaa uuden kosmetiikkapurnukan.
4. Ei todellakaan tarvitse “tajuta” yhtään mitään talousasioista voidakseen säästää. Minä en edelleenkään tajua. Eikä erityisemmin kiinnosta. Tiedän vain, että kun laitan kerran kuussa säästötilille rahaa, summa siellä kasvaa. Ällistyttävää!
5. Toisin kuin kaikki talousoppaat kertovat, säästää voi myös ilman tarkkaa budjettia. Aluksi yritin laatia budjetin ja noudattaa sitä, mutta en jaksanut sitä pipertämistä yhtään. Nykyään olen päättänyt tietyn summan joka on saatava säästöön ja tietyn summan jonka saa käyttää, ja se siitä.
6. Silloinkin kun säästää tai rahatilanne on huono – ehkä jopa erityisesti silloin – on tärkeää vaalia asioita, joista tulee rikas olo. Vauraus ei ole pelkkiä numeroita vaan myös sitä miten elämää katsoo ja miten itsensä ja asiat näkee ja tuntee.
7. Toisin kuin pelkäsin, minusta ei ole tullut ankea, pihi nihuli. Sen sijaan säästämisen myötä osaan paremmin eritellä mihin asioihin haluan oikeasti käyttää rahaa ja mitä teen vain laiskuuden tai kiireen tai tottumuksen tai minkä lie humputuksen takia. Ja kun en käytä rahaa kaikkeen tyhmään, sitä jää enemmän niihin asioihin joista oikeasti nautin ja jotka ovat minulle tärkeitä.
8. Myös omalla ajalla ja jaksamisella on arvo. Ja siksi joskus on ihan ok maksaa jostain, jonka voisi tehdä itse ilmaiseksi (tai “ilmaiseksi”, koska kuten sanottua: myös omalla ajalla ja jaksamisella on arvo).
9. Elämässä ei voi olla kyse pelkästään kuluttamisesta, mutta ei myöskään pelkästään säästämisestä. Teen edelleen töitä sen eteen että osaisin arvostaa itseäni ja kohdella itseäni hyvin. Joskus se mitä oikeasti tarvitsen ei ole mitään mitä saa rahalla, mutta joskus se että “törsään” itseeni on osa sitä että uskon ansaitsevani kivoja asioita. Käytän edelleen rahaa moniin asioihin, jotka monien mielestä ovat turhia ja typeriä. Ostan leikkokukkia ja kasvonaamioita. Ja kaikkien säästöoppaiden vastaisesti käyn edelleen kahvilla! Kahviloitani ette vie.
10. Kuulostaa aivan perverssiltä, mutta nykyään saan usein enemmän mielihyvää rahan säästämisestä kuin sen käyttämisestä. Mitä tietoisemmin ja pitkäjänteisemmin omaa kulutustaan tarkkailee, sitä selkeämmin ymmärtää miten ohimenevää on ostamisesta seuraava hetken mielihyvä.
11. Tosin joskus on minusta täysin ok piristää itseään ostamalla jotain uutta. Mutta siinäkin oppii säästämisen myötä tekemään parempia valintoja. Esimerkiksi nykyään kun tulee himo saada jotain ihanaa, saatan ostaa vitosen kylpypommin tai kolmen euron hiuspinnin siinä missä ennen olisin ostanut vaikka 50 eurolla jonkin turhan vaatteen. Kyllä, voisin olla kulutuskriittinen pyhimys ja jättää sen hiuspinninkin ostamatta (ja useimmiten jätänkin), tai sitten voin tässäkin asiassa olla pyrkimättä täydelliseen ihanneihmisyyteen.
12. … ja toisaalta: kun malttaa jättää edulliset ihan kiva -ostokset väliin, voi silloin tällöin ostaa jotain ihan mieletöntä. Ostan nykyään vaatteita vain muutaman kerran vuodessa, mutta panostan laatuun ja wow-fiilikseen. Rahaa menee varmaan saman verran kuin ennenkin, mutta ilo on moninkertainen.
13. Säästäminen on kirkastanut, mistä asioista olen valmis luopumaan ja mistä en. Ja toisaalta kevään tiukka tilanne opetti, että tiukan paikan tullen voin oikeasti luopua melkein mistä vain. Yrittäjänä ansioni ovat aina olleet epävarmat ja kuumottavia aikoja on ollut ennenkin, mutta kevät oli next level, koska yhtäkkiä näytti siltä, että koko Suomi ja maailma kaatuu. Se oli arvokas kokemus, koska nyt tiedän, että jos tulevaisuudessakin tulee paha paikka, pärjään tosi vähällä. Ja että pakastevihannekset on tosi jees. (Ihan perseestä se penninvenytys silti on, sitä en halua yhtään vähätellä.)
14. Minusta on tullut avoimempi raha-asioissa. Puhumme esimerkiksi säästämisestä ja palkoista ystävien kanssa nykyään avoimesti, mikä on todella tervettä. Tein itse vuosikausia töitä ihan liian pienellä korvauksella, koska en ikinä ollut tullut kysyneeksi, mitä kollegat laskuttavat.
15. Ajattelin ennen, että mikä pointti säästää, jos ei saa isoja summia säästöön, ihan sama sitten pistää kaikki sileäksi rai rai. Mutta tehtyäni korkoa korolle -laskurin ja tajusin, että jos olisin kotoa muutettuani laittanut 20 euroa (20 euroa!!!) säästöön joka kuukausi, olisin nyt… no en nyt miljonääri, mutta minulla olisi melkoinen pesämuna. Ei ole niin pientä summaa, jotta sillä ei voisi aloittaa.
16. Mistä pääsemmekin seuraavaan kohtaan: älä tee korkoa korolle -laskureita menneisyyden minällesi (tee niitä mieluummin tulevaisuuden minällesi). Tai jos teet, älä jälkiviisastele, jossittele tai soimaa itseäsi. Et tiennyt silloin sitä minkä nyt tiedät, eikä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. The time is now, baby!
17. Realistinen säästötavoite on hyvä idea. Jos laittaa itselleen lii
an tiukan tavoitteen, joutuu koko ajan kajoamaan säästöihin ja se syö luottamusta koko hommaan.
18. Itselleni tärkeä oppi: ei kannata alkaa sijoittaa ennen kuin on säästänyt itselleen puskurin. Olen aikaisemmin säästänyt rahastoihin mutta joutunut tiukan paikan tullessa myymään kaikki osuuteni jotta saan rahat arvo-osuustililtä ulos käyttöä varten. Eli vaikka nykyään on vallalla se ajatus siitä kuinka “kaikilla” pitäisi olla arvo-osuustili, rahastoja ja osakkeita, niin aion olla tässäkin asiassa jatkossa kärsivällinen. Rahastojen koroista ei pääse hyötymään, jos ne eivät koskaan ehdi kasvattaa korkoa. Nyt aion ensin kerryttää säästöt yllättäviä kuluja ja käyttöä varten ennen kuin edes ajattelen sijoittamista rahastoihin (osakkeista puhumattakaan).
19. Säästämisen paras anti ei oikeastaan liity rahaan tai vaurastumiseen. Se on tämä mielenrauha. Erityisesti yrittäjänä/freelancerina tieto siitä että rahaa on säästössä, vie ihan älyttömästi painetta pois. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni säästöjä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu myös siltä että jatkuvasti ei ole kuristava käsi kurkulla ja tykytys takaraivossa. On myös todella voimaannuttava tunne ottaa omat talousasiat haltuun eikä vain olla sellainen tuulten riepoteltavana oleva muovipussi.
20. Ehkä tämä onkin isoin oivallukseni: vaikka säästäessä joutuu luopumaan tietyistä asioista, se ei tunnukaan rajoittavalta. Päinvastoin – se lisää vapauden, tilan ja rauhan tunnetta.
***
Olen ehdottomasti innostunut säästämisestä ja aion keksiä tavoitteen myös vuodelle 2021. Tarkkoja lukuja en vielä ole laskeskellut, mutta nyt jo tiedän että aion jatkaa puskurin kasvattamista. Edellyttäen toki, että Luoja ja markkinavoimat sallivat enkä joudu ottamaan nykyistäkin käyttöön, heh. Kuten mainitsin tuossa helmikuisessa kirjoituksessa, vuoden 2020 alussa minulla oli säästössä reilu tonni ja tavoitteeni oli kasvattaa siitä 5000 euron puskurirahasto, missä siis onnistuin.
Lisäksi aion avata toisen säästötilin, jonne säästän rahaa käyttöä varten. Niistä säästöistä voisin tehdä isompia hankintoja tai rahoittaa esimerkiksi matkoja sitten joskus, kun voi taas matkustaa. Olennaista on, että käyttöä varten on erillinen säästötili, jotta en kajoa puskuriin.
Jiihaa! Vuoteen 2021 meidät johdatelkoot lemppari raha-aiheinen mietelauseeni kuluneelta vuodelta:
Can’t argue with these lazy bitches, I just raise my price. -Beyoncé
