Hyvinvointi

Valoa väsymystunnelin päässä?

10.11.2020

atsalea.jpg

Väsymys, tuo uskollinen, aina läsnä oleva kumppani. Suurimman osan ajasta olen hyväksynyt sen osaksi elämää(ni) ja pystyn elämään sen kanssa ihan kivasti sopusoinnussa. Joskus väsymys hellittääkin vähäksi aikaa, mutta tulee myös kausia kun se lamaannuttaa.

Ironista kyllä, juuri lamaannuttavan väsymyksen keskellä minussa herää kiukku. Ihan kuin kehoni kokoaisi viimeiset energian rippeensä ja puhaltaisi jostain niihin uutta elämää, jotta jaksan raivostua. Että en luovuttaisi. Eihän tämä VOI olla näin? Ei kai elämä oikeasti VOI olla tällaista loputonta rämpimistä, vuodesta toiseen, riippumatta siitä mitä yritän elämäntavoilleni ja ajattelulleni tehdä?

Nyt viimeksi juuri tuollaisen kiukunpuuskan jälkeen varasin ajan lääkärille. Kerroin hänelle että edellisestä burnoutistani on nyt neljä vuotta mutta en mitenkään vain näytä toipuvan siitä. Mikään määrä lepoa ei tunnu auttavan. Mieleni on toipunut uupumuksesta (halleluja!), mutta kroppa vain ei kerta kaikkiaan tunnu pääsevän eteenpäin.

Lääkäri katsoi labratuloksiani ja sanoi vähän hölmistyneenä: siis sullahan on todella vakava raudanpuutos. Miten tätä ei ole ennen hoidettu?

Muistan että pari vuotta sitten kun ferritiinistä alettiin enemmän puhua, minäkin kysyin silloiselta lääkäriltäni (juurikin tällaisen samanlaisen “eihän tämä voi olla näin” -kiukunpuuskan seurauksena) että voitaisiinko minultakin tutkia tuo asia. Lääkäri ei suostunut kirjoittamaan labraa, koska ferritiini oli hänen mielestään “sellainen keksitty muotijuttu”. Hän kirjoitti väsymykseen sairaslomaa ja fysioterapiaa.

Myöhemmin eräs toinen lääkäri kyllä tutki ferritiiniarvon, mutta ei ollut sitä mieltä että arvolle olisi pitänyt tehdä mitään.

Tämä nykyinen lääkäri oli aivan hölmistynyt, että miksi minua on vuosikausia yritetty hoitaa niin monimutkaisilla tavoilla, kun tämä yksi asia olisi ollut niin helppo korjata. Sain nyt ohjeet syödä suun kautta rautalisää kuusi viikkoa, jonka jälkeen otetaan uusi verikoe ja katsotaan tehoaako se.

Lääkäri sanoi, että kun rautavarastot ovat kerran tyhjentyneet, niitä ei saa nousuun ruokavaliolla. Sain ohjeet syödä 100 mg rautalisää joka toinen päivä. Rauta otetaan tyhjään vatsaan ja mieluiten paria tuntia ennen ja jälkeen ei saa syödä kalsiumpitoisia ruokia tai juoda kahvia tai teetä.

Atsalea ei liity mitenkään rauta-arvoihin, mutta se on tuonut viime päivinä väriä ja kauneutta marraskuuhun. Juuri nyt on kotimaisten atsaleoiden kausi.

Atsalea ei liity mitenkään rauta-arvoihin, mutta se on tuonut viime päivinä väriä ja kauneutta marraskuuhun. Juuri nyt on kotimaisten atsaleoiden kausi.

Kannattaa siis ehdottomasti tsekata omat rauta-arvot, jos loputtomalta tuntuva väsymys vaivaa. Jos kohdalle sattuu samanlainen lääkäri kuin minulle pari vuotta sitten, niin ferritiinin voi mittauttaa myös ilman lääkärin lähetettä ja tutkimus maksaa esimerkiksi Puhti.fi:n kautta vain pari kymppiä. Toki sitten tarvitaan asiantuntijan apua tulkitsemaan tulos ja tekemään hoitosuunnitelma, jos jokin on pielessä – mutta tuo voi olla se lankakerän ensimmäinen pää, josta sotkua voi alkaa purkaa.

Vuosikausien uupumuskierre ei takuulla ratkea rautakuurilla jos elämäntavat ja omat ajatusmallit ovat uupumukseen ajavia. Mutta toisaalta itse olen näköjään todiste siitä että myöskään mikään määrä lepoa ja mindfulnessia ei riitä korjaamaan asiaa jos fysiologisella tasolla on jokin näin pahasti pielessä. Kunpa vaan joku olisi kertonut aiemmin.

On vielä ihan liian aikaista sanoa, ratkaiseeko tämä mitään, mutta olen helpottunut ja jopa innostunut kun tuntuu, että tunnelin päässä näkyy vihdoin valoa. Että ehkä elämän ei sittenkään tarvitse olla tällaista?

Tiedän että burnoutini syyt ovat olleet jossain muualla, mutta ehkä tämä voisi selittää sen, miksi en näytä toipuvan uupumuksesta fyysisellä tasolla. Ajatella, jos ratkaisun avain tähän vuosien painajaiseen löytyisikin lopulta näin yksinkertaisesta asiasta?

Tulevaisuutta ajatellen olen googlaillut maksareseptejä. Ja ehkä opettelen tekemään myös verilettuja. (Pappani oli hirvimies ja lapsuudenkodissani veriruoat eivät olleet mitenkään kummastus. Sitä paitsi olen aina tuntenut vetoa vampyyritarinoihin.)

Useimpina päivinä jaksan väsymyksestä huolimatta olla hyvällä mielellä ja optimistinen – ja joskus oikeastaan juuri se turhauttaa eniten. Kun mieli on vilkas, utelias ja kiinnostunut maailmasta mutta kroppa on liian väsynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sohvalla… no, silloin mieleen hiipii aika usein ajatus siitä, että elämä valuu hukkaan. Ja se on toivottomin ajatus minkä tiedän.

Nyt olo on pitkästä aikaa toiveikas. Josko tämä oikeasti tästä… vihdoin?

Ruoka & juoma

Lapin tyäret kokkaa

5.11.2020

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

herkku_inari-9.jpg

Johtuen blogiurani alkuajoista, ihmisillä on usein käsitys että olisin pesunkestävä, paljasjalkainen turkulainen. Noup. Turkulaista minussa on ainoastaan taipumukseni sanoa joo vai. Syntynyt Helsingissä, juuret Lapissa.

Noloa kyllä, olen viettänyt varmasti enemmän aikaa Thaimaassa kuin Rovaniemeä pohjoisemmassa Lapissa. Lappi on minulle samaan aikaan eksoottisen vieras ja maailman tutuin.

Lappi tuntuu tutulta aina kun kuulen äidin vaihtavan mä-sanan mieksi heti kun joku tädeistä soittaa.

Kun katson peiliin ja näen korkeat poskipäät ja paksun tumman tukan, joka lapsena oli melkein musta.

Kun tunnistan itsessäni tämän sukuni naisten loputtoman sinnikkyyden ja sitkeyden, suurimman voimavaramme joka joskus kääntyy itseään vastaan.

Kaikkein tutuimmalta Lappi tuntuu tietenkin lautasella, niissä ruoissa joiden parissa olen kasvanut. Muistan lapsena olleeni hyvin hämilläni siitä että kampanisu ei kuulunut vantaalaisten kavereiden sanavarastoon.

herkku_inari-16.jpg

Food Market Herkulta kysyttiin haluaisinko jakaa Inari-teemaviikkojen tiimoilta muutaman Lappi-aiheisen reseptin, joten soitin äidille ja kysyin poronkäristyksen reseptiä. (Poronkäristys ja muusi on minulle lohturuokien ykkönen, juuri sillä tavalla kun lapsuudesta tutut ruoat tuppaavat olemaan.)

Minä tuun huomenna tekemään, kuului vastaus ja seuraavana aamuna ovikello soi.

“Tärkeintähän tässä on muistaa että tehdään käristystä eikä tiskivettä”, kuului ensimmäinen ja tärkein ohjeistus. (Äidin mielestä suurin osa etelässä tarjoiltavasta poronkäristyksestä on “tiskivettä”, mikä on siis seurausta siitä, kun laitetaan kerralla liikaa lihaa pannulle.)

herkku_inari-14.jpg

Jotkut tekevät poronkäristyksen olueen, mummi tekee aina veteen. Meidän perheessä käristystä ei myöskään haudutella tuntikaupalla. Minun mielestäni se johtuu siitä että olemme niin hätäsiä ihmisiä, äidin mukaan siitä että vaari osasi valita käristykseen juuri oikeat lihapalat.

Mene ja tiedä. Käytin tähän Herkun poronkäristyslihaa (löytyy pakastealtaasta) ja täytyy sanoa että se oli erinomaista! Maltoimme hauduttaa ehkä 40 minuuttia ja tuli todella hyvää.

herkku_inari-15.jpg

Poronkäristys

(3-4 annosta)

500 g poronkäristyslihaa (valmiiksi viipaloitu, pakaste)
1 sipuli
reilusti voita paistamiseen
5 kokonaista mustapippuria
5 kokonaista maustepippuria
1 dl kuumaa vettä
suolaa

Ota liha pakastimesta huoneenlämpöön 1-2 tuntia ennen kuin alat kokkaamaan. Lihan tulisi olla kohmeista, ei siis täysin jäistä eikä myöskään kokonaan sulaa.

Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi.

Liha käristetään osissa vähän kerrallaan, jotta pannu ei pääse jäähtymään eikä liha ala hautua omassa nesteessään. (Ruokalajin nimi on käristys syystä!)

Kuumenna paistinpannu mahdollisimman kuumaksi. Lisää pannulle reilusti voita ja vain sen verran lihaa, että pannun pohja peittyy. Anna pinnan käristyä rauhassa, hämmennä vasta kun on aika käristää lihan toinen puoli.

Siirrä kypsä liha pataan, lisää pannulle voita ja käristä seuraava satsi lihaa. Jatka näin, kunnes olet käristänyt kaikki lihat. Kuullota lopuksi pannulla sipuli ja siirrä sekin pataan.

Lisää pippurit pataan. Sekoita suola kuumaan veteen ja lisää vesi pataan. Laita kansi päälle ja hauduta tunti tai pari. (Rehellisyyden nimissä vähempikin riittää, jos liha on hyvää.)

Tarjoile puikulamuusin, puolukoiden ja maustekurkun kera.

herkku_inari-12.jpg

Poronkäristyksen kanssa on tietenkin oltava muusia, ja paras muusi syntyy tietenkin puikulaperunoista. Tämä ei ole pelkästään lappilaista ylpeyttä vaan perustuu siihen että puikula on äärimmäisen jauhoinen perunalajike.

(Lapin puikula on muuten ensimmäinen suomalainen elintarvike, joka on saanut EU:n alkuperäsuojan! Lapin puikula eroaa maultaan, väriltään ja koostumukseltaan muista puikulaperunoista siksi, että se kasvaa pohjoisen valoisissa kesäöissä.)

Puikulamuusi

(3-4 annosta)

800 g Lapin puikulaperunaa
suolaa
75 g voita
n. 1 dl kuumaa maitoa

Kuori perunat huolellisesti. (Äidin sanoin “ilman pilikkuja niin tulee nätti muusi”). Keitä suolatussa vedessä perunat kypsiksi, n. 15-20 minuuttia. Valuta ja muusaa survimella tai muulla tarkoitukseen sopivalla välineellä (itse käytän viinipullon pohjaa).

Leikkaa voi kuutioiksi ja sekoita kuumaan muusiin. Sekoita lopuksi joukkoon maito vähän kerrallaan, kunnes koostumus on mieleinen. Mausta suolalla.

herkku_inari-8.jpg

Tullessaan tekemään käristystä äidillä oli mukanaan paketti leipäjuustoa ja lakkahilloa (tai siis hilla, kuten meillä tietysti sanotaan). Nauratti, koska olin itse ostanut tismalleen samat ainekset jälkkäriksi.

Leipäjuusto ja lakkahillo – yksinkertaisuudessaan täydellinen jälkkäri, joka kuitenkin aina jotenkin unohtuu! Simppelimpää ei voi keksiä talven juhliin.

Lapsena tosin en koskaan edes vaivautunut hilloon. Muistan että söimme siivuja paketista samalla kun katselimme telkkaria. Rakastin sitä miten juusto narskui hampaissa. Kuin lumihanki kenkien alla.

En ole ostanut leipäjuustoa iäisyyksiin, joten ilahduin huomatessani että tietenkin sitäkin saa nykyään myös luomuna (ainakin Juustoportin valmistamana).

Tästä olemme myös äidin kanssa samaa mieltä: Meritalon hillo on parasta. Yksi niitä harvoja, joissa on enemmän hillaa kuin sokeria.

herkku_inari-4.jpg

Riistakausi on tällä hetkellä täydessä tohinassa ja Herkussakin laarit notkuivat peuraa, hirveä ja sorsaa. Olen viime vuosina opetellut tekemään riistaa, kotimainen riista kun on kaikkein eettisintä ja ekologisinta lihaa.

Jos riistan kokkailuun on kynnys (kuten monilla on), saanenko tarjota maailman helpoimman ratkaisun: riistamakkarat! Itse ei tarvitse osata tehdä mitään muuta kuin paistaa pannulla, uunissa tai nuotiolla.

Herkussa oli useampaa sorttia, tällä kertaa päädyin ostamaan Metsärannan peuranakkeja.

herkku_inari.jpg

Tein peuranakeille lisukkeen ruusukaaleista ja suppilovahveroista. Suppisvuosi on ollut niin erinomainen, että niitä on nyt hyvin tarjolla hevi-osastolla niillekin, jotka eivät itse pääse sienimetsään.

Ruusukaalien paras sesonki on vasta starttailemassa. Nuo Deli Verden kotimaiset ruusukaalit ovat ruusukaalien priimaa, hiukan tyyriimpiä kuin ne muovirasiaan pakatut, mutta se laatu!

herkku_inari-3.jpg

Ruusukaalia ja suppilovahveroita

(2-3 annosta)

300 g ruusukaalia
200 g tuoreita suppilovahveroita
1 sipuli
voita tai öljyä paistamiseen
1/2 dl kuohukermaa
tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria

Leikkaa ruusukaaleista kannat ja poista uloimmat lehdet, jos se on tarpeen. Leikkaa puoliksi.

Keitä ruusukaaleja n. 4 minuuttia ja valuta.

Silppua sipuli ja revi sienet paloiksi.

Kuumenna iso paistinpannu. Paista suppilovahveroita ilman rasvaa, kunnes niistä irtoaa neste. Jatka paistamista kunnes neste on haihtunut.

Lisää pannulle voita tai öljyä sekä sipuli. Kuullota, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää sen jälkeen keitetyt ruusukaalit ja paista muutama minuutti, kunnes ruusukaalit saavat hieman väriä.

Lisää joukkoon kerma ja hämmennä, kunnes kerma on imeytynyt ruusukaaleihin ja sieniin.

Mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Tämä sopii erinomaisesti lisukkeeksi riistalle ja makkaralle, mutta toki myös vaikka possulle tai kalalle.

herkku_inari-7.jpg

Olen jo startannut glögikauden, tänä vuonna hiukan tavallista aikaisemmin. Tuntuu, että tällaisina aikoina on syytä ottaa ilo irti kaikista pienimmistäkin nautinnon ja ilon aiheista.

Tykkään kokeilla erilaisia glögejä, joten silmäni osuivat tietenkin tuohon Lapin Marian kuusenkerkkäglögiin! Siinäpä jotain, mitä en ole ennen kokeillut (tai edes osannut ajatella olevan olemassa).

herkku_inari-6.jpg

Kuusenkerkkä-appelsiiniglögi

(1 annos)

2 dl Lapin Marian Kuusenkerkkäglögiä
2-4 cl Cointreauta

Lämmitä glögi (ei kiehuvaksi asti) ja terästä Cointreaulla.

herkku_inari-2.jpg

Herkussa on tällä hetkellä Inari-teemaviikot, jotka juhlistavat Lapin puhtaita makuja sekä alueen parhaita tuottajia, joita ei suinkaan aina ole täällä etelässä saatavilla. Tarjolla on tosi paljon pohjoisen herkkuja säilötyistä ja käyttövalmiista elintarvikkeista tuoreisiin marjoihin, sieniin, tunturipurojen kaloihin, riistaan ja tietenkin poroon. Olin jotenkin ihan lapsekkaan innoissani hypistellessäni tuttuja Lappi-juttuja keskellä ruokaostoksiani Helsingin keskustassa.

Lapissa on tätä nykyä paljon gastronomista osaamista, eikä varmaan vähiten sen takia että paikka vetää puoleensa elämyksennälkäisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa. Jos haluat saada vinkkejä pohjoisen makuihin todelliselta ammattilaiselta, Lapland Hotelsin Tero Mäntykangas on Tapiolan Herkussa kokkaamassa 6.11. ja keskustassa 7.11. (Olen tavannut Teron kerran ja hän on kyllä paras lähettiläs Lapille mitä kuvitella saattaa, tulette huomaamaan.)

herkku_inari-11.jpg

Kannattaa ehdottomasti käydä Herkussa inspiroitumassa Lapin mauista (itse löysin tuttujen juttujen lisäksi myös yllättävämpiä herkkuja kuten puikulasipsejä ja hillalonkeroa!).

Jos kuitenkin teet mieluummin ruokaostokset kotisohvalta kuten tätä nykyä moni, tiedoksi vielä että Herkun verkkokaupan kotiinkuljetuksen ja keräilyn hinnat ovat laskeneet (kotiinkuljetus 9,90 € ja nouto Herkusta 5,90 €).

Ajatuksia Hyvinvointi

Aina kuukauden aluksi

2.11.2020

robertpaulig+%283+of+4%29.jpg

Pari kuukautta sitten keksin vähän vahingossa uuden rituaalin, josta on lyhyessä ajassa tullut tärkeä ja rakas. Ja hyödyllinen!

Olen niitä ihmisiä joiden mielestä melkein minkä tahansa kriisin ratkaiseminen lähtee siitä, että kaivetaan esiin kynä ja paperia.

Kun saa asiat kirjattua ylös, näkee kokonaiskuvan paperilla. Silloin asiat alkavat näyttää yksinkertaisemmilta kuin miltä ne omassa päässä pyöriessä tuntuvat. Iso kuva alkaa hahmottua, tärkeät kohdat nousta esille, turha silppu näyttää turhalta silpulta.

Toisekseen – tieto on todellakin valtaa, tai vähintäänkin vahvuutta. Opin tämän muutama vuosi sitten, kun valvoin öitä raha-asioiden takia. Yhtenä päivänä päätin yksinkertaisesti ottaa käteen kynän ja paperia ja listata ylös kaiken minkä tiesin: kuinka paljon rahaa oli, kaikki maksamista odottavat laskut, mistä rahaa oli tulossa, mihin sitä oli menossa, paljonko sitä tarvittaisiin jotta voisin nukkua yöni rahassa.

Huomasin, että vaikka rahaa ei yhtäkkiä ollut yhtään sen enempää, pelkästään tieto siitä että olin ajan tasalla helpotti stressiäni aivan valtavasti.

Epämääräisyys vie aina energiaa, enkä vielä koskaan ole elämässäni kohdannut yhtäkään asiaa tai tilannetta joka ei paranisi selkeyttämällä.

Jokin aika sitten tuntui että tekemistä on liikaa. En tiennyt mihin tarttuisin ensimmäisenä, ja epäilin etten ehkä edes selviäisi kaikesta.

Joten – kynä ja paperia!

Sattui olemaan kuukauden ensimmäinen päivä, joten kaivoin kalenterin esiin. Listasin paperille allekkain kaikki tulevan kuukauden deadlinet. Huomasin, että vaikka omassa päässäni deadlinejen määrä oli tuntunut ylivoimaiselta, paperille listattuna työn määrä tuntui täysin ok:lta. Jälleen kerran epämääräisyys oli tehnyt tilanteesta mörön, selkeys asetti asiat oikeaan mittakaavaan.

Sitten tein toisen listan kaikista kuukauden aikana hoidettavista asioista, joilla ei ollut varsinaista deadlinea.

Ja nyt tulee jutun tärkein kohta: tajusin, että hetkonen – jälleen kerran määritän elämääni töiden ja velvollisuuksien kautta. Miksi kaikki suunnitelmani lähtevät aina niistä?!

Joten tein uuden listan: kivoja juttuja, joita odotan tulevalta kuukaudelta. Tähän laitoin kaiken kavereiden kanssa sovituista treffeistä harrastuksiin ja leffoihin ja uusiin levyihin, joiden julkaisua odotin.

Viimeiseksi tein vielä listan: asioita joita haluan tehdä tässä kuussa.

Lopuksi katsoin kaikkia listoja ja kokonaiskuva alkoi hahmottua. Mietin, mikä voisi olla tulevalle kuukaudelle helposti tiivistettävä teema. Esimerkiksi lokakuussa deadline-listassa oli aika paljon itselleni uusia ja haastavia asioita, joten kuten tässä jutussa mainitsin, päätin lokakuuni teemaksi self care. Katsoessani tulevaa kuukauttani paperilla tiesin tarvitsevani paljon huolenpitoa itseni haastamisen vastapainoksi.

On yllättävää, miten paljon jokin teema, motto tai intentio voi alkaa ohjata oikeaan suuntaan ihan alitajuisestikin, kun sen vain pitää kirkkaana mielessä!

Just making plans, baby.

Just making plans, baby.

Tämä pieni ja simppeli rutiini tekee paljon:

Sen avulla pystyn ennakoimaan omaa jaksamistani. Kun tiedän kuinka paljon ja millaisia haasteita on luvassa, voin kompensoida muuta elämää sen mukaan miettimällä, mitä tarvitsen haasteiden vastapainoksi. Esimerkiksi viime kuussa tajusin, että koska töissä (ja nyrkkeilysalilla!) haastan nyt itseäni jatkuvasti mukavuusalueen ulkopuolelle, kannattaa ehkä nyt kaikessa muussa elämässä pysytellä tukevasti mukavuusalueella – ja siksi päätin esimerkiksi olla aloittamatta vielä talviuintikautta.

Se muistuttaa siitä että elämässä on kyse muustakin kuin töistä ja velvollisuuksista! On aika ihanaa suunnitella elämää myös sen mukaan, mitä kivaa haluan tässä kuussa tehdä.

Se muistuttaa siitä, miten paljon hyvää ja hauskaa on ihan tavallisessa arjessa. Yllätyn aina vähän siitä, kuinka pitkä lista jo kuun ensimmäisenä päivänä on kaikista kivoista asioista, joita tuleva kuukausi tuo tullessaan. (Ja toisaalta tiedän, että jos jossain kuussa lista näyttäisikin huolestuttavan lyhyeltä, ei muuta kuin äksön: lisää kivoja juttuja kalenteriin.)

Sen myötä on helppo suunnitella omaa ajankäyttöään. Kun deadlinet ja hoidettavat asiat on listattu ylös, voi suunnitella milloin varaa aikaa minkäkin asian tekemiseen – ja varmistua siitä, että todella muistaa varata tarvittavan ajan asioiden tekemiseen. Helpostihan sitä tulee vain haalittua kaikenlaista eikä edes mietittyä, millä ajalla sen kaiken tekee!

Se selkiyttää kokonaiskuvaa – minkä myötä on helpompi miettiä millaista elämää oikeasti haluaa elää sen sijaan että vain kaahaa autopilotilla suoritettavasta asiasta toiseen.

pellava (12 of 12).jpg

Tässä siis vielä rutiini tiivistettynä:

Aina kuukauden alussa, keitä kuppi hyvää kahvia, istu alas ja listaa paperille:

Kaikki kuukauden tulevat deadlinet.

Kaikki muut hoidettavat asiat.

Kivoja asioita, joita odotat tulevalta kuulta. (Nämä voivat olla tosi “pieniäkin”.)

Kivoja asioita, jotka haluaisit tehdä tai kokea kuukauden aikana. (Myös nämä voivat olla tosi pieniä.)

Kuukauden pääteema tai intentio.

Lue listat läpi ja pyri hahmottamaan kokonaiskuva:

Mitä tarvitset tässä kuussa?
Miten varaat aikaa sekä velvollisuuksille että niille kivoille asioille joita haluaisit tehdä – entä onko syytä tekemisen lisäksi varata aikaa ihan vain olemiselle?
Mitä on liikaa, mitä liian vähän? Voiko asialle tehdä jotain – jos esimerkiksi sosiaalinen elämä näyttää tässä kuussa köyhältä, voiko vaikka samantien ottaa puhelimen käteen ja sopia parit treffit kavereiden kanssa?
Jos tässä kuussa näyttää olevan liikaa jo sovittuja töitä tai menoja, voisiko ensi kuussa karsia jostain?
Ja ennen kaikkea: fiilistele kaikkia niitä kivoja asioita, joita on luvassa!

Luonnollisestikin tämä listaus tulee elämään ja muuttumaan kuukauden aikana. Sitä voi joko täydentää tai ei – tärkeintä on, että kuukauden alussa on tunne siitä, että tietää mitä on meneillään ja mitä tarvitsee.

Olen nimittäin huomannut, että vaikka elämää ei voi eikä kannata liikaa suunnitella, jonkinlainen suunta ja tietoisuus siitä mitä päiviltään haluaa, on hyvä tehdä itselleen selkeäksi. Ja sitten vielä muistuttaa itseään siitä joka päivä.

Muuten käy helposti niin, että kiireen tuntu tai suorituksesta toiseen eteneminen vain vie mukanaan eikä niiden väliin mahdu enää itse sitä… elämää.