Vinkkaanpa teille, että Mádaralla on juuri nyt käynnissä jo perinteinen 24 tunnin alennusmyynti, jossa kaikki sarjan tuotteet ovat 40 % alennuksessa. Nyt on siis hyvä tilaisuus hankkia peilikaapin vakkarit tai testata…
-
-
Olen viimeiset viikot testaillut uutta australialaista luonnonkosmetiikkasarjaa Edible Beautya, joka perustuu nimensäkin mukaan syötävän ihaniin raaka-aineisiin: kookokseen, sitruksiin ja eksoottisiin hedelmiin. Sarjan raaka-ainelistat ja tuoksut ovatkin pikavisiitti johonkin tropiikin lämpöön... ja hinta yllättää positiivisesti.
… -
Syksyn korvilla on taas tehnyt mieli ruokaisampia salaatteja, sellaisia joissa on jotakin lämmintä.
Paistoin pitkästä aikaa salaattini seuraksi vuohenjuustokiekon. Olen nykyään erinomaisen hyvä paistamaan vuohenjuustoa. Ennen en ollut.
… -
Kävin katsomassa Mamma Mia kakkosen ja rakastin sitä. Itse asiassa, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän rakastan Abbaa. Luulen tietäväni, mistä se johtuu.
Nimittäin vuosi vuodelta huomaan, että minulla on yhä vähemmän aikaa cooliudelle.…
-
Käsirasvoja, huulirasvoja, silmälaseja, teekuppeja, korvatulppia - ja ennen kaikkea kirjoja. Pyhitetyn lepopaikkani ympäristö näyttää usein kaikkea muuta kuin levolliselta.
Unelma harmonisesta makuuhuoneesta kuitenkin elää, joten olen etsiskellyt yöpöytää, jossa olisi reilun kokoinen…
-
Pari vuotta sitten ollessani Santiago de Compostelan vaelluksella päädyin samaan majataloon nelihenkisen amerikkalaisseurueen kanssa. Illalla kokkasimme majatalon keittiössä samaan aikaan illallisiamme ja istuimme samaan pöytään.
… -
Aromadiffuuserini herättää aina ihmisten mielenkiinnon, kun luonani käy vieraita tai kun pömpeli vilahtaa Instagramin videossa.
Kun alunperin innostuin aromaterapiasta, päätin olla hankkimatta diffuuseria, koska haluan minimoida vempaimien ja johtojen määrän kotonani.…
-
Sadepäivä, täydellinen hetki miettiä kirjoja.
Tässä kuusi kirjaa, jotka luin kesän aikana ja joita uskallan suositella muillekin.
… -
Jos asiat olisivat menneet kuten suunnittelin, juuri nyt miettisin luultavasti mitkä korvikset laitan Flow-festareille. (Luultavasti mahdollisimman suuret.)
Arvaatte jo varmaan mitä tulee seuraavaksi...
… -
Olen viettänyt elämäni kesää.
Lojunut kallioilla, pulahdellut uimaan, juhlinut (kirjaimellisesti) ulkona aamuyöhön, lukenut kirjan toisensa perään. Hyvät sattumukset ovat seuranneet toisiaan.
…
