On siis talvi. No, varmaan tiesittekin sen jo, jos olette katsoneet ikkunasta ulos tai – kuten minä – erehtyneet kävelemään ovesta ilman talvitakkia. En omista sellaista, koska pari kesää sitten myin omani kirppiksellä kun…
-
-
Ensimmäinen päivä kotona Helsingissä valkeni harmaana, harmaana, harmaana. Melkoinen kontrasti Sambian aurinkoon, kirkkaisiin väreihin ja kuumuuteen, mutta mielialani ei ollut lainkaan matala. Päinvastoin – odotin jo ratikkamatkaa ja take away -kahviani. Ja villahuiviakin, vähän.…
-
Nämä mielettömän kauniit kylmät, mutta aurinkoiset päivät. Olen viime päivinä pitkästä aikaa kuunnellut Phoenixin levyä Wolfgang Amadeus Phoenix. Lisztomania on täydellinen aamubiisi, kun kävelee kaupungilla päivän ensimmäiseen määränpäähän. Viime aikoina minua on puhutellut erityisesti…
-
Tampereella asuessani en koskaan saanut aikaiseksi käydä kuuluisassa Vohvelikahvilassa. Sain tilanteen tavallaan korjattua etänä Helsingissä, sillä täällä on koko ajan ollut salaa ihana vohvelikahvila, josta en vielä ennen viime viikkoa tiennyt mitään! Voffelin &…
-
Lätty Helsinki on ollut tämän kesän kantis. Sinne ovat saaneet palaamaan kerta toisensa jälkeen ihanat muurikalla paistuvat lätyt ja munakkaat, aamupuuro sekä sijainti, joka on täydellinen naapuruston vakoiluun. Ja tietysti paikan isäntä, melkoinen tapaus hänkin. Ihan…
-
Viikonloppuna juostiin Helsingin Midnight Run. Myös minä läähätin joukon jatkeena. Vielä päivällä usko oli loppua ja valmistelin itseäni kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin: a) joudun lopettamaan juoksun kesken, b) joudun kävelemään osan matkasta, c) joudun konttaamaan…
-
Raskaan viikon viimeisenä aamuna heräsin yllättäen kevein ja hyvin mielin. Ajattelin, että ansaitsen jotain kivaa pyykkikasojen ja paperinkierrätyskekojen taltuttamisen sijaan. Pistin lenkkarit jalkaan ja käppäilin kaupungille aamiaiselle. Asia, johon en varmaan ikinä kyllästy: hiljaisen kaupungin…
-
Yksi asia, jota kaipaan Turusta ihan hirveästi, on kauppatori. Kävin siellä ympäri vuoden monta kertaa viikossa, en vain kahvilla tai haahuilemassa vaan ihan oikeasti ruokaostoksilla. Halvin ja paras. Elo-syyskuussa kauppatori oli paratiisi, kun perustukkumyyjien…
-
Tiedän, tiedän, tiedän – on maailman turhinta ja epäkehittävintä mököttää säästä, koska sille ei voi mitään. Mutta siinä vaiheessa, kun alkaa olla heinäkuun loppu ja kesän lämpimät päivät voi laskea yhden käden sormin, ei…
-
Kesän ensimmäisenä oikeana kesäpäivänä hymy oli niin herkässä, että poskipäitä pakotti. Päivä oli täydellinen. Tiesin sen jo sitä eläessäni ja tiedän sen nyt näitä kuvia selatessani. Fiilis oli niin kokonaisvaltaisen tyytyväinen ja onnellinen jo…