Sain eräältä lukijalta viestin, että voisinko kertoa, mitkä ovat oikeasti hyvät sukkahousut. KYLLÄ VOIN! Olen kertonut aiemminkin, ja aion jatkaa asian julistamista niin kauan kuin kuulen yhdenkin naisen valittavan epämukavista, valuvista tai…
-
-
Kulunut vuosi on ollut vähän kuin toteen käynyt unelmakartta. Olen saanut remontin valmiiksi, viettänyt kevään Italiassa, löytänyt kesämökin ja puutarhan, kirjoittanut kirjan, opetellut sienestämään, kokenut monia syviä ja merkityksellisiä ihmiskohtaamisia, käynyt Villa…
-
Katsoin vähän aikaa sitten Kramer vs. Kramerin. Se on minulle yksi niitä Täydellisiä Elokuvia, niitä joita katsoessani muistan miksi rakastan elokuvia. Tyylikästä draamaa alusta loppuun, ei löysiä missään. Ei mustavalkoisia hyvis-pahis-henkilöhahmoja vaan…
-
Mádaran jo vähän perinteeksi muodostunut 24 tunnin luonnonkosmetiikka-ale starttaa taas tänään heti keskiyön jälkeen. Aikaisempien vuosien tapaan Mádaran koko valikoima (!) on vuorokauden ajan 40 % alennuksessa
-
Tuontiviikunoiden lyhyt mutta kaunis sesonki on täällä.
Viikuna on lempihedelmäni koko maailmassa. Se on herkullinen, aistillinen, maalauksellisen kaunis ja edustaa minulle monta unelmaa elämässä: aurinkoa, Välimerta, omaa yltäkylläisyydestä notkuvaa salaista puutarhaa.…
-
Angelina Jolie. Enpä koskaan ajatellut, että voisin samastua sinuun. Mutta sitten luin Hello-lehdestä uusimman haastattelusi.
“I also realise I have more fight and resilience in me than I knew. But…
-
Olen ostanut tässä vuosien saatossa paritkin valkoiset tennarit, mutta koskaan en osunut napakymppiin.
Kerran ostin pihiyksissäni halvat ja huonot. Pari vuotta sitten löysin täydelliset valkoiset luksustennarit hyvässä alessa, mutta oma kokoni…
-
Voi hyvänen aika. Vuosi 2019 sen kun jatkaa unelmien toteuttamista. Olen jo vuosia unelmoinut siitä, että minusta tulisi ihan oikea sienestäjä, mutta elämässäni ei tähän asti ole ollut matalan kynnyksen tapaa päästä…
-
Oletteko koskaan kuulleet sanontaa: new level, new devil?
Se viittaa siihen, että kun siirtyy hyvässä mielessä eteenpäin, kohtaa myös uudenlaisia haasteita. (Tai kuten Notorious B.I.G. asian ilmaisi: mo money, mo problems.)
-
On avomaankurkkujen paras sesonki. Siksi haluaisin tänään keskustella tärkeästä aiheesta nimeltä hölskytyskurkut.
Minulla on nimittäin näkemyksiä hölskytyskurkuista (yllätyittekö?).
Viime viikolla sain kauniimman kohteliaisuuden kuin koskaan olisin voinut toivoa:









