• Ajatuksia

    Valmis maailma

    Kirjoitan tätä juttua ostarin baarissa, ainoassa johon mahduin sisään. Kello on hädintuskin neljä mutta kaikki paikat ovat täynnä ihmisiä, ystäviä jotka tervehtivät toisiaan halaten. Glögimukeja, latteja, kuohuviinilaseja.

    Kaikki ovat päättäneet…

    21.12.2018
  • Ajatuksia Hyvinvointi

    Hengitellen

    Olen käynyt tällä viikolla sekä hammaslääkärissä että verikokeissa - molemmat tilanteita, jotka olivat ennen melko hirveitä. (Kun ala-asteella minulle varattiin koulun hammaslääkäriin aika maitohampaiden poistamista varten, revin kotona hampaat itse irti…

    19.12.2018
  • Koti

    Unelmien kuusi

    Minulla on ensimmäistä kertaa joulukuusi. Voi kuinka siitä onkaan unelmoitu, vuosia. Ja nyt se on täällä - ollut jo itse asiassa kaksi viikkoa. Lapsuudenkodissani kuusi tuotiin taloon vasta aattona, mutta aikuisena saa…

    16.12.2018
  • Koti Ruoka & juoma

    Marsipaanit ja ruusukaalit

    Lapsena en voinut käsittää sitä, kun aikuiset kertoivat arvostavansa joulussa eniten ruokaa ja lomapäiviä. Itsehän ei voinut moneen viikkoon ajatellakaan muuta kuin lahjoja.

    Mutta niin se näemmä menee, että aikuisena alkaa…

    11.12.2018
  • Hyvinvointi Koti

    Talviunille

    Mitä enemmän asiaa mietin, sitä hullummalta tuntuu se, että meidän odotetaan talvella elävän ihan samassa tahdissa kuin muinakin vuodenaikoina. Heräämään samaan aikaan töihin, olemaan yhtä tehokkaita, vaalimaan harrastuksia, sosiaalista elämää ja "terveellisiä…

    8.12.2018
  • Koti

    Tupsutehtaalta, päivää

    Jos sorminäppäryys (tai hermot) eivät riitä kranssien askarteluun, saanko esitellä konseptin nimeltä joulutupsu?

    Kehittelin konseptin kranssien ylijäämämateriaalista (ja totta puhuen juuri siinä vaiheessa, kun hermoni eivät enää riittäneet kranssien näpertelyyn). Nämä…

    7.12.2018
  • Koti Ruoka & juoma

    Tulkoon joulu(hulluus)

    Alkuviikon on pitänyt niin hurjaa kiirettä että en jotenkin täysin edes rekisteröinyt joulukuun alkua, mikä itselleni on usein merkittävä loppuvuoden taitekohta. Mutta nyt se on avattu, sekä kalenteri että virallinen joulukausi… ja…

    5.12.2018
  • Kirjat Koti

    Ymmärryksen tiellä

    Löysin kiinalaisen hevospatsaan kirppikseltä. Ystäväni pyöritteli sille päätään (se oli kuulemma “kitsch”), mutta ei pyörittele enää. Koska katsokaa miten upeasti se sopii tuohon, kirjahyllyn vartijaksi.

    Luin juuri Tara Westoverin hienon, hienon…

    4.12.2018
  • Hyvinvointi

    Vuuuu

    Viimeisen vuoden olen tutkiskellut uteliaana erilaisia kehoon liittyviä asioita. Keskushermoston toimintaa, psoas-lihasta, sitä kuinka keho käsittelee erilaisia tilanteita ja tapahtumia ja mitä siitä voi seurata, jos keho ei pääse käsittelemään niitä. …

    29.11.2018
  • Koti

    Elohuone

    Viime päivinä olen jäänyt itselleni kiinni siitä, että olen salakavalasti alkanut suorittaa kodin laittamista. Olen nikkaroinut, korjannut, selannut nettikirppiksiä maanisesti, huomaamattani ajautunut ajattelemaan putkiaivoisesti. Kunhan nyt vaan saan täällä kotona kaiken valmiiksi,…

    25.11.2018