Elokuvat & tv & taide Kirjat Koti Ruoka & juoma

Toukokuun murusia

31.5.2019

Toukokuu on ollut vauhdikas. Ehkä se on ollut vain kontrastia Italiassa vietetylle leppoisalle keväälle, tai sitten toukokuun luonteeseen kuuluu olla tällainen, täynnä touhotusta ja nopeita käänteitä.

Odotan jo vähän kesäkuun leppoisampaa tahtia, mutta sitä ennen muutama tärppi kuluneelta kuukaudelta – sekalainen kokoelma asioita, joista tekee mieli vinkata. Siis toisin sanoen, murusten paluu! (Saatatte muistaa konseptin Uuden Muusan säntillisemmin toimitetuilta alkuajoilta.)


spiraalileikkuri (1 of 1).jpg

Ostin vihdoin spiraalileikkurin vihanneksille voidakseni kokeilla kesäkurpitsa”pastaa” ja nyt ihmettelen, miksi en ole ostanut tällaista jo vuosia aikaisemmin. Kesäkurpitsanuudelit ovat nimittäin silkkaa neroutta. Ajattelin että ehkä ne olisivat mauttomia ja lötköjä, mutta päinvastoin – ne jäävät pikemminkin helposti liian rapsakoiksi.

Leikkaan kesäkurpitsan leikkurilla nauhaksi ja kypsennän sitä muutaman minuutin oliiviöljyssä paistinpannulla ja maustan suolalla ja pippurilla. Tämän jälkeen sen voi käyttää pastan tai nuudelien tapaan. Parhaiten kesäkurpitsa”pasta” toimii vähän täyteläisemmän soosin kanssa, esimerkiksi carbonarassa ja tomaattipohjaisissa pastakastikkeissa. Seuraavaksi aion kokeilla tehdä siitä pad thaita.

Ostin leikkurin Chez Mariuksesta ja se on tämä malli. Tuo leikkuri toimii samalla idealla kuin kynänteroitin, mutta on olemassa myös pöydälle laitettavia, veivattavia malleja. Teroitinleikkureita saa kaikista keittiötarvikeliikkeistä, mutta ihan halvinta ja heppoisinta ei kannata ostaa, koska leikkaaminen huonolla terällä voi käydä ranteelle raskaaksi.


state-of-the-union-tv-show.jpg

Uusi tv-sarja State of the Union oli kaikin puolin miellyttävä kokemus. Sarja sijoittuu englantilaiseen pubiin, jossa pariskunta tapaa aina ennen pariterapiaistuntoaan. Formaatti on freesi – jokainen sarjan jakso on vain noin vartin mittainen eikä sarjassa tapahdu varsinaisesti mitään. Tuntuu kevyeltä kaikenlaisten suurtuotantojen ja epookkien jälkeen. Miespääosasssa on mielikuvitusaviomieheni Chris O’Dowd, jonka läsnäolo millä tahansa ruudulla tekee aina päivästä hyvän. (Tämän myötä aloin tykätä myös naispääosan Rosamund Pikestä, josta minulla ei aikaisemmin ollut mielipidettä.)

Sarjan on käsikirjoittanut Nick Hornby, jonka romaanit ovat varmasti tuttuja monelle tämänkin saitin lukijalle. Minulle Hornbyn kirjat ovat lohtulukemista – luen niistä jokaisen ja ne tarjoavat enää harvoin suurempia yllätyksiä tai elämyksiä, mutta niistä tulee turvallinen olo. Sellainen, että maailmassa on kaikki mallillaan. State of the Union on silkkaa Hornbya alusta loppuun – tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisia ongelmia, mutta joista keskustellaan pikkuisen tavallista nokkelammin. Hahmot ovat vähän ärsyttäviä, varsinkin Louise, mutta kuitenkin sympaattisia. (Vaikkakin törmään aina uskottavuusongelmaan, kun jossain sarjassa tai elokuvassa joku nainen on muka kyllästynyt Chris O’Dowdiin.)

Ai niin, ja vielä varoitus: tätä sarjaa katsoessa alkaa aina tehdä mieli kylmää valkoviiniä.

State of the Union on katsottavissa HBO Nordicilla.


pionit (1 of 1).jpg

Ystävät, elämme parasta pioniaikaa. Upeimmat pionit saa tietenkin kukkakauppiaalta, mutta koska olen diva on a budget, olen viime aikoina metsästänyt niitä supermarketista. Huokeaa, mutta riskaabelia – supermarkettien pionit ovat yleensä aika tiukalla nupulla ja aukeamatta jäävä pioni ärsyttää vielä enemmän kuin sisältä ruskea avokado.

Kaikista pienimmät, tiukoimmat nuput kannattaa jättää kauppaan, ne eivät yleensä aukea millään niksillä. Jos nuppu on hiukan isompi ja löyhempi, sen aukeamista voi kotona avittaa laittamalla pionit lämpimään veteen ja maljakon aurinkoiseen paikkaan. Tämän niksin olen oppinut kukkaguru Hanna Piipolta: löysien nuppujen avaamista voi avittaa kuorimalla varovasti uloimmat terälehdet sormin auki. Tämä täytyy tehdä hellävaroen, jotta terälehdet eivät repeä! Sitten vain odottelemaan.

Sen jälkeen, kun pionit ovat auenneet, pätevät yleiset säännöt siihen kuinka saat ne kestämään kauemmin: leikkaa uusi imupinta ja vaihda vesi joka toinen päivä, äläkä pidä kukkia aukeamisen jälkeen suorassa auringonpaisteessa tai etyleeniä erittävien hedelmien vieressä. Yöksi voit siirtää kukat jääkaappiin, ulos tai viileään komeroon.


IMG_8073.JPG

Bulevardin Casa Italia on yksi lempparipaikoistani Helsingissä, mutta palattuani Italiasta olen arvostanut sen olemassaoloa vieläkin enemmän. Se on pala oikeaa Italiaa keskellä Helsinkiä ja auttaa akuuttiin ikävään. Paikka on pieni ravintola ja herkkukauppa, josta voi ostaa juustoja, leikkeleitä ja muita italialaisia herkkuja myös kotiin (erityisesti fenkolisalami on jumalaista, ja täältä saa myös Chinottoa ja Lemon Sodaa). Henkilökunta on italialaista ja usein osa asiakkaistakin, tunnelma on välitön ja rento, sellainen… italialainen.

Yksi parhaista asioista Casa Italiassa on se että se on auki myös sunnuntaisin, kun koko muu kaupunki on ketjupaikkoja lukuunottamatta kiinni. Pikku terassi Bulevardilla on kiva paikka pysähtyä juomaan lasi viiniä tai espresso. En ole syönyt täällä pastaa, mutta suosittelen ainakin antipastolautasia, jotka ovat runsaat ja kohtuullisen hintaiset.

Casa Italia on Bulevardin lisäksi hiljattain avannut toisen toimipisteen Runeberginkadulle, mutta siellä en itse ole vielä käynyt.


B1174CAF-4DB2-4371-A31E-D0F85B0E6C77.JPG

Enpä ole hetkeen lukenut kirjaa joka olisi ollut sellainen tuntemuksien vuoristorata kuin Miki Liukkosen uusin, Hiljaisuuden mestari. Välillä nauratti, välillä ahdisti, välillä mietin että mitä helvettiä, välillä podin eksistentiaalista kauhua, sitten nauratti taas. Luin kirjan läpi aivan hiessä enkä vieläkään oikein tiedä mitä hittoa tapahtui.

Kirja on kuin neuroottinen mieli, sellainen joka poukkoilee aiheesta toiseen, takertuu epäolennaisiin yksityiskohtiin, eksyy sivupoluille eikä pysty hetkeksikään pysähtymään. Ja kuitenkin kaiken huimaavan ängerrysvängerryksen ja nippelitiedon välissä vilisee viisauden ja totuuden siemeniä. Kirjan voi lukea filosofisena pohdintana sanojen merkitykse(ttömyyde)stä ja ihmisten välisen ymmärryksen mahdottomuudesta, tai sitten vain nauttien Liukkosen osuvista kielikuvista ja omituisista sivupoluista – parhaimmillaan se on luultavasti, kun tekee vähän molempia. Joka tapauksessa tämä kirja haastaa mieltä, ja tekee sen oudon viihdyttävästi.

Uljas uusi keittiö
Kesän juhlapöytiin

You Might Also Like