Ajatuksia Elämä

Minäkin ansaitsen kokonaisen elämän

31.5.2024

Suuntasin alkuviikosta viettämään kesän ensimmäistä rantapäivää. (Viime kesältä jäi kaduttamaan yksi asia – se, että en uinut tarpeeksi. Tänä kesänä aion ottaa kaiken takaisin korkojen kera.)

Uimarannalla viereisellä viltillä oli kolme naista. Kaksi heistä oli bikineissä, yksi pitkissä hihoissa ja lahkeissa. Hänen olonsa näytti… tukalalta.

Enkä tarkoita pelkästään sitä, että hänellä oli luultavasti tukalan kuuma. Vaan sitä tukalaa oloa, joka on seurausta siitä, että asettaa itselleen kamalan ahtaat raamit: tässä ovat rajat, ja näiden sisällä – mutta vain näiden sisällä – sinä saat olla ja elää.

Ajattelen, että ne raamit ovat muureja oman itsen ja elämän välissä. Miten voi tuntea elävänsä täyttä elämää, jos aina jokin ääni päässä sanoo, että sinä ansaitset vain puolikkaita kokemuksia?

Saat mennä rannalle, mutta et olla uimapuvussa.
Saat mennä juhliin, mutta et tanssia.
Saat syödä, mutta miettiä jokaista suupalaa. 
Saat nauraa, mutta et liian äänekkäästi.
Saat olla olemassa, mutta et ärsyttää ketään. 
Saat haaveilla, mutta et toivoa liikoja. 

Sanoin itselleni: tänä kesänä sinä et ole tuo nainen.

Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, millaista on olla se nainen – olen ollut se nainen melkein koko elämäni. Lapsena olin vapaa. En koskaan ajatellut kehoani, sen kokoa tai näköä tai sitä, millaisia kokemuksia sellainen keho ansaitsee. Elin vain kokonaista elämää ja kokonaista kesää, kirmasin menemään, aina paljain jaloin, useimmiten uimapuvussa, joskus ilman, aina järvessä.

Teininä aloin käyttää kesälläkin mustia sukkahousuja, koska inhosin sääriäni niin paljon. Nykyään olen sentään siirtynyt pellavahousuihin ja maksimekkoihin, mutta toisaalta en enää käytä hihattomia yläosia – vanhemmiten olen alkanut inhota myös käsivarsiani.

Kesä tekee hyvin tietoiseksi omasta kehosta, yhtä lailla hyvässä että pahassa.

Jos haluaa keskittyä ikävään, voi ajatella käsivarsia ja reisiä ja mahoja. Hikisiä otsia ja turvonneita jalkoja ja palaneita olkapäitä. Hyttysenpistoja ja nokkosihottumaa.

Jos haluaa keskittyä hyvään, voi ajatella – ei vaan tuntea – sen, miltä ruoho tuntuu paljaiden jalkojen alla. Miltä tuntuu pulahtaa vilvoittavaan mereen kuumana päivänä. Terassilla ensimmäinen kulaus roseeviiniä, joka on niin kylmää, että lasi hikoilee. Syreenien tuoksu kesäsateen jälkeen. Puraisu täydellisen kypsää persikkaa. Aurinko, aurinko, aurinko! Aurinko kaikkialla, ja se jumalainen lämmin tuulenvire paljaalla iholla. Se tuntuu silitykseltä, joka parantaa kaiken.

Kaikki nuo asiat ovat elämän parhaita asioita, eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä kokoinen, muotoinen tai näköinen on. Paitsi jos itse pystyttää muurin niiden ja itsensä väliin. Päättää, että nuo asiat kuuluvat muille, mutta eivät minulle.

Päätän nyt toisin: tänä kesänä en ole sivustakatsoja.

Minäkin ansaitsen kokonaisia kokemuksia, ja kokonaisen kesän, ja kokonaisen elämän. 

Kapselivaatekaappi Tyyli

Vaate-ehdokkaiden pääsykokeet

13.5.2024

Minulla on nykyään pieni pääsykoe, joka (melkein) jokaisen vaate-ehdokkaan täytyy läpäistä, ennen kuin sillä on mahdollisuutta päästä osaksi vaatekaappiani. Toimiakseen kapselivaatekaappi tarvitsee ennen kaikkea vaatteita, jotka ovat monikäyttöisiä, yhdisteltävissä vaatekaapin muuhun sisältöön sekä muunneltavissa tilanteen ja tunnelman mukaan. 

Jokaisen vaatteen ei tarvitse olla joka paikan ja joka tilanteen vaate. (Itse asiassa sallin itselleni jopa muutamia hupsutuksia, joita voi käyttää vain kerran pari kertaa vuodessa – esimerkiksi juhlamekot tai juhlalaukut. Tällaiset vaatteet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu.)

Ihan joka tilanteeseen ei tarvitse uuden ehdokkaan taipua, mutta moneen tarvitsee! Haluan, että suurin osa vaatteistani on säännöllisessä käytössä ja helposti yhdisteltävissä kaikkeen muuhun, mitä kaapistani löytyy.

Kesäkaupungille – tässä hameen seuralaisena Vincen pusero, Mifukon korikassi ja Wondersin sandaalit.

Siksipä nykyään aina, kun harkitsen uuden vaatteen ostamista – olipa se jotain uutta ja kallista tai vitosen löytö kirppikseltä – esitän vaatteelle ja itselleni nämä kolme pääsykoekysymystä:

1. Keksinkö heti ainakin 3 (mutta mieluiten 5) erilaista tapaa pukea vaatteen?

2. Keksinkö ainakin 3 (mutta mieluiten 5) eri tilannetta, jossa voin käyttää vaatetta?

3. Onko vaatekaapissani jo vaatteita, kenkiä ja asusteita jotka sopivat tämän vaatteen kanssa, vai vaatisiko sen käyttäminen sitä, että ostan myös jotain muuta uutta?

Jos vastaus mihinkään näistä kysymyksistä on ei, en osta vaatetta.

Ainoa poikkeus sääntöön on, jos vaate on todella erityinen aarre, joka pääsee vaatekaappini harvojen ja valittujen paikalle, sinne jäävuoren huipulle. Sen jälkeen kun ryhdyin noudattamaan kapselifilosofiaa, en ole kylläkään ostanut vielä yhtään jäävuoren huippu – vaatetta. Mutta pidän option auki!

Vähän siistimpään työtapaamiseen – seurana H&M Premium -malliston bleiseri, Arketin ballerinat ja A.P.C.:n laukku.
Lauantaitorille (ihanaa, Hakaniemen torisesonki käynnistyy pian!): seurana &Other Storiesin puuvillaneule, Birkenstockit ja Mifukon korikassi.
Työpäivään: seurana Arketin kauluspaita, Adidaksen tennarit ja Whistlesin laukku.
Illalliselle: seurana Arketin kauluspaita, Hèrmesin kengät ja A.P.C.:n laukku.

Näin viime viikolla Marimekon liikkeessä tämän hameen. En oikeastaan joutunut miettimään lainkaan sen ostamista, koska olin etsinyt kesään sopivaa, mutta kuitenkin astetta siistimpää täyspitkää hametta jo useamman vuoden. (Yleensä maksihameet ovat aika hippi boho chic, mikä on tietenkin sinänsä ihanaa, mutta tyylillisesti ei aivan minua.) Tiesin siis, että tällaiselle hameelle on paikka auki kaapissani!

Kävin kuitenkin mielessäni läpi ylläolevan listan, ja uusi hame läpäisi pääsykokeet kirkkaasti. Itse asiassa minusta on jopa vähän huono merkki, jos uuden vaatteen hankittuaan ei heti halua mennä kotiin sovittelemaan sitä kaiken mahdollisen kanssa.

Tässä viisi tapaa, joilla ainakin aion käyttää hametta tänä keväänä ja kesänä.

Syksylläkin hame menee sitten nilkkureiden ja villapaitojen kanssa, mutta sitä ei onneksi tarvitse miettiä nyt. Halleluja!


Osa sivuston linkeistä on affiliate-linkkejä.
Ajatuksia Elämä

Onni on sitä, että haluaa sitä mitä itsellä jo on

29.4.2024

Näin viime viikolla elokuvan Tie sydämeen, jossa yksi hahmo siteerasi Pyhää Augustinusta:

Onni on sitä, että haluaa sitä, mitä itsellä jo on.

(Nopean tutkimustyöni perusteella en löytänyt alkuperäistä lähdettä tälle Augustinuksen kirjoituksista, mutta let’s roll with it).

Pyhä Augustinus syntyi 300-luvulla, joten hänellä tuskin oli käsitystä ihmisen aivokemiasta, mutta hänpä oli varsin oikeassa siinä valossa, mitä nykyaikana tiedämme. Aivomme on rakennettu haluaaman enemmän. Kun saavutamme yhden himoitsemamme asian, haluamme pian jo seuraavaa.

Mitäköhän Augustinus olisi tuumannut nykyajasta? Siitä, että nykyään jo 30 sekunnin video vaatii kärsivällisyyttä, koska olemme oppineet siihen, että pienellä svaippauksella saa heti eteensä jotain uutta – seuraavan idean, neuvon tai unelman. (Augustinus luultavasti vastaisi tähän: mikä on video? Mikä on ruutu? Mikä hyvä ihminen on SVAIPPAUS??!)

Trendisykli on nopeampi kuin koskaan, ja jos TikTokia on uskominen, oma tyyli on syytä päivittää noin kahden viikon välein. Äkkiä balletcoren ja soft girlin hempeät neuleet vaihtoon, tilalle mobwife-leopardit ja turkikset. Kaiken saa klikattua ostoskoriin hetkessä ja kotiovelle pikakuljetuksena. 

Lääh! Ihan hengästyttää.

Augustinuksen ajatus tuntuu kehossa samaan aikaan rauhalta ja innostumiselta. Se on itselleni aina merkki totuudesta.

Herran vuonna 2024 me kaikki varmasti jo tiedämme, että onni syntyy kiitollisuudesta ja sen huomaamisesta, mikä on hyvin. Mutta ajatus sen haluamisesta, mitä itsellä jo on, tuntuu vielä sähäkämmältä näkökulmalta.

Mitäpä jos en pelkästään vastustaisi kiusausta haluta koko ajan jotain uutta ja erilaista, muistuttaen itseäni että nyt on jo hyvä, tämä riittää jo… vaan opettelisin aktiivisesti haluamaan niitä asioita, joita minulla jo on?

Oikeastaan huomaan, että minulla on jo tuo taito. Se koskee monia ihmisiä elämässäni (ja yhtä kissaa), jotka eivät koskaan tunnu itsestäänselvyyksiltä. Kun ostan kukkakimpun, en koskaan kävele sen ohi pysähtymättä hieman huokaisemaan ihastuksesta. Minulla on paljon tavaroita, joiden käyttäminen tuntuu joka ikinen kerta innostavalta. 

Jatkossa haluan ulottaa tämän taidon yhä useampaan asiaan elämässäni. Uskon nimittäin, että se on harjoiteltavissa oleva taito siinä missä kiitollisuuskin, tai asioiden arvostaminen ja pienten ilonaiheiden huomaaminen.

Se vain vaatii meiltä hieman keskittymistä, pysähtymistä, ehkä kurinalaisuuttakin. Olemmehan sattuneet syntymään nämä alati enemmän haluavat aivot päässä, ja vieläpä maailmaan joka ruokkii tätä ajatusta joka hetki joka suunnasta.

Onko suurempaa iloa kuin löytää pakastimesta kakkua? No ehkä kahvi sen kakun kanssa.

Kun mietin, mitä arkista asiaa haluan aktiivisesti, tämä tuli ensimmäisenä mieleen: Haluan joka päivä aktiivisesti aamukahvini. Oikeastaan alan haaveilla siitä jo edellisenä iltana.

Aamukahvi on varmaan se klassisin esimerkki elämän pienistä ilon aiheista. Ehkä onni asuu sen kaltaisissa pienissä asioissa juuri siksi, että niitä ei voi upgreidata loputtomiin. Voi hankkia vähän parempaa kahvia ja vähän kauniimman kupin, mutta kahvini tuskin maistuisi paremmalta, vaikka ripottelisin siihen 24 karaatin kultahippuja. Mitä enempää voisi haluta? Näin on siis hyvä.

Entä millainen olisi upgreidattu auringonlasku? Olen nähnyt elämässäni monia, muutamia luksushotellin baarista samppanjalasi kädessä, useampia Helsingin kallioilla, peppu vähän puutuneena viltin päällä istumisesta ja eväänä sipsipussi jos sitäkään. Kauniita kummatkin, mutta en sanoisi toista toista kauniimmaksi… tai jos sanoisinkin, vaakakuppi kallistuisi kuitenkin ehkä sinne puutuneen pepun ja sipsipussin suuntaan.

PS. Kannattaa käydä katsomassa Tie sydämeen! Hidas, meditatiivinen ja hengästyttävän kaunis elokuva, jossa laitetaan ruokaa ranskalaisen chatêaun keittiössä. Jätä puhelin ja kello taskuun, antaudu.