Kohti joulua: Mehevä sinihomejuusto-pekonipiiras

cremebjoulu-(4-of-7)Yhteistyössä Crème Bonjour

Mietin, miten esittelisin teille tämän piirakan. Sitten totesin, että mitä sitä kiertelemään.

Tämä piiras on härski. Se ei pyytele anteeksi mitään.

Ei sitä, että se sisältää kolmea erilaista juustoa, pekonia ja kermaa.

Eikä varsinkaan sitä, että se maistuu hiton hyvältä. Jos tämä piiras menisi karaokeen, se laulaisi I’m sexy and I know it.

Itse asiassa, me kaikki voisimme todennäköisesti oppia tältä piirakalta jotain itsevarmuudesta…

cremebjoulu-(6-of-7)

Olen vuoden mittaan tehnyt Crème Bonjourille reseptejä, ja tämä jouluunkin mainiosti sopiva ohje on niistä viimeinen.

En ole itse sinihomejuuston suurin fani – suhtautumiseni siihen on oikeastaan aika neutraali. Paitsi joulun alla. Silloin alan jostain syystä himoita sinihomejuustoa – suosikkini on sähäkkä stilton piparin ja viikunahillon kera.

cremebjoulu-(1-of-7)cremebjoulu-(2-of-7)

Tässä piiraassa sinihomejuuston vahvuutta tasapainottaa mieto tuorejuusto, joten se voi maistua niillekin, joille sinihomejuusto on yleensä hieman liiankin ärhäkkää.

Pohjaan kokeilin voin ja oliiviöljyn sekoitusta, josta tuli timjamin kanssa piirakkapohjan makuun kiva pieni twisti.

cremebjoulu-(7-of-7)

Sinihomejuusto-pekonipiirakka

pohja:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivattua timjamia
100 g Crème Bonjour Voi & Oliiviöljy (jääkaappikylmää!)
1 kananmunan keltuainen (jääkaappikylmä)
n. 2 rkl jääkylmää
vettä

täyte:

1 keskikokoinen purjo (vain valkoinen ja vaaleanvihreä osa)
150 g pekonia
loraus oliiviöljyä

170 g sinihomejuustoa
200 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt)
2 dl kuohukermaa
2 dl vahvan makuista juustoraastetta (esim. cheddar, vanha gouda, emmental)
2 kananmunaa
rouhittua mustapippuria

koristeluun:

tuoretta timjamia

Tee ensin pohja: sekoita kulhossa vehnäjauhot ja timjami. (Todennäköisesti et tarvitse erikseen suolaa, sillä rasvassa on riittävästi makua.) Laita rasva veitsellä tai teelusikalla pieniin paloihin ja nypi sormin jauhojen joukkoon, jotta saat kuvan kaltaisen muruseoksen. Toimi mahdollisimman nopeasti, jotta rasva ei lämpene liikaa.

Sekoita joukkoon kananmunan keltuainen ja vain sen verran jääkylmää vettä, että saat taikinasta muotoiltua pallon. Laita taikina jääkaappiin jäähtymään vähintään 30 minuutiksi.

cremebjoulu-(1-of-1)

Taikinan jäähtyessä valmista täyte: leikkaa purjo suikaleiksi ja paloittele pekoni. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja paista purjoa ja pekonia 5-10 minuuttia, kunnes purjo on läpikuultavaa ja pehmeää.

Murustele sinihomejuusto. Säästä 1/3 sinihomejuustosta koristeluun. Sekoita kulhossa keskenään tuorejuusto, 2/3 sinihomejuustosta, kerma, juustoraaste ja kananmunat. Sekoita joukkoon purjo ja pekoni. Mausta rouhitulla mustapippurilla (täytteeseenkään et todennäköisesti tarvitse enempää suolaa kuin juustot ja pekoni itsessään antavat).

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Painele täyte piirakkavuoan (halkaisija n. 22 cm) pohjalle ja painele pohjaan reikiä haarukalla. Paista pohjaa yksin 8-10 minuuttia.

Ota pohja pois uunista ja levitä täyte pohjan päälle. Ripottele loppu sinihomejuusto päälle ja laita takaisin uuniin 25-30 minuutiksi kunnes täyte on kevyesti ruskistunut.

Anna vetäytyä n. vartin verran ennen tarjoilua. Piiraan voi tarjoilla kylmänä tai lämpimänä, mutta omasta mielestäni se on lämpimänä parasta. Koristele tuoreilla timjaminoksilla.


Illallista taivaan alla

taivaanalla-(4-of-8)taivaanalla-(2-of-8)Osallistuitteko eilen Illallinen taivaan alla -tapahtumaan? (Jos sitä nyt voi tapahtumaksi varsinaisesti kutsua, kaikkihan järjestävät itse mitä ja missä huvittaa.)

Meidän illallisemme kyhättiin kasaan salamannopealla aikataululla ja sekalaisella porukalla. Mikä tuuri, että kesän ensimmäinen oikeasti lämmin ilta sattui juuri tähän väliin.

taivaanalla-(7-of-8)taivaanalla-(5-of-8)

Tekaisin iltaa varten piirakan äidin kasvimaasta inspiroituneena. Itse asiassa kyseinen kasvimaa on inspiroinut minua tällä viikolla kokkaamaan enemmän kuin ehkä koko vuonna yhteensä, olen koko ajan kehittelemässä jotain.

Koska aikataulu oli pikainen, oikaisin vähän ja ostin valmiin taikinapohjan. Sen sijaan panostin vihanneksiin ja paahdoin ne uunissa pehmeiksi ja vähän makeiksi. Lisäksi vuohenjuustoa, hunajaa ja timjamia. Lisään ohjeen tämän jutun loppuun.   taivaanalla-(3-of-8)

Tällainenkin ihme nähtiin illallispöydässämme – suomalaisia viinirypäleitä! Maistuivat ihan erilaisilta kuin mikään aikaisemmin maistamani viinirypäle. Niitä kasvattaa ystäväni isä Svarfvarsin luomutilalla ja niitä voi kuulemma ostaakin, Hakaniemen hallista.

taivaanalla-(8-of-8)

Illan viihteen tarjosi taivas, päätähtenään tämä pinkki pilviräjähdys. Se näytti ensin hattaralta, sitten pörröiseltä kääpiöpystykorvalta, lopuksi pallosalamalta. 

Koko repertuaarinsa esiteltyään se katosi kattojen taakse. Me jäimme vielä.

taivaanalla-(6-of-8)

Tajusin, että juuri tätä olin ikävöinyt – sitä, että voi istua ulkona, kun ilta ympärillä pimenee jo. Kun ei jaksa enää syödä, senkun ottaa takanojan tuolissa ja kaataa vähän lisää viiniä lasiin. Iltaa ei keskeytä kiire eikä kylmä.

Läheisen ravintolan työntekijä huikkasi ohi kulkiessaan bon appétit, ja mietin, että todellakin, hyvää ruokahalua! Olisipa syöminen useammin juuri tällaista. 

taivaanalla-(1-of-8)

Loppukesän kasvispiirakka

1 voihin leivottu valmis piirakkapohja

250 g kesäkurpitsaa
125 g kirsikkatomaatteja
loraus oliiviöljyä

150 g ranskankermaa
3 keltuaista
2 dl raastettua parmesania

100 g vuohenjuustoa (valkohome)

suolaa
mustapippuria myllystä

tuoreita timjaminoksia
juoksevaa hunajaa

Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi ja kirsikkatomaatit puoliksi. Laita leivinpaperin päälle uunipellille ja lorauta päälle oliiviöljyä. Paahda 200-asteisessa uunissa n. 20 min tai kunnes vihannekset alkavat olla reunoilta paahtuneet.

Taputtele piirakkataikina piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 200-asteisessa uunissa 10 min.

Sekoita sillä välin ranskankerma, keltuaiset ja parmesan. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle. Asettele päälle paahdetut vihannekset sekä vuohenjuustoviipaleet. Rapsauta päälle suolaa ja pippuria.

Paista vielä 20-25 minuuttia, kunnes täyte on kauniisti ruskistunut.

Ennen tarjoilua lisää päälle timjaminoksia sekä loraus juoksevaa hunajaa.
P.S. Pahoittelut jos ulkoasu on kummallinen, kokeilen ekaa kertaa iPadilta bloggaamista!


Kesäherkkuja kuistilla

 Yhteistyössä Crème Bonjour
kesafeast-(11-of-11)

Vietin kahden päivän miniloman äidin luona. Mystistä, miten puolen tunnin bussimatkalla onnistuukin pääsemään täysin irti omista kuvioista ja parin päivän jälkeen sitä palaa virkistäytyneenä kuin viikonloppureissun jälkeen.

Suurin syy siihen on se, että äidillä on ylellisyys nimeltä piha – ja kuisti. Tuntuu heti vähän siltä, kuin olisi ollut mökkilomalla.

kesafeast-(10-of-11)

Istuimme takapihan kuistilla oikeastaan koko ajan, ja pääsin ekaa kertaa tänä kesänä päästämään suustani ulos sen totuuden, jota lukemattomilla suomalaisilla mökeillä, takapihoilla ja parvekkeilla on hoettu jo monta viikkoa:

On se jännä, miten kaikki vaan maistuu paremmalta ulkona.

Mutta niin se on! Jos jotain kerrostaloasumisessa jää paitsi, niin aamiaisia, lounaita ja illallisia al fresco.

kesafeast-(6-of-11)

Kammottavasta sääennusteesta huolimatta maailma lelli meitä toissapäivänä upealla kesäkelillä, ja pääsin kattamaan takapihan pöydän täyteen kesäisiä herkkuja.

Tässä ohjeet freesiin italialaistyyliseen perunasalaattiin ja helppoihin mustikka-sitruunaviinereihin, sekä ideoita kesäiseen smørrebrød-pöytään.

kesafeast-(7-of-11)

Olen ollut viime aikoina jotenkin ihan smørrebrød-huumassa ja tälläkin kertaa tein tarjolle lankullisen pieniä leipiä. Ne eivät vaadi lainkaan kokkaustaitoja, ja ovat silti tosi näyttävä tarjottava!

Valikoin täytteet niin, että kaikki sopisi kaiken kanssa – niistä voi siis vapaasti koota erilaisia yhdistelmiä.

Kesäinen smørrebrød-tarjotin

tanskalaistyylistä jyväisää leipää (esim. Real, myös saaristolaisleipä käy tähän)

tuorejuustoja: Crème Bonjour Savulohi & Piparjuuri sekä Ruohosipuli

kylmäsavulohta
katkarapuja
retiisiä
kurkkua
avokadoa
napakaksi keitettyä vihreää parsaa

tuoretta tilliä
kevätsipulia tai ruohosipulia

Leikkaa leivät mieleisesi kokoisiksi paloiksi. Halutessasi voit myös paahtaa ne.

Leikkaa retiisi, kurkku ja avokado ohuiksi siivuiksi. Laita leiville tuorejuustoa ja kokoa päälle erilaisia yhdistelmiä lohesta, katkaravuista ja vihanneksista – kaikki sopii kaiken kanssa!

Koristele lopuksi tillillä ja kevätsipulilla tai ruohosipulilla.

kesafeast-(3-of-11)

kesafeast-(9-of-11)

Tätä perunasalaattia olemme tehneet Turussa niin kauan kuin muistan. Se on hyvin yksinkertainen, ja siinä uudet perunat pääsevät oikeuksiinsa.

Koska pottua ei hukuteta majoneesiin tai kermaviiliin, salaatti vaatii ehdottomasti maukkaat uudet perunat. Parhaan lopputuloksen saa siiklistä, joita en ikävä kyllä itse vielä onnistunut löytämään. Onneksi kesää on vielä jäljellä eikä perunakiintiöni ole vielä läheskään täysi (itse asiassa en muista ainoatakaan kesää, jona se olisi täyttynyt…).

Italialaistyylinen perunasalaatti

(n. 4 annosta)

500 g uusia perunoita
1 puntti rucolaa (mieluiten sileälehtistä)
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja (pieniksi kuutioituina)
loraus valkoviinietikkaa
(tarvittaessa neitsytoliiviöljyä)
1 dl parmesanjuustoa lastuina
kourallinen pinjansiemeniä
reilusti mustapippuria myllystä
suolaa

Pese uudet perunat ja keitä napakoiksi. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa koosta riippuen 2-4 osaan. Leikkaa rucola melko pieneksi ja sekoita perunoiden ja aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Riippuen tomaattien öljyisyydestä, voit lisätä hieman oliiviöljyä joukkoon. Lorauta sekaan hieman valkoviinietikkaa ja sekoita. Lisää joukkoon parmesanlastut ja pinjansiemenet ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

(Meinasin muuten lentää pyrstölleni kun näin pinjansiementen hinnan kaupassa – se on ainakin tuplaantunut parissa vuodessa! Jos et siis löydä mistään pinjansiemeniä edullisesti, niin ne voi ihan hyvin jättää salaatista pois.)

kesafeast-(8-of-11)

Tämä menee taas osioon superhelppoa ja supernopeaa – kuten tiedätte niin olen valmiin voitaikinan suuri fani. Etenkin kesällä siitä ja tuoreista marjoista saa loihdittua kauniita asioita vartissa.

Homman ainoa mahdollinen kompastuskivi on unohtaa ostaa oikeaa voitaikinaa, en suosittele lehtitaikinaa.

Helpot mustikka-sitruunaviinerit

(15 kpl) 

1 pkt (500 g) voitaikinalevyjä
200 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 munankeltuainen
2-3 dl tuoreita (pensas)mustikoita

voiteluun: muna

Ota voitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki täytteen ainekset: tuorejuusto, sokerit, sitruunankuori ja munankeltuainen keskenään.

Leikkaa jokainen voitaikinalevy kolmeen osaan niin, että sinulla on kolme suorakaiteen muotoista taikinapalaa. Viillä taikinapalaan pienempi suorakaide n. 1 cm päästä reunasta (huom. viillä taikinan pintaan, älä leikkaa pohjaan asti!). Painele sitten haarukalla keskustaan reikiä. Näiden tarkoituksena on, että reunat kohoavat uunissa, mutta keskusta ei. Voitele taikinapalojen reunat kananmunalla.

kesafeast-(1-of-11)

Laita noin ruokalusikallinen täytettä jokaisen taikinapalan keskustan päälle ja ripottele noin ruokalusikallinen mustikoita täytteen päälle.

Paista n. 15-20 minuuttia, kunnes taikina on kauniisti ruskistunut.

kesafeast-(2-of-11)


Torni, joka tekijänsä ahneuteen romahti

aitienpaiva-(4-of-6)

Olen täällä jo vähän äitienpäivätunnelmissa. En tosin tiedä, miksi vaaleanpunaisissa – en hethätäseen keksi väriä, joka toisi vähemmän mieleeni oman äitini. (Kutsun häntä selän takana nimellä rautarouva – vahvin ja viisain nainen, jonka tunnen.)

aitienpaiva-(3-of-6)

Tämä kakku vilahti Instagramissa ja pari tyyppiä ehtikin jo toivoa sen ohjetta. Aluksi ajattelin, etten jaa sitä, koska homma meni vähän sekoiluksi – tein ahneuksissani täytettä niin paljon että en tiennyt mihin sen laittaa.

Laitoin sitten kakkuun, ja sotkuhan siitä seurasi. Niin kaatui kakkutorni leipojansa ahneuteen…

aitienpaiva-(6-of-6)

Muutakin sekoilua tämän kakun tekemiseen liittyi, kuten se, että leivonnan tuoksinnassa avasin oven lähettipojalle alusvaatteisillani kädet täynnä tummanruskeaa taikinamönjää – paniikissa ensimmäinen ajatukseni oli, että en varmasti sotke puhtaanvalkoista aamutakkiani suklaaseen.

Lähetti ei hätkähtänyt tippaakaan näystä, mikä saa minut hieman huolestuneeksi siitä, mitä nuo ihmispolot joutuvat päivästä toiseen kohtaamaan…

(Niin ja jos joku ihmettelee, miksi leivon alusvaatteisillani: liedellä kökkiminen on hottia hommaa.)

aitienpaiva-(5-of-6)

Mutta! Tässä nyt kuitenkin ohje – kokeilkoon ken ei sotkua pelkää. Itse asiassa lautasella horjuvassa, suorastaan groteskin yltäkylläisessä kakussa oli jotain varsin viehättävää. Puolitin kuitenkin ohjeeseen kuorrutuksen määrän siitä mitä itse tein. Jos haluat kokeilla onneasi, voit tehdä kuorrutusta vaikka 1,5-kertaisen määrän.

aitienpaiva-(2-of-6)

Ehdoton ykkösvinkkini kaikille kakkuleipureille: hanki kaksi pientä, halkaisijaltaan 20-senttistä kakkuvuokaa mieluummin kuin yksi iso. Saat paljon näyttävämpiä kakkuja (halkaisijaltaan pienempi vuoka = korkeampi kaakku). Täytekakkuihin voit vain paistaa kaksi lättyä sen sijaan että lähtisit sahaamaan yhtä isoa moneen osaan.

Vadelma-suklaatäytekakku

Pohja:

4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tummaa kaakaojauhetta
4  dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl pikakahvijauhetta
2 1/2 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
2 munaa
2 tl vaniljauutetta tai 1 tl aitovaniljajauhetta
2 1/2 dl kiehuvaa vettä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita leivinpaperi kahden halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Voitele ja jauhota vuoat.

Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe, sokeri, leivinjauhe, suola ja pikakahvijauhe. Käytä mieluiten sähkövatkainta ja lisää joukkoon maito, öljy, munat ja vaniljauute. Sekoita maltillisella nopeudella kunnes ainekset ovat sekaisin. Lisää viimeiseksi joukkoon kiehuva vesi ja vatkaa nopealla teholla 1 minuutti.

Jaa kakkutaikina kahteen vuokaan. Paista 25-35 minuuttia (kypsyyden voit testata hammastikulla). Varo paistamasta liian kuivaksi.

Anna kakkujen jäähtyä vuoissa vartin verran ennen kuin poistat ne vuoista. Jäähdytä täysin ennen täytteen lisäämistä. Voit joko tehdä 2-kerroksisen kakun, tai leikata toisen tai kummatkin kakkupohjat vielä puoliksi, jolloin saat 3- tai 4-kerroksisen kakun.

Täyte:

100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt)
1 rkl sitruunamehua
4-6 dl tomusokeria
1 rasia (125 g) vadelmia

koristeluun:

tuoreita vadelmia
tomusokeria

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön puolisen tuntia tai tuntia ennen. Kuutioi. Vatkaa voi kuohkeaksi sähkövatkaimella ja lisää joukkoon tuorejuusto. Tuorejuusto kannattaa lisätä suoraan jääkaapista, niin kuorrutuksesta tulee jämäkämpää. Lisää joukkoon sitruunamehu. Lisää tomusokeria sen verran, että maku on mieleesi ja koostumus levitettävä, mutta ei valuva. (Tomusokerin määrä riippuu hyvin pitkälti siitä, kuinka notkeaa tuorejuusto on vatkatessa.) Vatkaa lopuksi joukkoon vadelmat ja tarkista sen jälkeen vielä tomusokerin määrä. Pakastevadelmista tulee täytteeseen todella paljon nestettä, joten niitä en suosittele käyttämään tähän tarkoitukseen.

Jos haluat reilusti täytettä ja kuorrutetta ja aiot tehdä esimerkiksi 3-kerroksisen kakun, voit tehdä täytettä 1,5-kertaisen määrän.

Täytä kakku tuorejuustotäytteellä ja lisää lopuksi kakun päälle tuoreita vadelmia ja tomusokeria.

Vinkki: Saat kivan ekstralisän täytteen makuun lorauttamalla siihen tilkan ruusuvettä.

Kuvausastiat ja tekstiilit: Edblad (paitsi vati kirppikseltä)