Pari vuotta sitten päätin lakata odottamasta Kaikkien Aikojen Kesää. Huomasin lataavani joka vuosi kesälle hirveät odotukset, ja sitten olevani samaan aikaan kauhuissani ajan kulusta (kun oli jo heinäkuu eikä Kaikkien Aikojen Kesä vieläkään ollut…
-
-
Suuntasin alkuviikosta viettämään kesän ensimmäistä rantapäivää. (Viime kesältä jäi kaduttamaan yksi asia – se, että en uinut tarpeeksi. Tänä kesänä aion ottaa kaiken takaisin korkojen kera.) Uimarannalla viereisellä viltillä oli kolme naista. Kaksi heistä…
-
Näin viime viikolla elokuvan Tie sydämeen, jossa yksi hahmo siteerasi Pyhää Augustinusta: Onni on sitä, että haluaa sitä, mitä itsellä jo on. (Nopean tutkimustyöni perusteella en löytänyt alkuperäistä lähdettä tälle Augustinuksen kirjoituksista, mutta let’s…
-
On olemassa eräät sanat, joita olen ajatellut kymmenen vuoden ajan. Ne tulevat mieleeni kesken päivän, mitä kummallisimmissa hetkissä, mutta usein juuri silloin kun tarvitsen niitä eniten: I have loved you with an everlasting love;I…
-
Eilisen to do -listalla oli kaikenlaista paperihommaa – mailien ja laskujen lähettelyä, raporttien laadintaa, arkistointia, sen sellaista. Asioita, joilla on tapana kasaantua, joten ne on parasta vain hoitaa nopeasti pois alta. Mutta ensin täytyy…
-
Sain viikonloppuna uutisia, joilla on iso merkitys taloudelliselle tilanteelleni. Yrittäjänä leipäni on toki aina ollut epävarma, mutta tästä eteenpäin ollaan vieläkin enemmän niin sanotusti jännän äärellä. Ahdistihan se. Ensimmäinen katastrofiajatus: joudunko myymään kotini, juuri…
-
Aloin kirjoittaa iltaisin päiväkirjaa tietokoneella. Siitä on tullut iltojeni lempihetki. Keitän korealaista hunajateetä, laitan soimaan samettisen soittolistan, nostan kissan pois työtuoliltani (vannon, että sillä on jokin kuudes aisti joka kertoo mihin tuoliin aion seuraavaksi…
-
Sain viime viikolla Instagramin kautta seuraajaltani viestin, jossa toivottiin että kertoisin miten olen selvinnyt pettymyksistä. Viestin lähettäjälle oli nimittäin käynyt kuten minulle kävi viime vuonna: unelmien koti oli löytynyt, kaupat tehty… ja viime hetkellä…
-
Kun katson suoraan eteeni juuri nyt, näen kaksi isoa pahvilaatikkoa ja yhden rullan kuplamuovia odottamassa keräykseen taittelua. Yhden rikkinäisen taulun, joka makoilee olohuoneen matolla odottamassa että joku eli minä korjaisin sen. Ikkunalaudalle on unohtunut…
-
Neljä yötä jouluun, vuoden viimeiset viikot. Joinain vuosina tuntuu siltä, että joululomaa kohti raahautuu viimeisillä voimillaan, toisina siltä että sinne tanssahtelee hilpeästi juhlatunnelmissa, joskus taas laskettelee pehmeästi hyggeillen. Tänä vuonna tuntuu, että kaikkia noita,…