Stella kertoi, että hänen blogiinsa on kuulemma päädytty useamman kerran hakusanoilla “eeva kolu adidas takki”. Hoksasin, että tuo takkipa ei ole näkynyt kertaakaan oman blogini puolella. Joten tässä teille, rakkaat googlettajat. Olen mukana tämän…
-
-
Lähdin yhtenä päivänä kaverini mukaan Punavuori kierrättää -treffeille, hakemaan kaverilleni housuja. (Tiedoksi muualla asuville, että kyseessä on jo legendaarista mainetta nauttiva Facebookin kierrätysryhmä.) Selvisi, että myyjä oli itse asiassa tuttavani – ja että hänellä…
-
Kaveripiirissäni on vallalla hyvä tapa kierrättää asioita. Vaatteita, huonekaluja, kirjoja, kodinkoneita ja astioita lainataan, vaihdetaan ja myydään ahkerasti eteenpäin. Jos pöytä ei sovi jonkun uuteen keittiöön, se pääsee pitkäaikaislainaan jonkun toisen olohuoneeseen ja ajautuu takaisin…
-
Tukka niskassa, elämä edessä… Kun vaatekaappi on niukka sekä määrältään että tyyliltään, sitä alkaa hifistellä kaikenlaisilla yksityiskohdilla. Yhtäkkiä nutturan paikka muuttaakin koko homman – ainakin pukeutujan itsensä mielestä. Vuosikausia pidin nutturaa päälaella, Pikku Myy-tyyliin – tai…
-
Onko parempaa tunnetta kuin herätä aamulla luullen että on sunnuntai, ja tajuta jossain vaiheessa hampaita harjatessaan, että onkin vasta lauantai? Ihan kuin saisi synttärilahjan päivänä, joka ei ole syntymäpäivä. Lauantaihini kuuluu, hmm, no ainakin…
-
Tyhmältähän se tuntuu, joka kerta, vetäistä 50 denierin mustat sukkahousut jalkaan kesäkuussa. Mutta minkäs teet? Minkäs teet, sanoin myös lauantaina, kun Juventus hävisi Barcelonalle Champions-liigan finaalissa, vaikka olin pukeutunut tähän mustavalkoraidalliseen onnenpaitaan. Vastauksena omaan kysymykseeni…
-
Lopettakaa se hallitusohjelman lukeminen, täällä on tärkeämpiäkin asioita tiedotettavana. Nyt seuraa nimittäin reportaasi siitä, mitä hiuksilleni kuuluu. (Blogin viimeaikaiseen kommentointi-ilmapiiriin viitaten tarkennan, että tämä oli huumoria. Voitte tutustua aiheeseen paremmin täällä.) Ollaan tässä nyt kaksi…
-
Hyvää helatorstaita, toivotan varsin keväisessä asussani. Eilen ratikassa ystäväni katsoi harmaaseen viimaan sadepisaroiden läpi ja totesi näyttää ihan marraskuulta. Helsinki, rakastan sinua, mutta tällainen peli ei vetele. Sanoin sinulle jo viime viikolla, että se…
-
Ans kun kerron teille tarinan tytöstä, joka yritti itse raidoittaa hiuksensa. Hän piti pipoa päässä kaksi päivää. Sen pituinen se. Tarinan opetus: jotkut asiat vaan kannattaa jättää ammattilaisten hoidettaviksi. Toisaalta… Elämä nopeiden käänteiden naisena, on…
-
Kuten kaikkea muutakin, olen karsinut rankalla kädellä myös hajuvesikokoelmaani. Jäljelle jäi kolme suosikkia: Chloén nimikkotuoksun ruusuversio, Chanelin Coco Mademoiselle ja Byredon La Tulipe. Niiden paikka on nyt eteisessä eikä enää kylppärissä tai yöpöydällä. On…
