Ainahan se on mielessä, mutta ajaessamme lentokentältä kohti Champillonin kylää se on mielessä enemmän kuin koskaan.Siis samppanja, tarkemmin sanottuna lasillinen kylmää sellaista.

Jos ranskalaisesta ruoasta mieleesi tulevat ensimmäisenä Michelin-ravintolat ja nirppanokkaiset huippukokit tiputtelemassa pipetillä kastiketippoja - tööt! Saanen viedä mielenne ja kielenne hetkeksi Ranskan maaseudulle, jykevän puupöydän ääreen syömään rehtiä maalaissapuskaa.

Makasin sairaalasängyllä ja tarkkailin hoitajaa. Yritin lukea merkkejä hänen kasvoiltaan. Oliko hoitaja huolestunut löydöksistä vai johtuiko ryppy kulmakarvojen välissä vain keskittymisestä?

Osallistuin viikonloppuna joogaworkshopiin. Ruokatauolla yksi osallistujista kysyi opettajalta, mikä on tämän näkemys täydellisestä ryhdistä. Opettaja - mainio Magnus Appelberg - vastasi empimättä: "Heti kun yritetään tavoitella täydellisyyttä, siinä on oikotie helvettiin."

"Ai tällaistako mä toivon... joo, kyllä! Tätä mä toivon!" "Ai kauheeta, saako näin paljon edes haluta?" Tällaisia ajatuksia risteili mielessäni, kun otin käteeni kynän ja aloin rustata muistikirjaani Be Do Have -harjoitusta.

Tällä viikolla olen miettinyt tavoitteita. Kyllä. Gulp. Olen jo pidempään vierastanut tavoitteiden asettamista. En ehkä siitä tyypillisestä syystä - mitä järkeä asettaa tavoitteita, kun ei kuitenkaan onnistu? Sen sijaan aloin vältellä…

Valoisa ja aistikas, mittasuhteiltaan majesteettinen mutta hengeltään lungi kaksio sympaattisella keittiöllä. Suunnilleen nuo sanat kirjoittaisimme myynti-ilmoitukseen, jos kauppaisimme Juha Kivistön ja hänen ystävänsä Satu Niemen kotia Helsingin Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla.

Parikymppiseksi asti olin liikunnanvihaaja. Kömpelö, kaikkia muita päätä pidempi tyttö, joka ei hallinnut yhdessä kesässä venähtäneitä raajojaan. Kaiken päälle vielä melkoisen arka. Karjuvat, hieltä haisevat teinipojat yhdistettynä kuraiseen jalkapalloon, joka tuli kohti…

Meillä Uudessa Muusassa ollaan nykyään harvoin kiireisiä.  Ehkä se johtuu siitä, että olemme molemmat käyneet läpi burnoutin. Se avaa silmät. Sen jälkeen kiireessä ei ole enää mitään hienoa.

Lähikaupassani rasiallinen pensasmustikoita maksaa 2,80 euroa. Rakastan pensasmustikoita, mutta en ikinä osta niitä. Keittokirjoja selaillessani haaveilen olevani ihminen, joka söisi aamiaisella tuoreita marjoja.