Keskiyön juoksuissa

mr13Viikonloppuna juostiin Helsingin Midnight Run. Myös minä läähätin joukon jatkeena.

Vielä päivällä usko oli loppua ja valmistelin itseäni kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin: a) joudun lopettamaan juoksun kesken, b) joudun kävelemään osan matkasta, c) joudun konttaamaan maaliin oman pukluni peitossa, d) päädyn iltapäivälehtien otsikoihin tavalla tai toisella saatuani hermoromahduksen jossain viiden kilsan kohdalla.

mr3

Olen nimittäin tällä hetkellä huomattavasti huonommassa kunnossa kuin vielä alkukesästä. Jouduin pitämään taukoa treenaamisesta sairastelun ja ylirasituksen vuoksi, ja on uskomatonta kuinka nopeasti aerobinen kunto heikkenee jo kuukauden tauolla! Ihan kuin en koskaan olisi missään treeneissä käynytkään. (Tiedän, että kunto myös kohoaa nopeasti takaisin kun se on kerran rakennettu, mutta se ajatus ei auttanut siinä vaiheessa kun lähtöön oli pari tuntia eikä pari kuukautta.)

Tauolla olen lisäksi keskittynyt mahdollisimman epäterveelliseen syömiseen, mikä ei varsinaisesti auttanut asiaa…

mr4mr2

mr17Senaatintorille päästyäni paikansin nopeasti muut adidasheimolaiset ja hermoilu jatkui. Tapahtuma itsessään kuitenkin teki tehtävänsä, sillä jossain alkulämmittelyjen jälkeen huomasin että huono hermoilu oli vaihtunut hyväksi jännitykseksi. Senaatintorilla soiva musa, ympärillä kuhisevat juoksijat ja sähköistynyt ilmapiiri tarttuivat.

Sain ihan hulluna tsemppiä muista heimolaisista ja totesin jälleen kerran, että juoksu jos mikä on joukkuelaji. (Kiitos kaikille, ootte te vaan parhaita.)

mr11

mr5Lähtöä odotellessa mietin enää sitä, millä biisillä halusin kymppini aloittaa (Murphy Leen Shake Ya Tailfeather – erinomainen valinta) ja pinkaisin kamuni Villen peesiin. 500 metrin jälkeen tajusin etten tule pysymään lähimainkaan Villen tahdissa, joten hidastin askelta reippaasti. Tämä oli käänteentekevä oivallus, joka pelasti koko kympin. Päätin, että kuuntelen kroppaani, etenen tasaisen hitaasti muista juoksijoista välittämättä ja pysähdyn jokaiselle juomapisteelle vaikka koutsit erikseen kielsivät (:D) .

mr7

Loppumatka sujui näissä merkeissä, ja kymppi meni tosi hyvin. Keskityin miettimään koutsimme Jarnon ohjetta – jos et muista mitään muuta niin juokset vaan mahdollisimman pitkänä. (Paras ohje ikinä!)

Midnight Runin reitti kulkee läpi kauneimman Helsingin ja matkan varrella oli kaikenlaista kannustusjoukoista valopylväisiin ja musiikkiesityksiin. Nämä veivät näppärästi välillä huomion muualle ja tarjosivat kivan breikin sen ajattelemisesta, että milloin se seuraava kilometripylväs tulee. (Toinen hyvä ohje toiselta valmentajaltamme Joonakselta: keskity miettimään vain kuluvaa kilometriä äläkä sitä, että vielä 8, 7, tai 6 jäljellä.)

mr16

Puolivälin jälkeen homma alkoi rullata ja kilometrit 5-9 olivat oikeasti jo aika nautinnollisia. Tietenkin välillä – okei, usein – mietin, että tää on siis aivan perseestä perseestä perseestä kun pääsen maaliin en juokse enää ikinä ja miten KUKAAN ikinä juoksee maratonin ja mikä niitä ihmisiä vaivaa??!

Midnight Runin viimeisen kilometrin voisi liittää maailman suurien salaliittoteorioiden joukkoon JFK:n salamurhan ja Bermudan kolmion jatkeeksi. Se ei todellakaan ole kilometrin pituinen kilometri. Se on takuulla ainakin kolme kilometriä pitkä kilometri.

mr8

Maalin häämöttäessä otin aikamoisen spurtin ja viivan ohi päästyäni olo oli aivan hirveä. Siis HIRVEÄ. Siis joku ajoi juuri lumiauralla keuhkojeni yli, peruutti, ja ajoi vielä uudestaan -hirveä.

Viisi sekuntia myöhemmin kaikki kipu oli unohtunut ja olo oli fantastinen ja mietin jo seuraavaa kertaa. Hämmästelin, olinko se varmasti minä joka siellä neloskilsan kohdalla mietti, ettei juokse enää koskaan… Juoksu on niin kummallinen laji! Vannon, että se tekee jotain outoa ihmisen aivoille. Tai ainakin lähimuistille.

mr9Lopullinen aikani oli tunti ja kahdeksan minuuttia, eli jäin reilusti kesäkuussa asettamastani tavoitteesta jälkeen, mutta tämänhetkiset olosuhteet huomioiden olin itse asiassa suoritukseeni tosi tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt.

mr18

Juoksuharrastus jatkunee vaellusreissuni jälkeen entisten heimolaisten yhteistreeneissä. Eiköhän ensi vuoden Midnight Run mene sitten alle tuntiin.

Ja jos ei mene, niin ei sekään haittaa – pääasia että menee. Tärkeintä on kuitenkin pysyä liikkeessä. Ei sillä vauhdilla niin väliä, eikä aina sillä suunnallakaan.


Kuvat Stella Harasek ja Mikko Rasila


Keskiviikkona skoolataan

marimekko-kemut-2

Hei kamut,

jos liikutte Helsingin keskustassa keskiviikkona, liittykää seuraan skoolaamaan syksylle!

Järjestämme Stellan kanssa Marimekon Aleksinkulmassa pienet syyskemut. Kohotellaan maljoja, hypistellään syysmuodin uutuuksia ja heilutaan hyvän musiikin tahtiin.

Tarjolla on juomaa ja pientä purtavaa sekä 20 % alennus koko Marimekon mallistosta. 50 ensimmäistä saa myös ihanan lahjakassin. Tulkaa, moikatkaa, käykää tai jääkää.

Nähdään Aleksilla!

Marimekko / Aleksanterinkatu 50
ke 2.9. klo 18-20

Ilmoittaudu tapahtumaan Facebookissa.

Skål!


(Ruis)rock, rauha ja rakkaus

Tässä juuri pakkailen farkkushortseja ja pyyhin pölyjä festariasenteestani, sillä huomenna hyppään bussiin ja kurvaan Ruisrockiin.

En ole koskaan oikein ollut festari-ihminen, mutta entisenä turkulaisena olen toki rokannut Ruissalossa monen monta kertaa.

ruisrock-(2-of-3)

Seuraa kappaleen verran Ruisrock-nostalgiaa, sallittakoon se helsinkiläistyneelle ex-turkulaiselle: Hikinen ja ääriään myöten täysi bussi numero kahdeksan, se loputtomalta tuntuva kävely pysäkiltä festarialueelle (tunnetaan tuttavallisemmin myös nimellä Via Dolorosa – jos olet koskaan vaeltanut pätkää helteellä parin päivän festariväsymys alla ymmärrät miksi). Jätän tässä strategisesti mainitsematta ne kaikki juonet, joilla vuosien saatossa yritimme salakuljettaa alueelle alkoholia. (Niihin liittyy ainakin kuumaliimapistooli sekä hyytelösokeri.) Sen sijaan totean vain että rantalava ja meri, festarialueen edessä läjässä lojuvat polkupyörät, jatkot Dynamossa, kyl maar. Aamuyöstä Mantun makkaraperunat ja kipein jaloin talsiminen Yo-kylään, palaneena, hikisenä ja onnellisena.

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sitten viime Ruisrockini – olisikohan viime kerta ollut 2009 tai 2010? Olen lapsekkaan innoissani tulevasta viikonlopusta – enkä vähiten sen vuoksi, että on vihdoin HELLE!

ruisrock-(3-of-3)

Festarihattu valmiina! 

Tämän vuoden kattaukseen ei kuulu omia must-artistejani, mutta hihitän ja pyörtyilen jo pelkästä ajatuksesta, että olen Pharrellin kanssa samalla maaperällä. (Onhan se nyt ihana.) Ohjelmassa on yllättävän paljon räppiä, mistä en ole ollenkaan pahoillani, toki aion räppihommien lisäksi tsekata myös Mastodonin, Pariisin Kevään ja ANTTI TUISKUN! Ai niin ja syödä – festarien ruokatarjonta on kuulemma kovasti parantunut niistä vuosien takaisista mössömätöistä.

Ehkä siis törmäämme viikonloppuna Ruissalossa! Suurin osa lipputyypeistä on loppuunmyyty, mutta perjantaille ja sunnuntaille näyttäisi vielä saavan yhden ja kahden päivän lippuja.

Hei Turku, kohta nähdään!