Vaatekaappiprojektin etenemisestä ja 3 x lempihame

marimekko-(3-of-9)

Yhteistyössä Marimekko

Kuten tiedätte, olen keväästä asti rakennellut vaatekaappiani uusiksi. Koko juttu alkoi KonMari-projektista ja massiivisesta kaappien raivauksesta. Määrä on nyt karsittu sopivan pieneksi, mutta seuraavaksi haluaisin vielä varmistaa, että kaapista löytyy kaikki tarpeellinen joka tilanteeseen, ja että jokainen siellä oleva vaate on paikkansa ansainnut. Tilannepäivitystä kyselleille (ja moni on kysynyt!) – vaatekaappiprojekti on siis vielä kesken. Hitaasti hyvä tulee.

Haaveissani on vaatekaappi, joka ei pursuile tavaraa vaan… no, rakkautta! Haluaisin nimittäin koota itselleni garderobin, jossa jokainen vaate on lempivaate. Monta sellaista siellä jo onkin.

marimekko-(6-of-9) Sitä ei vielä tiedä sovituskopissa, mistä vaatteesta tulee lempivaate. Vasta aika näyttää sen, ja siksi etenen tämän projektin kanssa ihan hissuksiin. En halua juosta kaupoissa kädessäni jostain kopsattu lista vaatteista, jotka jokaisen naisen täytyy omistaa, vaan etsiä kokeilemalla, mitkä ovat juuri minulle niitä vaatteita.

Lempivaatteeni ovat todistaneet paikkansa elämässäni siinä missä parhaat ystävätkin – lempparivaatteet ovat olleet ylläni parhaissa bileissä ja työpalavereissa, mutta toisaalta niitä on kanniskeltu ryppyisinä rinkan pohjalla ympäri maailmaa, niiltä on pyyhitty jätskitahroja ja niihin on tiherretty itkua. 

Talvisin jopa nukun lempikasmirneuleessani, siinä ihan samassa jota käytän myös hereillä ollessani…

marimekko

Lempivaate on sellainen, jonka voi pukea päälle ja sen jälkeen unohtaa. (On sitä muutakin ajateltavaa.) Ei tarvitse pingottaa, vetää mahaa sisään, kiskoa helmaa. Ei tarvitse miettiä, onko tämä vaate nyt liikaa tai liian vähän tähän tilanteeseen. Se vain on. Luotettava ja oma.

Kun päällä on lempivaate, olo on yhtä mukava ja itsevarma riippumatta siitä, onko se vaate hippamekko vai t-paita. (Paras vinkkini juhlapukimien valintaan onkin: valitse juhlavaatteita, jotka ylläsi olosi on yhtä hyvä, rento ja itsevarma kuin farkuissa ja t-paidassa.)

marimekko-(5-of-9)

Ennen kaikkea lempivaatteen tunnistaa siitä, että se sopii moneen tilanteeseen. Näissä kuvissa on kaikissa aika erilainen tilanne, mutta sama hame: Marimekon Ohhoh-hame.

Tässä ylimmässä on ihan perusarkipäivän asu, työntekoa ja asioilla juoksemista varten.

marimekko-(1-of-9)

Jämäkän kankaan ja jännän tekstuurin ansiosta hame taipuu loistavasti myös juhlavaatteeksi. Tukka kiinni ja seuraksi korot – loppuillan voikin keskittyä skoolaamiseen.

Viime aikoina en ole tuntenut oloani mukavaksi lyhyissä helmoissa tai vartalonmyötäisissä leikkauksissa. Toisaalta myöskään säkkimäiset ja kaapumaiset vaatteet eivät ruoki itsevarmuuttani. Kun laitan ylle helmasta leveän, mutta vyötäröltä hyvin istuvan hameen tai mekon, oloni on itsevarma ja rento.

marimekko-(2-of-9)

Mukavuutensa ansiosta samaisessa hameessa viihtyy myös juhlienjälkeisenä aamuna, jolloin se saa seuraksi korkkareissa kipeytyneiden jalkojen parhaat kamut eli tennarit. Räjähtänyt tukka on piilossa pipon alla ja kamat kulkevat repussa.

Hame on uusi, mutta monet muut näissä kuvissa vilahtavat vaatekappaleet ja kengät olette nähneet blogissa varmaan sata kertaa. Taidan siis olla jo kovaa vauhtia matkalla naiseksi, jonka vaatekaapissa on pelkkiä lempivaatteita…

  • hame Marimekko
  • musta toppi Zara
  • farkkutakki H&M
  • raitapaita Marc O’Polo
  • harmaa neule Filippa K
  • reppu adidas
  • vihreä nahkalaukku löytö Pariisista
  • pipo FWSS
  • nauhakengät Ecco
  • tennarit Adidas
  • korkkarit Pour la Victoire

Kommentit ( 22 )

  • Henna kommentoi 22.8.2015 06:58

    Ihana projekti sulla! Haluan itsekin oppia karsimaan reilulla kädellä ja rakastaa niitä vaatteita jotka kanssani päiväni viettävät. Hauskaa päivää ja menköön se kepeissä tunnelmissa ja vaatteissa. :)

    Henna

    http://kaikuvana.blogspot.fi

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 15:12

      Hauskaa päivää sinnekin! :)

      Vastaa

  • Kerttu kommentoi 22.8.2015 07:44

    Julmetun ihana hame! Luin KonMarin kirjan kesän aikana ja tasaisesti olen vähentänyt vaatekaapista siellä vain roikkuvia vaatteita – kummasti helpottaa aamulla vaatteiden valintaa, kun omistaa vain todella kivoja vaatekappaleita :)

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 15:12

      No sepä se! Hassua, miten sitä usein kuvittelee että enemmän valinnanvaraa = automaattisesti parempi, mutta ei se aina olekaan niin.

      Vastaa

  • Jenni kommentoi 22.8.2015 10:10

    Olinkin jo odottanut päivitystä vaatekaappiprojektistasi! Itsekin pyrin saamaan aikaan ”puvuston”, jossa kaikki osaset palvelevat toisiaan.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 15:11

      Ja sillä viisiin pettymys tämä päivitys, että ei vieläkään valmista! :D Mutta ehkä joku päivä sellainenkin postaus tulee…

      Vastaa

  • Katri kommentoi 22.8.2015 11:10

    Oi, juuri tuollaista hametta olen etsinyt! Tai en siis etsinyt, vaan odottanut sen tulevan kohdalle. Tässäköhän se nyt olisi…

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 15:11

      Käy ihmeessä kokeilemassa!

      Vastaa

  • applepie kommentoi 22.8.2015 14:00

    Millä tavalla tämä on yhteistyötä Marimekon kanssa? Kaipaisin selvennystä, ei ilmennyt tekstistä. Mutta ihana hame tuo kyllä on!

    Vastaa

    • EvaL kommentoi 23.8.2015 15:04

      Varmaan se kolmen lookin hame. Ainakin Stellalla oli tämä teema, tosin housuilla.

      Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 15:10

      Heips, minulla on velvollisuus (ja toki myös reiluuden nimissä haluan) ilmoittaa silloin kun jokin postaus on toteutettu yhteistyössä jonkin yrityksen kanssa, joko niin että olen saanut kirjoituksesta tuotepalkkion tai rahapalkkion. Mielestäni tuo ilmoitus postauksen yläkulmassa riittää antamaan lukijalle riittävän tiedon siitä, että kyseessä on sisältöyhteistyö – yksityiskohdat ovat minun ja yritysten välisiä.

      Vastaa

  • Tuulia kommentoi 22.8.2015 16:08

    Ohhoh on maailman paras vaate! Ostin omani elokuun alussa, ja olen ostohetken jälkeen käyttänyt sitä lähes joka päivä. Hame on ihana (kuumalla tosin ehkä hiukan hiostava). Mikään ei purista, valu, kierrä tai kinnaa; voi juosta, heilua, hihittää ja iloita.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 14:59

      Oi kiva että säkin olet tykännyt!

      Vastaa

  • A kommentoi 23.8.2015 16:19

    No ohhoh! Polyestermekko 179€! Malli on kiva mut ei matsku eikä hinta :/

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 14:58

      Juu, jokainen valitsee tietysti itselleen mieluisat materiaalit, minulle nykyaikainen polyester on alaosissa täysin jees :)

      Vastaa

  • Lotta kommentoi 23.8.2015 17:26

    Siun innoittamana luin KonMarin ja karsin ainakin puolet omaisuudestani (mahtavaa näin tulevan muuton kannalta). Jouduin kuitenkin useamman tavaran ja vaatekappaleen kohdalla silloin tekemään kompromisseja: tämä ei varsinaisesti tuota iloa, mutta tarvitsen sitä ja sen poistaminen tuottaisi surua. Joten saan säilyttää tällaiset tavarat kunnes olen ostanut niille uusia korvaavia iloa tuottavia versioita. Pyrin kuitenkin uusia ostoksia tehdessä valikoimaan ainoastaan lempitavaroita ja -vaatteita. Matka kohti pelkkiä lempiasioita siis jatkuu vielä pitkään, kun odotan niitä oikeita.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 14:57

      Heippa Lotta, mulla on vähän sama vielä vaatekaapin suhteen meneillään! Muutama ihan kiva vaate odottelee korvautumistaan yhdellä täydellisellä :) Ja se on tosi fiksua, että ei heitä KAIKKEA ei-niin-mahtavaa heti kerralla pois, ettei sitten joudu tilanteeseen jossa ei olekaan oikeasti mitään päällepantavaa ja sortuu paniikissa ostamaan toisen blääh-vaatteen sen pois heitetyn tilalle.

      Vastaa

  • I May Say kommentoi 24.8.2015 09:04

    Mullakin on lempihame, Filippa K:n tummansininen vekkihame. Oli päälläni eilen rippijuhlissa (+hihaton silkkitoppi & korkkarit), tänään yllä tennareiden ja college-paidan (aka golitsi, kolitsi) kera.
    Onnea on luottovaatteet; kiva että olet löytänyt yhden omaan kaappiisi!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 14:56

      Kuulostaa just oikeanlaiselta luottovaatteelta :)

      Vastaa

  • Maiju kommentoi 24.8.2015 09:09

    Kipaisin tänään kuntosalin jälkeen pikaisesti Marimekon liikkeessä, ajattelin vaan vilkaista tuota hametta. Omaa kokoani oli vaan 1kpl jäljellä, ajattelin kuitenkin sovittaa sitä, päättelin että koska olen juuri tulossa salilta, olo on hikinen ja kaikinpuolin ällöttävä, ei hame voi mitenkään näyttää hyvältä ja säästyn sen ostamiselta. Mutta kuinka ollakkaan, vaikka päälläni oli hikinen salipaita ja olin sovittanut hametta trikoiden päälle, se näytti silti hyvältä. Tässä välissä kiroilin itsekseni hetken ja manailin pankkitiliä (sekä hieman myös sinua, anteeksi siitä), kunnes muistin visan olemassaolon ja totesin myyjälle ’pistetään pakettiin’. Eli kiitos, nyt minullakin on aivan ihana hame ja hieman isompi visalasku. Enää en manaile kuin sitä laskua ja kiitän sinua hameesta! Olkoot syksy kylmä ja kuulas jotta hame saa paljon ulkoilutuksia!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.8.2015 14:56

      Heippa Maiju, kiva kuulla että löysit lempparihameen! Moikataan kun törmätään hameet päällä ;)

      Vastaa

  • emzi kommentoi 24.8.2015 12:33

    Luen Konmari kirjaa juuri nyt :D Oikein kutittaa sormissa että pääsis vähän alottelee projektia :D

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *