Tänä aamuna herätessäni en tosiaankaan heti tajunnut, missä olin. Vasta kun olin pari kertaa paniikissa pälyillyt ympärilleni ymmärsin, että olen kotona.
En oikein tiennyt, mitä tehdä, joten tein aamupalaa.
Opin Meksikossa juomaan mustaa kahvia. Sitä tapaa aion jatkaa.
Olo on reissun jäljiltä vähän tyhjä. Valehtelisin jos väittäisin, että on pelkästään ihanaa olla kotona. Ihanampaa olisi ollut jäädä. Mutta surkuttelun sijaan haluaisin miettiä, mitä muuta kuin mustan kahvin juomisen voisin tuoda tänne, jotta elämässä olisi mukana ripaus samaa taikaa. Koska taikaa se oli…
Aloitin siitä, että roudasin tänään melkein koko vaatekaappini kirppikselle. Puolivälissä reissua jätin puolet matkatavaroistani hostellin tytöille – ymmärsin, että haluan koko ajan kuitenkin käyttää vain muutamaa samaa lempparivaatetta ja kaikki muu vain hidasti menoa. Oi sitä keveyden tunnetta.
Luulen, että siitä samaa tunnetta tavoittelen koko elämässäni – sitä vain ei kotona ymmärrä yhtä selkeästi, koska omaisuuttaan ei tarvitse kantaa selässä.
Tämä omaisuuden karsiminen on ollut pitkä projekti viime muutosta saakka, mutta vasta reissussa tajusin oikeasti miten haluton olen omistamaan asioita, tai ainakaan paljon asioita.
Ja niin, tietenkin tavarat ovat vain yksi osa koko taakkaa. Minusta tuntuu, että jätin johonkin päin Meksikoa aika paljon muutakin. Turhia ajatuksia, henkistä kuonaa, ihan hölmöjä uskomuksia itsestäni ja maailmasta, kaikenlaista hupsutusta.
Päätin, että en “palaa arkeen”. Palasin Suomeen, huomenna palaan salille ja maanantaina töihin, mutta en halua palata samanlaiseen arkeen kuin ennen. Haluan jatkaa elämää täällä samalla asenteella. Keveästi, turhista murehtimatta, olennaiseen keskittyen. Muistaen, millä asioilla on oikeasti väliä ja miltä tuntuu aito, puhdas, korruptoimaton ilo.
(Reissu-Eeva on ainakin vielä toistaiseksi mestoilla: aloitin äsken spontaanisti keskustelun ventovieraan kanssa. Vastapuoli hämmentyi, jonka jälkeen minä hämmennyin hänen hämmennyksestään, kunnes muistin että eihän Suomessa kuulu horista tuntemattomille. Mutta kun molemmat pääsivät yli hämmennyksestään, meillä oli lopulta tosi hyvä keskustelu. Suosittelen kokeilemaan.)
Oot yksi niistä harvoista syvien (mutta silti niin kevyeltä tuntuvien) ajatusten lähettiläistä, jotka osaavat pukea fiilikset sanoiksi samaan aikaan kauniisti ja suorasti. Jaksat inspiroida kerta toisensa jälkeen, kepeyttä sinne.
Voi kiitos Hannamari!
Hei! Ensiksi kiitos ihanasta blogista. Ensimmäistä kertaa törmäsin teksteihisi, kun pidit Trendi-lehdessä muotipalstaa. Tykkäsin jo silloin kovasti asenteestasi ja tavasta kirjoittaa. Minulla on vieläkin tallella lehtisivu, jossa kerrot mitä pukea heleän maksimekon kanssa. 🙂
Tervetuloa Suomeen! Oon itsekin miettinyt lähiviikkoina, miten saada lisää keveyttä elämään. Yksi ohje, johon törmäsin kehoitti seuraavaa: Keskity ongelmien sijaan siihen, mitä haluat niiden tilalle.
Kiitos Riikkanen, lämmittävää kuulla että olet ollut kelkassa noin pitkään!
Apua, oot varmaan joku noita, siis silleen kivalla tavalla 😀 Nää sun postaukset vaan osuu aina oikeaan aikaan ja paikkaan. Tänään olen “kamppaillut” samojen ajatusten parissa, mitä postauksesi käsitteli. Ja aiemmin on ollut hyvin hyvin monesti tosi pelottaviakin yhteensattumia, tuntuu kuin kirjottaisit minun elämästäni! 😮 Mutta onnea sinulle minimalismisi kanssa ja aurinkoa kevääsi! 🙂
Haha! Mutta sehän toimii just noin. Kun vaan kuuntelee niin joku jossain sanoo just sen mitä sillä hetkellä pitää kuulla 🙂
Eeva, ihan samoja ajatuksia täälläkin, palasin juuri lomilta ja tunnen olevani täynnä uutta; täynnä rakkautta maailmalle. toivon, että tämä jatkuu!
ja musta kahvi kuulostaa oikein hyvältä!
Just toi sama, rakkaus maailmaa kohtaan 🙂 ah!
Miksi aina pitää oppia matkoilla jotain. Olet sellanen elämänsuorittaja. Mulla oli tätä meksikoreissua seuratessani todella surullinen olo sun puolesta. Tunnuit niin tajuttoman yksinäiseltä, mutta ehkä se oli väärä fiilis.
Välillä on ok sanoa että maksoin helvetisti reissusta josta ei lopulta oppinut mitään.
Hei haloo. Yksin reissatessa voi tuntea olonsa tajuttoman yksinäiseksi (kokemusta on), mutta myös se on elämää rikastuttava kokemus. Ymmärrän pointtisi siitä, ettei aina kaikesta tekemästään tarvitse ajatella saavansa jotain ja kasvavansa ihmisenä, mutta väitän silti, että huonoistakin kokemuksista voi oppia. Eikä tämä Meksikon-matka sitä paitsi kuulosta ollenkaan siltä että yksinäisyys tai surkeus olisi jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi, vai mitä Eeva?
Kuten tuossa toisessa kommentissa mainitsin niin ko. kommentoija on trolli joka haluaa kääntää jokaikisen kokemukseni negatiiviseksi.
Meksikon matka oli elämäni paras ja hauskin ja olin reissussa kaikkea muuta kuin yksinäinen (vaikka toki niitäkin hetkiä matkaan muutama mahtui).
Henk. koht. en ymmärrä miten KUKAAN voisi reissata kolme viikkoa itselleen tuntemattomassa maassa ja olla oppimatta mitään itsestään tai maailmasta, mutta jos on sielunelämältään tosi köyhä ihminen niin kai sekin on mahdollista 😉
Ne yksinäisyyden fibat, jotka reissupostauksistasi välitty, kerto mulle siitä, että haluat pyrkiä kirjottamaan rehellisesti ja aidosti. Siis eihän sun toki olis tarvinnut välittää siitä puolesta blogiin mitään, oisit voinut kirjottaa vaan pari semmosta kaikki ok matkakuva juttua. Mua ihmetyttää tuon trollin syyttävä sävy yksinäisyyden kokemista kohtaan. Että mitä sitte jos tuntee yksinäisyyttä, etenki kun se on ihan jokaisen ihmisen kokemuspiiriin kuuluva tunne.
Juurikin näin – blogini pointti on alusta asti ollut se että fiilistellään kaikkea ihanaa ja iloitaan asioista, mutta kerrotaan myös niistä hetkistä, kun kaikki ei ole täydellistä ja mahtavaa. Minusta juuri se tekee elämästä kiinnostavaa, en edes ymmärtä pyrkimystä siihen että ihan koko ajan pitäisi olla kivaa (tai esittää että on, mitä moni tuntuu bloggareilta toivovan).
Onkohan Kelju-kommentoija itse oppinut matkoillaan mitään? Väittäisin, että jokaisella matkalla oppii jotain uutta, olkoonkin vaikka vain, että tämä kohde ei ollut minua varten.
Yksinäisyydessä ei myöskään ole mitään vikaa. Silloinhan sitä parhaiten oppii itsestään sekä pääsee turhista peloista eroon.
Mahti homma Eeva, että toteutit haaveesi Meksikoon matkaamisesta ja uskalsit lähteä itsesi kanssa.
Tämä kyseinen kommentoija on trolli jonka mielestä olen aina masentunut, yksinäinen ja surullinen riippumatta siitä mitä kirjoitan. Jätetään siis hänen kommenttinsa omaan arvoonsa 🙂
Hei. Ja tervetuloa Suomeen! Onneksi sinua taisi olla aurinko vastassa. Ihanan kuuloinen reissu. Ja aivan mahtavaa että teit sen yksin. Varmasti voimaannuttava.
Mulla on kauhukokemus kun joskus teininä kokeilin mustaa kahvia, niin välittömästi hampaat muuttuivat kauhukeltaisiksi…sellainen spurku, röökaaja sipsisuu. Onneksi lähti heti pestessäxD
Samoin hirveä tarve päästä tavarasta eroon. Ai että se tunne kun kippaa kassin vaikka Kontin lootaan. Huh. Raikkautta. Kaunista kesää!
Hui, toivottavasti ei sentään käy noin, oon niin alkanut tykätä mustasta kahvista!
Mikä ihana keveys ja vapaus tästä postauksesta huokuu. Kiitos Eeva, vähän tuli sellainen fiilis että haluan luopua kaikesta omaisuudesta. Mutta jos alottaisi vaikka ullakon tyhjennyksestä 🙂
Suosittelen! Ullakot ja varastot on pahoja, poissa silmistä mutta ei kuitenkaan oikeasti poissa mielestä 🙂
Kiitti tästä, satuin lukemaan just enkä melkein oikeeseen aikaan. Eilen ois ollut liian aikaisin, tänä iltana myöhään. Et uskokaan, miten paljon uusia ajatuksia, ehkä jopa mullistavia, tää teksti synnytti omistamisesta, jakamisesta ja keveydestä. Tuit mun viimeaikaisia mietintöjä, joita en vielä osaa täysin hahmottaa tai ilmaista, mutta toivottavasti pian.
Ihan parasta ja kevättä!
No niin, tämähän meni hyvin. Palaa kertomaan mietinnät, kun olet tullut johonkin tulokseen 🙂 (Tai vaikka et tuliskaan.)
Samaistun tunnelmiin paluumasennuksesta. Tulin viikko sitten kotiin Suomeen Espanjasta ja siitä alkaen kun kone laskeutui Vantaalle olen haaveillut paluusta. Tämä Suomen kylmyys ja harmaus ahdistaa ja voisin vaikka heti muuttaa Espanjaan tai ihan minne vaan missä on lämmintä! Miksi on pitänytkin syntyä juuri tänne. Terveisin masentunut matkaaja. 😀
Suomeen syntyminen on hyvä juttu, koska meikäläisten passi kelpaa melkein missä vaan joten täältä pääsee aina pois 😉 Itselläkin pitkän tähtäimen suunnitelmana viettää talvet lopulta jossain muualla…
Itse olen viimeaikoina hankkiutunut eroon tavaroista, lähinnä vaatteista, joita olen säilyttänyt, hankkinutkin siksi, että kuviteltu minä saattaa joskus käyttää niitä jossain kuvitellussa tilanteessa. Tuntu jotenki aikuistumisaskeleelta.
Joo, jonkin sortin kasvamista se varmasti on, hahmottaa omaa suhdettaan tavaraan ja miettiä mitä ja kuinka paljon oikeasti tarvitsee, mikä määrä lisää onnea ja mikä puolestaan alkaa jo olla sen esteenä.
Tuntemattomien kanssa rupattelu on hauskaa.
Pääsiäispyhinä jutustelin vanhan papparaisen kanssa 20min. Hän kertoi mulle vitsejä,aurinko paistoi, jutustelimme myös hiljaisuudesta. Pappa laittoi autonsa stereoista Volare:t soimaan, tarjosi tupakkaa. Ihan harmitti sekunnin etten polta.
Viikolla 73 v harmaa lettipäinen mummeli pyörähteli jutellessaan äitini kanssa. Ihana tytön hupakko!!!
Elämä on kepeää, kun elää hetkessä. Olen nähnyt PPP:n parissa ohjelmassa lähiaikoina ja hänellä on upea elämän asenne!!! Leikkiä ja uteliaisuutta läpi elämän, nam. (efter nio med Bettina ja Koomikot osa 1)
Iloa ja aurinkoa päivääsi.
Pitääpä katsoa nuo ohjelmat, kiitos vinkistä!
Tervetuloa kotiin, Eeva! Vaikka olenkin ihan eri sukupolvea, olen innokkaasti seurannut blogiasi ja niin Meksikon matkaasikin. Ja, hih, olen nyt iloinen, että olet palannut kotimaahan, ja saan seurata kevättä ja kesääsi lähimaisemissa. Olet viisas nuori nainen! Nautitaan elämästä kaikkine vivahteineen!
Marja K
Kiitos Marja, ihanaa kevättä myös sinne 🙂
Jännä, että vaikka sinä Eeva oletkin ihan erilaisessa elämäntilanteessa kuin itse olen, kerta toisensa jälkeen pohdimme samankaltaisia asioita. Palaamisen tyhjyys valtaa mieleni lähes aina lyhyenkin reissun jälkeen. Minusta se on hyvä, koska kerta toisensa jälkeen opin itsestäni uusia asioita. Tavaran paljous on puolestaan alkanut ahdistaa myös. Olen vuorotteluvapaalla ja yllättäen yksi kodinkone ja -esine on sanonut sopimuksensa irti. On ollut yllättävän helppoa olla ostamatta tilalle uutta. No pesukoneen haluan kyllä, nyrkkipyykki ei houkuttele pidemmän päälle. Ehkä tärkeimpänä olen kuitenkin huomannut, ettei tarvitse oikeastaan ostaa ruokatarvikkeiden lisäksi paljoakaan. Sillä lailla tavaran vähentäminen on myös helppoa aloittaa.
Rakastan tätä blogia ja elämänasennettasi, pidä se! Varmaan ikäni puolesta voisin melkein olla äitisi, mutta samastun niin moneen ajatukseesi, jotka muuten osaat pukea sanoiksi harvinaisen upeasti. Tulipa mieleeni heti sekin, kun palasimme Suomeen asuttuamme monta vuotta latinomaassa ja minäkin alussa juttelin kaikille ja kutsuimme puolituttujakin illalliselle vaikka keskellä viikkoa. Sitten Suomi, kiire, arki – en tiedä mikä – imaisi ainakin osan tuosta, mutta iso osa jäikin. Asenne elämään ylipäätään, ennen kaikkea.
Tässä kuultaa valo 🙂
Vapaus.
♡
Mä oon höpissy aina tuntemattomillekin! Eihän muuten koskaan saa mitään uutta, eikä irrota otettaan vanhasta. Sydän tietää aina. Jos ei ole rakkautta, sydänkin on vain ympyrä ;))