Joskus sadepäivä on parasta, mitä ihmiselle voi sattua. Katsoin eilen säätiedotusta, masennuin ja voivottelin päivän kestänyttä kesää, mutta tänään tajusin, että juuri tällaista sunnuntaita tarvittiin tähän väliin.
Kun ei edes ajattele, että pitäisi tehdä mitään. Voi vaan tepastella varvastossuissa ja kotihousuissa lähikauppaan, palauttaa pullot, viedä viikon eteisessä lojuneet keräyspahvit ja ostaa vihdoin ne roskapussit ja tiskiharjat, jotka ovat olleet ostoslistalla ikuisuuden. Pestä pyykit ja lukea lehtiä. Hengähtää.
Hengittää. Avasin ikkunat ammolleen (talitintit eivät lennä sateella), sammutin musiikin ja kuuntelin sateen ääniä. Tosi fresh, kuten ystäväni sanoisi.
Näissä päivissä on jotain, onko se sitten se sateen ääni vai kaiken pysähtyneisyys, tai se että harmaa valo saa kaiken näyttämään pyöreämmältä ja pehmeämmältä, ikään kuin asioilla ei olisi tiukkoja ääriviivoja, vain häilyviä rajoja – kun katsoo peiliin, katsoo itseäänkin lempeämmin, ei enää näe niin terävästi. Mikään ei yhtäkkiä tunnu kovin ehdottomalta, niin kuin vielä eilen, kun aurinko valaisi kaiken mitä on ja senkin mitä puuttuu.
Sadepäivänä tuntuu enemmän siltä, että olemme kaikki samassa veneessä. Näissä samoissa lätäköissä. Onko tässä järkeä?
No, oli mitä oli – ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tunnen oloni täysin rauhalliseksi.
Hyvä näin, antaa sataa.
Samat fiilikset tänään, sateessa on tunnelmansa. Sun pitäis muuten kirjoittaa kirja!
Joskus harmaa sadepäivä osuu juuri oikeaan saumaan – niitäkin kun tosiaan tarvitaan.
Totta turiset! Sadepäivä on välillä niin paikallaan. Sitä ei meinaa ymmärtää hellittää, jos eivät luonnonvoimat hieman pakota. 🙂
Kotikuvasi ovat aina niin kauniita. <3 Saisinpa omaankin kotikolooni luotua tuollaista tunnelmaa.
Vaikka rakastan aurinkoa ja lämpöä yli kaiken, ei herääminen sateen ropinaan haitannut yhtään.. Kiireetön aamupala, lueskelua, visiitti vanhempien luona.. Ihan täydellinen sunnuntai❤️
Sinä kirjoitat niin, niin kauniisti!
X
Niin monena päivänä olet saanut hymyn huulilleni ja auringon paistamaan päivääni pilvenkin takaa. Sulla on mieletön voima ja taito. Joku sano mulle joskus, että älä ikinä lopeta tanssimista. Älä sä ikinä lopeta kirjottamista. Halaisin nyt, jos voisin. Kiitos!
Täysin samanlaisia ajatuksia pyörinyt päässä tänään, kun olen kuunnellut sateen ropinaa ja tehnyt kaiken (ihan hengittämisestä lähtien) paljon rauhallisemmin kuin viime aikoina. Etenkin tämä: “Mikään ei yhtäkkiä tunnu kovin ehdottomalta, niin kuin vielä eilen, kun aurinko valaisi kaiken mitä on ja senkin mitä puuttuu.” Kiitos sinä. Näillä ajatuksilla ja tällä hengittämisen rytmillä uuteen viikkoon.
Tämä on vaan niin totta. Sadepäivät eivät vaadi meiltä mitään. Sen lisäksi että nautin sateesta niin nautin suunnattomasti myös pimeydestä. Kuulutkohan samaan kategoriaan? Että vaikka kuinka ahdistaisi tai surettaisi, niin illalla pimeyden laskiessa tulee myös sielunrauha ja turvallinen olo.
Munkin on ihan PAKKO kommentoida tähän. Kirjoitat nimittäin AINA niin hyvin, että sitä on ilo lukea ja tällä kirjoituksella sait mutkin rauhoittumaan ja lopettamaan sateen synkistelyn. Kiitos Eeva<3
Ihana ja lohdullinen kirjoitus. Kiitos <3
Sunnuntai oli ehkä yksi parhaista päivistäni pitkään aikaan. Päivätorkut rauhallisen aamiaisen jälkeen sohvalla viltin alla parvekkeen ovi ammollaan. Sateen ropina ja sadeilman raikkaus. <3 Oli siinä päivässä muutakin taikuutta….