Tänä keväänä olen lukenut, lukenut ja lukenut, vielä tavallistakin enemmän, intensiivisemmin ja nautinnollisemmin.
Olen viime aikoina yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, että en lukisi pelkästään uutuuskirjoja ja kulloisenkin sesongin “hypekirjoja”. Niitäkin toki, mutta myös muuta, vanhempia teoksia ja kaikenlaista satunnaista mitä tulee yllättäen vastaan kirjastossa tai kirppiksellä.
Tässä muutamia viime aikoina lukemiani romaaneja, jotka tuntuvat syystä tai toisesta maininnan arvoisilta.
Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six
No, nyt kuitenkin heti alkuun hypekirja. Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six on ollut esillä englanninkielisessä mediassa todella isosti. Rakastan lukea 60- ja 70-luvulle sijoittuvia kirjoja, erityisesti kaikkea mikä liittyy rockiin, hippeihin ja psykedeliaan. Daisy Jones kertoo 70-luvun musiikkipiireistä naisäkökulmasta, mikä oli virkistävää, koska aihe sinänsä on toki jo melkoisen kaluttu. (Katsoin vähän aikaa sitten Netflixistä Mötley Crüe-leffa Dirtin. Elokuva oli itsessään jo varsin huono, mutta huomasin myös ajattelevani tylsistyneenä että hohhoijaa, eiköhän näitä rock-ukkeleiden sekoilua ja huonoa käytöstä glorifioivia teoksia ole jo nähty riittävästi.)
Kirja on kirjoitettu kokonaan haastattelujen muotoon, mikä tekee siitä nopeasti ahmaistavan, mutta onnistuu onneksi myös herättämään lukijan visuaalisen mielikuvituksen. Ihmettelen, jos tästä ei ole jo elokuva tekeillä.
Suosittelen: kaikille jotka tykkäävät 70-luvun rockmytologiasta sekä niille jotka etsivät koukuttavaa, helppoa luettavaa esimerkiksi lomalle.
Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
Toinen 70-luvulle sijoittuva kirja: Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla. Se tuli kirppiksellä vastaan ja tajusin, että se taitaa olla ainoa Cunninghamin kirja, jota en ollut vielä lukenut. Kirja kertoo kolmesta keskenään hyvin erilaisesta nuoresta ihmisestä, Bobbysta, Jonathanista ja Claresta, jotka kaikki etsivät paikkaansa maailmassa ja päätyvät lopulta perustamaan keskenään epäkonventionaalisen perheen. Cunninghamille tyypillisesti kirjassa liikutaan boheemielämän ja tukahduttavan esikaupunkielämän välillä, ja kaikki kietoutuu aavistuksen surumieliseen harsoon.
Suosittelen: kaikille jotka tykkäävät pohdiskella ihmissuhteita astetta syvällisemmin, Cunningham-faneille.
Edelleen liikutaan historiallisten romaanien maailmassa, mutta siinä missä Daisy Jones ja Koti maailman laidalla ovat ennemminkin pieniä ikkunoita tiettyyn aikakauteen, nämä kaksi seuraavaa kertovat yksittäisten ihmisten kautta yhden paikan suuremman tarinan.
Philipp Meyer: The Son
Philipp Meyerin The Son on eeppinen Teksasiin sijoittuva sukutarina, joka lähtee liikkeelle ensimmäisistä uudisraivaajista ja päätyy nykyaikaan koukaten intiaanisotien, karjapaimenten ja öljymiljonäärien kautta. Opiskelin yliopistossa sivuaineena Pohjois-Amerikan tutkimusta ja rajaseudun historia (“frontier”) ja lännen asutus oli aina lempiaiheeni. Vasta siihen tutustuttuani aloin ymmärtää amerikkalaista mielenmaisemaa ja sitä, miksi Yhdysvalloissa tapahtuu meidän vinkkelistä katsoen niin omituisia asioita, kuten vaikka ne aselait. The Son on itse asiassa erinomainen alkeiskurssi tähän aiheeseen, siihen miten väkivalta ja vahvimman oikeus ottaa mitä haluaa on jollain tavalla koko Yhdysvaltain historian ytimessä. Se on myös kaihoisa laulu Teksasille, jota ei enää ole.
Suosittelen: eeppisten sukuromaanien ystäville, western-faneille, kaikille jotka haluavat ymmärtää amerikkalaista mielenmaisemaa.
Goliarda Sapienza: Elämän ilo
Goliarda Sapienzan romaani Elämän ilo on nyt julkaistu suomeksi uutena painoksena ja kahdessa eri osassa, Italian tytär ja Vapauden laulu. Kirja on kirjoitettu jo 70-luvulla, mutta se odotteli vuosikymmeniä julkaisuaan. Kun kirjasta tuli hieman yllättäen 2000-luvulla Ranskassa ja Englannissa hitti, se julkaistiin vihdoin kunnolla myös tuolloin jo kuolleen Sapienzan kotimaassa Italiassa. Kirja on tarina Sisiliasta ja Modestasta, joka ei haluaisi asettua naiselle varattuun ahtaaseen rooliin. Kirja seuraa Modestan elämän – ja Sisilian historian – hurjia käänteitä lapsuudesta vanhuuteen.
Kuulin, että Sapienza kirjoitti Elämän ilon käsin paperille ja ehkä siitä johtuen kirjassa on raaka, viimeistelemätön fiilis. Kirjan aikamuoto vaihtelee preesensistä menneeseen aikamuotoon, kertoja vaihtuu lennossa minäkertojasta häneksi ja tyypillistä romaanikerrontaa saattaa yhtäkkiä seurata sivukaupalla pelkkää näytelmämäistä dialogia. Tämä teki kirjasta toisinaan aavistuksen sekavan, mutta tekstin ja päähenkilön hurja vimma piti otteessaan. Elämän ilon suonissa suorastaan kohisee veri!
Suosittelen: Sisilia-faneille ja elämää suurempia naishahmoja rakastaville.
Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
Moni rakasti Claudie Gallayn Tyrskyjä, ja Odottamaton kauneus on ranskalaisen Gallayn uusin. Kirjassa mukavaa, mutta rutiinien tylsistyttämää arkea elelevä perheenäiti Jeanne löytää yhtäkkiä intohimon kuuluisaan performanssitaiteilijaan Marina Abramovićiin. Abramovićin uhmatessa pelkojaan taidegallerioissa ympäri maailman, Jeannekin alkaa huomata kaipaavansa elämäänsä jotain odottamatonta ja yllättävää. Yhtäkkiä turvallisessa arjessa onkin edessä uusia valintoja. Kirja yhdistää kauniisti arjen ja taiteen ja ehkä onnistuu vastaamaan siihen, miksi me ihan tavalliset, tavallista arkea elävät ihmiset tarvitsemme taidetta.
Suosittelen: kaikille, jotka tykkäävät ranskalaisesta nykykirjallisuudesta Anna Gavaldan tyyliin, ja niille jotka ovat kiinnostuneita Marina Abramovićista.