Olen tänä keväänä kärsinyt pitkästä aikaa siitepölyallergioista. Tukkoinen olo koko kehossa on ollut tietysti ankeaa mutta myös siunaus, koska olen tullut aivan poikkeuksellisen tietoiseksi siitä miten tärkeää elämässä on pitää yllä asioiden luontevaa virtausta. Kutsukaa vain huruksi, mutta kyllä se on niin että kehon, mielen ja elämän tukokset tuppaavat kulkemaan käsi kädessä.
Keväällä luonto on täynnä hurjaa eteenpäin puskevaa energiaa ja uutta luovaa voimaa, josta pääsee ihan ilmaiseksi itsekin osalliseksi. Parhaiten silloin, kun kiinnittää hiukan huomiota oman kehonsa ja ympäristönsä virtauksiin.
Omia suosikkitapojani lisätä virtausta kehossa ja mielessä:
Juon vettä, kuivaharjaan ja venyttelen.
Kaikenlainen liike. Erityisen hyviä ovat jooga, tanssiminen ja uiminen. Joogassa tykkään tehdä erityisesti lonkkia ja lantioita avaavia asanoita, koska juuri lantioon kertyy kaikenlaista henkistä ja fyysistä kuonaa.
Kehon ravistelu. Siis sellainen oikein mielipuoliselta näyttävä täristely. Jos hommaan lisää vielä äänen niin johan lähtee.
Decluttering. Tämän ei tarvitse olla mikään valtava KonMari-operaatio. Siivoan lompakon, takin taskut tai käsilaukun pohjalle kertyneet roskat ja kuitit. Tai tietokoneen työpöydän. Tai tyhjennän kierrätysastiat. En koskaan lakkaa ällistymästä siitä, miten suuri merkitys epämääräisten tavaratukosten setvimisellä on.
Tartun härkää sarvista ja teen jonkin tylsän askareen, jota olen lykännyt. Tänään aion lähettää yhden raportin ja soittaa sähköyhtiöön.
Onnellisuushyrinöiden, innostuksen ja inspiraation lisäksi huomaan usein keväällä että pintaan pyrkii myös aggressioita. Mieleen saattaa tulla vanhoja asioita tai saattaa huomata ärsyyntyvänsä helposti jostakin “turhasta”. Kiinalaisen lääketieteen mukaan kevät on maksan aikaa, ja maksan tunne on viha. Itse ajattelen, että kiukun leimahtaminenkin on eräänlaista kevätsiivousta, energian liikkumista, vanhojen ummehtuneiden pölyjen tomuttelua ja puhdistautumista.
Meille opetetaan että viha, kiukku ja aggressio ovat pahoja asioita jotka eivät kuulu sivistyneen ihmisen – eivätkä varsinaan naisen – tunnerepertuaariin. Siihen kommenttini on, että VMP (kiroilu! Miten fantastinen tapa päästää höyryjä!). Ei ole hyviä ja pahoja tunteita, on vain tunteita, ja niille kaikille yhteistä on yksi asia: ne tulevat ja menevät ohi.
(Toisin kuin usein ajatellaan, aggression tunteminen ei ole sama asia kuin se että tinttaa jotakuta nakkikiskalla turpaan tai raivoaa asiakaspalvelijalle turhasta. Tuollaiset ylilyönnit ovat itse asiassa yleensä juurikin seurausta tunteiden patoamisesta.)
Kaikkein, kaikkein tehokkain tapa pitää elämässä hyvää virtausta yllä on tuntea kaikenlaiset tunteet ja antaa niiden mennä. Ei ole sattumaa, että tukahdutettuja tunteita kutsutaan patoutumiksi. Mitä padot tekevät? Estävät vettä virtaamasta.
Kevään virtauksissa pintaan nousee helposti juuri kaikkea sellaista, joka aikoinaan on padottu mielen tai kehon uumeniin. Niille sanon: tervetuloa!
Ja tervemenoa.
