Lempinäkyni maailmassa: vaaleanpunaiset kirsikankukat sinistä taivasta vasten. Helsinki, toukokuu 2021.
Koko kevään odotin, haaveilin. Odotin, haaveilin.
Unelmoin kirsikankukista aina. Tuntuu, että vuosien saatossa olen jo kirjoittanut kirsikankukista kaiken, mitä ihminen voi niistä kirjoittaa.
(Oikeasti tiedän, että en ole kirjoittanut läheskään kaikkea, mitä ihminen voi kirsikankukista kirjoittaa. Jos jokaisella on vain yksi laulu laulettavanaan, ehkä tämä on minun. Kirsikankukat ja kaiken katoavaisuus.)
Mutta tänä keväänä kirsikankukat ovat olleet minulle suorastaan pakkomielle.
Katselin somesta kuvia Soulista ja Kiotosta ja Busanista ja Tokiosta – paikoista joissa olisin parhaillani ollut, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. Siellä jo kukkivat, kaupunki täynnä vaaleanpunaista hattaraa, ihmiset ulkona ilman takkeja, laseissa jääkahvia.
No, jos viimeinen vuosi on opettanut mitään, niin sen, että kaikenlaistahan sitä voi suunnitella…
Suunnitelmat kaatuvat, vaan onneksi unelmat ovat vahvempaa sorttia.
Toissaviikolla lähdin kävelylle ystävien kanssa nilkkapituisessa untuvatakissa. Kaikki olivat kateellisia asuvalinnastani – Eeva on ainoa, joka on oikeasti pukeutunut sään mukaan, naureskelivat ystävät.
Olihan se nyt. Kalenterissa toukokuu ja päällä toppatakki. Päässä silti pelkkiä kirsikankukkia.
Viikko siitä eteenpäin, saapuivat ne lopulta tännekin. Kirsikankukat ja ihan oikea kevät. Ystäväni sai vauvan. Ajattelin, miten runollinen alku, syntyä maailmaan kirsikkapuiden kukkiessa. (“I just want to say ‘Hi’ to the one I love, Cherry blossom girl” )
Toukokuun puolivälissä pakkasin toppatakit vihdoin varastoon ja kaivoin esiin piknik-korin.
Katsoin YouTubesta videoita ja opettelin pyörittelemään riisistä onigirejä, täytettyjä riisikolmioita joita ostimme japanilaisista supermarketeista evääksi junamatkoille tai puistoon. (Random asiat, joita olen huomannut ikävöiväni: se piippaus, joka kuuluu ovesta kun astuu sisään Seven Eleveniin.)
Muistin toisenkin asian, joka liittyi vahvasti tähän ikävään: matcha-KitKat! En tainnut kertaakaan päästä Japanissa supermarketista ulos ostamatta matcha-KitKatia. Se on maailman paras suklaapatukka.
Meinasin kiljua, kun löysin niitä viime vuonna Suomesta yhdestä aasialaisesta ruokakaupasta Hakaniemestä. Sitten meinasin kiljua pettymyksestä, kun tajusin että en voi enää syödä niitä, koska ne sisältävät gluteenia.
Mietin, miten saisin kirsikankukkapiknikille matcha-KitKatin hengen. Ratkaisija minussa sanoi, että matcha-KitKat on oikeastaan vain matchaa ja valkosuklaata ja vehnäjauhoja.
Joten päätin kokeilla ekaa kertaa itse leipoa matchalla. Tein tällaiset brownie-, tai siis blondie- (greenie?!) -tyyppiset leivonnaiset matchasta, valkosuklaasta ja kookoksesta.
Lopputulos oli menestys! Maku toi mieleen paitsi matcha-KitKatin, myös japanilaiset kahvilat ja teehuoneet, kaukaiset paikat ja matkustamisen ilot.
Matcha makuna jakaa tietenkin mielipiteet – toiset vihaavat, toiset eivät voi saada tarpeekseen. Itselleni se on ollut vähän kuin osterit tai vahvat homejuustot. Ekalla kerralla ne maistuvat suorastaan kammottavilta eikä pysty ymmärtämään miksi kukaan vapaaehtoisesti söisi jotain tällaista.
Ja kuitenkin heti perään herää outo kiinnostus ja tekee mieli maistaa uudestaan… ja pian onkin jo koukussa.
Nykyään rakastan matchaa kaikessa – karkeissa, jäätelössä, leivonnaisissa, ja tietenkin ihan sellaisenaan joko teeksi vispattuna tai matcha lattena.
Tähän reseptiin suosittelen käyttämään ruoanlaittoon tarkoitettua matchaa. Hieno teeksi tarkoitettu matcha menee ehkä tällaisessa leivontareseptissä vähän hukkaan, ja lisäksi sen maku saattaa olla liian vahva, ainakin jos sitä laittaa yhtä paljon kuin reseptissä. Itse käytin tätä Urtekramin luomu-matchaa, jota myydään isossa purkissa ja joka on huomattavasti edullisempaa kuin teekaupan matcha.
Kirsikkapuiden kukinta oli tänä vuonna vähän outo, johtuen ehkä siitä että kevätkin oli niin outo. Oli niin pitkään jäätävän kylmää, ja sitten tuli yhtäkkiä hurjan lämmintä. Puihin tuntui tulevan kukat ja lehdet samaan aikaan. Muutama lempipuuni tässä lähellä ei tehnyt kuin muutaman kukan ja siirtyi suoraan lehtiin.
Silti, oli vaaleanpunaisia kukkia, oli riisipalleroita ja matcha-leivonnaisia. Ei ollut Tokio, mutta oli Alppila, oli ystävät ja vaaleanpunaista skumppaa, ja se on jo paljon. Suussa matchan maku ja sydämessä pelkkää pinkkiä.
Matcha-valkosuklaaruudut
(n. 12 kpl)
3 dl vehnäjauhoa tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (itse käytin Semper FIN Mixiä)
1 pss (80 g) mantelijauhoa
2 1/2 dl sokeria
3 rkl matchajauhetta (ruoanlaittolaatuista)
1 tl leivinjauhetta
reilu hyppysellinen aitoa vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljauutetta)
ripaus suolaa
100 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
1 1/2 dl kookoshiutaleita
100 g valkosuklaata
1 dl pekaanipähkinöitä
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Rouhi valkosuklaa, jos et käytä valmiita valkosuklaahippuja. (Olen hiljattain tajunnut, että tällaisia saa kaupan leivontaosastolta! Nerokasta.) Rouhi pekaanipähkinät.
Sekoita keskenään jauho, mantelijauho, sokeri, matcha, leivinjauhe, vaniljajauhe ja suola. (Jos käytät vaniljauutetta, lisää se kosteiden aineiden joukkoon.)
Sekoita keskenään voisula ja kananmunat. Lisää tämä kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi joukkoon kookoshiutaleet, valkosuklaa ja pekaanipähkinät.
Voitele n. 20×20 cm paistovuoka ja levitä taikina vuokaan tasaisesti.
Paista n. 25 minuuttia, kypsyyden voit testata hammastikulla.
Anna jäähtyä ja leikkaa ruuduiksi. Voit siivilöidä päälle tomusokeria.