Se on syksyn merkki, kun sohvapöydälle alkaa kasaantua muotilehtiä. (Syyskuun numerot, parhaita.) Kesällä ajattelen aina, että olisin täysin onnellinen jossain majassa rannalla, en kaipaisi elämääni mitään muuta kuin meren ja kylmän kaljan ja ehkä jonkun jonka…
-
-
Olen ollut hiljaa. Blogissa ja sen ulkopuolella. Ei ollut mitenkään tarkoitus, niin vain kävi. Olin in a bad place, kuten amerikkalaiset sanovat: turhautunut, tympääntynyt kaikkeen ja varsinkin itseeni. Väsähtänyt ylikuumenneiden ajatuskelojeni alle. Tuntui, ettei ole mitään sanottavaa…
-
Japanissa ajatellaan, että hortensiat ovat luonnon tapa piristää ihmisiä sadekaudella. (Siellä, hortensioiden kotiseudulla, ne kukkivat kesäkuussa, vuoden sateisimpana aikana.) Täällä hortensiat kukkivat vain ruukuissa, mutta taas sataa kuin yläkerran ukko olisi unohtanut suihkun päälle. Raahasin…
-
Pyykki pyörii koneessa, naamassa hunajanaamio ja lasissa punkkua. Näin on hyvä. Heinäkuun viimeinen lauantai ja vielä hyvä sääkin. Tänään olisi takuulla tapahtunut vaikka mitä. Mutta meikätyttöpä oli pitkästä aikaa fiksu, pysähtyi, veti henkeä ja kysyi itseltään – mitä…
-
– Mä tykkään kyl naisilla vihreistä silmistä, uijui. Oon mä sinisilmäsiäkin tapaillut, mut saatana kun ei niiden kans tuu toimeen. – Ruskeet on kyllä hyvät. – Mutsil ja siskol on molemmilla, ei pysty. Kesäisenä…
-
Melkoinen viikko takana, hektinen ja hauskin naismuistiin. Osallistuin kesäbootcampille, päivät puuskutin treeneissä, toivuin treeneistä tai tankkasin niitä varten. Illat juhlin, tanssin ja huusin. En ajatellut koko viikolla mitään. En pysähtynyt kertaakaan vetämään henkeä. Tuli…
-
Joskus sadepäivä on parasta, mitä ihmiselle voi sattua. Katsoin eilen säätiedotusta, masennuin ja voivottelin päivän kestänyttä kesää, mutta tänään tajusin, että juuri tällaista sunnuntaita tarvittiin tähän väliin. Kun ei edes ajattele, että pitäisi tehdä mitään. Voi…
-
“Yritän nukkua niin paljon kuin mahdollista, ja kävellä niin paljon kuin mahdollista”, totesi Nassim Nicholas Taleb eilisessä Tomorrow-puheessaan. Lause oli täysin epärelevantti puheen varsinaisen aiheen kannalta, mutta jotenkin se jäi mieleeni. Muistin yhtäkkiä viime kevään…
-
Pionit ovat halpoja, liljat ovat halpoja, mansikat ovat halpoja. Sinistä taivasta niin kauas kuin silmä kantaa, auringonpaistetta niin paljon että siinä voi lillua ja kieriskellä kuin kylpyvedessä. Just nyt on helppoa elää yltäkylläisyydessä, ihan…
-
En ole periaatteen nainen vaan ajattelen, että asiat ovat aina tapauskohtaisia. Suhteellisia, monista asioista riippuvaisia. Usein paras ratkaisu löytyy, kun malttaa luopua jostain pinttyneestä ajatuksesta, että se nyt vain on näin ja miettiä, mikä juuri tässä tilanteessa…
