Vohvelikestit Museokadulla

voffelikaffeli-(4-of-9)

voffelikaffeli-(6-of-9)

Tampereella asuessani en koskaan saanut aikaiseksi käydä kuuluisassa Vohvelikahvilassa. Sain tilanteen tavallaan korjattua etänä Helsingissä, sillä täällä on koko ajan ollut salaa ihana vohvelikahvila, josta en vielä ennen viime viikkoa tiennyt mitään!

voffelikaffeli-(3-of-9)

voffelikaffeli-(5-of-9)

Voffelin & Kaffelin konsepti on simppeli: tarjolla on vohveleita suolaisilla ja makeilla täytteillä, kahvia, teetä ja kylmiä juomia. Rakastan tällaisia paikkoja, joissa maltetaan pitää homma yksinkertaisena.

voffelikaffeli-(7-of-9)

Vohvelit olivat aivan ihania, kermavaahtokasat val-ta-via, paikan sisustus ja tunnelma mummolamaisen viihtyisä. Oman viehätyksensä lisäsi se, että tarjoilija huusi vähän väliä takahuoneeseen ”äiti! Oliko meillä vielä sitä ja sitä?”

Otin itse makean vohvelin, koska olen todennut vohveleiden ja lettujen kohdalla seuraavan tosiasian: suolainen vohveli on aina ajatuksena kiva, mutta sen jälkeen haluaa kuitenkin vielä makean. Jos siis aikoo pitäytyä yhdessä, on syytä ottaa suosiolla se makea.

voffelikaffeli-(2-of-9)

Tytöt vielä hymyssä suin terassilla noin 20 sekuntia ennen kuin aivan hervoton sadekuuro yllätti ja juoksimme sisälle vohveleita sateenvarjojen alla piilotellen.

voffelikaffeli

Voffeli & Kaffeli
Museokatu 11, Helsinki


Vielä ehtii Lätylle

lattyhelsinki-(4-of-6)lattyhelsinki-(3-of-6)

 Lätty Helsinki on ollut tämän kesän kantis. Sinne ovat saaneet palaamaan kerta toisensa jälkeen ihanat muurikalla paistuvat lätyt ja munakkaat, aamupuuro sekä sijainti, joka on täydellinen naapuruston vakoiluun. Ja tietysti paikan isäntä, melkoinen tapaus hänkin.

Ihan parhaita aamuja ovat olleet ne, kun olen treenien tai lenkin jälkeen hölkännyt suoraan trikoot päällä valmiiseen aamupalapöytään. Kahvi ja pitkään haudutettu puuro voisilmällä irtoaa muutamalla eurolla.

Seuraa ei tarvitse olla – joku tuttu kävelee kuitenkin ohi, tai paikan isäntä Samuli istahtaa pöytään seuraksi.

lattyhelsinki

Tämä ei ole mikään ihan perinteinen torikahvila – lättyjen ja munakkaiden täytteet ovat mitä mielikuvituksellisimpia ja vaihtelevat sen mukaan, mitä Samuli on sattunut milloinkin löytämään. (Suosikkeja toistaiseksi: kirsikka-cheddar, sitruuna-sokeri ja aina toimiva kinkku-manchego.) Paikan erikoisuus on IPAan tehty kaljalätty.

lattyhelsinki-(2-of-6)

Jos ette ole vielä käyneet kesän ykköspaikassa, alkaa tulla kiire. Lätty Helsinki nimittäin sulkee ovensa talvikaudelle – se taitaa olla telttaan perustetun torikahvilan ainoa kohtalo Suomessa. (Missä ihmeessä mää sitten notkun? Taas yksi hyvä syy muuttaa talveksi ulkomaille.)

Onneksi ensi vuonnakin tulee kesä, ja sitä varten Samulilla on kuulemma jo uusia suuruudenhulluja suunnitelmia.

Lätty Helsinki
Fredrikintori


Keskiyön juoksuissa

mr13Viikonloppuna juostiin Helsingin Midnight Run. Myös minä läähätin joukon jatkeena.

Vielä päivällä usko oli loppua ja valmistelin itseäni kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin: a) joudun lopettamaan juoksun kesken, b) joudun kävelemään osan matkasta, c) joudun konttaamaan maaliin oman pukluni peitossa, d) päädyn iltapäivälehtien otsikoihin tavalla tai toisella saatuani hermoromahduksen jossain viiden kilsan kohdalla.

mr3

Olen nimittäin tällä hetkellä huomattavasti huonommassa kunnossa kuin vielä alkukesästä. Jouduin pitämään taukoa treenaamisesta sairastelun ja ylirasituksen vuoksi, ja on uskomatonta kuinka nopeasti aerobinen kunto heikkenee jo kuukauden tauolla! Ihan kuin en koskaan olisi missään treeneissä käynytkään. (Tiedän, että kunto myös kohoaa nopeasti takaisin kun se on kerran rakennettu, mutta se ajatus ei auttanut siinä vaiheessa kun lähtöön oli pari tuntia eikä pari kuukautta.)

Tauolla olen lisäksi keskittynyt mahdollisimman epäterveelliseen syömiseen, mikä ei varsinaisesti auttanut asiaa…

mr4mr2

mr17Senaatintorille päästyäni paikansin nopeasti muut adidasheimolaiset ja hermoilu jatkui. Tapahtuma itsessään kuitenkin teki tehtävänsä, sillä jossain alkulämmittelyjen jälkeen huomasin että huono hermoilu oli vaihtunut hyväksi jännitykseksi. Senaatintorilla soiva musa, ympärillä kuhisevat juoksijat ja sähköistynyt ilmapiiri tarttuivat.

Sain ihan hulluna tsemppiä muista heimolaisista ja totesin jälleen kerran, että juoksu jos mikä on joukkuelaji. (Kiitos kaikille, ootte te vaan parhaita.)

mr11

mr5Lähtöä odotellessa mietin enää sitä, millä biisillä halusin kymppini aloittaa (Murphy Leen Shake Ya Tailfeather – erinomainen valinta) ja pinkaisin kamuni Villen peesiin. 500 metrin jälkeen tajusin etten tule pysymään lähimainkaan Villen tahdissa, joten hidastin askelta reippaasti. Tämä oli käänteentekevä oivallus, joka pelasti koko kympin. Päätin, että kuuntelen kroppaani, etenen tasaisen hitaasti muista juoksijoista välittämättä ja pysähdyn jokaiselle juomapisteelle vaikka koutsit erikseen kielsivät (:D) .

mr7

Loppumatka sujui näissä merkeissä, ja kymppi meni tosi hyvin. Keskityin miettimään koutsimme Jarnon ohjetta – jos et muista mitään muuta niin juokset vaan mahdollisimman pitkänä. (Paras ohje ikinä!)

Midnight Runin reitti kulkee läpi kauneimman Helsingin ja matkan varrella oli kaikenlaista kannustusjoukoista valopylväisiin ja musiikkiesityksiin. Nämä veivät näppärästi välillä huomion muualle ja tarjosivat kivan breikin sen ajattelemisesta, että milloin se seuraava kilometripylväs tulee. (Toinen hyvä ohje toiselta valmentajaltamme Joonakselta: keskity miettimään vain kuluvaa kilometriä äläkä sitä, että vielä 8, 7, tai 6 jäljellä.)

mr16

Puolivälin jälkeen homma alkoi rullata ja kilometrit 5-9 olivat oikeasti jo aika nautinnollisia. Tietenkin välillä – okei, usein – mietin, että tää on siis aivan perseestä perseestä perseestä kun pääsen maaliin en juokse enää ikinä ja miten KUKAAN ikinä juoksee maratonin ja mikä niitä ihmisiä vaivaa??!

Midnight Runin viimeisen kilometrin voisi liittää maailman suurien salaliittoteorioiden joukkoon JFK:n salamurhan ja Bermudan kolmion jatkeeksi. Se ei todellakaan ole kilometrin pituinen kilometri. Se on takuulla ainakin kolme kilometriä pitkä kilometri.

mr8

Maalin häämöttäessä otin aikamoisen spurtin ja viivan ohi päästyäni olo oli aivan hirveä. Siis HIRVEÄ. Siis joku ajoi juuri lumiauralla keuhkojeni yli, peruutti, ja ajoi vielä uudestaan -hirveä.

Viisi sekuntia myöhemmin kaikki kipu oli unohtunut ja olo oli fantastinen ja mietin jo seuraavaa kertaa. Hämmästelin, olinko se varmasti minä joka siellä neloskilsan kohdalla mietti, ettei juokse enää koskaan… Juoksu on niin kummallinen laji! Vannon, että se tekee jotain outoa ihmisen aivoille. Tai ainakin lähimuistille.

mr9Lopullinen aikani oli tunti ja kahdeksan minuuttia, eli jäin reilusti kesäkuussa asettamastani tavoitteesta jälkeen, mutta tämänhetkiset olosuhteet huomioiden olin itse asiassa suoritukseeni tosi tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt.

mr18

Juoksuharrastus jatkunee vaellusreissuni jälkeen entisten heimolaisten yhteistreeneissä. Eiköhän ensi vuoden Midnight Run mene sitten alle tuntiin.

Ja jos ei mene, niin ei sekään haittaa – pääasia että menee. Tärkeintä on kuitenkin pysyä liikkeessä. Ei sillä vauhdilla niin väliä, eikä aina sillä suunnallakaan.


Kuvat Stella Harasek ja Mikko Rasila


Aamiaisella kirjan kanssa

sunnuntai-(2-of-5)Raskaan viikon viimeisenä aamuna heräsin yllättäen kevein ja hyvin mielin.

Ajattelin, että ansaitsen jotain kivaa pyykkikasojen ja paperinkierrätyskekojen taltuttamisen sijaan. Pistin lenkkarit jalkaan ja käppäilin kaupungille aamiaiselle.

sunnuntai-(1-of-5)

sunnuntai-(3-of-5)Asia, johon en varmaan ikinä kyllästy: hiljaisen kaupungin läpi käveleminen aamulla. Siinä minun meditaationi.

sunnuntai-(4-of-5)

Café Engeliin voi aina luottaa. Niin hullua kuin se onkin, se on keskustassa ainoita paikkoja, joista saa aamiaista sunnuntaisin. (Odottelen jo vähän, että ähkybrunssit menisivät pois muodista.)

sunnuntai-(5-of-5)

Aloin lukea Gretchen Rubinin kirjaa Better Than Before (suom. Tee siitä tapa). Se käsittelee tapoja, niiden muodostamista ja muuttamista.  Toistaiseksi kirja vaikuttaa ihan loistavalta. Tämä on nimittäin ensimmäinen lukemani teksti aiheesta, jossa korostetaan ihmisten persoonallisuuserojen vaikutusta siihen, millä tavoilla ja kuinka helposti uusia tapoja voi vakiinnuttaa tai vanhoja muuttaa.

Olen juuri aloittamassa sokerilakon vol 13987400 ja yritän opetella nukkumaan kahdeksan tuntia yössä, joten kirja pöllähti eteeni kuin tilauksesta. Rubin selittää, miksi perinteiset kikat kuten ”sovi asiasta x kaverin kanssa” tai ”aloita pienistä välitavoitteista” eivät välttämättä toimi kaikille. Kirja antaa hyviä vinkkejä löytää parhaiten itselle sopivat keinot muodostaa uusia tapoja sekä päästä vanhoista eroon, ja ylipäätään pohdiskella omia tapojaan ja omaa luonnettaan. Miksi ihmisille on esimerkiksi monesti hankalaa ottaa tavaksi jopa ne asiat, joista he eniten nauttivat? Kun taas ihan yhdentekevistä aktiviteeteista kuten kännykän räpläämisestä tulee helposti tapoja, jotka nielaisevat tunteja päivistä.

Rubin tunnetaan parhaiten menestysteoksestaan Happiness Project, ja tämä uusi kirja seurailee siitä tuttua tyyliä: Rubin kertoo havainnoistaan omien henkilökohtaisten kokeilujensa kautta, ja on jälleen kerran tehnyt laajan taustatutkimustyön.

Nyt on lopetettava, sillä haluan ehtiä lukea vielä luvun lisää ennen lounasta… jonka jälkeen en aio sortua iltapäivän suklaahimoon. Kivaa uutta viikkoa!