Väriterapiaa

oax5

Oaxaca oli ihana. Kaupunki oli juuri oikea lääke pitkän värittömän talven puuduttamille silmille. Tuntuu, että tämän jälkeen olen vähän valmiimpi palaamaan harmaaseen Helsinkiin.

oax-(2-of-4)

Teki niin hyvää vain laahustaa pitkin kaupunkia ja ihmetellä värien ja kuosien sekamelskaa, lukemattomia taidegallerioita, keramiikkakauppoja ja kirjailtuja tekstiilejä.

Parin päivän jälkeen tuntui siltä kuin näköreseptorini olisi ladattu niin täyteen että ne alkoivat jo läikkyä yli.

oax4

Tutustuin tosi kivaan meksikolaiseen pariskuntaan ja teimme road tripin läheisille vuorille. Uin mineraalilähteissä ja poltin jokaisen ruumiinosani.

oax-(4-of-4)

oax

Iltaisin istuin agua frescan kanssa Santo Domingon aukiolla. Ei tarvinnut kuin olla olemassa niin tutustui mahtaviin tyyppeihin. (Voi kunpa elämä olisi aina niin helppoa!)

Päädyin malliksi paikallisen hiusverkkokauppiaan valokuviin, koska olin kuulemma kaupungin ainoa blondi. (Hiusverkkojen esittelyyn tarvitaan kuulemma ehdottomasti vaaleat hiukset.)

Join chicagolaisen lakimiehen kanssa mezcalia ja pelastin kanadalaisen tyypin elämän näyttämällä, miten IP-osoitteen kiertämällä voi katsoa jääkiekkoa Meksikossa.

Iltapäivisin join maailman parasta chilillä maustettua kaakaota. Öisin söin valtavia maissintähkiä, jotka valeltiin majoneesilla ja pyöriteltiin sen jälkeen juustossa ja chilissä.

oax9

Meksikossa oikeastikin kaikki käyttävät sombreroa.

oax11

Harmillinen totuus on, että valitsin huonoimman mahdollisen ajankohdan tulla ex tempore -reppureissulle Meksikoon. Santa semanan eli pääsiäisen lomaviikon vuoksi kaikki majoitusvaihtoehdot ovat buukattuja riippumatta siitä, onko kyseessä hieno hotelli vai hostellin räkäinen dormi.

Moni paikka, johon olisin halunnut mennä, jäi nyt näkemättä. Haaveeni päästä rannalle vielä pariksi päiväksi ennen Suomen räntään palaamista osoittautui mahdottomaksi, koska 120 miljoonaa meksikolaista jakaa ilmeisesti tämän haaveen kanssani.

oax12

oax10

Oaxacan jälkeen olin sormi suussa, että mitä seuraavaksi. Odotin merkkiä universumilta. Sitä ei tullut, joten lähdin Pueblaan, koska sinne näytti menevän monta bussia päivässä.

Kuvittelin tulevani johonkin pieneen kaupunkiin, mutta mitä vielä – täällä on 2 miljoonaa ihmistä. Muuta en vielä kaupungista tiedä. Ehkä huomenna tiedän enemmän.

oax-(1-of-4)

oax-(3-of-4)

(PS. adapterini lakkasi mystisesti toimimasta. Ostin meksikolaisen laturin puhelimeen, mutta en saa enää kameraa enkä läppäriä ladattua. Katsotaan kuinka pitkälle läppärin akku riittää ja pääsenkö enää kirjoittelemaan blogia ennen Suomea, mutta reissukuulumisia voi seurata ainakin Instagramista @eevakolu.)


Sattumuksia

oaxaca2

Hassuja päiviä.

Yöllä kulkiessani väsyneenä, rähjäisenä ja ehkä vähän itkuisenakin kadulla rinkka selässä kuulin yhtäkkiä ohi ajavasta taksista ”EEVA!”. Siellä vilkutti yksi tyyppi, jonka olin tavannut 600 kilometrin päässä.

sancristobal-(10-of-18)

sancristobal-(8-of-18)

Muutama päivä sitten mietin jostain syystä 10 vuoden takaista reppureissuani Irlantiin. Muistin yhden pojan, jonka tapasin hostellissa. Tapaamisemme ei ollut erityisen mieleenpainuva, vietimme yhden päivän kaupungilla ja sen jälkeen vaihdoimme pari mailia. Siis kymmenen vuotta sitten. En muista hänestä muuta kuin sen, että hän oli tosi pitkä ja pelasi rugbya. En tiedä miksi edes ajattelin koko tyyppiä.

oaxaca

Eilen avasin Facebookin Muut viestit -kansioni (muistan tehdä tämän ehkä kerran kahdessa kuukaudessa) ja siellä oli kaksi viikkoa sitten tuolta samaiselta ihmiseltä tullut viesti. ”Hi Eva, this might be a bit random and you probably don’t remember who I am…”

Mitä pieniä varjeluksia.

sancristobal-(14-of-18)  Uskon tietäväni, mikä näiden sattumusten tarkoitus on: muistuttaa minua siitä, että vaikka joskus tuntuu siltä että olen yksin, en ole oikeasti ikinä. Pieniä paloja minusta on tuolla, ympäri maailmaa ja mitä yllättävimmissä paikoissa. Ja kaiken järjen mukaan minäkin kannan mukanani jotain jokaisesta tyypistä, joka tielleni on osunut.

Se on aika ihana ajatus. Että vaikka sanomme ok it was nice meeting you, goodbye emme oikeasti koskaan sano hyvästi.

(PS. tätä kirjoittaessani kahvilan stereoista alkoi juuri soida The Way We Were. Voi maailma, senkin sentimentaalinen pölö.)


Kylmissään San Cristóbalissa

Elämä Tyynenmeren rantapummina alkoi olla niin ihanaa, että oli pakko lähteä. Tajusin nimittäin, että jos en lähde nyt, en lähde ehkä ikinä.

sancristobal-(6-of-18)

sancristobal-(12-of-18)

Hyppäsin yöbussiin ja heräsin San Cristóbalissa. Ulkona satoi ja sisällä oli kylmä (siis hyytävän, luihin, ytimiin ja sieluun tunkeutuvan kylmä – suomalaiset, jotka kuvittelevat olevansa ”karaistuneita” kylmälle keskuslämmitetyissä ja rutikuivissa kämpissään, heh).

Minulla oli rinkassani bikinejä ja hellemekkoja, kun olisin tarvinnut villapaitoja ja goretexiä. Hostellin kaikki muut asukkaat supattivat keskenään espanjaa. Tuntui, että puolessa päivässä olin nähnyt kaikki kaupungin nähtävyydet ja sitten piti vain valita, palellako sisällä vai kastuako ulkona.

Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana vitutti. Tunsin itseni yksinäiseksi, ulkopuoliseksi ja lohduttomaksi. Mietin miksi hitossa edes lähdin Puertosta, kun siellä oli kaikki täydellisesti – ranta, meri, aurinko, kaverit, espanjantunnit, kookokset ja vapaahetoispesti paikallisella koululla.

sancristobal-(15-of-18)

sancristobal-(5-of-18)

Tällaisina epätoivon ja sekavuuden hetkinä tapanani on etsiä rauhallinen paikka, joka tuntuu jotenkin omalta ja ehkä vähän pyhältä. Yleensä menen merenrantaan, mutta koska San Cristóbalissa ei ole merta, menin kirkkoon (niitä täällä riittää).

Istuin hiljaa ja kiitin mielessäni kaikesta, mitä olen saanut. Sitten heittäydyin ihan lapseksi. Kerroin  jollekin – universumille, merelle, jumalalle, joulupukille – mikä mättää. Marisin oikein kunnolla. Lopuksi esitin liudan toivomuksia mitä nöyrimpään sävyyn.

sancristobal-(11-of-18)

sancristobal-(2-of-18)

Kun antaa itsensä tuntea olonsa täysin paskaksi, ei ole muuta mahista kuin tuntea pian olonsa paremmaksi.

Kun kävelin kirkosta ulos, aloin huomata, miten nättiä San Cristóbalissa on. Löysin ihanan tacopaikan, jossa oli toistaiseksi reissun paras pico de gallo. Silmäni aukesivat niille miljoonille kirkkaille väreille ja riemunkirjaville kuoseille, joiden takia tänne tulin.

Huomasin, että kaikkialla tuoksuu lempituoksuni, kahvi (tunnin päässä kaupungista viljellään kahvia, ja kaupunki on täynnä ihania pieniä kahviloita). Leikin vesipyssyleikkiä lasten kanssa. Sain viestin ihmiseltä, jolta halusin eniten maailmassa saada viestin. Löysin hostellilta pari kivaa tyttöä, joiden kanssa lähdimme illalliselle.

sancristobal-(16-of-18)

sancristobal-(13-of-18)

Tänään koin jotain maagista. Lähdin käymään alkuperäisasukkaiden kylissä – tällä alueella asuu paljon mayojen jälkeläisiä, joilla on täysin oma kieli, uskonto, kulttuuri ja autonominen asema valtioon nähden.

Sattui niin hyvä tuuri, että kylän kirkossa oli juuri meneillään uskonnollinen seremonia. Oli musiikkia, suitsukkeita, tuhansia kynttilöitä, shamaaneja, räjähteitä ja kyllä vaan – kanoja… Hiuksia nostattavan huikea kokemus.

Tiedän, että pelkästään sen takia kannatti tulla San Cristóbaliin palelemaan.


Päivät ja tunnit

brisas-(4-of-6)

brisas-(3-of-6)

Katsoin lentokoneessa matkalla leffan, jonka loppukaneetti oli, että ainoa todellinen yksikkö on aika, koska ilman aikaa emme ole olemassa.

Menee turhan filosofiseksi minun makuuni, mutta olen kyllä miettinyt aikaa ja sen luonnetta täällä. Päivät tuntuvat loputtoman pitkiltä, ihanalla tavalla. Tuntuu, että kaikkeen on aikaa. Kaksi tuntia syödä aamiaista. Kaksi tuntia lounaalle. Viisi tuntia aikaa juoda kookoksia ja haahuilla rannalla ennen kuin tulee pimeää. Neljä tuntia notkua illallispöydässä ennen kuin on pakko mennä nukkumaan koska silmäluomet painuvat kiinni kesken lauseen.

brisas-(6-of-6)

Yhtenä päivänä tuijotin tunnin, kun isäntä heitteli koiralleen kookospähkinän kuorta. Toisena päivänä tuijotin tunnin aaltoja. Kerran tuijotin tunnin jotain tyyppiä tuijottamassa aaltoja.

Ja samalla olen kiusallisen tietoinen siitä, että aikani Meksikossa on hyvin rajallinen. Tunnit ovat pitkiä, ja silti päivät kalenterissa vaihtuvat viuhuen.

brisas

Aika pakottaa valitsemaan. Ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Haluan nähdä kaupunkeja ja viidakkoa ja mayojen raunioita. Mutta kaupungeissa ja rauniopaikoilla on viileää, iltaisin suorastaan kylmä, enkä voi olla miettimättä sitä, että Suomessa sataa kuulemma lunta. Pitäisikö nyt kuitenkin ottaa kaikki irti mahdollisuudesta olla jossain, missä on lämmin?

puerto

Tästäkin syystä Meksiko pistää miettimään aikaa uudella tavalla: välimatkat ovat hurjia. 12 tuntia bussissa on ihan perusjuttu. Kun aikaa on rajallisesti ja välimatkat ovat pitkiä, pitää olla järkevä. Suunnitelmallinen. Ei voi suhata paikasta toiseen miettimättä – tai voi, mutta silloin kohtaa taas saman vanhan vihollisen: ajan, joka loppuu.

brisas-(5-of-6)

Suunnitelmallisuus ja järkevyys ei ollut kyllä yhtään sitä, mitä tältä reissulta halusin.

Pistetään korvan taakse: ensi kerralla varaan matkaan niin paljon aikaa, että minulla on varaa olla epäjärkevä.