There are no two words in the English language more harmful than ”good job ”

En koskaan käy leffassa katsomassa samaa elokuvaa useampaan kertaan, mutta Whiplashin olen nähnyt nyt kolmesti.

whiplash3

Mietin aluksi, että en kirjoita leffasta ollenkaan, koska kaikki eivät kuitenkaan koe sitä samalla tavalla enkä haluaisi ladata kellekään järjettömiä odotuksia.

Mutta sitten mietin, että ehkä, jos tämän luettuaan joku teistä käy katsomassa elokuvan ja kokee sen edes puoliksi kuten minä…

Whiplash kertoo nuoresta kunnianhimoisesta rumpalista (mainio Miles Teller), jolla on sadistinen ohjaaja konservatoriossa (aina yhtä mahtava J.K. Simmons). Tai siis juonellisesti. Oikeasti se kertoo intohimosta ja siitä, mitä kaikkea vaatii tulla parhaaksi ja millaisia uhrauksia sen eteen on tehtävä.

whiplash1

Rakastan yli kaiken elokuvan intensiteettiä ja sitä, että siinä näytetään konkreettisesti, miten fyysistä musiikin soittaminen on.

Rakastan sitä, että elokuva kysyy, onko yksi intohimo kaiken muun uhraamisen arvoista ja sitä, että elokuva ei oikeastaan vastaa siihen. Se jää katsojan päätettäväksi.

Mutta ennen kaikkea rakastan loppukohtausta. Toisella ja kolmannella kerralla pulssi alkoi hakata tuhatta jo viisi minuuttia ennen sen alkamista. Eläydyn leffaan koko ruumiillani – kaikilla kerroilla olen lähtenyt teatterista tärisevänä ja hikoilevana, syke taivaissa.

whiplash4

En oikein tiedä. Jokin tässä leffassa iskee johonkin ihan hiton syvälle, mihin lie sielun kopukkaan jota en itsekään tunne. Kaikkiin menneisiin ja nykyisiin unelmiini, toiveisiini ja pettymyksiini, sellaisiin joita en uskalla myöntää itselleni edes öisin yksin salaa kolmen kaljan jälkeen. Elokuvaa on samalla maailman innostavinta ja hirveintä katsoa.

WHIPLASH

Ja sitten kuitenkin, aina kun kävelen teatterista ulos, minulla on sellainen olo kuin olisin elossa jokaisella solulla. Että nyt ei todellakaan tee mieli kaivaa kännykkää esille ja tsekata, mikä mekko tai lentävä orava tällä hetkellä Facebookissa puhuttaa.

Vaan sellainen, että HALOO KUULEEKO SIELU! Nyt portit auki ja jotain aitoa ulos!


Kommentit ( 31 )

  • Milka Tarkiainen kommentoi 13.3.2015 10:00

    Rakastin koko leffaa, mutta toi loppukohtaus oli kyllä kaiken huippu! Tuijotin suu auki, koko kroppa hytkyen rytmissä, ja kun kamera nopeasti käväisi päähenkilön isän kasvoilla, repes pakka ihan totaalisesti. Itkua oli vaikea saada loppumaan… Pistin kaiken raskauden piikkiin, mut on huojentavaa kuulla miten kohtaus on vaikuttanu muihinkin :D

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 13.3.2015 11:02

      Haha! Mulla tuli tokalla kerralla niin hirveä tunnekuohu että aloin parkua ja nauraa samanaikaisesti jo ennen kuin se loppukohtaus alkoi. Enkä voi edes syyttää raskautta :D

      Vastaa

  • d kommentoi 13.3.2015 10:04

    En ole nähnyt leffaa. Kiinnostus heräsi kyllä. En tiedä miten tämä istuu elokuvan teemoihin tai kokemuksiisi, mutta kirjoituksesi osui (taas) johonkin, jota juuri eilen pohdin. Olen itse työssä, jota rakastan ja jota en vaihtaisi pois, josta en muuttaisi juuri mitää. Tiedän, että olen onnekas ja että se on jotain mitä moni kaipaa. Törmään välillä ihmisiin, jotka vähän vaisusti toteavat että ai sä sitten viihdyt ja oot löytäny juttus ja selvästi se herättää heissä hankalia tunteita, kuten kateutta. Musta tuntuu aina, että siihen liityy ajatus, että tuolle on käynyt hyvin, tuolla on asiat vaan menny noin. Mutta se mitä mietin eilen, oli se millasia uhrauksia ja ponnisteluja se on tosi asiassa vaatinut. En kersku. Haluaisin vaan osata selittää, millaista se todellisuudessa on ollut. Olen monta kertaa ollut vaikeassa tilanteessa, ja joutunut yhä uudelleen toteamaan, että tätä haluan vaikka se on hullua, ihan päätöntä, lähes mahdottomalta vaikuttaa pystyä tähän nyt. Ei mittään glamouria tai helppoa kivaa, mutta kuitenkin on voinut jotenkin kokea olevansa elämän todellisuudessa kiinni, ja sillä tavalla se on tuntunut hyvältä, vaikka on ollut todella hankalaa… Kateutta tuntiessa olisi hyvä muistaa, ettemme näe kokonaisuutta,vaan mielikuvamme.
    Hitto, alko kyllä tehä mieli nähdä toi leffa.

    Vastaa

  • Marcy kommentoi 13.3.2015 10:35

    Whiplash on kyllä eriskummallinen (parempaa sanaa keksimättä) leffa. Luin Facebookista pari haltioitunutta kommenttia ja menin teatteriin suurin odotuksin. Vuokra-autokohtauksen (yritän olla spoilaamatta) jälkeen ajattelin, että nyt leffa varmaan ”alkaa”, mutta sama kerronta jatkuikin ja olin jotenkin hämmentynyt. Ymmärrän täysin, mistä puhut ja miksi tykkäsit, mutta itselleni ei tosiaan tullut samoja fiiliksiä. Hetkittäin olin jopa hieman vaivaantunut pienistä teinileffa-viboista. Käteen jäi lähinnä nautinto hyvästä musiikista ja nakertava kysymys siitä, epäonnistuinko katsojana. :D

    Vastaa

  • Helmi K kommentoi 13.3.2015 10:55

    Mulla oli myös odotukset aivan järjettömän korkealla, ja suurilta osin elokuva niihin vastasi. Se huikea fyysisyys ja rytmi, sekä kerronnassa että musiikissa, se pakkomielteen ja intohimon ohuen ohut raja, ja J.K Simmons. Kävelin ulos myös sydän hakaten ja huomasin että olin ollut ihan jännittynyt läpi elokuvan.
    Mutta jo paria tuntia myöhemmin tuli fiilis että kyllä elokuvan käsikirjoitus tarinan tasolla, kuin myös henkilöt, jäivät vähän ohuiksi kuitenkin.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 13.3.2015 11:00

      Joo ymmärrän! mä taas ajattelin, että ei niillä henkilöillä tässä leffassa oikeastaan ollut edes niin väliä. Multa elämys olisi mennyt pilalle jos kummankaan motiiveja tai sielunelämää olisi alettu tarkemmin avaamaan. Musta se tempo ja voima tuli siitä että leffa pyöri yhden asian ympärillä kuten päähenkilöiden elämäkin!

      Vastaa

    • jee kommentoi 13.3.2015 14:30

      jännittävää, koska myös yks mun kaveri oli pettynyt tähän elokuvaan eikä kokenut sitä ihmeellisenä. Itse pidin siitä suuresti! musta hyvän elokuvan merkki jos ei toiminut kaikille, on monta mahtavaa elokuvaa, mitä taas itse en käsitä ja joista tulee toi epäonnistunut katsoja fiilis.

      Vastaa

  • Leena kommentoi 13.3.2015 10:57

    Hei! KIITOS leffavinkistä, sun arvostelu on aidompi kuin jossain leffateatterin läpykässä. Tuntui tajunnanräjäyttävältä + rakastan musiikkia.

    Vastaa

  • Hanna GoingToRain kommentoi 13.3.2015 10:58

    Itsekin poistuin elokuvateatterista silmät ymmyrkäisinä ja sydän hakaten tuhattaviittäsataa, vaikuttuneena päästä varpaisiin. Onneksi mukana oli kaksi ihmistä, jotka kokivat leffan yhtä vahvasti ja kunhan vähän toivuttiin, päästiin sitten vaahtoamaan ihan huolella. :D Mutta se on ihanaa huomata, että leffa voi vielä vaikuttaa itseen näin voimakkaasti, että siinä todella elää mukana kaikki lihakset jännittyneinä penkin reunalla istuen ja henkeä pidättäen. Ja J.K.Simmonsin roolityö oli ihan huikea, samaan aikaan inhosin ja ymmärsin tyyppiä sydämeni pohjasta. Huuh. Vau.

    Vastaa

  • Rosa kommentoi 13.3.2015 11:02

    Samaa mieltä, todellakin. Paras elokuva pitkään, pitkään aikaan! Aivan mahtava rytmi ja intensiteetti. Ja tietysti musiikki. Istuin alusta loppuun melkein hievahtamatta, ja olo oli näytöksen jälkeen hämmentynyt ja innostunut, nimenomaan jokaisella solulla elossa oleva. Katsomisesta on jo useampi viikko, ja on kyllä monta kertaa käynyt mielessä mennä uudestaan.

    Vastaa

  • o.o kommentoi 13.3.2015 11:12

    On ollut jo jonkun aikaa aikomuksena mennä kattomaan Whiplash. Leffan teemaa kuvaillessasi tuli mieleen aivan yhden mun luokkakaverin teos. Se on työstäny grafiikalla sen isän vanhoja juoksuaikoja ja muistiinpanoja ajalta, kun se oli intohimoinen maraton-juoksija. Lisätehosteena toistuva isähahmo juoksemassa muistiinpanojen kanssa päällekkäin ja työn valtava koko antavat hyvän kuvan siitä, miten pieno on ero intohimon ja pakkomielteen välillä. Todella kiinnostava aihe!

    Vastaa

  • Reetta V. kommentoi 13.3.2015 12:29

    Aaaa tämä oli ihan ehdoton suosikki Oscar-ehdokkaista ja alkuvuoden elokuvista. En kertakaikkiaan keksi mitään huonoa! Kaikkia alkukohtauksesta etenkin loppukohtaukseen oli toteutettu just niin kuin hyvässä elokuvassa pitääkin ja kuinka paljon sen aikana pystyikään jännittämään ja eläytymään!

    Vastaa

  • Vepipi kommentoi 13.3.2015 13:13

    Nimenomaan nuo elokuvan aiheuttamat fyysiset reaktiot olivat hurjia, itsekin poistuin teatterista syke taivaissa! Munkin mielestä leffan pointti oli nimenomaan tuo intensiivisyys yhden spesifin aiheen ympärillä, vaikkei hahmoihin itsessään menty järin syvälle.

    Vastaa

  • Jenna kommentoi 13.3.2015 14:21

    Mulleki kolahti Whiplash todella kovaa! Kerrassaan loistava elokuva, yksi parhaimmista. Loppu oli niin mieletön, että välillä unohdin jopa hengittää ja hiki tuli myös :D mieletön se intohimo, mitä jotakin asiaa kohtaan voi tuntea. Se erottaa taiteilijat harrastelijoista.

    Ihanaa päivää ja aurinkoa viikonloppuusi upea Eeva! :)

    Vastaa

  • Jenna kommentoi 13.3.2015 14:45

    J.K. Simmonsilla on aika syviä juuria täällä kotikaupungissani kun hän muutti tänne 18-vuotiaana ja opiskeli sitten musiikkia täällä olevassa yliopistossa, niin leffa on jopa suurempi suosikki täällä, kaikki ihmiset ihan hulluina siihen. Ja on se ehdottomasti katsomisen arvoinen! Kävin itse katsomassa pari viikkoa sitten ja oma reaktio oli aika valtava: tärisevät kädet, silmät koko ajan täysin auki, tuolin reunalla istuin lähes koko leffan. Intohimo, sen seuraukset ja muut siihen liittyvät aiheet ovat pyörineet päässäni viime aikoina, kiitos tästä siis pelkälle leffalle. Nyt pakko katsoa -listalla olisi jo Birdman, mutta kai se Whiplash voisi tulla katsotuksi vielä kerran…

    Vastaa

    • Kristy kommentoi 19.7.2016 05:49

      Unaalplreled accuracy, unequivocal clarity, and undeniable importance!

      Vastaa

  • Marita kommentoi 13.3.2015 18:40

    Pidin Whiplashista, mutta minuun Birdman teki huomattavasti suuremman vaikutuksen. Suosittelen katsomaan, ellet ole vielä ehtinyt. ;)

    Olin Whiplashin osalta toivonut sellaista Aronofskymaisen tiivistä tunnelmaa, joka esimerkiksi Black Swanin kohdalla aiheutti sydämentykytystä vielä leffateatterista poistumisen jälkeenkin. Whiplash ei vaan siihen oikein omalla kohdalla yltänyt. MUTTA, olet minusta hyvin sen ytimessä, mikä elokuvasta teki hyvän. Nimenomaan se, että käsitellään menestymisen pakkomiellettä, ja niitä uhrauksia joita joutuu menestymisen eteen tekemään.

    Muusikkopoikaystäväni ja monet ammattimuusikotkin ovat kuitenkin valittaneet siitä, ettei elokuvan päähahmon kokemukseen pysty samaistumaan. Kellään oikeasti hyvällä jazzrumpalilla ei esimerkiksi mene kädet verelle yhden päivän soittamisen jälkeen, se olisi osoitus huonosta tekniikasta. Soittaminen vaatii ilman muuta kovaa kuntoa, mutta Whiplashissa soittaminen menee urheilusuoritukseksi. Jazz – ja musiikki yleensäkin – on kuitenkin niin paljon muuta kuin pelkkää suorittamista. Soittaja tietenkin tavoittelee täydellisyyttä, mutta ajava voima on intohimo musiikkia kohtaan, ei se fyysinen tai mekaaninen soittosuoritus. Jos jotain Whiplashista puuttui, niin se oli nimenomaan se rakkaus musiikkiin. Henkilökohtaisesti tämä ei haitannut, Chazelle onnistuu kuitenkin hyvin käsittelemään pääteemaa, eli menestyksen tavoittelua. Maallikkona oli kuitenkin kiinnostava huomata, että suurin osa jazzmuusikoista ei pysty elokuvan tarinaa allekirjoittamaan.

    Vastaa

    • Heli kommentoi 15.3.2015 17:52

      Minä taas olen Birdmanin nähtyäni paasannut jokaiselle, joka viitsii kuunnella, miten sen saama arvostelusuosio on ilmiselvästi merkki elokuva-alan sisäänpäinlämpiävyydestä. Oli pari ihan kivaa surrealistista jaksoa ja kamera kieltämättä liikkui sulavasti. Mutta muuten elokuva oli tylsä ja jankkaava ja henkilöt jäivät lopulta kovin ohuiksi. Ei koskettanut eikä liikuttanut, mitä sille päähenkilölle kävi. Näin ne mielipiteet vaihtelee.

      Vastaa

  • Paula kommentoi 13.3.2015 20:08

    Minusta se kertoi ennen kaikkea Simmonsin hahmon narsismista. Sehän näki nuoret muusikot vain itsensä jatkeena eikä välittänyt niistä lopulta pätkääkään. Hyvin intensiivinen mutta ei kovin elokuvallinen elokuva – paljon kuvaa ja vastakuvaa kuten telkkarissa.

    Vastaa

  • mirmeli kommentoi 13.3.2015 21:29

    tykkäsin tästä leffasta, vaikuttava ja hengästyttävä :) ammattimuusikkona kyl oli vähän vaikea samastua siinä kuvattuun musiikinopiskelun maailmaan, mielestäni melkoisen romantisoitu ja vähän kömpelö kuvaus aiheesta. olisikin ollut varmaan helpompi heittäytyä tämmöiseen kuvaukseen ”kulissien takaa” jostain muusta kuin omasta alasta. silti elokuvana hieno!

    Vastaa

  • Marjo kommentoi 14.3.2015 15:43

    Just näin. Katsoin leffan syksyllä Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla ja olen hehkuttanut kokemusta kaikille siitä lähtien. Pakko katsoa vielä uudestaan, kunhan lastenhoidolta ehtii. Pakkopakkopakko.

    Vastaa

  • LauLau kommentoi 14.3.2015 20:24

    Tästä postauksesta innostuneena katsoin elokuvan, ja jäi vähän ristiriitainen olo. Elokuvan teknisestä laadusta ei ole ihmeempää valittamista, enemmän mietin sisältöä. Sadismin avulla opettaminen on vaikea taiteenlaji. Joillekin se voi toimia, mutta en usko että useimmille. Julmuus vaikuttaa aiheuttavan lisää julmuutta, eikä sitä mielestäni kaivata enempää maailmaan. Tässäkin näkyi miten toisten huono kohtelu valui hierarkiassa alaspäin eri kuvottavalla tavalla. Uskon myös että sairaalloisen sadismin ja ”good job”in välillä on paljon nyansseja, ja toisaalta myös siihen että on olemassa lahjakkuutta jota ei tarvitse piiskata esiin. Mutta olen valmis myöntämään ettei minulla ole asiantuntemusta erottaa millään alalla sitä parasta 0,1% parhaan yhden tai edes 10% joukosta. Tästä päästäänkin toiseen asiaan joka elokuvaa katsoessa tuli mieleen, eli äärimmäiseen eksklusiivisuuteen. Tarvitseeko se uusi huippu välttämättä löytää jos sitä pystyy arvostamaan kovin harva? Tuolla metodilla epäilen että musiikin absoluuttinen määrä maailmassa vähenee, kun ne ei-Charlie Parkerit heittävät lannistuineina/vittuuntuneina hanskat tiskiin, ja onko maailma sitten loppujen lopuksi yhtään parempi paikka? Mutta antoisa elokuvakokemus, kiitos Eeva!

    Vastaa

  • Laura kommentoi 15.3.2015 12:50

    ahhh, whiplash on niin hyvä. en muista milloin olisin viimeksi kattonut mitään elokuvaa niin silmä tarkkana, se intensiivisyys ja kaikki tunteet mitä se herätti. mahtava. xx

    Vastaa

  • jella kommentoi 15.3.2015 15:55

    Todella hyvin tehty leffa ja hienoa näyttelijäntyötä. Itse olin hilkulla lähteä leffasta kesken pois ties kuinka monta kertaa puhtaasti kuvotuksesta. Leffan loputtua kävelin läpi puolikkaan kaupungin kyyneleet poskilla valuen pystymättä pysähtymään, nöyryyttämisen kettumaisuudesta tilittäen. Inhosin maailmaa hetken tän leffan vuoksi. Tuntu niin pahalta, mikään leffa ei oo ikinä herättäny tällasta tunnetta. Hienoa sinällään :)

    Vastaa

  • Katinka kommentoi 15.3.2015 19:05

    Sinun postauksen innoittamana marssin tänään leffateatteriin ja koin jotain aivan mieletöntä.
    Elokuva herätti todellakin monia ajatuksia.
    Pulssi hakkasi minullakin loppukohtauksen aikana… sekä jälkeenkin ja olin kyllä aivan ”ihme-tilassa” pyöräilessäni kotia kohti pimeässä koleassa illassa.
    Sulattelen näkemääni…. kiitos siis vielä kerran.

    Vastaa

  • Karita kommentoi 16.3.2015 10:16

    Niiiiiin hyvä leffa. (Niin pienen budjetin ja niin lyhyessä ajassa kuvattu myös, mikä ehkä lisää inasen tuota yleisintensiteettiä.)
    Kun kävin tämän katsomassa joku kuukausi sitten, menin katsomaan sen illalla ja pääsin teatterista joskus 22 aikoihin ulos, sydän yhä väpättäen. Adrenaliinit viimeisen kohtauksen jäljiltä vain olivat semmoiset, että en nukahtanut varmaan ennen kuin aamuyöllä kahden aikaan.

    Vastaa

  • Katri M. kommentoi 17.3.2015 13:30

    Kiitos, Eeva, että kirjoitit tästä leffasta. Luettuani tämän blogauksesi varasin suorilta itselleni leffalipun, ja nyt leffan nähtyäni olen aivan pöllämystynyt siitä mitä näin. Intohimon/pakkomielteen ja sen vaatimien uhrausten tematiikka ja J.K. Simmonsin roolihahmon opetusmetodit saivat aivokelat liikkeelle, puhumattakaan siitä, millaiset voimat loppukohtauksesa puskivat itkua pihalle. Taisi minullakin kolahtaa jonnekin sielun syviin sopukoihin tämä, ja vielä todella oikeaan aikaan. Kiitos.

    Vastaa

  • mia k. kommentoi 18.3.2015 21:44

    Haloo sielu! … portit auki :)
    Ihana lause! Seisauttava kerrassaan ;) jos jokin elokuva saa tuntemaan tämän, SE on aito ♡
    Nyt itse ootan huomista, kun tulee se Helanderin ohjaama uus leffa!
    Elokuvat on vaan parasta ;))))

    Vastaa

  • Larre kommentoi 22.3.2015 17:11

    Siis ei oo totta! Kiinnostuin tosi paljon elokuvasta kirjoituksesi perusteella. Mieheni soittaa rumpuja, joten hihkuin hänelle sinun ja IMDB:n ylistävät arviot ja ehdotin, että mentäisiin pian katsomaan elokuva. Surffasin Finnkinon sivuille ja mitä?! Elokuvaa ei esitetä kuin Helsingin ja Tampereen teattereissa. Ei Oulussa. Miksi? Nyyyyyh. Ja tuollainen musiikkielokuva varmasti tuntuu ihan eriltä leffassa kuin kotona… Itken.

    Vastaa

  • Paju kommentoi 29.3.2015 11:36

    Huhhuh!! Näin Whiplashin eilen ja täytyy sanoa että oli jännittävin ja mukaansa vievin leffa kyllä hetkeen. Törkeän hyvää musiikkia ja upeita roolisuorituksia. Mun sydän hakkas loppukohtauksen rumpusoolossa vähintäänkin samaan tempoon!

    Vastaa

  • petri kommentoi 14.11.2015 02:25

    ”Että nyt ei todellakaan tee mieli kaivaa kännykkää esille ja tsekata, mikä mekko tai lentävä orava tällä hetkellä Facebookissa puhuttaa.”

    Onko tuo nykyään ihmisten perustila siis? Kuulostaa kauhealta. :|

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *