Elämä Koti Ruoka

Kutsukaa manaaja, mutta ensin pannareita

19.7.2015

subru-(9-of-16)

Sunnuntaibrunssi! Miten olinkin päässyt unohtamaan, miten hyvä idea se on – aina?

subru-(15-of-16)

Asunnossani on jo pitkään ollut jotenkin huono fiilis. Olen huomannut, etten ole oikein viihtynyt kotona – yhtäkkiä en ole enää osannut istua sohvalla, syödä keittiön pöydän äärellä tai makoilla lattioilla. Käyn suihkussa, nukun ja häivyn.

Pyörittelin mielessäni kaikenlaista – uusi järjestys huonekaluille? Uusi päiväpeitto sänkyyn? Vielä yksi tavarankarsintakierros? Feng shui -konsultti? (Viimeisin vain vitsillä… ehkä.)

Saatoin myös yhtenä päivänä kirjoittaa Googleen manaaja Helsinki. Selvisi, että Suomen ainoa oikea, katolisen kirkon hyväksymä manaaja on kuollut vuonna 2011 eikä uutta ole lähetetty tilalle. Anteeksi Vatikaani, protestoin asennettanne. Tiedän että teillä on kiire piilotella maailmankaikkeuden salaisuuksia ja järjestellä kaikenlaisia salaseurojen iltapäivätansseja, mutta onhan tämä nyt vastuutonta jättää pohjoisen riivatut tällä tavalla oman onnensa nojaan.

subru-(3-of-16)

subru-(11-of-16)

Ystävälläni oli ratkaisuehdotus sillä välin kun odottelen paluupostia Vatikaanista: kutsut sinne ihmisiä kylään niin kyllä se fiilis muuttuu.

Niin se on, että hyvät tyypit – ja eläimet – muuttavat paikan kuin paikan ilmapiirin. Nyt täällä on jotenkin taas ihan eri tunnelma, vaikka kaikki lähtivät jo. Ihan kuin valokin olisi eri sävyistä, vähän lämpimämpää. (Tietysti on aina mahdollista, että joku ystävistäni on manaaja, eikä ole muistanut mainita asiasta.)

Muistakaa siis yksin asuvatkin kutsua välillä ihmisiä kylään! Helposti se menee aina niin, että hengaillaan niiden luona, joilla on isoin kämppä, mutta kyllä yksiökin tarvitsee välillä hälinää, kuhinaa ja hässäkkää.

subru

Keittiössä riitti tänään kaikkia kolmea – yllättävän monta kokkia tähänkin pikkukyökkiin mahtuu. Yksi väsäsi smoothieta, toinen oli pannarinpaistovuorossa, kolmas keitti pikkumutteripannulla kahvia pannullisen toisensa perään, koska juojia oli paljon enemmän kuin pannussa kupillisia.

Kaikille ei riittänyt haarukoita, joten joku söi pannaria lusikalla. Tuoleja oli kolme liian vähän, joten osa istui lattialla. Lautaset huuhdeltiin ruokalajien välissä. Yhden hengen varustelutaso ei  suinkaan ole este isommillekaan kemuille.

subru-(5-of-16)

Minulta vaaditaan brunssipöytään aina yhtä asiaa – Eevan munayllätystä. Se voi olla mitä vain, kunhan sisältää kananmunia.

Tällä kertaa tein shakshuka-henkisen hässäkän, mutta linssien tai papujen sijaan sörsselissä oli mukana karitsanjauhelihaa.

subru-(7-of-16)

subru-(6-of-16)

Yleinen konsensus oli pitäytyä tällä kertaa astetta terveellisemmissä antimissa, joten maailman parhaiden pannareiden sijaan tehtiin vähän terveellisempi versio, oikein hyviä nekin.

Taikinan tein uudella lemppariohjeellani, joka on hieman tuhdimpi versio banaanipannareista: yhtä banaania kohden lisätään 2 kananmunaa ja 1 dl kaurahiutaleita. Mausteeksi ripaus kanelia ja vaniljaa. Halutessa joukkoon voi laittaa vähän maapähkinävoita. Koko homma blenderissä sekaisin.

Tämä on edelleen terveellinen, haluttaessa gluteenitonkin ohje, mutta se on vähän täyttävämpi ja paljon helpompi paistaa kuin pelkät banaani-munapannarit. Ja maistuu vielä vähän enemmän ”oikeilta” pannukakuilta.

subru-(12-of-16)

subru-(4-of-16)

Sitä mukaa kun vatsat täyttyivät ja auringonpaiste vaihtui sateeksi ja harmaiksi pilviksi, alkoivat sohva, sänky ja lattia täyttyä makoilevista, väsähtäneistä koirista ja ihmisistä.

Laiskotti. Kuunneltiin Suomi-hittejä, puhuttiin kaikesta, vähän ehkä kinattiinkin, mutta se on tässä porukassa onneksi ihan ok. Siitä tietää, että on ystävien seurassa.

Ja siitä, että voi lisätä vihersmoothien sekaan skumppaa vaikka kukaan ei tiedä, miksi ihmeessä kannattaisi. Ja huoletta avata farkkujen ylimmän napin…

… ja ottaa silti vielä yhden palan kakkua…

subru-(13-of-16)subru-(16-of-16)

… tai esimerkiksi nukahtaa kesken lauseen.

Hernesaaressa (ja synninpäästö sääurputtajille)
Nessuvuoren valtiatar

Saattaisit pitää myös näistä

  • -j- 19.7.2015 at 4:41

    tykkään sun blogin aitoudesta, kerrot rehellisesti omista tuntemuksista koskivatpa ne mitä tahansa 🙂 tästäkin jutusta sain inspiraation kutsua omaan yksiöön brunsille kavereita.. Kiitos 🙂

    • Eeva Kolu 19.7.2015 at 5:26

      Kiitos J kivasta kommentista, huippua kuulla että innostuit tästä 🙂

  • marii 19.7.2015 at 6:13

    Olet muuten oikeassa, joskus kun on ollut kipeänä tai ollut synkkiä ajatuksia niin kotona on jotenkin huono ja raskas fiilis. Itse aina siloin tuuletan ja feng shuin mukaan tuli puhdistaa niin poltan kynttilöitä. Mutta mikä voisi olla parempi kuin kutsua ystäviä kylään. Elämä ja touhu piristää mitä tahansa paikkaa. Ihanaa, että sinulla on ystäviä, joita kutsua. Teidän poppoo vaikuttaa vähän väsyneeltä, mukavia viboja ja tsemppiä teille!

    • Eeva Kolu 19.7.2015 at 7:48

      Tuo on niin totta, että jos elämässä on jotenkin ankeampi/stressaavampi/kaoottisempi kausi niin helposti kotonakin on sen jäljiltä huono ilmapiiri, vaikka periaatteessa mikään ei olisi muuttunut. Ehkä pitää järjestää jokin kunnon puhdistautumisseremonia, siivota koko kämppä, avata ikkunat ja ovet ja pistää kynttilät palamaan 🙂

  • j 19.7.2015 at 7:41

    Voisko joku selittää mulle miksi netistä löytyy tällasia huippukirjottajia, miksei ne ole palkattuna vakiokolumnisteiksi tai joksikin maan suurimpiin lehtiin, joissa ei törmää näin kiinnostaviin kirjoittajiin. Kysyn vaan. Ehkä olen jotenkin tyhmä kun en ymmärrä.

    • Eeva Kolu 19.7.2015 at 7:50

      Hmm, ehkä netti onkin the place to be 🙂 Olen mä tosin lehtiinkin kirjottanut, kolumneja ja paljon muutakin. Just nyt on kivointa kirjoitella ihan vaan tänne, omalle saitille – ehkä joku päivä sitten taas paperille! Kiitos tosi paljon kivasta palautteesta 🙂

  • mia k. 19.7.2015 at 8:37

    Joo, kutsut on kyllä takuulla kivempaa kuin manaaminen :DD

    • Eeva Kolu 20.7.2015 at 7:25

      Totta, vaikka olisihan se varmaan kokemus… 😀

  • Miia 20.7.2015 at 12:18

    Oi kun mukavahenkinen kirjoitus! Heti teki mieli jakaa tämä olamme fb-sivulla ja laittaa kutsut vetämään ystäville. Ehkäpä jo syksyllä tempaisen!

    Aiemmin tuli enemmänkin pyydettyä spontaanisti ystäviä käymään. Nykyään jotenkin aika vaan menee, on lapset, työ, harrastukset jne. Se on kyllä ihan totta, että aina vierauden lähdettyä kodissa on erilainen tunnelma. Toki minun tulee aina ennen vieraiden tuloa järjesteltyä ja valmistauduttua, että ehkä silläkin on osuutta asiaan.

    • Eeva Kolu 20.7.2015 at 7:27

      Luulen että ihmiset oikeasti tosi paljon salaa toivovat niitä spontaaneja kutsuja, kannattaa vain pistää menemään lyhyelläkin varoitusajalla – ei sitä aina tartte olla niin ihmeellisiä valmisteluja 🙂

  • Miukki 20.7.2015 at 3:40

    Tuo viimeinen kuva – vetää sanattomaksi hyvällä tavalla. Lempeä!

    • Kemmy 22.7.2015 at 8:32

      Samaa mieltä <3

  • Lena 20.7.2015 at 3:55

    Voi että noita koiria <3 <3 <3 🙂

  • murphy 20.7.2015 at 6:01

    Ei mulla muuta ku et mahtava otsikko!

  • lukija 20.7.2015 at 6:34

    Manaajasta en tiedä, mutta jos joskus tarvit kummituspalvelua, niin täältä löytyy: http://www.kummituspalvelu.net
    Auttaa myös pahaan silmään, rauhattomiin vainajasieluihin ja erilaisiin kirouksiin ym.

  • Pappi 22.7.2015 at 10:20

    Voi kuuleppas, ”manaajia” on lähempänä kuin luuletkaan. Meidän oma ev.lut.kirkkomme järjestää ilomielin luonasi kodin siunaamisen, jonka tarkoitus on nimenomaan tuoda kotiin rakkautta ja hyvää fiilistä. Ja parasta siinä on, että samassa voit järjestää juhlat. Kodin siunaamisen toimitus kestää noin 10min ja on tosi lämminhenkinen ja rento tilaisuus. Ei muuta kuin soittoa nyt kotiseurakuntaasi!

  • MariN 24.7.2015 at 11:30

    Hehheh! Vaikkei tämä ehkä ollut tämän kirjoituksen avainasia, niin koen silti tärkeäksi palauttaa luottamuksesi katolisen kirkon manausvalmiuteen. Jos edellinen eksorkisti kuolee tai vaikka muuttaa maasta, piispa nimittää hänen tilalleen uuden.
    Toivon kuitenkin, että asunnon energiakenttien järjestelyyn auttoi tässä tapauksessa keveämmät keinot, kuten juuri ystävien näkemien ja banaanipannarien tuoksu. 🙂