Sitähän se kaikki on

Silläkin uhalla, että tämä viikko menee blogissa nyt aivan huruiluksi ja sfääreissä pyörimiseksi, aion vielä tarttua ylivoimaisesti toivotuimpaan postausaiheeseen: Voisitko kirjoittaa rakkaudesta?

Seuraa paljastus: lähes jokainen tämän blogin kirjoitus on kertonut rakkaudesta. Ainakin ne, joihin olen näin jälkikäteen tyytyväinen.

hyviajuttuja-(2-of-6)

Jo lapsena minua ärsytti suunnattomasti, kun aikuiset sanoivat alentuvaan sävyyn noin nuori ei kuule tiedä rakkaudesta vielä mitään.

Öö.

Juuri lapset tietävät. Vasta myöhemmin alamme unohtaa, mitä rakkaus on – pitää sitä monimutkaisena asiana, jota täytyy metsästää, jonka puolesta täytyy koko ajan taistella. Ja ennen kaikkea: jonain, mitä toisilla on ja toisilla ei. Minkä voi menettää milloin tahansa.

Minun elämäni tärkeimpiin oivalluksiin kuuluu se, että ei rakkaus ole tunne. Tunteet tulevat ja menevät, rakkaus on jotain pysyvämpää ja paljon vahvempaa. Se on… ehkä voima? Tila? Energiaa? Kaiken perusolemus maailmankaikkeudessa? No, joka tapauksessa se on jotain muuta kuin mistä radiossa lauletaan. (Christina Aguilera, Céline ja Whitney ovat kyllä pari kertaa päässeet aika lähelle. When there’s no one else, look inside yourself…)

hesaaaa (3 of 10)

Vaikka rakastankin leffoja ja populaarimusiikkia, yhdestä asiasta olen niille närkästynyt – vuosikymmeniä ne ovat takoneet päähämme, että rakkaus tulee jostain oman itsen ulkopuolelta. Että se kävelee Hugh Grantin hahmossa vastaan, kaataa appelsiinimehut paidalle ja lopulta pelastaa.

No, tämän olen oppinut: ei ole mitään pelastajaa. Ei ole pelastavaa ihmissuhdetta eikä Amoria, joka ampuu nuolia niiden niskaan, joilla käy tuuri. On vain se sama rakkaus, joka asuu meissä kaikissa – siis ihan jokaisessa – eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä muut ihmiset meitä kohtaan tuntevat. (Tai eivät tunne, mikä lienee se yleisempi murhe.)

talvi-(1-of-1)

Vanhan viisauden mukaan elämässä kaikki valinnat tehdään joko pelosta tai rakkaudesta käsin. Sen sisäistämiseksi on luovuttava siitä rajallisesta poplaulu-ajatuksesta, mitä rakkaus on ja ymmärrettävä se paljon laajempana voimana, joka ei liity vain ihmissuhteisiin vaan on läsnä kaikessa ja kaikkialla. Joskus rakkauden vastaus ei ole kyllä vaan ei. Joskus pelko haluaa jäädä ja rakkaus lähteä. Muistisääntö: rakkaus on yksinkertaista, pelko on monimutkaista.

Olen aina ihmetellyt ihmisten hätää löytää parisuhde – tai ainakin jotain sutinaa – ja vähän äkkiä. Kun edellinen suhteeni päättyi, ei mennyt kovin kauaa kun joissain ihmisissä alkoi näkyä levotonta liikehdintää – eikö se nyt ole jo löytänyt jotain uutta? Minua yritettiin järjestää sokkotreffeille miesten kanssa, joiden kanssa minulla oli yhteistä se, että olimme molemmat sinkkuja. Ikään kuin se riittäisi. Ikään kuin sinkkuus olisi jotain niin pelottavaa, että siitä pitäisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti eroon.

Vaikka olen muuten melkoisen kärsimätön ihminen ja nopeiden käänteiden nainen, sydämen asioissa minulla ei ole koskaan ollut kiire. Ehkä koska en ole koskaan tuntenut eläväni ilman rakkautta. Maailmani on sitä täynnä – ennen kaikkea on rakkaus itse elämää kohtaan. On myös läheisiä ihmisiä ja kohtaamisia ohikulkijoiden kanssa, merenratoja ja metsiä, kahvia ja kahviloita, kirjoja ja kirjoittamista, kaukaisia maita ja kaupunkeja. Kuten laulussakin lauletaan, sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vain.

keittiossa-(5-of-7)

No, kaikki tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö haaveilisi siitä, että jonain päivänä löydän jonkun ihanan tyypin. Mutta en enää odota, että joku mies kävelisi elämääni ja näyttäisi minulle, mitä rakkaus on. Se on liian vaativa tehtävä sälyttää kenenkään harteille. (Ite pitää tämäkin tehdä.)

Jos kuvittelee, että elämä on onnellista vasta jonkin parisuhteen (tai minkä tahansa tietyn asian) myötä, saa koko elämänsä elää peläten samaisen asian menettämistä. Ja niinhän moni meistä toisaalta tekee – elää pelossa ja tekee valinnat pelosta käsin, ja silti toivoo niiden valintojen johtavan rakkauteen. Se on vähän hassua.

Jos kysyisitte neuvoani rakkausasioissa, sanoisin: rakkaus lisääntyy rakastamalla. Ei kannata odotella, että se ilmestyy jostain – se on nyt jo sinussa.

Älä etsi rakkautta, elä siinä, ole se.

keittiossa-(1-of-7)

Lopuksi joudun vielä toistamiseen lainaamaan lempibiisiäni rakkaudesta, koska siinä kiteytyy kaikki:

if love is a place I’ma go again
at least now I know to go within

Ei rakkautta tarvitse etsiä. Se on jo täällä.

Tervetuloa kotiin.


Mitä tiedän tähän mennessä

Useampi lukija toivoi, että kokoaisin yhteen sen, mitä tästä elämästä oikein ajattelen.

No, ajatukset tulevat ja menevät, mutta ehkä jotain olen oppinut…

hernesaari

Esimerkiksi: Mitä vähemmän tuomitsee muita, sitä helpompaa on tehdä omat valinnat välittämättä muiden mielipiteistä.

Utelias, avoin mieli kantaa pitkälle. (Ja tekee maailmasta paljon mielenkiintoisemman paikan.)

Yksinkertainen ruoka on sittenkin aina parasta.

Asioita, joihin käyttämääni rahaa en ole koskaan katunut: matkustaminen, laadukkaat sukkahousut.

image1 En enää pode FOMO-syndroomaa (fear of missing out, paitsijäämisen pelko). Uskon, että niin kauan kuin pysyn omalla polullani, mikään minulle oikeasti tärkeä kokemus, ihminen tai asia ei kävele ohitseni. Siksi uskallan jäädä lauantai-iltana kotiin tai lähteä bileistä ennen keskiyötä, jos siltä tuntuu. (Ja siksi en ole vieläkään Tinderissä.)

Mitä enemmän puhuu pahaa muista selän takana, sitä pahemmalta näyttää itse.

Tärkeimmät taidot elämässä: antaa anteeksi, päästää irti, olla läsnä. Tärkein sana: kiitos.

untitled-(486-of-576) Se, että itsensä kehittäminen olisi itsekeskeistä, on harmillisen yleinen väärinymmärrys (väärinymmärrys, johon olen itsekin sortunut ja siitä äkäisiä mielipidekirjoituksia kirjoittanut). Jokainen henkinen polku alkaa minäkeskeisesti, koska nähdäkseen kirkkaasti on pohdittava kuka minä olen ja mikä on minun tarkoitukseni tässä elämässä. Mutta se polku johtaa lopulta minusta meihin – se on vääjäämätöntä, kun sydän avautuu. Sille pitää vain antaa aikaa. Minä itse on ainoa asia, johon kukaan meistä voi täysin vaikuttaa – siksi maailman muuttaminen alkaa aina itsensä muuttamisesta. Eihän maailma voi valaistua, jos yksilöt elävät pimeydessä…

aitienpaiva15-(4-of-4) Asioita, jotka eivät pue ketään: epätoivo, takertuminen, mustasukkaisuus.

Asioita, jotka pukevat kaikkia: itsevarmuus, ilo, kevyt mieli.

Kynsilakka kestää pidempään ilman päällyslakkaa.

Ei ole sittenkään olemassa ”ikuisia vaatteita” tai valmista vaatekaappia. Vaatteisiin kietoutuu niin paljon sitä, mitä elämässämme on meneillään ja millaisia missäkin elämänvaiheessa olemme, että toisinaan se klassisinkaan pikkumusta tai beige trenssi ei enää tunnu hyvältä ja omalta. Se on ihan ok.

Asioiden patoaminen on pahasta. Välillä pitää kiroilla.

lellikersa-(6-of-6) Asioiden – ihmissuhteiden, hetkien, työsuhteiden, harrastusten – arvoa ei mitata sillä, kauanko ne kestivät vaan sillä, kuinka merkityksellisiä ne olivat.

Aina kannattaa puhua muista hyvää.

Intuitio ei ole koskaan väärässä, sen ääntä vain on vaikea erottaa metelin alta. Silloin, kun se puhuu, kannattaa kuunnella.

On tärkeää osata vetää omat rajat. Aluksi ihmiset saattavat pitää sinua mulkvistina, kun et vastaa kaikkeen kyllä, mutta loppujen lopuksi keskinäinen kunnioitus lisääntyy.

Vilpitön ilo on hieno tunne, harvinaisempi aikuisiällä. Sen löytää, kun tekee asioita ihan muuten vain. Ei aina mieti, mitä hyötyä tästäkin on.

Taikuutta on olemassa, jos siihen uskoo.

istanbul-(28-of-48) Itsekuri ja tahdonvoima ovat rajallisia, ne hyytyvät päivän mittaan, vähän kuin lihasvoima salilla. Kannattaa harkita tarkkaan, mihin niitä käyttää.

Elämässä yllättävän moni juttu järjestyy itsestään – ja hämmästyttävän hienolla tavalla – kun antaa vain asioiden virrata. Ei ole koko ajan itse hampaat irvessä hääräämässä.

… mutta unelmat ja toiveet kannattaa sanoa ääneen. Koskaan ei tiedä, kuka kuulee.

En enää esitä mitään asioita totuuksina (en näitäkään, joita tässä nyt luettelen). En enää luule tietäväni absoluuttista totuutta yhdestäkään asiasta, en edes itsestäni. Edes tiede ei ole erehtymätön, ihmisestä puhumattakaan. Eikä minulla ole valtuuksia sanoa, että oma kokemukseni jostain olisi jotenkin todempi kuin jonkun toisen.

Haters gonna hate, lovers gonna love. Tiedän, kumpaan jengiin haluan kuulua.

ruis4 istanbul-(24-of-48) Meditointi on paras sijoitus, minkä voi tehdä. 15 tai 30 minuuttia aamulla tuo päivään lukemattomia tunteja lisää. Kun mieli on rauhallinen ja kirkas, sitä tekee kolmessa tunnissa ne työt, joihin ennen kului kahdeksan. (Ja sen työpäivän jälkeen jaksaa vielä lähteä museoon, leffaan tai kaverin kanssa kahville.)

Itsensä julkinen nolaaminen tekee toisinaan hyvää. (Siksi laulan aina karaokessa Mariahia, Whitneyä ja Adelea. Jos hyppää joka tapauksessa järveen ilman uimataitoa, on parasta hypätä näyttävästi.)

Mikään ei ole niin vakavaa kuin kuvittelen, hyvin harva asia on lainkaan.

Asioita, jotka olisi kannattanut uskoa jo paljon aiemmin: veden juominen, säännöllinen syöminen ja kunnon yöunet tekevät kaikesta paljon helpompaa.

kesis15-(8-of-10) Ei ole suurempaa ajanhukkaa kuin kateus. Etiäppäin ja omia unelmia kohti.

Mikään dieetti ei ole niin tärkeä, että kannattaisi kieltäytyä tuoreesta pullasta.

On ok muuttaa mieltään. Se on kasvamista, ei takinkääntämistä.

… ja siksi voi olla, että jos vuoden päästä kysytte, olen jo ihan eri mieltä tästä kaikesta. C’est la vie, sellaista se on, elämä – arvaamatonta, epäloogista, ikuisesti keskeneräistä ja alati muutoksessa. Hullua, yllättävää ja aika mahtavaa.


Jotain vanhaa, jotain uutta

Äidiltä tuli äsken puhelu. Mä en tiedä mitä sulle kuuluu kun et enää kirjoita sitä blogia. Susta on tullut ihan mysteerinainen.

No. Viimeviikkoinen siivousurakkani huipentui eilen kaapintyhjentäjäisiin, joiden tarkoituksena oli päästä eroon kaikista keittiön kaapeissa majailleista pulloista. Syötin vieraille kaikki jääkaapista löytyneet oliivit, keksit ja pähkinät. Vihanneslaatikon jämistä ja juustonkannikoista tein piirakan. Ystävät joivat mukisematta kaikki lahjaksi saadut epämääräiset punkkutonkat ja puolimakeat roseeviinit, ja baarikaapin jämistä valmistelin kammottavia yllätyscocktaileja koko illan.

IMG_1414Ilta oli ihana, ja siihen kietoutui jotain merkityksellistä. Puolivälissä iltaa tajusin, että ei tässä ole kyse vain kaappien tyhjentämisestä – ne kemut olivat läksiäisjuhlat myös jollekin ihan muulle kuin niille vanhoille pulloille. Ehkä edelliselle elämänvaiheelle, ehkä vanhoille energioille. Tuntui hyvältä sanoa hyvästit niin, leppoisasti, lämpimästi, ei ovet paukkuen ja sillat roihuten.

Tänään kävimme Kaivopuistossa rekiajelulla. Reen kyydissä katselin lumista kaupunkia, hiihtäviä ja kelkkoja työnteleviä ihmisiä ja mietin, onko tämä tosiaan Helsingin keskusta ja onko vuosi varmasti 2016. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi.

IMG_1433

Koko päivän on tupruttanut lunta ja kotikulmat ovat niin kauniit, että pyörryttää. Ratikassa istuessani teki mieli hypätä jokaisella pysäkillä pois valokuvaamaan maisemaa. Mutta yksi niistä syistä, miksi blogiurani päättyy, on juuri se, että aika pysähtyisi useammin, niin kuin siinä reessä. Että osaisin nauttia hienoista hetkistä ihan itse, en aina miettiä, miten välittäisin niiden hienouden muille. Olla enemmän läsnä, kuten nykyään sanotaan.

Joten pidin takalistoni ratikan penkissä. Istuin ja katsoin maisemaa. Yritin painaa sen mieleeni ja samalla luottaa siihen, että niitä tulee lisää. Tulee kaikenlaisia maisemia, loputtomasti kauniita hetkiä – ei niitä kaikkia tarvitse yrittääkään tallentaa.

Nyt naputtelen tätä olohuoneen sohvalla ja kuuntelen, kun keittiössä tiskikone pyörittää satsia numero kaksi – kaapintyhjentäjäiset jättivät jälkeensä monta likaista lasia. Vielä yksi koneellinen, roskat roskiin, tyhjät pullot kauppaan. Huomenna haluan herätä kotona, jossa on tilaa jollekin uudelle.


Taas virtaa

Anteeksi ystäväiset, ei ollut tarkoitus unohtaa teitä tänne pureskelemaan juureksia.

Mutta tammikuu vei mukanaan. Olin eilen kaupassa ja kuulin kuulutuksen, jossa kysyttiin oletko jatkanut vuoden alussa aloittamaasi uutta elämää? (viitaten tietysti laihduttamiseen, koska markkinointikielessä uusi elämä = laihdutus).

Olin ihan ihmeissäni. Miten muut ovat ehtineet jo aloittaa ja lopettaa uuden elämän, kun minulla on vielä hirveä kiire saada se vanhakin käärittyä pakettiin?

Tammikuu on ollut yksi iso tuulikaappi – en ole vielä kokonaan jättänyt vuotta 2015, mutta en myöskään astellut sisään vuoteen 2016. Ihmiset katsovat kummeksuen, kun toivottelen edelleen hyvää uutta vuotta – sehän meni jo. Mitä, ei se ole vielä edes alkanut!

virtaa-(1-of-1)

Koko viime viikon olen tehnyt viime vuoden viimeisiä kirjanpitojuttuja, pyörittänyt kuittisirkusta, veroilmoituksia ja sen sellaisia. Lähetellyt laskuja viime vuoden puolella tehdyistä töistä. Viikonloppuna keksin, että paperihommien lisäksi haluan saada kaiken muunkin vanhan pois nurkista – ja ennen kaikkea mielestä.

Olen käynyt asuntoni jokaisen nurkan läpi. Vienyt reissuilta jääneet ulkomaiset rahat Forexiin, pistänyt minulle unohtuneet muiden tavarat paketteihin ja paketit postiin. Pistänyt kiertoon kaikki kirjat – hyvätkin – jotka edustavat sellaista mitä en enää elämääni halua. Silpunnut vanhat muistivihot – nyt on aika tuoreille ajatuksille. Kohdannut joka ikisen kasan, -kansion ja laatikon, jotka olisi tehnyt vain mieli haudata vaatekaapin pimeimpään nurkkaan ja unohtaa sinne.

Avasin kaikki ärsyttävät vuotavat hiutalepaketit ja jauhopussit ja vanutuppopussukat ja kaadoin kaiken purkkeihin ja rasioihin, joista niitä on kiva ottaa. Miksi ihmeessä sitä sietää päivästä toiseen kotonaan asioita, jotka ärsyttävät joka kerta kun niitä käyttää? Vuonna 2016 minulla ei ole aikaa sellaiselle.

Minulle siivoamisessa ei ole kyse vain siitä, miltä asiat näyttävät (”poissa silmistä, poissa mielestä” on maailman räikein vale). Siinä on kyse energiasta. Kun se saa vapaasti virrata, asiat sujuvat. Kun kaapeissa lymyilee epämääräisiä läjiä ja paperikasoja, maksamattomia laskuja ja niitä revenneitä kaikkialle leviäviä pastapusseja, energia menee ihan vääriin asioihin. Ärsyyntymiseen ja ärsyttävien asioiden välttelyyn. Sen miettimiseen, että tuokin läjä pitäisi joku päivä käydä läpi.

No, nyt melkein kaikki on vihdoin käyty läpi. Johan virtaa.

Äsken keitin teetä ja teepussini mietelause sanoi say hello to your soul. Jo vain: hyvää päivää sielu. Mukava nähdä taas, kun nuo ruttaantuneet kuittikasat eivät enää ole tiellä. Luulen kuules, että meille on tulossa hyvä vuosi.