Onks kiire on moi pus

Ensimmäinen päivä kotona Helsingissä valkeni harmaana, harmaana, harmaana. Melkoinen kontrasti Sambian aurinkoon, kirkkaisiin väreihin ja kuumuuteen, mutta mielialani ei ollut lainkaan matala. Päinvastoin – odotin jo ratikkamatkaa ja take away -kahviani. Ja villahuiviakin, vähän.

Suuntasin palaveriin. Ratikasta näin ystävän juoksemassa kadulla, lenkkarit jalassa ja luurit korvilla, päättäväisen näköisenä sadetta päin. Hymyilytti. Sellaista se on täällä Suomessa…

IMG_0714Kivan palaverin jälkeen hortoilin moikkaamaan ystävää kauppaan ja unohduin sinne useammaksi tunniksi. Suuntasin lounaalle ja ketkäs olivatkaan ravintolan ainoat muut asiakkaat? Kaksi tuttua, joista olimme juuri siellä kaupassa toisen ystäväni kanssa puhuneet. Söimme pitkän lounaan, oli kivaa.

Koko päivän matkalla paikasta toiseen törmäsin ystäviin, tuttuihin ja tutuntuttuihin. Ihan kuin koko kaupunki olisi sanonut: tervetuloa takaisin, muistathan, että täälläkin on seikkailuja ja olet täälläkin onnellinen. Ja olenhan minä. Oikeastaan tosi, tosi onnellinen.

Kävin pari lyhyttä mutta hyvää keskustelua muutaman etäisemmän tuttavan kanssa kadunkulmissa. Läheinen ystävä tuli juosten vastaan, ratikkaan menossa, halasimme lennosta kun ratikan ovet jo kolisivat kiinni. Onks kiire on moi pus! Joskus viidessä sanassa tulee kaikki olennainen.

IMG_0723

Ja tänään aurinkokin näyttäytyi taas… Ajoimme veneellä saareen tsekkaamaan paikkaa tammikuiselle nuorisoleirille – sekin tuli kuin tilauksesta: ei meillä ehkä ole viidakkoja tai savanneja, mutta katsopas tätä havumetsää ja joulukuista merenrantaa…

Nyt muutama tunti tehokkaasti töitä, sitten tehdään pizzaa. Helsingissä kaikki hyvin.

P.S. Kiitos kaikille ihanista kommenteista edelliseen kirjoitukseen!


Kaneli kuiskii ja sitruunaruoho tuoksuu

… se on sellainen bloggarin lauantai.

lordag-(1-of-2)

Viikko on ollut aika hektinen, ja tohina jatkuu vielä, koska huomenna lähden matkalle. Siksi tänään tekee mieli hetki fiilistellä kotia. Oikaisen jalat tuolille, kuuntelen lällyjä biisejä, nakuttelen kuvia koneella, pyykkikone pyörii.

Juon kanelicappuccinoa, koska olemme viime aikoina taas hekotelleet Frasier-jutuille.

”Double decaf, non-fat latte, medium foam, dusted with just the faintest whisper of cinnamon.”

”Double cappuccino, half-caf, non-fat milk, with just enough foam to be aesthetically pleasing but not so much that it leaves a moustache.” 

Rasvattomaan maitoon saati kofeiinittomaan kahviin en lähde, mutta kanelihenkäyksen lisään Nilesin kunniaksi.

lordag-(2-of-2)

Jos kaipaatte päivälle tekemistä, piipahtakaa Parolan aseman joulumarkkinoille, jossa on paljon bloggareita myymässä kaikkea hienoa käsintehtyä. En pääse itse paikalle matkavalmistelujen vuoksi, mutta sain sisäpiirisuhteita hyväksikäyttäen kuormasta etukäteen Vihreä talo -tuoksukynttilän.

Kohta täytyy pusertaa kasaan viimeiset työjutut ja lähteä kaupungille ostamaan maitohappobakteereita ja sen sellaisia, mutta sitä ennen vielä yksi faintest whisper of cinnamon…


Mainio marraskuu

Marraskuu on ollut hillittömän hauska. On tehty vaikka mitä, riekuttu, laulettu karaokea, tanssittu mitä kummallisimmissa paikoissa, solmittu uusia tuttavuuksia, ehkä ystävyyksiäkin. En ole suotta ristinyt tätä magical marraskuuksi.

marraskuuEilen käytiin nuortenryhmän kanssa lätkämatsissa, taisi olla koko elämäni toinen sellainen. Meillä oli paikat suoraan ekalla rivillä. Pläts ja donk vaan kuului kun ukkoa liiskattiin pleksiin.

Ymmärsin, miten nopeasti jääkiekkoilijat todella luistelevat. Se näyttää melkein lentämiseltä. Ja joskus vähän baletilta.

2015-11-11-ravintolatori-torikokous-lowres-16Lisäksi tämä on ollut oikea illalliskutsujen kuukausi. Parhaat on vietetty tietysti kavereiden keittiöissä, ja omassani. En enää ujostele kutsua vähän vähemmänkin tuttuja ihmisiä luokseni viettämään iltaa  – ajattelen, että kyllä he kieltäytyvät, jos eivät halua tulla.

Hyvänä kakkosena koti-illalliselle tulevat communal dinnerit, joita alkaa olla jo parissakin helsinkiläisessä ravintolassa. Niissä syödään yhdessä isolla porukalla muiden asiakkaiden kanssa, ja tulee juteltua kaikenmoisille uusille ihmisille. Tarjontaa kannattaa kysellä ainakin Torista sekä Vanhan kauppahallin Storysta.

2015-11-11-ravintolatori-torikokous-lowres-25Kävin katsomassa Svenska Teaternin Mamma mia! -musikaalin. Vasta tämän nähtyäni silmäni aukesivat sille, kuinka huimia biisintekijöitä abbalaiset tosiaan olivat! Mielettömiä melodioita, uskomattoman nerokkaita koukkuja, lyriikoita joissa rallatusten takaa hiipiikin jotain synkempää… Thank you for the music!

(Ja rakastan myös: Svenskanin tekstityslaitteita! Epävarmuus ruotsintaidoista ei tule enää jatkossa olemaan este teatteri-illalle.)

marraskuu-(1-of-2)Ja Kiasma, ihana tapa viettää puolikas päivä. Rakastan Kiasmaa rakennuksena ja tilana, se on jo itsessään minulle sellainen rauhan ja puhtaiden fiilisten keidas. Lisäksi siellä on juuri nyt varsin hyvät näyttelyt, mainio kokonaisuus. Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu yllätti monikerroksisuudellaan – myönnän, että menin sinne hirveällä ennakkoasenteella. Markus Heikkerön näyttely oli jännä katsaus yhden taiteilijan kehitykseen. Eniten tykkäsin kuitenkin muotokuvaa esittelevästä Face to Face -näyttelystä. Heta Kuchkan videomuotokuva 11 vanhainkodin asukkaasta nauratti, itketti ja piti naulittuna penkkiin koko teoksen ajan.

Ehkä minulle koko näyttelyn huikein teos oli Lauri Astalan Pieni spektaakkeli läheisyydestä, joka meni ihon alle ja sai vielä pitkään pohdiskelemaan kaikennäköistä, minua, sinua, meitä, ykseyttä, yhteyttä…

Suosittelen myös Ateneumin Henri Cartier-Bresson -näyttelyä. En ole nähnyt sitä vielä Ateneumissa, mutta olen nähnyt saman näyttelyn kahdesti ulkomailla. Se näemmä seuraa minua ympäri maailman. Kuinka jännittävää, että kohtaamme tällä kertaa minun kotikaupungissani, monsieur Cartier-Bresson.

marraskuu-(2-of-2)

Toisaalta joinain iltoina on ollut parasta hengailla ihan vaan yksin kotona, koska on ollut Antti Holma Show ja Yökylässä Maria Veitola, ja Netflixin uudet sarjat. Ne ovat tänä syksynä ihan priimaa. Jessica Jones, tosi hyvä. Master of None, aivan mahtava.

Koti-iltoina olen jo korkannut glögit. Kyytipojaksi siivutan persimoneja, ne ovat nyt parhaimmillaan.

Tänään kutsuin kaksi kaveria syömään sinisimpukoita. Haudutan ison kattilallisen, pistän kynttilät palamaan ja stereoista ehkä vanhaa Eltonia (joka loppuillasta kuitenkin vaihtuu Erasureksi, tai Hausmyllyksi, mitä näitä nyt on…).   Täydellinen synkän ja myrskyisän illan aktiviteetti – juuri nyt tuulee niin että ikkunaruudut helisee. Ohje simpukoille seuraa perässä!

Kuvat Cindy Riera, Stella Harasek & meitsi


Säihkettä

Täytin viime viikolla vuosia. En järjestänyt mitään erityisiä juhlia, vaan juhlin koko loppuviikon. Pienillä jutuilla – korvapuusti kahvilassa, lounaalla lasi kuohuvaa, kasa kukkia mukaan kotimatkalla.

Juhlat alkoivat jo torstaina, kun päätin tyypillisen villapaitani sijaan kiskoa päälle paljetteja.

2015-11-19-helsinkicontemporary-19Noilla farkuilla ei kyllä pääsisi Downton Abbeyyn, kommentoi äiti nenäänsä nyrpistellen. No ei ehkä, mutta pääsi niillä onneksi Helsinki Contemporaryyn.

Aion juhlia vielä tämänkin viikon, ja ensi viikon nyt ainakin.

Tai no, what the hell, koko elämäni olkoon tästedes yhtä juhlaa.

2015-11-19-helsinkicontemporary-20

  • Jakku saatu MINIMUMilta
  • Farkut BERSHKA
  • Laukku ZARA
  • Kengät DIANE VON FURSTENBERG