Kirjoituspöytäni laatikossa on kolme muistikirjaa.
Niillä kaikilla on eri tarkoitus, ja lopulta kuitenkin oikeastaan sama: pitää mieleni kirkkaana ja kinttuni oikealla polulla.
Yksi kirja on tajunnanvirralle, yksi unelmille ja yksi ilonaiheille ja onnistumisille.
En kirjoita kaikkiin joka päivä, mutta olen huomannut, että mitä useammin kirjoitan, sen paremmin kaikki menee.
Ensimmäinen on tajunnanvirtakirja ja siihen tarkoitukseen kelpaa mikä tahansa ilmaiseksi saatu mainosvihko (tällä hetkellä käytössäni on konjakkitastingista saatu muistikirja) koska paperia kuluu. Pino täyteen raapustettuja vihkoja odottaa nytkin kirjahyllyssä pääsemistä mökillä roviolle – oman mielensä syvimpiä syövereitä ei oikein tee mieli heittää taloyhtiön paperinkeräykseen.
Tajunnanvirtakirja (jota rehellisyyden nimissä oikeasti kutsun nimellä tajunannvirtaoksennuskirja) on juuri sitä miltä kuulostaa. Siihen kirjoitan kynä sauhuten, täysin miettimättä ja sensuroimatta mitä ikinä mieleen juolahtaa. Päätän sivumäärän johon sitoudun – yleensä kaksi tai kolme – ja sitten yritän vain pitää kynän liikkeessä.
Tämä käytäntö tunnetaan myös kirjailija Julia Cameronin lanseeraamalla termillä aamusivut. Cameron kehottaa kaikkia kirjoittamaan joka aamu kolme sivua tajunnanvirtaa ilman sensuuria, mieluiten heti herätessä kun alitajunta on vielä aktiivinen. Joskus toteutan rutiinia täsmälleen näin, toisinaan sovellan.
Tähän kirjaan kirjoitan varsinkin silloin kun fokus on hukassa. Kun energia on jumissa tai sitä on liikaa enkä saa asioista otetta. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia. Ja jos fiilis on huono, kirjoittamisen jälkeen se on aina vähintään pikkuisen parempi.
Joskus jos mieltäni askarruttaa jokin, kysyn itseltäni illalla yhden kysymyksen. Päätän että alitajuntani saa keksiä vastauksen yön aikana. Aamulla heti herättyäni kaivan esiin tajunnanvirtaoksennuskirjan ja alan kirjoittaa vastausta kysymykseen. Usein se tulee, aina ei.
Tajunnanvirran taika piilee rutiinissa. Joinain päivinä paperille valuu uskomattomia oivalluksia, juuri oikeita kysymyksiä ja välillä jopa vastauksia niihin. Joinain päivinä kirjoitan kolme sivua siitä mitä haluaisin syödä lounaaksi.
Timanttioivalluspäiviä ei tule ilman lounashorinapäiviä, siksi olennaisinta on vain kirjoittaa (melkein) joka päivä ja uskoa siihen, että yksikään sivu ei ole turha.
Unelmakirjan olen valinnut huolella ja kanteen liimasin kuvan Toscanasta, koska unelmoin aina Toscanasta. Tähän kirjaan kirjoitan vain unelmista ja tavoitteista. Pienistä ja tosi suurista. Kirjoitan niistä niin kuin ne olisivat jo toteutuneet. (Yllättävän moni unelma, josta olen kirjoittanut tähän kirjaan, on itse asiassa myöhemmin toteutunut.)
Joskus jos lehdessä tulee vastaan jokin kuva, joka kuvastaa jotain mitä haluaisin elämääni, leikkaan sen irti ja liimaan tähän kirjaan. Selailen kuvia samalla kun kirjoitan.
Tämä kirja on vähän “pyhä”. Olen tarkka siitä että sitä koskettavat vain oikeanlaiset vibat ja että kirjoitan siihen vain oikeassa mielentilassa. Minulla oli ennen aina tapana paeta unelmiin – nykyhetkeä, vaikeita tilanteita ja ikäviä tunteita. Nykyään ajattelen, että paskatkin tunteet pitää vain tuntea ja nykyhetki hyväksyä, oli se millainen tahansa. Jos yrittäisin kirjoittaa tähän kirjaan silloin kun olen vihainen tai alamaissa, se tuntuisi vain feikiltä.
Joskus huomaan, että kun kaadan ensin kaikki pomppivat ajatukset ja epämääräiset fiilikset tajunnanvirtakirjaan, sen jälkeen tuntuukin oikealta kirjoittaa unelmista.
Kolmanteen kirjaan sain idean tästä omasta kirjoituksestani jossa pohdin sitä, että mitä jos sen sijaan että aina pitää kirjaa omista vioistaan ja epäonnistumisistaan, pitäisikin kirjaa omista onnistumisistaan. Tuolloin tarkoitin vertauskuvaannollista “kirjaa” omassa päässäni, mutta yhtenä päivänä tuli ajatus: mitä jos se olisikin oikea kirja?
Tähän muistikirjaan kirjoitan vain illalla. Listaan kaikkea päivän aikana tapahtunutta hyvää. Asioita joista olen kiitollinen, kivoja sattumuksia, ilonaiheita ja omia onnistumisiani. On kivaa huomata, että niitä mahtuu jokaiseen päivään kymmeniä.
Nyt kesällä olen ottanut tavaksi keittää kupin teetä (tai no, joinain iltoina kaadan kyllä lasin punaviiniä) ja mennä taloyhtiön sisäpihalle kirjoittamaan tähän kirjaan. Siitä on tullut kiva rentouttava iltarutiini, jonka päätteeksi saa aina mennä nukkumaan hyvällä mielellä.
Kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen tunnettu sivuvaikutushan on se, että alkaa huomioida enemmän aiheita kiitollisuudelle myös silloin kun niitä ei erikseen mieti tai kirjoita ylös. Olen huomannut saman vaikutuksen sillä, että kirjoitan ylös iltaisin, mikä oli hauskaa, mikä meni hyvin tai missä itse onnistuin.
Ennen huomasin itsessäni lähinnä sen mikä kaikki minussa oli vialla, nykyään huomaan päivän mittaan koko ajan asioita jotka teen hyvin tai joista voin olla ylpeä. Olen alkanut puhumaan itselleni kannustavasti, ihan pienissäkin asioissa. Se voi tuntua jonkun mielestä tyhmältä tai lapselliselta, mutta samapa tuo. Itse haluan elää loppuelämäni mieluummin kannustavassa kuin lyttäävässä seurassa.
Uusimpana lisänä muistikirjavouhotukseeni olen alkanut… ostaa tarroja ja kiiltokuvia. Rakastin ja keräilin molempia lapsena ja edelleen aina kiinnitän kaupassa huomiota niihin. Joskus alkukesästä ihastelin Tigerissä hedelmäaiheisia kiiltokuvia ja yhtäkkiä ajattelin, että wait a damn minute, kuka kieltää ostamasta niitä edelleen? NO EI KUKAAN! Ei edes lompakko, koska yksi arkki maksaa tyyliin 50 senttiä.
Lätkin tarroja ja kiiltokuvia fiiliksen mukaan mihin vain (liimailen niitä myös kirjekuoriin ja kaikenlaisiin kortteihin ja muistilappuihin joita lähettelen muille) mutta tässä viikkojen saatossa minulle on jo kehkeytynyt yksi oma tarrarituaali:
Iltaisin, kun olen listannut muistivihkooni päivän hyviä asioita, luen listan uudestaan ajatuksella läpi.
Liimaan tähtitarran sen onnistumisen kohdalle, josta olen ylpein.
Ja sydäntarran sen asian kohdalle, joka oli päivässä kaikkein ihaninta. Tuntuu yltäkylläiseltä valita hyvistä asioista paras.
Vielä yksi olennainen asia: olipa aihe tai muistikirja mikä tahansa, kynä on aina sama. MUJIn uudelleentäytettävä geelimustekynä, sävy musta, paksuus 0,7 mm. Uskon kyllä, että ilman näitä kyniäkin on elämää, mutta en halua tietää siitä. Minulla on yksi jokaisessa laukussa ja kaksi jokaisessa huoneessa.
(Toinen suosikkikynäni on Kiinteistömaailman mainoskuulakärkikynä, mutta siitä loppui ikävä kyllä juuri muste enkä ole viime aikoina myynyt tai ostanut asuntoja saadakseni niitä lisää.)
