Mainio marraskuu

Marraskuu on ollut hillittömän hauska. On tehty vaikka mitä, riekuttu, laulettu karaokea, tanssittu mitä kummallisimmissa paikoissa, solmittu uusia tuttavuuksia, ehkä ystävyyksiäkin. En ole suotta ristinyt tätä magical marraskuuksi.

marraskuuEilen käytiin nuortenryhmän kanssa lätkämatsissa, taisi olla koko elämäni toinen sellainen. Meillä oli paikat suoraan ekalla rivillä. Pläts ja donk vaan kuului kun ukkoa liiskattiin pleksiin.

Ymmärsin, miten nopeasti jääkiekkoilijat todella luistelevat. Se näyttää melkein lentämiseltä. Ja joskus vähän baletilta.

2015-11-11-ravintolatori-torikokous-lowres-16Lisäksi tämä on ollut oikea illalliskutsujen kuukausi. Parhaat on vietetty tietysti kavereiden keittiöissä, ja omassani. En enää ujostele kutsua vähän vähemmänkin tuttuja ihmisiä luokseni viettämään iltaa  – ajattelen, että kyllä he kieltäytyvät, jos eivät halua tulla.

Hyvänä kakkosena koti-illalliselle tulevat communal dinnerit, joita alkaa olla jo parissakin helsinkiläisessä ravintolassa. Niissä syödään yhdessä isolla porukalla muiden asiakkaiden kanssa, ja tulee juteltua kaikenmoisille uusille ihmisille. Tarjontaa kannattaa kysellä ainakin Torista sekä Vanhan kauppahallin Storysta.

2015-11-11-ravintolatori-torikokous-lowres-25Kävin katsomassa Svenska Teaternin Mamma mia! -musikaalin. Vasta tämän nähtyäni silmäni aukesivat sille, kuinka huimia biisintekijöitä abbalaiset tosiaan olivat! Mielettömiä melodioita, uskomattoman nerokkaita koukkuja, lyriikoita joissa rallatusten takaa hiipiikin jotain synkempää… Thank you for the music!

(Ja rakastan myös: Svenskanin tekstityslaitteita! Epävarmuus ruotsintaidoista ei tule enää jatkossa olemaan este teatteri-illalle.)

marraskuu-(1-of-2)Ja Kiasma, ihana tapa viettää puolikas päivä. Rakastan Kiasmaa rakennuksena ja tilana, se on jo itsessään minulle sellainen rauhan ja puhtaiden fiilisten keidas. Lisäksi siellä on juuri nyt varsin hyvät näyttelyt, mainio kokonaisuus. Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu yllätti monikerroksisuudellaan – myönnän, että menin sinne hirveällä ennakkoasenteella. Markus Heikkerön näyttely oli jännä katsaus yhden taiteilijan kehitykseen. Eniten tykkäsin kuitenkin muotokuvaa esittelevästä Face to Face -näyttelystä. Heta Kuchkan videomuotokuva 11 vanhainkodin asukkaasta nauratti, itketti ja piti naulittuna penkkiin koko teoksen ajan.

Ehkä minulle koko näyttelyn huikein teos oli Lauri Astalan Pieni spektaakkeli läheisyydestä, joka meni ihon alle ja sai vielä pitkään pohdiskelemaan kaikennäköistä, minua, sinua, meitä, ykseyttä, yhteyttä…

Suosittelen myös Ateneumin Henri Cartier-Bresson -näyttelyä. En ole nähnyt sitä vielä Ateneumissa, mutta olen nähnyt saman näyttelyn kahdesti ulkomailla. Se näemmä seuraa minua ympäri maailman. Kuinka jännittävää, että kohtaamme tällä kertaa minun kotikaupungissani, monsieur Cartier-Bresson.

marraskuu-(2-of-2)

Toisaalta joinain iltoina on ollut parasta hengailla ihan vaan yksin kotona, koska on ollut Antti Holma Show ja Yökylässä Maria Veitola, ja Netflixin uudet sarjat. Ne ovat tänä syksynä ihan priimaa. Jessica Jones, tosi hyvä. Master of None, aivan mahtava.

Koti-iltoina olen jo korkannut glögit. Kyytipojaksi siivutan persimoneja, ne ovat nyt parhaimmillaan.

Tänään kutsuin kaksi kaveria syömään sinisimpukoita. Haudutan ison kattilallisen, pistän kynttilät palamaan ja stereoista ehkä vanhaa Eltonia (joka loppuillasta kuitenkin vaihtuu Erasureksi, tai Hausmyllyksi, mitä näitä nyt on…).   Täydellinen synkän ja myrskyisän illan aktiviteetti – juuri nyt tuulee niin että ikkunaruudut helisee. Ohje simpukoille seuraa perässä!

Kuvat Cindy Riera, Stella Harasek & meitsi


Takaisin Tylypahkaan

Yksi tämän syksyn monista projekteista: lukea uudestaan koko Harry Potter -sarja. Voitteko kuvitella, että vaikka olin kirjojen ilmestyessä ihan Potter-hullu, en ole vieläkään lukenut viimeistä osaa? En jotenkin kestänyt ajatusta siitä, että sitten se on oikeasti ohi.

No, olen tänä syksynä oppinut, että tyhmintä mitä voi tehdä on säästellä kokemuksia.  Antaa palaa, uusia tulee.

potter1Luin yhtenä päivänä ihan puolihuolimattomasti jotain netin uutissivustoa, jossa puitiin jotain J.K. Rowlingin Twitter-juttua, ja yhtäkkiä se iski kuin salama otsaan (heh): on tullut aika palata Tylypahkaan! Viesti oli selvä: näissä kirjoissa on jotain, mitä minun pitää kuulla juuri nyt.

Osa kirjoistani oli vuosien varrella kadonnut, mutta laitoin etsintäkuulutuksen kirppiksille ja olin silmä kovana, kun joku jossain myi käytettyjä kirjoja. Viimeinenkin osa löysi luokseni eilen. Jo pelkästään kirjojen metsästäminen oli hauskaa ja jännittävää… mutta sellaistahan se on, Harryn maailmassa.

potter2

Siispä! Edessä taianomainen syksy. Kuka on mukana?


Viime aikojen hyviä

jutui-(7-of-7)

Nämä mielettömän kauniit kylmät, mutta aurinkoiset päivät. Olen viime päivinä pitkästä aikaa kuunnellut Phoenixin levyä Wolfgang Amadeus Phoenix. Lisztomania on täydellinen aamubiisi, kun kävelee kaupungilla päivän ensimmäiseen määränpäähän. Viime aikoina minua on puhutellut erityisesti kohta

these days it comes
it comes
it comes
it comes
and goes

Just sellaista tämä on viime aikoina ollut. Asiat tulevat ja menevät… ja toisin kuin ehkä joskus ajattelin, siinä ei ole mitään surullista.

jutui-(3-of-7)jutui-(1-of-7)

Taidekirjat, sisustuslehdet, muotilehdet, etenkin kahviloiden pöydillä lojuvat. (Menen vähintään yhtä paljon kahviloihin selaamaan lehtiä ja kirjoja kuin juomaan kahvia. Fleuristessa käyn House&Gardenin – ja toki sen korvapuustin – vuoksi, Kokossa luoen Voguen ja Town & Countryn.)

Ystäväni Mikko oli yhtenä päivänä raahannut kasan vanhoja valokuvakirjoja kirjastosta ja muistin taas, miten tärkeää on välillä katsoa muunkinlaisia kuvia kuin niitä, joita tulee vastaan Instagramissa ja Pinterestissä.

Ja miten virkistävää on tänä klikkien, kissavideoiden ja alati vaihtuvien kohupuheenaiheiden aikakaudella silloin tällöin puhua taiteesta (kyllä, saa lausua thaitheesta pikkurilli pystyssä, ei haittaa). Se on vähän kuin saisi lasillisen raikasta vettä kun on pitkään juonut vain äklömakeaa limpparia.

jutui-(2-of-7)

Tämä asetelma, joka odotti minua sängyllä kun menin ystävän luokse yökylään.  Toisilla on silmää yksityiskohdille, pakko ihailla…

jutui-(4-of-7)jutui-(5-of-7)

Viime aikoina olen pukeutunut kahteen asuun: pooloneuleeseen ja nahkavekkihameesen tai risaisiin farkkuihin ja kasmirneuleeseen.

Neuleesta ja hameesta kysyttiinkin jo yhden toisen postauksen kommenteissa – neule on Second Femalen ja hame Edbladin ja molemmat on saatu Dotsista (joka muuten löytyy nykyään myös Turusta, vink vink). Laukku puolestaan on se sama vanha Zaran ja korut ne samat Pernille Corydonit, jotka minulla on aina.

Viime aikoina tosin Pernillen rannerenkaan viereen on ilmestynyt rumilushirvitys nimeltä aktiivisuusranneke. Sain sen kaveriltani, joka oli saanut sen epämieluisana lahjana. Aluksi tuhahtelin koko jutulle, mutta käytettyäni ranneketta päivän jäin ihan koukkuun! Tavoitteenani on 15 000 – 20 000 askelta joka päivä ja tuo tavoite todellakin vaikuttaa siten että parina iltana olen kiskonut vielä yhdeksän aikaan illalla lenkkareita jalkaan…

jutui-(6-of-7)

Tämä pyörä, joka naurattaa joka kerta kun törmään siihen Fredalla. Se kuuluu kaupungin ihanimmalle karkkikaupalle Roobertin Herkulle, jossa käydessä ei tule edes mieleen että karkin syöminen voisi olla mitenkään haitallista. Jos ostaisi karkkia vain niin hyvän fiiliksen paikasta, ehkä se ei olisikaan…

Mutta viime aikojen PARAS asia on se, että yksi parhaista ystävistäni on muuttanut kadun toiselle puolelle vastapäiseen taloon. Nyt on mentävä, sillä meillä on kohta lähikaupassa treffit. Illalla tehdään quesadilloja ja korkataan skumppa. Miten ihanaa on voida tehdä tällaisia suunnitelmia kahden tunnin eikä kahden viikon varoitusajalla.

Ihanaa lauantaita!


The trees were tall but I was taller

Luin reissussa Cheryl Strayedin kirjan Wild (kiitos kaikille, jotka suosittelitte!). Tiesin heti ensimmäisistä sanoista – niistä jotka ovat tämän kirjoituksen otsikossa – että tulisin rakastamaan kirjaa, ja niin rakastinkin.

Wild (käännetty suomeksi nimellä Villi vaellus, ygh) on muistelmateos Strayedin vaellukselta Pacific Crest Traililta Kaliforniasta Oregoniin. Strayedin elämä oli äidin kuoleman ja avioeron myötä suistunut raiteiltaan ja vaellus oli Strayedin tapa etsiä sille uutta suuntaa.

IMG_7351

Kuva caminolta omasta ”the trees were tall but I was taller” -tilanteestani.

Strayedin vaellus tapahtui vuonna 1995, mikä tuo kirjaan aivan oman kiehtovan lisänsä. Ei kännyköitä, ei GPS:ää, ei nettiä, josta voisi etsiä tietoa. Strayedin täysi kokemattomuus vaeltajana, heikko valmistautuminen ja hölmöt valinnat ovatkin kirjan läpi toistuva teema, mutta juuri se, mikä tekee kirjasta niin mahtavan. Elämässä – tai erämaassa – voi pärjätä mainiosti, vaikka ei olisikaan järkevä harkitsijatyyppi vaan tunnepohjalta toimiva heittäytyjä.

Kirja on kerrassaan mainiosti kirjoitettu, niin mainiosti että se näemmä ylittää myös kielimuurit. Yhdessä majatalossa hehkutin sitä eräälle brittiläiselle naiselle, kun vastapäätä istuva mies kysyi ranskaksi puhunko tästä kirjasta. Mies ei puhunut sanaakaan englantia, mutta oli tunnistanut kirjailijan nimen puheestani ja halusi välttämättä osallistua keskusteluun, joten siinä me sitten nyökkäilimme:

C’est un bon livre!
Formidable!
Magnifique!
Oui!