Avokadopasta perulaisittain

Ay ay, taas se jauhaa siitä Perusta.

Sori! Mutta pakko jauhaa, kun ei voi jauhaa esimerkiksi jäädytettyä sokeriruokoa, jota voi näppärästi ostaa auton ikkunasta. Jos siis on Etelä-Amerikassa. Mutta kun en ole. Huokaus.

MUTTA ASIAAN. Söin Perussa avokadopastaa. Aika erilaista kuin se kuuluisa avokadopasta, mutta aivan samperin hyvää.

Päätin jo tuolloin, että tätä aion testata kotona, ja nyt sain vihdoin aikaiseksi. Yritin jäljitellä pastaa parhaani mukaan ja onnistuin aikas hyvin.

Luulenpa, että tämä tulee jäämään omaan arkiruokarepertuaarini vakkariksi: ruoka on samaan aikaan ihanan raikas ja silti täyttävä.

resepti32

Tiedän, että on vähän pöljää tehdä tuoreita tomaatteja hyödyntävä resepti tässä vaiheessa vuotta, mutta koko homman pointti on juuri siinä, että tomaattikastike ei maistu tölkkitomaateilta vaan raikkaalta ja tuoreelta.

Jos nyt kuitenkin voisin antaa teille yhden vinkin koskien tuoreita tomaatteja tammikussa, niin ostakaa niitä hollantilaisia terttutomaatteja! Ne ovat monesti kypsiä ja tummanpunaisia tähänkin aikaan vuodesta.

Avokadopasta perulaisittain

(kahdelle)

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1-2 rkl oliiviöljyä
500 g tuoreita tomaatteja
2 tl punaviinietikkaa
2 tl sokeria
hyppysellinen chiliä
suolaa
mustapippuria

puntti tuoretta korianteria
1 kypsä avokado
160-200 g spagettia tai tagliatellea

Lohko tomaatit ja laita tehosekoittimeen. Älä hienonna täysin sileiksi.
Kuutioi sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuli oliiviöljyssä pannulla läpikuultavaksi. Lisää valkosipuli ja kuullota minuutti. Lisää tehosekoittimessa hienonnetut tomaatit.

Lisää punaviinietikka, sokeri, chili, suola ja mustapippuri.
Kuumenna kiehuvaksi ja anna kastikkeen porista keskilämmöllä noin puolisen tuntia, kunnes osa nesteestä on haihtunut. Kastikkeen poristessa keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan ja siivuta avokado. Sekoita kastike ja spagetti keskenään, silppua päälle reilusti tuoretta korianteria ja asettele päälle avokadosiivut.


Paahdettu paprikapesto

Pari viikkoa sitten töissä vanhoja lehtiä selatessani silmiini osui tölkkipaprikoista tehty pesto. Ajatus tulisesta paprika-pähkinäpestosta alkoi heti houkutella, mutta päätin tölkkipaprikoiden sijaan tehdä sen tuoreista, uunissa pehmeiksi paahdetuista paprikoista.

resepti29

Kuten kaikki tiedämme, uunissa paahtuessaan paprikat paljastavat todellisen luonteensa: makean ja monivivahteisen.

Pestosta saattaa tulla jopa liian makeaa jos tiellesi osuvat oikein makiat paprikayksilöt, joten siksi siihen kannattaa lisätä hieman etikkaa ja tietenkin poltetta chilin muodossa.

Tapojeni mukaisesti olen kehittänyt tähän pestoon nyt lievän pakkomielteen ja syön tätä oikeastaan… koko ajan.

Tämä pesto syntyy ihanan helposti – ainoa odottelua vaativa vaihe on paprikoiden paahtuminen uunissa. Kannattaa tehdä kerralla vaikka tupla-annos ja säilyttää jääkaapissa, niin kaapissa on valmiina pikaruoka, joka ei vaadi kuin spagetin keiton.

Pesto paahdetuista paprikoista ja cashewpähkinöistä

2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g cashewpähkinöitä
1 tl valkoviinietikkaa
chilijauhetta maun mukaan
suolaa
mustapippuria

Leikkaa paprikat paloiksi ja laita paistonkestävään uunivuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmeitä ja reunoilta jo hieman mustuneita.

Laita monitoimikoneeseen paahdetut paprikapalat, valkosipuli, cashewpähkinät, etikka ja mausteet. Jauha tahnaksi ja lisää hyvänmakuista oliiviöljyä sen verran, että koostumus on mieleisesi (suunnilleen muutama ruokalusikallinen).

Tarjoile pesto keitetyn spagetin tai tagliatellen kanssa, tai syö vaikka paahdettujen bruschettojen päällä.

Tällä ohjeella tulee riittävästi pestoa noin 3 hengen pasta-annokseen.


Lohturuokien ykkönen: paras bolognese

Flunssa sen kuin pitää naista pihdeissään – ärhäkkä pirulainen tämä, ei ole tajunnut lähteä hyvän sään aikana. Muutenkin olo oli tänään alavireinen, joten päätin lelliä itseäni lohturuokien ykkösellä.

Minulle sitä on ehdottomasti pasta bolognese. Pari kertaa vuodessa iskee silmitön himo. Yleensä juuri silloin kun olen kipeänä, masiksissa tai poden maailmantuskaa – tai kaikkia kolmea samanaikaisesti, kuten tänään.

pastabolognese-(2-of-2)

Vuosien varrella keittiössäni on muotoutunut aika mainio resepti – mukailee perinteikästä italialaista kaavaa. Tästä bolognesesta ei puutu makua, joten se maistunee niillekin joille perinteinen spakettijajauhelihakastike on vähän blääh.

Pari huomiota:

1. Kastikkeesta tulee sitä parempi, mitä pidempään maltat antaa sen hautua. Halutessasi voit pitää sitä kannen alla miedolla lämmöllä vaikka useita tunteja. Tai jos haluat heittäytyä aivan mahottomaksi, voit kiehauttaa ainekset ensin kasaan liedellä jykevässä padassa, jonka voit sitten siirtää n. 100-150-asteiseen uuiin hautumaan. Mutta ei tämän tarvitse olla mikään koko päivän juttu – jo puolessa tunnissa saa oikein maukkaan kastikkeen.

2. Sokeri tuo esiin tomaatin parhaat puolet. Cayenne-pippurin tarkoitus on tuoda makuun syvyyttä, ei niinkään tulisuutta.

3. Kannattaa käyttää kokonaisia kuorittuja tölkkitomaatteja murskan sijaan, niissä on yleensä parempi maku. Jos käytät murskaa, käytä hyvälaatuista ja hyvänmakuista – se on kastikkeen make or break, minusta jopa tärkeämpi kuin liha.

4. Pekoni.

5. Bolognesen kanssa suosikkiviinini on jokin marjaisa ja kevyt italialainen punkku, esimerkiksi raikkaammasta päästä olevat chiantit. Mutta ykkössuosikkini pasta bolognesen kanssa on kyllä kylmä Coca Cola tölkistä – nyt puhutaan sentään Kola-Kolun lempilohturuuasta.

pastabolognese-(1-of-2)

Pasta bolognese

(neljälle)

3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
muutama siivu pekonia
reilu loraus oliiviöljyä

400 g jauhelihaa (nauta tai sika-nauta)
1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
2 dl punaviiniä
2 tl sokeria
2 tl kuivattuja yrttejä (timjami, rosmariini, oregano, basilika)
hyppysellinen cayenne-pippuria
suolaa
reilusti mustapippuria myllystä

lisäksi: spagettia tai tagliatellea

Viipaloi valkosipuli ja leikkaa sipuli, porkkana ja selleri pieniksi kuutioiksi. Pilko pekoni. Kuumenna kattilassa reilu loraus oliiviöljyä ja lisää sipuli, valkosipuli, porkkana, selleri ja pekoni. Kuullota ainakin 5 minuuttia tai kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää sen jälkeen jauheliha ja ruskista. Lisää kaikki loput aineet ja anna kiehahtaa. Pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla välillä sekoitellen ainakin 30 minuuttia – mitä pidempään, sen parempi.