Viikonlopun juttuja

kesis15-(9-of-10)

Olen jo pidempään ollut koukussa niihin aasialaisissa ruokakaupoissa myytäviin indonesialaisiin inkiväärikarkkeihin. (Ne sitkeät valkoisissa pahvirasioissa.)

Huomasin viikonloppuna, että lähikauppaan oli tullut niistä tuollainen hieno designhippiversio, jossa sekaan on lisätty maapähkinävoita… ja sen jälkeen en ole juuri muuta ajatellutkaan.

kesis15-(10-of-10)

Tai no just sen verran, että luin Anna Gavaldan kirjan Parempaa elämää. Moni kaipaa Gavaldan pitkiä romaaneja, mutta minusta hän on parhaimmillaan juuri näissä lyhyemmissä teksteissä, niin oivaltava ja samaan aikaan hauska ja riipaiseva.

Tiedättekö joskus kun tartutte johonkin kirjaan sen enempää miettimättä ja kirjan luettuanne tajuatte, että se oli juuri se kirja, joka piti lukea juuri nyt? Parempaa elämää kertoo kaksi toisistaan erillistä tarinaa, joista jälkimmäistä rakastin – se oli se tarina, joka minun piti lukea juuri nyt.

kesis15-(4-of-10)

2015-06-19-eevakolu-lowres-10

Juhannusviikonloppu oli oikeastaan vain tavallista hiljaisempi viikonloppu, kaduilla ei ketään, varvastossujen läps läps kaikui kovaa. Nauroin vanhalle videolle, jossa kissa potee eksistentiaalista kriisiä – en ole yleensä kissavideoiden ystävä, mutta eksistentiaalisista kriiseistä tiedän jotain.

Näin kavereita, kävin uimassa, googlasin kesäasuntoja Virosta ja päätin kuitenkin jäädä Helsinkiin. (Pidätän oikeuden muuttaa mieltäni viimeistään huomenna.) Join yhden lasin kylmää roseeta ja päätin, että se saa olla toistaiseksi viimeinen. Juuri nyt nimittäin kiinnostaa: kirkas katse ja selkeät ajatukset.

Hyvää uutta viikkoa!


Lomalukemista vitosella

kirja5-(1-of-2)

Yhteistyössä Elisa Kirja

Ostin vähän aikaa sitten iPadin ja olen sen myötä nyt toden teolla alkanut opetella sähköistä lukemista. Tästä aiheesta lisää joskus toiste, mutta nyt vinkkaan teille nopsaan, että Elisa Kirjalla on vielä tänään ja huomenna viisivuotissynttärien kunniaksi ladattavissa paljon kirjoja vitosella. Tarjoukset ovat vaihdelleet päivittäin, tänäänkin oli kiinnostavia juttuja. Tabletti täyteen ennen mökkilomaa!

Latasin juuri itselleni vitosen valikoimasta Stefan Ahnhemin Pimeään jääneen, josta povataan nyt seuraavaa skandidekkarihittiä (tv-sarja tietenkin tekeillä), sekä Jojo Moyesin romaanin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä, joka saattaa olla joko yltiöromanttista lässyä tai sitten täydellinen lomakirja.

kirja5-(2-of-2)

Jos kaipaat kesälomaksi lukuprojektia, suosittelen Haruki Murakamin 1Q84trilogiaa, jossa sivut eivät lopu kesken. Kummallinen, mukaansatempaava tarina, jota ei olisi voinut kirjoittaa kukaan muu kuin Murakami. Tämä oikeastaan kannattaakin lukea sähköisesti, sillä paperiversiona kirjat ovat järkälemäisiä ja niiden mukana kanniskelusta saa hartiajumin (puhun nyt kokemuksesta).

Mitä te muuten aiotte lukea kesälomalla – tai mitä hyviä olette viime aikoina lukeneet? Suunnittelen parhaillani pienimuotoista lomaa, jolloin en halua tehdä mitään muuta kuin lukea ja olla ulkona. Hyvät lukuvinkit ovat siis kullanarvoisia!


Mitä Dolly tekisi?

Olen tällä viikolla pyöritellyt mielessäni yhtä isoa päätöstä. Sattuipa niin, että juuri tätä asiaa pähkäillessäni haahuilin Akateemiseen ja löysin alekorista Dolly Partonin kirjan Dream More, joka perustuu Dollyn joitakin vuosia sitten pitämään valmistujaispuheeseen Tennesseen yliopistolla.

Otin ilolla vastaan kirjan, jossa Dolly-Mama kertoo nuorisolle, mitä on elämästä oppinut, koska tämä leidi sattuu olemaan yksi suurimmista idoleistani. Tavoitteeni elämässä on olla enemmän kuin Dolly – no, ehkä ilman sitä tukkaa ja plastiikkakirurgiaa ja strassimekkoja.

dolly-(1-of-1)

Ihastuin Dollyyn jo teininä, kun näin hänet jossain telkkarin talk show’ssa. Ensimmäisenä näin tietysti valtavat silikonitissit, tukkalaitteet ja kimaltavan mekon ja pyörittelin silmiäni, apua mikä tyyppi. Sitten Dolly avasi suunsa ja kaiken glitterin ja hiuslakan alla oli maailman hauskin, lämpimin, anteliain, fiksuin, hyväsydämisin nainen, jolla oli uskomaton elämäntarina, joka oli jättimäisestä menestyksestään huolimatta nöyrä ja keinotekoisesta ulkonäöstään huolimatta täysin aito. Rakastan Dollyn kykyä olla juuri sitä mitä on anteeksi pyytelemättä – kuten hän on itse sanonut: ”I have no taste and no style and nobody cares. I love it!” 

Luin kirjan yhdeltä istumalta ja nauroin monta kertaa ääneen.

”The first place I look when I am choosing to work with someone is at his or her eyes. If it’s a man and he’s looking at my eyes, then I think he’s looking for my intelligence. If he looks at my mouth, then I know he’s looking for my wit. But if he’s not looking where everyone else looks first, then he may be looking for a man!”

Ja kyllä vain, kirjasta löytyi myös se ajatus, joka sopi tähän tilanteeseen ja kaikkiin muihinkin tilanteisiin:

”I am always looking for that light. I am always working toward that light. And I am always working with that light and in that light.”

Joten ensi kerralla kun mietin, mitä Dolly tekisi, muistan: valoa kohti. Aina valoa kohti.


You put together two things that have not been put together before, and the world is changed

Pidin todella paljon Julian Barnesin edellisestä romaanista The Sense of an Ending (suom. Kuin jokin päättyisi). Siksi nappasin Levels of Lifen mukaani kun törmäsin siihen kirjakaupassa.

(Nyt tämä muuten kuulosti siltä kuin näpistelisin kirjakaupoissa. Menin kassan kautta.)

levelsoflife

”You lose the world for a glance? Of course you do. That is what the world is for: to lose under the right circumstances.”

Levels of Life ei ollutkaan romaani vaan jotain ihan muuta. En edes tiedä miksi kirjaa voisi kuvailla – mitä tulee kirjallisuuden rakenteiden rikkomiseen, se rikkoo niitä kaikkia. Osittain historiallinen kertomus, osittain fiktiivinen tarina kahdesta todellisesta historiallisesta henkilöstä, osittain omakohtainen muistelmateos. Se oli myös ehkä kaunein ja totuudenmukaisin kirja surusta, jonka olen lukenut.

”So why do we constantly aspire to love? Because love is the meeting point of truth and magic. Truth, as in photography; magic, as in ballooning.” 

Barnes kietoo tarinat ja kirjan teemat – rakkaus, menetys, suru, valokuvaus ja kuumailmapalloilu – yhteen nerokkaasti, sanomatta yhtään liikaa (kirjassa on vain vähän reilu sata sivua). Lopussa niin kauniisti, että viimeisen lauseen jälkeen tekee mieli nousta pystyyn ja taputtaa.